Day: February 25, 2021


Täydenkuun viikonloppu – ihanaa!
Kuu on täysi Neitsyen tähtimerkissä lauantaina aamulla, mutta sen energia vaikuttaa koko viikonlopun. Venus siirtyi juuri Kaloihin ja yhdessä nämä kaksi tuovat muutosenergiaa tullessaan. Tietyt asiat tuntuvat nyt valmiilta tai loppuun nähdyiltä ja ne jäävät taakse joko tietoisesti päätöksellä – ehkä jopa ponnistellen – tai orgaanisen kasvun myötä. Ja kun sanon, että “tuntuvat”, tarkoitan sitä tosiaankin. Nyt nimittäin monet päätökset tehdään intuitiivisesti ja omaan vaistoon luottaen, eikä niinkään tietoon ja faktoihin perustuen.
Venus Kaloissa on kuitenkin oikein mukavasti kupliva, leikkisä ja uuden kokeilemiseen yllyttävä positio, joten vaikka nyt koronatilanteen vuoksi mitään suuria bakkanaaleja ei voikaan järjestää, oma olohuonedisko voi osoittautua hauskemmaksi, miltä kuulostaa. Ja kun täysikuu valaa energiaa, auttaa puhdistautumaan ja irtautumaan vanhasta, on aika mukavat kokonaisfiilikset koko viikonlopun yllä.
Katsotaanpas nyt vielä, mitä kortit kertoo. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity. Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Fluoriitti
Tyynnyttää mieltä ja suojelee negatiiviselta energialta. Se vaikuttaa myönteisesti ajatteluprosessiin ja kehittää kykyä ymmärtää uusia ulottuvuuksia sekä auttaa keskittymään. Fluoriitti auttaa järjestämään ja käsittelemään informaatiota. Lisäksi tasapainottaa stressaavissa tilanteissa. Helpottaa keskittymistä sekä uusien asioiden oppimista ja omaksumista.
Rubiinifuksiitti
Rubiinin intohimo ja elämänilo yhdistettynä fuksiitin ehdottomaan ja epäitsekkääseen rakkausenergiaan tekee rubiinifuksiitista voimallisen sydämen kiven. Se hoitaa särkynyttä tai muutoin kovia kokenutta sydäntä ja virrattaa tilalle hellivää rakkautta. Kivi luo kantajalleen turvallisen olotilan sekä fyysisesti, että emotionaalisesti, samalla kun se innostaa tavoittelemaan rohkeasti omia haaveita.
Rubiinifuksiitti yhdistää mielen viisauden sydämen intohimon kanssa ja auttaa siten luottamaan omiin kykyihin ja tekemään viisaita päätöksiä. Tämän kiven avulla on mahdollista juurtua rohkeasti takaisin maahan avoimella sydämellä. Sydämellä, joka on alkanut parantua ja vahvistua.
Malakiitti
Malakiitti on voimakas metafyysinen kivi, joka auttaa suodattamaan energiatukoksia ja helpottaa tasapainon löytymistä. Se lisää itseymmärrystä ja tasapainottaa tunne-elämää.
Malakiitti on kehon ja mielen hoitaja, joka auttaa kohtaamaan menneisyyden nostamalla pintaan muistoja, jotka olemme kieltäneet tai halunneet jättää käsittelemättä. Se on myös yksi merkittävimmistä terapeuttisista kivistä. Malakiittia voi käyttää apuna hengitys- ja univaikeuksiin, sekä lempeänä kanssakulkijana synnytyksessä.

