En ole missään tapauksessa unohtanut vuoden alussa tekemääni shoppailupäätöstä; tälle vuodelle on sallittu maksimissaan 15 muotiostosta. Piste.
Kuten jo etukäteen arvelinkin, prosessi on ollut hyvin mielenkiintoinen ja opettavainen. Olen aina pitänyt itseäni harkitsevana ja jopa nirsona shoppailijana, mutta lähemmin asiaa tarkasteltuani tajusin, että se ei taida olla ihan koko totuus. Varsinaisia hankintoja harkitsen kyllä tarkkaan enkä kykene omistamaan monia lähes samanlaisia kenkiä/takkeja/laukkuja tai edes housuja tai hameita. Kauluspaitoja, neuletakkeja ja teeppareita löytyy toki useampi melko samantyylinen vaatekaapistani, koska käytännöllisesti asun niissä.
Sitten toisaalta olen äärimmäisen huono tekemään heräteostoksia. Esimerkiksi matkoilta en yleensä osta mitään muotiostokseksi laskettavaa (paikallisia ruokia kylläkin!). Tosin vihaan vilpittömästi kaupoissa kiertelyä, mikä sekin tietty vaikuttaa asiaan.
On kuitenkin yksi asia, minkä olen täysin unohtanut ja se on sisäinen Sulo Vilenini. Hyviä diilejä, kertakaikkisen mahtavia tarjouksia, mallikappalelöytöjä ja muita once-in-a-lifetime -tilaisuuksia on kovin vaikea väistellä näköjään.
Ihan kaikkea en sentään itselleni haali kun kerta halvalla saa, mutta sitten viimeisimmän, vuoden kahdeksannen ostoksen, kassan kautta kotiin on päätynyt: harmaa-valkoraitainen t-paita (Primarkista Berliinistä, vaikka piti vain shoppailla pikkuhousuja, sukkia ja muuta tarvekategoriaan menevää), musta Adidas Originals -verkkatakki (Adidas Outlet on meidän melkein naapurissa ja Peetu huomasi ohi kulkiessaan, että siellä on nyt kaikesta – 50 %), metallisia 3D-kynsikoristeita Sephoran alesta (no just niin… älä kysy miksi!) ja mustat culottes-housut Lindexin alesta (Peetu havaitsi työmatkalla, että housuissani on persuuksissa saumassa reikä. Oli ihan pakko mennä ostamaan ehjä alaosa, koska olin menossa illalla suoraan töistä tapaamaan ystävääni – eikä toimistollakaan niin kiva ole olla ratkenneissa pöksyissä!). Kaikki uudet ostokset tulevat saamaan arvoisensa “New in” -postauksen, kunhan tässä nyt ehdin toipua tästä hurjasta shopping spreestä!
Kaiken tämän jälkeen vuoden viidestätoista ostoksesta on enää kolme (!!) käyttämättä. H&M:n Balmain -yhteistyöhön on ihan täysin pakko jättää ainakin yksi, mieluiten kaksi vapaakorttia. Nyt onkin siis harvinaisen paha paikka, kun näköjään monen kuukauden kyttäämisen jälkeen Addun nettikauppaan on vihdoin saapunut himoitsemiani tennareita.
Valkoiset Adidas Original Superstar -tossut olisivat ihan täydellinen lisä kenkävalikoimaani. Klassiset, monikäyttöiset, tyylikkään sporttiset ja hyvät jalkaan. Tiedän, että tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun jauhan näistä samoista tennareista, mutta nuo on ollut niin perusteellisesti loppuunmyyty joka paikasta, että homma on ollut vähän jäissä. Peetun Lontoossa asuva ystävä oli jahdannut mustaraitaisia Superstareja kuukausitolkulla ennenkuin oli jostain saanut käsiinsä oikean kokoisen parin. Berliinissä meidät Karkin kanssa naurettiin ulos yhdestä sportti-putiikista, kun kävimme kyselemässä mahdollista varastotilannetta. Emme kuulemma olleet sen(kään) päivän ensimmäiset kyselijät, vaikka oli vasta aamupäivä.
Mutta nyt niitä saisi ja luulenpa, että tässä on seuraava ostokseni, vaikka se sitten tarkoittaakin sitä, että vuoden ostoksista on enää kaksi käyttämättä. Pitää varmaan kaivaa ompelukone esille, jos tulee ihan armoton tarve saada jotain uutta vaatetta myöhemmin syksyllä. Ei mikään huono vaihtoehto sekään…
Ja nyt, kun ostopäätös on jo oikeastaan tehty, pitäisi vielä päättää, että haluanko personoida tossuni. Olen sen verran luova, että en keksinyt mitään hauskempaa tekstiä kuin oman nimeni, mutta olisihan se aika söpöä, kun olisi nimikoidut tennarit. Vai olisiko? Ehkä klassikkotennareitten tuhriminen millään ylimääräisellä on täysin no-no? Nääs, nääs – mitenkä tuonkin nyt sitten päättäisi! 😀
Kuvat: Adidas
