Ihana Moksu yllätti kivalla – ja Mintulle erityisen hyvin sopivalla haasteella! Jostain syystä  mitä kummallisimmat haltuuni eksyneet esineet tuppaavat imeä itseensä muisto- ja tunnearvoa. Yritä siinä nyt sitten pitää jotain rotia kaman määrässä, kun kaikenlainen krääsä muistuttaa jostain ihanasta tapahtumasta, ihmisestä, elämäkäänteestä tai fiiliksestä…

Muistoesinehaaste menee näin: kuvaa kaksi rakasta esinettä, jotka tuovat ihania/kamalia/hauskoja/mahtavia/järkyttäviä muistoja mieleen. Esineet voivat olla uusia tai vanhoja, mutta niihin pitää liittyä jokin tarina.

Haasteeseen mukaan pääsevien esineiden valinta oli to-del-la vaikeaa! Päätin heti, että mitään Karkin ja Peetun askarteluja tms. lapsuusmuistoja en kertakaikkiaan voi edes harkita, koska siinä tapauksessa valitatehtävä olisi ollut täysin mahdoton. Lopulta mukaan pääsivät isän vanha “Elvis”-sormus ja äidin fiini juhlalasi. Erittäin rakkaita muistoesineitä molemmat. Bonuksena kettuvauva. <3

Iskän vanhan sormuksen sain jo joskus vuosia vuosia sitten, isän vielä eläessä. Hän oli saanut sen omalta tädiltään ja piti sormusta pikkurillissä nuorena poikana. Sittemmin maalari-isä lopetti käytännön syistä kaikkien asusteiden käytön – paitsi teräksisen Citizen-kellon, josta putsaili maalipisaroita aina iltasella tinneriin kastetulla pumpulitupolla.

Jossain vaiheessa sormus siirtyi äitini käyttöön. Harakka-lapsena ihailin suurta punaista rubiinia ja vänkäsin saada pitää sitä edes hetken. Myöhemmin sormus jäi lojumaan äidin korurasiaan, josta se siirtyi minulle joskus 80-luvun lopulla. Pitkään sormus oli itsellänikin vain korurasian kaunistuksena, mutta noin kolme vuotta sitten, kun oli aika riisua vanhat vihkisormukset pois, otin sen vakituiseen käyttöön. Nyt se on taas siirtynyt takaisin korurasiaan, mutta silti se on yksi rakkaimmista aarteistani!

Äidin hienot juhlalasit sain mukaani, kun muutin pois kotoa. Alunperin niitä oli jäljellä neljä, mutta nyt vain tuo yksi, jota en uskalla enää pitää edes meikkipensseleiden säilytyspaikkana. Laseihin (tai lasiin…) liittyy ihania muistoja. Lapsuudessani ne olivat nimenomaan äidin lasit, joihin muut eivät saaneet koskea. Kun äiti otti lasit esiin, tiesin heti, että nyt on juhlat! Ja voi sitä onnea, kun sain käyttää niitä omilla 10-v. synttäreilläni! Yksi juomalasi, jota ei edes raaski käyttää, on ehkä turhinta, mitä voi säilytellä, mutta minkäs teet. Muistoesineestä en luovu. 🙂

Haasteeseen piti ottaa mukaan vain kaksi esinettä, mutta tässä nyt kuitenkin bonuksena vielä kettuvauva. Toisin kuin voisi luulla, pehmokettuun ei liity mitään lapsuuden muistoja – sen sijaan sitäkin enemmän symboliarvoa.

Voitin ketun noin 5-6 vuotta sitten Karkin ja Peetun partiolippukunnan perinteisiltä vappumarkkinoilta. WWF:n sponsoroimia pehmoeläimiä oli ollut arvontapalkintona jo usean vuoden ajan. Rationaalisena ja fiksuna aikuisena ostin vuosi toisensa jälkeen nippukaupalla arpoja – tavoitteena voittaa suloinen kettuvauva.. Arpajaispalkintona oli muitakin hellyyttäviä eläinhahmoja, mutta olin tikahtua ilosta, kun vihdoin onnistuin saamaan voittoarvan – ja siinä oli nimenomaan sydämeni sulattanut kettupehmo!!

Niinpä kettuvauva on saanut luvan symboloida sinnikästä yrittämistä ja että uskomalla “voittoon” ja tekemällä oikeita asioita pääsee tavoitteeseensa ennemmin tai myöhemmin. 🙂

Haastan mukaan muistelemaan menneitä Malenamin, Saaran ja Nelliinan!