Day: March 26, 2020


Tänään on siis torstai, hämmentävää. Olin aivan päivistä sekaisin, eikä ensin tahtonut millään mennä jakeluun, mikä viikonpäivä nyt oikein on. Hämmennys ei ole ollenkaan samanlaista hurlumheitä kuin lomalla, jolloin jokainen päivä saa ja voi olla juhlaa. Päinvastoin nyt tuntuu, että työpäivät sulautuvat toisiinsa ja viikko muuttuu yhdeksi pitkäksi pötköksi, jossa päivien vaihtuminen on sivuseikka. Coronacationin sivuvaikutuksia.
Oinaan aikaa siis eletään, mikä on tuonut kaivattua energisyyttä ja tekemisen meininkiä yleiseen fiilikseen. Tiistaille osui uusi kuu oinaan tähtimerkissä ja sen antaman taustatuen voimin on yhä edelleen hyvä aloitella uusia karanteenikäyttöön sopivia projekteja. Fyysinen oinas suosii kaikkea, mikä liittyy kunnon ylläpitoon, joten nyt vaan sitten tuumasta toimeen ja kunnon bootcampiä vetämään olohuoneessa tai takapihalla (riittävän kaukana naapurista!).
Mutta katsotaanpas myös, mitä kortit kertovat tulevasta karanteeniviikonlopusta. Homma toimii siis näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Granaatti
Granaatti parantaa terveyttä, lisää uskollisuutta ja mielikuvitusta sekä tasapainottaa energiavirtoja. Tummanpunainen (toisinaan lähes musta) granaatti suojelee painajaisilta, stimuloi alkuvoimaa ja antaa uskallusta ja rohkeutta. Vahvistaa itsetuntoa ja selkärankaa.
Hematiitti
Lisää tervettä talonpoikaisjärkeä ja vahvistaa eloonjäämisviettiä. Auttaa näkemään ja poistamaan itse itselle asetettuja esteitä ja vahvistaa keskittymiskykyä. Rentouttaa ja helpottaa unen saantia.
Musta turmaliini
Voimakkaasti suojeleva ja turvallisuudentunnetta lisäävä kivi, jota käytetään kilpenä kielteisiä energioita vastaan. Neutraloi negatiivisia ajatuksia ja riitoja kääntämällä niiden energian positiivikseksi. Auttaa näkemään selkeästi ja voittamaan pelot. Lisää läsnäoloa ja rohkeutta.

1. Maljojen 10 – Täyttymys
Vain muutos on pysyvää sanotaan – ja kun suhtautuu luottavaisesti elämään ja tulevaisuuteen, asiat yleensä järjestyvät parhain päin. Toki on muutoksia ja muutoksia, mutta maljojen kymppi edustaa ehdottomasti muutosta parempaan. Luottamus ja usko saavat kaiken ilmenemään juuri oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa. Asioiden eteen ei tarvitse taistella.
Vinkki viikonlopuksi: Muista rentoutua ja antaa asioiden edetä omalla painollaan. Tärkeää on myös katsoa ympärilleen ja olla kiitollinen ja nauttia siitä mitä on nyt. Turha ahneus vain vie ilon niistä saavutuksen hedelmistä, joista kuuluisi herkutella juuri nyt. Myös sellaisista asioista stressaaminen, joihin ei voi vaikuttaa, syö ilon tästäkin hetkestä. Siispä hengitä syvään ja luota, että elämä kyllä kantaa.
2. XVIII – Kuu
Voi olla että viikonlopusta tulee hiukan raskas. Näyttää siltä, että pitkäaikaiset ongelmat kulminoituvat ja nyt on viimeisen koettelemuksen aika. Hyvä uutinen on se, että heti sen jälkeen on taas valoisampaa ja helpompi hengittää. Tällaisessa tilanteessa olisi aivan kullanarvoista, jos voi tukeutua johonkuhun, jolla on viisautta ja elämänkokemusta. Kenenkään ei pitäisi tarvita taivaltaa ihan yksinään koettelemuksien karikossa.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt on hyvä olla aika varovainen ja välttää impulsiivista heittäytymistä sinne tai tänne. Jotkut ratkaisut saattavat vaikuttaa helpoilta ja houkuttelevilta, mutta muista joka hetki olla uskollinen itsellesi ja välttää tekemästä kompromisseja, joita et oikeasti halua – vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että asiat eivät poistu kevyesti päiväjärjestyksestä. Joku saattaa suorastaan yrittää valehdella sinulle päin naamaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sitä on aina pimeintä juuri ennen sarastusta!
3. Maljojen Kuningatar
Pitkä vaikea aika on nyt takanapäin ja on vihdoinkin hetki hengähtää ja kerätä voimia. Kaikki kokemukset ovat lisänneet ymmärrystäsi ja voit katsoa ympärillesi ja tajuta asiat selkeämmin kuin aikaisemmin. Vaikka juuri tällä hetkellä tuntuukin, että koko maailma kaatuu ympärillä, on aivan mahdollista löytää rauhallinen lepopaikka omasta sisimmästä.
Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen kuningatar kehoittaa pitämään huolta itsestäsi – sekä fyysisestä että psyykkisestä puolesta, sisäisestä ja ulkoisesta kauneudesta. Raskaina aikoina ei tule pidettyä yllä kaikkia hyvinvointia lisääviä rutiineja, mutta nyt olisi oiva hetki helliä itseä lepäämällä, liikkumalla, rentoutumalla ja miksei vaikka vanhalla kunnon kasvohoidolla. Korona-arestissa sitä on aikaa vaikka pystyttää kunnon spa kylppärin tai olohuoneen nurkkaan!
Pelkäsin, että maailman myllerrys näkyisi tämän viikonlopun korteissa, mutta kuuta lukuunottamatta viestithän ovat varsin lempeitä. Ja mikä ettei. Voimia tullaan varmasti vielä tarvitsemaan, sillä käsillä oleva tilanne ei ole mikään sprintti – nyt kysytään meiltä kaikilta maratoonarin kestävyyttä. Siksi onkin aivan välttämättömän tärkeää pitää huolta omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista.
Itselleni nostin ykkösen, maljojen kympin – eli yhden tarot-pakan ihanimmista korteista! Ja sikäli osui kohdalleen, että juuri tuota rauhallista ja kiitollista tyytyväisyyden tunnetta olen tavoitellut ja pitänyt lepopaikkanani. Jotenkin on sellainen olo, että nyt on hyvä kerätä voimia. Kohta sitä tarvitaan.
Hyvää, turvallista ja rauhaisaa viikonloppua! Kyllä tämä tästä!!
 

Old stuff