Pradan pitsihelma ja Ann Demeulemeesterin bootsit. Teen Voguen toimittaja Taylor Tomasi tekee juuri niinkuin pitääkin – yhdistää herkkää ja särmää, kaunista naisellista karun maskuliiniseen. Lopputulos on kiinnostava, persoonallinen ja turhaa vakavuutta kammoksuva. Just the way I like it!
Kuva: jak&jil blog
Spontaani mielikuva Donna Karanin farkkumerkistä DKNY Jeans -tuotemerkistä on aika tunkkainen. Mielleyhtymät vievät lähinnä ysärin wanna-be designer farkkuihin ja logojen ryöstöviljelyyn.
Katumuotisivustojen kunkku The Sartorialist on palkattu kuvaamaan DKNY Jeansin kampanja ja täytyy sanoa, että autenttisuus toimii tässä yhteydessä ihan mainiosti. The Sartorialistmaiset taustat, värikkäät roskalavat ja tiiliseinät, tekevät parhaansa tuodakseen tarvittavaa katu-uskottavuutta.
Tosin en ehkä vielä ole niin myyty, että ryntäisin farkkuostoksille.
BTW… The Sartorialist on jälleen täällä kuvaamassa Tukholman muotiviikkojen aikaan – eli ensi viikolla 26.1. – 29.1. Kannattaa siis pyörähtää Bernsin kulmilla hampaisiin asti asustettuna, mikäli mieli tekee kansainvälistä katumuotisivustoa koristamaan.
Kukaan ei kylläkään heittänyt haastetta, mutta aika monessa blogissa oli avoin kutsu. Joten tässä kuusi faktaa Mintusta.
1. Reputin autokoulun kirjallisissa
Olen tasan ainoa tuntemani henkilö, joka ei päässyt autokoulun kirjallisesta osuudesta ensimmäisellä kerralla läpi! Eikä puolusteluksi kelpaa edes se, että kokeet olivat maanantai aamuna kello 8.00 jossain Hervannan perukoilla heti Provinssirock-viikonlopun jälkeen. Liian monta virhettä liikennemerkkikysymyksissä. Eihän liikennemerkkejä ollutkaan opeteltu kuin jostain ala-asteelta lähtien. En vissiin ollut ihan vireessä…
2. Olen ollut 15 vuotta töissä elokuvateatterissa.
Aloitin 15-vuotiaana Tampereella elokuvateatteri Nordiassa. Unelmapaikka nuorelle leffafriikille. Urani aikana teatteri vaihtoi omistajaa ainakin pari kertaa ensin yksityisestä Kinostolle ja lopuksi Finnkinolle. Lopetin, kun valmistuin KTM:ksi. En saanut kultakelloa läksiäislahjaksi. Ha ha!
3. Ramppasin vuoden verran ihmisten kodeissa Tupperi-kippoja kaupittelemassa.
Innostuin, kun naapurikin alkoi Tupperi-myyjäksi. Kaverit kyllä hiukan ihmettelivät, että miten ihmeessä tyyppi, joka ei laita ruokaa, eikä ylipäätään tee mitään keittössä, voi pärjätä esittelijänä. Ensimmäiset Tupperi-kutsut, joissa ylipäänsä olin paikalla oli samalla ensimmäinen omani. Helposti 0-100 innostuvaa sorttia??
4. KTM-tutkintoni oli jäädä kiinni pakollisesta ruotsin 2 kurssista.
Gradu oli jo jätetty ja kaikki muutenkin kunnossa, mutta ruotsi kanitti. En enää edes muista, miten monennella kerralla lopulta pääsin alimmalla mahdollisella arvosanalla läpi. Tärkeänä selitin, että ruotsin kieltä en tule ikinä missään tarvitsemaan – kaikkialla kun pärjää enkulla. Eiks vaan niin…
