Tänään aamulla mietin, että mikähän ihme siinä on, että sängystä ei pääse ylös ajoissa? Aina on jostain syystä pakko vetkua peiton alla viimeiseen sekuntiin asti – ja mielellään vähän ylikin. Sitten on aivan törkeä tulipalokiire, mikä ei luonnollisestikaan ole kovin hyvä vatsahapoille. Herätyskello soi kyllä ihan hyvissä ajoin, että sitä ei voi syyttää. Jollain ihmeellisellä aamulogiikalla sitä kuitenkin ajattelee järkevästi, että viisi ekstra minuuttia vaaka-asennossa on muka niin arvokkaita, että ne ovat kaiken sen aamuisen stressikiiresähläämisen arvoisia.
Tällä nyt lähinnä pohjustelen sitä, että toimistoasuihin panostaminen – tai sen vähyys – ei nyt viimeaikoina ole ollut mitenkään erityisesti kiinni innostuksen puutteesta. Syy siihen, että päälle valikoituu suunnilleen ensimmäiseksi käteen osuvia komboja on se, että kaiken torkuttamisen jälkeen mihinkään kokonaisuuksien koordinointiin ei todellakaan ole aikaa.
Mustat farkut, musta neuletakki (aijjettä olen iloinen, että vihdoinkin ymmärsin sijoittaa laadukkaaseen merinovillaiseen versioon!), mustat kengät ja joku paita. Suunnilleen siinä on toimistounivormuni perusta. Välillä farkut vaihtuvat hameeseen ja neuletakin sijaan kaappaan eteisen naulakosta päälleni jonkun muutamasta jakustani – yhtä musta-valkoista lukuunottamatta mustia nekin. Sinänsä aika helppoa, koska aamulla unenpöpperöisenä ei tarvise lainkaan keskittyä siihen, että mahtoikohan asun osat ollenkaan sopia toistensa kanssa yhteen.
Luonnonvalkoisen paidan pääntietä koristaa kiva korallinpunainen kaulakorumainen koriste. Mahottoman kätevää sekin – eipähän tarvitse uhrata myöskään koruille ajatustakaan. Todellinen laiskan torkutusaddiktin pelastus!
- neuletakki, Filippa K
- paita, Nelly
- farkut, Weekday
- kengät, Acne