1. XIX – Aurinko
Näyttää siltä, että olet juuri saavuttanut tai saavuttamassa itsellesi merkittävän tavoitteen – mahtavaa! Olo on ihanan energinen ja valoisa koko viikonlopun. Luovuus on huipussa, mutta tällä kertaa ennemminkin ryhmätöissä tai ystävien kanssa toimiessa kuin yksin omia projekteja pähkäillen.
Vinkki viikonlopuksi: Sisälläsi on tosi paljon iloa ja valoa – anna sen pulputa ulos, tapaa ystäviä ja ole avoin kohdatessasi uusia ihmisiä. Nyt on todella hyvä hetki aloittaa mielenkiintoisia ja hedelmälliseksi muodostuvia yhteisiä projekteja tai hankkeita kaikilla elämän alueilla. Ja kaikki tämä onnistuu nykyään myös virtuaalisesti – tai miksei turvaetäisyyksin ulkoilmassa.
2. Maljojen Ritari
Levollisuus, joustavuus ja luova tunteiden ilmaisu on tulevan viikonlopun avainsanoja. Kortti edustaa epäitsekästä romanttista rakkautta ja muistuttaa, että turhamaisuus ja pinnallisuus on täydellistä ajan ja energian tuhlausta. Jokainen hetki on erilainen, mutta kohtaamalla ne avoimesti, levollisesti ja joustavasti sitä voi luoda hyvää oloa sekä itselleen että ympäristölleen.
Vinkki viikonlopuksi: Maljojen Ritari on hyvin huomaavainen ja konkreettisella tavalla antelias kortti. Periaatteessa viikonloppuna voisi olla hyvä hetki kutsua ystäviä kylään, lähteä lounaalle tai kahville vanhan (tai uuden!) tuttavan kanssa tai esimerkiksi laittaa ruokaa jollekin sukulaiselle. Toisaalta Maljojen Ritari on myös hyvin kotikeskeinen ja siksi näin korona-aikaan varminta onkin suunnata huomavaisuus ja huolenpito omaan perheeseen ja samassa “koronakuplassa” oleileviin läheisiin.
3. XVI – Torni
Tornia pidetään yhtenä tarot-pakan haasteellisimmista korteista, joten jos valitsit tämän, voipi olla, että viikonlopusta tulee aavistuksen myrskyisä. Kaikkea vanhaa ja jumittunutta tulee katsottua kriittisesti ja pilvilinnojen tai toiveajattelun päälle rakennetut perustat järkkyvät. Kaikki vanha, mikä ei toimi, on aika panna roviolle. Kaikessa uudistusvimmassaan Torni on kuitenkin myös erittäin tsemppaava kortti – vähän siihen tyyliin kuin klassinen slogan-huoneentaulu sanoo: ”If you have been waiting for a sign, this is it”.
Vinkki viikonlopuksi: Merkittävät muutokset tuntuvat aina raskailta ja vaikeilta, mutta vastustelemalla ja pitämällä ehdoin tahdoin kiinni epätoimivasta vanhasta, tekee prosessista itselleen vain vieläkin vaikeamman. Kannattaa muistaa miltä tuntuu, kun on tehnyt kunnollisen ja perusteellisen siivouksen kotona. Samanlainen rauha, tyytyväisyys ja ilo on saavutettavissa myös kaikilla elämänalueilla, vaikka itse siivoushomma tuntuisikin raskaalta.
O-ou… Nostin itselleni tornin! Ja vaikka tiedän ihan hyvin, että mikään tarot-pakan korteista ei sinällään ole “paha” (ja myös “hyvät” kortit sisältävät aina pienen varoituksen sanan), oma kokemukseni tornista on kyllä aika haastava. Yleensä vielä sellaisella raskaalla tavalla, että olen väkipakolla joutunut huomaamaan, että rakentelen olemattomia pilvilinnoja, kun kuvittelen manifestoivani toivomaani tulevaisuutta. Sitten tulee torni ja herättelee Mintun ruususen unesta. Mikä siis sinänsä ei tietenkään ole paha asia, mutta kyllä se aina vähän korpee, kun realismi iskee päin näköä.
Noh, kyllä tämä taas tästä ja eteenpäin mennään!
Ihanaa viikonloppua! Muistakaa laittaa kristallit huomenillalla ikkunalaudalle puhdistautumaan ja latautumaan täysikuun valossa!

Old stuff