Perjantaina oli taas mekkopäivä. En ole käyttänyt kovinkaan paljoa talvialesta ostamaani COSin mekkoa. Vajaamittaisine hihoineen se on tuntunut vähän vilpoisalta tähän asti. Pikkusen kaipailin lämmittävää neuletakkia päivän mittaan – välillä meidän toimistolla puhkii ac-sellaisella innolla, että vähemmästäkin jäätyy.

Tykkään hurjasti mekkokaunokaisesta pienestä vilpoisuudesta huolimatta. Siinä yhdistyy työvaatteen siisteys ja käyttömukavuus kivalla tavalla. Hameosa on jämäkkää jerseytä, eli suolakaivosistuskelu sujuu ilman turhaa kiristelyä. Hennosti persikanvärinen yläosa näyttää ihan paidalta. Lopputuloksena varsin huolitellun näköinen kokonaisuus yhden mekon avulla.

Ja hei – siinä on kaiken lisäksi taskut! Toimistolla on asussa melkein pakko olla taskut. Harva kuljeskelee ympäriinsä käsilaukun kanssa, etenkään, jos se on mallia “matkalaukku” kuten Mintulla. Johonkin pitää kuitenkin saada pois käsistä kaikki mukana kulkeva pieni sälä – kännykkä, avainkortti, kynä, maailman tärkein post-it lappu etc – ja siihen tarkoitukseen taskut ovat ihan ehdottomat!

• mekko, COS
• nilkkurit, DonDonna
• kello, Swatch

Joskus elämässä on sellaisia hetkiä, että sitä tietää samantien, että sen hetken jälkeen kaikki muuttuu. Aina siihen ei tarvita mitään mullistavaa tapahtumaa, vaan voi riittää, että jokin elämys on tarpeeksi voimakas. Itselleni näin on käynyt muutaman kerran – ja tapaukset on jääneet ikuisesti mieleen.

Yksi näistä hetkistä oli, kun joskus alakouluikäisenä näin elokuvissa Greasen. Ja voin kertoa, että en ollut yksin… Kaveripiirini alkoi yhtäkkiä pukeutua fiftarityylisiin kellohameisiin, satiinitakkeihin ja hiukset keikkuivat korkealla ponnarilla. Voi sitä iloa ja onnea, kun Tampereelle tuli ensimmäinen aito amerikkalaistyylinen hampurilaisbaari, josta sai oikeaoppisia milk shakeja!!

Ei siis ole mikään ihme, että Pradan SS 2012 -mallisto kolisee kuin metrinen chevyn etupelti. Koko siluetti liekkikuvioisine heiluhelmoineen ja piikkokorkoineen, jäätelövärit, kissa-aurikolasit, autolaukut ja pin up -leikatut uikkarit onnistuvat yhdistämään nostalgian ja ajankohtaisuuden sellaisella taidokkuudella, että tekijä ei voi olla kukaan muu kuin Miuccia Prada.

Nyt ei auta muu kuin toivoa, että normaalisti hyvin nopsaliikkeiset ketjuputiikit saisivat aikaiseksi kivoja tulkintoja modernista fiftarityylistä. Normibudjetilla kun ei paljoa Pradan putiikissa juhlita. 🙂

Vielä pieni nostalgiapläjäys: