Day: October 9, 2020


Pahoitteluni viikonlopun tarotien viivästymisestä! Syynä ei nyt ollut orastava muistihäiriösyndrooma eikä synnynnäinen hatarapäisyys. Kävi niin, että eilen iltasella, kun olin palannut kotiin etätyöpäivän jälkeiseltä kävelylenkiltä ja valmistauduin hyppäämään takaisin tietsan ääreen blogihommiin, rakas ystäväni Tinni soitti. “Pikaiset kuulumiset” tarkoittaa meidän kohdalla helposti parin tunnin juttelumaratonia (piti oikein tarkistaa puhelimesta, että menikö siinä tosiaan kaksi tuntia, kun ei yhtään tuntunut siltä…). Koska tänään oli tiedossa varsin tiukka päivä, lukuisia palavereja ja neljäs kierros juurihoidossa, oli pakko priorisoida yöunia.
Onhan tässä nyt onneksi vielä viikonloppua jäljellä, joten ajattelin nyt kuitenkin laittaa kortit eetteriin.
Jo tiistaina alkanut planeettojen kuvio on poikkeuksellisen energisoiva ja pieniä ristiriitaisuuksia lukuunottamatta varsin positiivinen. Tätä vaihetta kestää 13. lokakuuta asti, joten nyt on hyvä taklata syysdeppis ja pistää toimeksi. Seuraava, energioiltaan huomattavasti ristiriitaisempi vaihe kestää tuonne marraskuun 3. päivään asti.
Katsotaanpas nyt pidemmittä jorinoitta, mitä korteilla on sanottavana viikonlopun meiningeistä. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Rutiili kvartsi
Erityinen vuorikristallin olomuoto, jossa kirkkaan kristallin sisällä näkyy puikulamaisia mustia turmaliinihiukkasia. Se tasapainottaa ihmissuhteita ja auttaa harmonian löytämisessä parisuhteeseen. Rutiili vuorikristalli tukee ongelmanratkaisua siten, että ongelman ydin, perimmäinen syy löytyy. Sen avulla voi myös halutessaan herättää ja stimuloida intohimoa liittyen niin työhön, tehtäviin, ihmisiin tai mihin vain voiman haluaakaan kohdistaa – samoin kuin seksualiteettiä.
Brecciated Jasper (Jaspisbreksia)
Auttaa pitämään jalat tukevasti maan kamaralla. Se kohottaa myös mentaalista selkeyttä poistaen kaikenlaista ylimääräistä päänsisäistä hälyä. Jaspisbreksia on lujuuden ja elinvoiman kivi. Sitä voidaan käyttää löytämään selkeys ja fokus aikaisemmin pirstaleiselta vaikuttavaan tilanteeseen, tapahtumaan, kokemukseen tai elämään yleensä. Vahvistaa terveyttä.
Onyksi
Viilentää kuumina käyviä tunteita ja tasapainottaa olemuksen eri puolia (yin & yang). Helpottaa stressiä ja surua, vahvistaa itsehillintää, moraalia ja itsekuria. Antaa voimaa ja kestävyyttä korkeidenkin tavoitteiden saavuttamiseen.

 1. Miekkojen 5 – Tappio
Näyttää siltä, että näköpiirissä on jonkinlainen pettymys tai epäonnistuminen. Tuntuuko arkipäivät lähes silkalta kamppailulta? Ehkä epäonnistuminen tai periksi antaminen olisikin pitemmällä aikavälillä parempi ratkaisu? Ehkä se, että et saanutkaan  hakemaasi työtä tai päässyt siihen oppilaitokseen, johon hait, onkin lopulta onnenpotku?
Vinkki viikonlopuksi: Itsensä syyttelyä ja syyllistämistä kannattaa välttää. Siitä ei ole kuin vahinkoa. On pettymykseksi kohde sitten kertaluontoinen asia, kuten työpaikan haku tai tasaisempi tunne asioiden mönkään menemisestä, parasta on katsoa tilannetta rauhallisesti mahdollisimman monelta kantilta. Silloin sitä huomaa, että tappio voi itseasiassa ollakin todellinen voitto.
 2. Lanttien 3 – Toiminta
Viikonlopusta vaikuttaisi tulevan varsin arkinen ja työntäyteinen. Tunnet olosi realistiseksi ja haluat tehdä työsi kunnianhimoisesti ja hyvin. Kortin keskellä oleva kolmion mallinen kristalli kuvaa saavutettua selkeyttä. Elämä on pääosin arkea, joten on hyvä osata nauttia käytännöllisistä asioista ja kaikenlaisten tehtävien huolellisesta suorittamisesta.
Vinkki viikonlopuksi: Yksinkertaistenkin toimien ja tehtävien tekemisessä nautinto kasvaa, kun niihin suhtautuu antaumuksella ja kunnianhimoisesti. Usein kuitenkin on eduksi, jos työn voi jakaa jonkun kanssa. Näin molemmat saavat mahdollisuuden kehittyä ja oppia toisiltaan.
 3. Sauvojen 3 – Hyve
Nyt on hyvä aika luottaa omaan sisäiseen vahvuuteen. Ei ole mitään syytä valahtaa takaisin entisiin huonoihin tapoihin tai väärältä tuntuviin tilanteisiin/ihmissuhteisiin. Rehellisyys itselle on kaikkein tärkeintä, sillä sitä kautta tulee voimaa ja usko omiin kykyihin. Tarkastele elämäntilannettasi ja itseäsi kypsästi ja objektiivisesti. Iloitse eteen sattuvista lämpimistä kohtaamisista.
Vinkki viikonlopuksi: Luota itseesi, niin kaikki alkaa loksahdella paikoilleen ilman suurempaa kamppailua tai stressiä. Nyt  on hyvä hetki pitää huolta omasta tasapainosta, kehosta, mielestä ja sielusta – sekä jakaa hyvää oloa muillekin. Sinulla on niin paljon annettavaa!
Nostin itselleni kolmosen – eli sauvojen kolmosen. Erittäin hyödyllinen muistutus joka tavalla. Miten tasapainosta onkin niin älyttömän vaikea pitää huolta? Erityisesti tämä “uusi normaali” on haastava, kun työtietokone on koko ajan jossain pöydänkulmalla näkösällä vaatimassa huomiota. Onneksi viikonlopun suunnitelmissa onkin jo ohjelmassa lämpimiä kohtaamisia. Niistä saa aina niin hurjasti energiaa!
Ihanaa viikonlopun jatkoa!

Old stuff