Day: December 16, 2011

Suomen itsenäisyyspäivän Linnan Juhlat ja 10. joulukuuta järjestettävät Nobel palkintojen jakojuhlallisuudet osuvat aina muutaman päivän päähän toisistaan. Lähes joka vuosi tuntuu siltä, että Suomessa harrastetaan aika maanläheisiä juhla-asuja, kun taas Ruotsissa uskalletaan enemmän, jolloin lopputulos on persoonallisempi ja yksinkertaisesti parempi.

Tässä nyt muutaman päivän asiaa makusteltuani olen sitä mieltä, että tänä vuonna “juhlapukumaaottelun” voitto meni kirkkaasti Suomelle. Eikä syy ole pelkästään se, että ihana Prinsessa Madeleine päätti jättää Nobel-kemut väliin. Uskalluksen puutteesta ei täkäläisiä juhlijoita voi tänäkään vuonna syyttää, mutta ihan kaikki ei kuitenkaan tuntunut menevän nappiin…

Kruunuprinsessa Victoria on toki kuninkaallisen näyttävä yönsinisessä paljettivetimessään. Ihan mainiota, että hän on päättänyt esitellä pyöreää masuaan kimallellen kiireestä kantapäähän. Kuningatar Silvian mekko on kai periaatteessa ihan ok. Siluetti on kaunis, värikin passaa ihan hyvin, mutta kankea brokadi tekee kokonaisuudesta raskaan ja jotenkin tunkkaisen.

Kulttuuriministeri Lena Adelsohn Liljeroth vastasi yhdestä illan harvoista pukeutumisonnistumisista. Ihastuttava yhdistelmä naisellisia linjoja ja maskuliinista särmää! Lisäksi puku sopii täydellisesti Nobel-juhlien kaltaiseen arvokkaaseen tilaisuuteen.

EU-ministeri Birgitta Ohlsson on selkeästi funtsinut asuaan ja kyllähän pliseeraus on muodikasta. Mutta trendikkyys ei paljoa pelasta, kun helma on kallellaan miten sattuu ja yläosaa verhoaa hämmentävä bolerontapainen. Ja sanokaan nyt, että kuva on otettu ennenkuin ministeri on ehtinyt vaihtaa matkalaukkunsa iltalaukkuun!

Ministeri (näringsminister – mitähän tuo olisi suomeksi?) Annie Lööf päätti sitten näkyä kunnolla ja iski yllensä kunnon shokkivärejä. Puvun on suunnitellut jonkinlaisen tyyligurun mainetta nauttiva Camilla Thulin. Ei voi kuin ihmetellä. Puku on varmasti silkkiä, mutta kuvassa kokonaisuus näyttää yksinkertaisesti halvalta.

Pääministerinvaimo Anna Maria Corazza Bildt näyttää siltä kuin olisi menossa flamenco-henkisiin teemajuhliin… Uskalluksen puutteesta ei voi valittaa, mutta kyllähän tämä hörselökampauksella kuorrutettu outfit tuntuu olevan ihan totaalisesti väärässä paikassa.

Kyllä Suomessa vaan osataan!

Old stuff