5. Olen aloittanut italian alkeet vaikka miten monta kertaa.
Haluaisin niin kovasti osata puhua italiaa!! En tiedä johtuuko se harjoituksen puutteesta vai yleisestä kielellisestä lahjattomuudesta, mutta kaikkien käytyjen kurssien jälkeen ainoa kunnollinen lause, jonka osaan pinnistelemättä on La mattina mangio solo una mela elikkä aamulla syön vain omenan. Eipähän tule ainakaan kova nälkä Italiassa. Kiitokset vaan Fornaciarille Tampereelle! 🙂
6. Kuljeskelen ihmisten ilmoilla ilman piilareita.
Silmälasini on jo niin monta vuotta vanhat, etten edes kehtaa kertoa (no okei, seitsemän) enkä ainakaan kulkea ne päässäni kotiympyröiden ulkopuolella. Aina ei kuitenkaan jaksa/pysty/kykene/ehdi/vapaavalintainen muu selitys tökkiä piilareita silmiin. Niinpä turvaudun luovaan ongelmanratkaisuun ja painelen menemään puolisokkona. Eihän -1.50 ole niin paljon?? Jos siis törmäätte sekavan näköiseen Minttuun, joka ei vastaa tervehdykseen, on selitys yleisen himpulamaisuuden lisäksi piilarien puuttuminen.
Ja jos nyt vielä on joku, joka tähän ei ole vastannut, niin haaste on vapaa!!
Jeee! Yksi ehdottomasti varmimpia lähestyvän kevään merkkejä on uutuuksien saapuminen putiikkeihin. Go 4 it vol. 2 Shopista löytyy nyt ensimmäiset herkkupalat sesongin tarjonnasta.
Peetun garderobiin päätyi rento laatikkomainen Coco-jakku. Onneksi sain heti luvan lainata sitä ensi viikon muotiviikkomenoihin. Jakku on perinteistä räätälöityä bleiseriä rennompi ja toimii erinomaisesti siksi myös päällystakin alla ilman, että alkaa ahdistaa.
Kuvassa alaosana valuvasta materiaalista valmstetut haaremihousut.
Herttaisuuskilpailun voittaa ehdottomasti suloinen heppa-teepaita! Hillityt murretut sävyt ja paidan juuri oikealla tavalla rennosti istuva malli tekee siitä helposti yhdisteltävän.
Heppapaita sopii mainiosti rikkomaan liian asiallisen pukeutumisen haudanvakavaa yleisvaikutelmaa, mutta rimmaa kivasti myös kulahtaneiden farkkujen kanssa.
Haaremihousut on ihan must!
Samoin kuin särmä mustavalkoinen bootsi-teeppari. Voin vain kuvitella, miten se vain paranee ja paranee, mitä enemmän sitä pitää ja pesee…
Ajankohtaista laatikkomaista linjaa noudattaa kaunis Border-neuletakki. Suloisen pehmeää puuvillaa vielä kaiken lisäksi!
Monkin Minna skirt -hame on luonnollisesti mielestäni aivan ehdoton täysosuma – nimeä myöten! Pääsihän tuo jo edustamaankin lauantain päivällisille.
Kynsilakka-osastolle on myös ladattu hurjasti uutuuksia. Essien tämän talven “mallistosta” on ihan totaalisen pakko testata sävyä Rock Star Skinny – eihän väri voi olla muuta kuin täydellinen, kun on noin hieno nimikin! Toinen vakava ehdokas talven suosikkilakaksi on Sexy Divide – eikä toisaalta cool sinivioletti Damsel In A Dress tai sähäkkä kultainen Shift Power sävytkään olisi yhtään hullumpia.
Täysin uutta putiikissa on laadukkaiden OPI-lakkojen saapuminen valikoimaan. Aluksi sävyjä on vain muutama tarkoin valittu vaihtoehto, mutta mikäli kiinnostusta riittää otan ilman muuta lisää sävyjä tarjolle. Tulokkaista varsinkin metallinhohtoinen vaaleanpunainen Who Needs A Prince? kiinnostaisi kovasti. Toisaalta cool harmaa Moon Over Mumbai voisi olla täydellinen manttelinperijä valikoimista poistuneelle Essien vaaleanharmaalle lakalle, jota jumitin kynsissä koko loppukevään ja kesän viime vuonna.
