En tehnyt mitään liikuntaan tai liikkumiseen liittyvää uuden vuoden lupausta. Tiedän, että tykkään treenaamisesta. Tiedän, että välillä nautin jopa itseni rääkkäämisestä – niin mukavuudenhaluinen sohvannurkkaan käpertyjä kuin olenkin. Silti kuntoni on päässyt monestakin syystä rapistumaan niin pahasti, että en vielä pari-kolme vuotta sitten olisi voinut uskoa sen olevan edes mahdollista.

Lupaukset jätin siis täysin tarpeettomina tekemättä. Sen sijaan päätin lähteä metsästämään kadonnutta motivaatiotani.

Kaikkein hankalinta on hyväksyä, että entinen maratoonari saa himmailla tavallisella Zumba-tunnilla, ettei mene ihan piippuun. On ihan käsittämättömän vaikea hyväksyä sitä, että ei voi treenailla sillä samalla nonchalantilla itsestäänselvyydellä, mihin ehti tottua. Ja ei, en edes ala siitä, miltä tuntuu, kun alitajuntaan hiipii ajatus, että ehkä en ikinä enää juokse maratonia – tai pysty kokemaan sitä huikaisevaa tunnetta, kun tajuaa, että oma kroppa toimii kuin kone.

Vajaa vuosi sitten päädyin vihdoinkin hoitamaan pahaksi äitynyttä selkävaivaani, joka oli käytännöllisesti katsoen estänyt kaiken treenaamisen melkein parin vuoden ajan. Nyt olen periaatteessa kunnossa sen suhteen, mutta varomaton tai liian rajusti aloitettu harjoittelu saa edelleenkin paikat niin kipeäksi, että seuraavana päivänä on hankala päästä sängystä ylös. Eikä syynä valitettavasti ollut mehevä maitohapposhokki vaan kiukutteleva selkä.

Liikuntamotivaatiota on rassannut armottomasti se, että on niin vaikea unohtaa hetkeksikään, miten ennen kaikki liikkuminen oli niin helppoa ja nyt pienikin ponnistelu on työn ja tuskan takana. Kadonnutta motivaatiota yritän nyt metsästää takaisin muutaman itselleni kehittelemän tsemppiohjeen avulla.

1. Jokainen askel on plussaa. Ei ole pakko heti alkaa tavoitella kuuta taivaalta.

2. Älä kuuntele “asiantuntijoita”, joiden mielestä on turhanaikaista treenata, jos pulssi ei ole tietyllä tasolla, aika ennalta määritelty ja intensiteetti siellä veren-maku-suussa -tasolla. Jos alkaa epäilyttää, katso kohta yksi.

3. Keskity tähän hetkeen. Älä vertaa itseäsi muihin – äläkä etenkään parin vuoden takaiseen omaan itseesi.

4. Kyllä se siitä. Jaksa tsempata, vaikka liikunnan ilo ei tulisikaan heti.

5. Muista, että se vaikein hetki on, kun pitäisi vetää tossut jalkaan ja lähteä liikkeelle. Sen jälkeen kaikki sujuu kuin itsestään.

Ei muuta kuin liikunnallisempaa kevättä kohti!