Day: January 25, 2019


Toivottavasti kaikki siellä on jo elpynyt superverisusikuun huikeista energioista. Aikamoista astrologista pyöritystä, mutta toivottavasti mahdollisimman monet uuden alun siemet alkoivat versoa. Eli on kai korkea aika, mitä tarotit kertoo tulevasta viikonlopusta:
Homma toimii siis näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Musta turmaliini
Voimakkaasti suojeleva ja turvallisuudentunnetta lisäävä kivi, jota käytetään kilpenä kielteisiä energioita vastaan. Neutraloi negatiivisia ajatuksia ja riitoja kääntämällä niiden energian positiivikseksi. Auttaa näkemään selkeästi ja voittamaan pelot. Lisää läsnäoloa ja rohkeutta.
Howliitti
Howliitti on erittäin rauhoittava kivi, joka auttaa löytämään ja vahvistamaan omaa kunnianhimoa. Se vahvistaa ja auttaa myös tavoitteiden saavuttamisessa. Howliitti opettaa kärsivällisyyttä sekä haihduttaa raivoa. Fyysisellä tasolla kivi yhdistetään
nyksi. Viilentää kuumina käyviä tunteita ja tasapainottaa olemuksen eri puolia (yin & yang). Helpottaa stressiä ja surua, vahvistaa itsehillintää, moraalia ja itsekuria. Antaa voimaa ja kestävyyttä korkeidenkin tavoitteiden saavuttamiseen.
Hematiitti
Lisää tervettä talonpoikaisjärkeä ja vahvistaa eloonjäämisviettiä. Auttaa näkemään ja poistamaan itse itselle asetettuja esteitä ja vahvistaa keskittymiskykyä. Rentouttaa ja helpottaa unen saantia.

1. Maljonen Ritari
Levollisuus, joustavuus ja luova tunteiden ilmaisu on tulevan viikonlopun avainsanoja. Kortti edustaa epäitsekästä romanttista rakkautta ja muistuttaa, että turhamaisuus ja pinnallisuus on täydellistä ajan ja energian tuhlausta. Jokainen hetki on erilainen, mutta kohtaamalla ne avoimesti, levollisesti ja joustavasti sitä voi luoda hyvää oloa sekä itselleen että ympäristölleen.
Vinkki viikonlopuksi: Maljojen Ritari on hyvin huomaavainen ja konkreettisella tavalla antelias kortti. Juuri tänä viikonloppuna voisi olla hyvä hetki kutsua ystäviä kylään, lähteä lounaalle tai kahville vanhan (tai uuden!) tuttavan kanssa tai esimerkiksi laittaa ruokaa jollekin sukulaiselle.
2. Maljojen 7 – Irstaus
Kortin nimi 0n mielestäni vähän tyhmä, koska tässä kohtaa se viittaa ennemminkin voimakkaaseen, jopa epätoivoiseen, rakkaudenkaipuuseen ja ihmissuhteisiin takertumiseen kuin mihinkään varsinaiseen irstailuun. Suunta elämässä voi tuntua hiukan hämärältä juuri nyt. Aiemmin iloa ja tyydytystä tuottaneet asiat tuntuvat nyt tyhjänpäiväisiltä ja merkityksettömiltä.
Vinkki viikonlopuksi: Ehdottomasti tärkein vinkki juuri nyt on se, että menneisyyteen ei kannata takertua. Jos jotkin asiat, joista ennen olet saanut nautintoa, tuntuu nyt tahmeilta ja kyllästyttäviltä, se on vain merkki siitä, että on aika päästää irti. Toisaalta kaikkea, mitä haluaa, ei voi saada yhdellä kertaa ja siksi onkin tärkeä oppia nauttimaan myös matkasta kohti unelmia.
3. Miekkojen 7 – Turhautuminen
Horjuttaako epäilykset ja pelot luottamustasi elämään? Useimmiten ne ovat vain kohinaa oman sisimmän pimeämmältä puolelta – ja täysin vailla todellisuuspohjaa. Miekkojen seiska edustaa toivoa ja läpimurtoa, joten luota sisäiseen näkemykseesi ja näe pelkojesi läpi.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt kannattaa olla rohkea ja katsoa ahdistusta & pelkoja silmästä silmään. Kun vain on riittävän rohkea, löytyy myös ratkaisujen avaimet samasta osoitteesta – eli omasta sisimmästä. Neuvojen kuunteleminen ei tässä tilanteessa ole myöskään väärin. Kukaan ei voi tietää kaikkea ja intuitiollasi ja pelot unohtamalla tiedät kyllä, ovatko neuvot hyviä juuri sinulle tähän tilanteeseen.

Old stuff