Month: March 2010

Menovinkki viikonloppuna Tukholman seudulla liikuskeleville:

Below 5-7 mars

Vain viikonloppuisin aukioleva Below Outlet tarjoaa tällä kertaa herkkuja Carin Westeriltä ja Nikolaj D’Etoilesilta!

Below Outletin idea on, että joka viikonloppu putiikista löytyy eri designereitten tuotteita, edellissesonkien jäämiä ja uniikkeja mallikappaleita. Valikoima siis vaihtuu, vaikka nyt siellä kuulemma on vielä  jonkin verran jäljellä Minimarket Mini for Many -mallistoa edellisviikonlopulta.

Below on avoinna perjantaisin klo 8 – 19 ja la-su klo 12 – 17. Putiikki löytyy Vasastanista osoitteesta Bråvallagatan 2.


Näytä isompi kartta

T-paita, kavereitten kesken teeppari, on lähes poikkeuksetta jokaikisen garderobin perusvaate. Tukipilari ja ei-mitään-päälle-pantavaa -päivän pelastaja parhaimmillaan. Teeppareita tulee helposti haalittua hyllyntäytteeksi alennusmyynneistä, matkoilta ja aina silloin, kun tekis mieli jotain uutta, mutta mitään kivaa ei oikein löydy. 90 % hätäisistä hankinnoista on todennäköisesti sellaisia, jotka muutaman käyttökerran jälkeen päätyvät siihen loppumattomaan käytän tätä sitten siivotessa/mökillä/treeneissä -pinoon, joka jo valmiiksi tursuilee epämääräisiä venähtäneitä yksilöitä, joiden päälle kiskominen aiheuttaa kaikkea muuta kuin mielihyvää.

Sitten on niitä paitoja, jotka kestävät vuodesta toiseen, ovat pehmoisia kuin pumpuli, tuntuvat yksinkertaisesti hyvältä tilanteessa kuin tilanteessa.

Pia Korhonen8

Hyvä t-paita istuu rennosti hartioilta, on juuri sopivan väljä olematta kuitenkaan teltta. Hyvälaatuinen puuvilla ja hyvä leikkaus takaavat, että saumat eivät ala kiertää ja investoinnista (kyllä, useimmiten laatuteepparin hankinta on investointi…) on iloa pitkäksi aikaa. Sanoisin mielelläni, että parhaat ovat myös silittämättä siistejä… Mutta ainakin Acnen kukkopaita olisi kieltämättä ollut vielä enemmän edukseen silitysrautatreffien jälkeen. 🙂

Pia Korhonen7

Valkoinen t-paita on klassikko. Kuitenkin parhaimmat ja pisimpään käytössä olleet paitani ovat olleet värillisiä. Kaunis sävy, joka saa ihon hehkumaan, mutta ei vaadi liikaa huomiota, takaa helpottavan pukeutumiselämyksen myös niinä päivinä, kun mikään ei tunnu hyvältä. Kun bad hair day on vallannut koko olemuksen.

Pia Korhonen6

“Sen oikean” tunnistaa myös siitä, että se tuntuu istahtavan ongelmitta asuun kuin asuun. Hyvä teeppari toimii siistin jakun alla, minihameen parina ja se eksyy mielellään päälle myös siivouspäivänä.

Garderobin kevätraivaus on käsillä ihan lähipäivinä. Ajattelin kerrankin rohkaista itseni ja heivata menemään kaikki puolivillaiset kulahtaneet teepparit ja jättää jäljelle vain ne, joiden käyttäminen saa hyvälle tuulelle!

  • t-paita, Acne
  • jakku, H&M
  • farkut, Cheap Monday

Kuvat: Pia Korhonen

Hain tänään postista Sonia Rykiel pour H&M tilaukseni ja voin kertoa, että olen enemmän kuin tyytyväinen!

Raitapaita ja platform-santsut

Tilaus luvattiin toimittaa vasta maaliskuun lopulla, joten aikainen toimitus oli suuri plussa. Tosin ihan vielä ei kyllä kelit anna periksi sen paremmin 3/4-hihaisen puuvillaneuleen kuin sandaalienkaan ulkoiluttamiseen.

Sonia Rykiel pour H&M raitapaita

Raitapaita on tismalleen sellainen kuin toivoinkin – naisellinen ja söötti, muttei yhtään liian karamellinen. Raitojen väri ilahdutti positiivisesti, sillä nettikaupan kuvissa pinkki näytti ärtsyltä fuksian punaiselta, mutta totuus on lähempänä vadelmaa. Henkilökohtaiseen ompelimooni lähti välittömästi toivomus, että paidan kaveriksi pitää ehdottomasti saada näpsät mustat shortsit. Saas nähdä kuinka projektien taas käy… 😀

Stailaus on tässä suoritettu “päivän asun” (voiko oikeasti puhua “asusta”, jos liikkuu päivästä toiseen farkuissa, t-paidassa ja neuleessa??) farkkujen kanssa. Paremmissa yhteyksissä raitaneuleesta irronnee jopa herkullisia pin up -viboja.

Sonia Rykiel pour H&M sandaalit

Sandaalit ovat ehkä ihanimmat käyttösandaalit ikinä! Joku vuodesta nolla blogiani seurannut muistaa ehkä Zaran sandaalit, joista tykkäsin lujasti. Niille kävi aikas kurjasti vain muutaman käyttökerran jälkeen, enkä sittemmin ole löytänyt niille korvaajaa – ennenkuin nyt!

Nyt ei muuta kuin asfaltit kuivaksi ja aurinko paistamaan!!

Lisää kivoi kuvii lauantain photo shootista…

Tismalleen sama asu oli päälläni Tukholman muotiviikon päätöspäivänä. Mokkanilkkurit eivät kovin tykänneet silloisesta tolkuttomasta loskakelistä, mutta onneksi kuivatus, harjaus ja kyllästesuihke herätti ne takaisin henkiin. En muista enää oliko hiukseni kiinni tuolloin, mutta jotenkin tuntuu, että Liselotte Westerlundin korkeakauluksinen silkkipaita suorastaan vaatii ylös nostetut hiukset. Muuten kaulan ja niskan alue menee liian “tukkoon”.

Pia Korhonen5

Pia halusi ottaa kuvia myös virallisella bloggari-posella. Katse vasemmalle alas (hiusten olisi kyllä pitänyt valua enemmän silmille – oon vähän n00b..), jalkaterät sisäänpäin ja kädet roikkumaan vapaasti sivulle… No, asu ainakin näkyy selvästi! ;D

Pia Korhonen4 Pia Korhonen3

  • paita, Liselotte Westerlund
  • hame, Mintun ompelimosta
  • pitsisukkikset, Åhléns
  • nilkkurit, Ril’s

Kuvat: Pia Korhonen

Olen saanut muutaman kysymyksen kotisivuja ja verkkokauppaa koskevaan postaukseeni. Tilanne on tosiaankin niin, että kaikki voivat testata Kotisivukoneella tehtyjä sivuja kaksi viikkoa ilman sitoumuksia. Koodilla s6190 saa lisäksi ensimmäisen kuukauden ilmaiseksi, jos päättää jäädä asiakkaaksi!

Kotisivukone logo

Eli ei muuta kuin kotisivuja rakentelemaan! (minä myös!!)

Old stuff