Tuttuun tapaan kaikki vaatepuolen uutuudet ovat ensin viikon verran tilattavissa edullisemmalla ennakkotilaushinnalla. Eli lauantaihin 24.1. asti on mahdollisuus tehdä mainioita täydennyksiä vaatevarastoon mukavaan hintaan!
Tsekkaa kaikki uutuudet täältä: Kevätuutuudet!!
Kynsilakkavalikoima löytyy puolestaan täältä: Kosmetiikka ja kynsilakat
Tervetuloa ostoksille!!
Mummin joululahjapaketeista löytyi koko poppoolle lahjakortti, jonka haltijalle oli luvassa “kirja tai elämys”. Yhteisellä sopimuksella päätimme viettää eilisen kirjamaisissa tunnelmissa elämyksiä hankkien.
Ensiksi oli vuorossa ranskalainen kiitelty elokuva Entre les murs. Leffa kertoo lukukauden ajan yhden koululuokan elämästä Pariisin vähemmän varakkaalla esikaupunkialueella. Oli oikein virkistävää käydä välillä katsomassa muunkinlaista elokuvaa, kuin perinteisiä Hollywood-tuotantoja, vaikka ihan samaan ylistykseen, kuin jotkut kriitikot, en ehkä alkaisi. Sunnuntain kirja-teema tuli kuitenkin näin välillisesti täyteen.
Elämyspuolelle voisi ilman muuta laittaa myös Kungsgatanilla sijaitsevan elokuvateatteri Sagan. Vanhan leffakerholaisen ja elokuvateatterityöntekijän sydäntä lämmittävät vanhat kauniisti säilytetyt teatterit, kuten esimerkiksi juuri Saga. Irtokarkkiseinältä ei tosin sielläkään voi välttyä…
Aikuisten mielestä elokuva oli oikein kiinnostava, kiehova ja tulevaisuudenuskoa nostattava. Karkin ja Peetun omat kouluajat ovat niin konkreettisesti läsnä, että he ehkä olisivat mielummin viettäneet sunnuntai-iltapäivän muulla tavoin, kuin katsellen omaa arkipäiväänsä vastaavaa dokumenttityyppistä elokuvaa.
Leffan jälkeen matkasimme illalliselle Gamla Staniin. Ravintolaksi valikoitui kaverin vinkin perusteella keskiaikainen ravintola Sjätte Tunnan.
Gamla Stan on siitä jännä paikka, että täällä asuvana sen mieltää niin voimakkaasti turistialueeksi, että siellä ei tule juuri poikettua. Mikä on sinänsä harmi, koska alue on hurjan kaunis, tunnelmallinen ja täynnä kivoja pikkuravintoloita. Pahimmat turistirysät välttää, kun pysyy poissa Gamla Stanin pääkadulta Västerlånggatanilta.
Tammikuisena sunnuntai-iltana valitsemamme ravintola oli varsin rauhallinen, mutta se jotenkin sopi kellarikerroksessa sijaitsevan karun paikan tyyliin. Valaistuksena oli ainoastaan kynttilöitä – mitä nyt tulennielemistemppuja harjoitteleva tarjoilijapoika toi vähän lisävalaistusta. Muutenkin kalustus, astiat ja muutkin yksityiskohdat vaikuttivat mietityiltä ja tyyliin sopivilta. Tiedä sitten, mitä joku keskiaikaspesialisti olisi ollut mieltä.
Ruoka oli tyyliin sopivasti simppeliä ja maukasta. Suppealta listalta löytää oman suosikkiannoksensa niin vegetaristi, kalansyöjä kuin riistan rakastajakin. Hintatasoltaan Sjätte Tunnan on vähintäänkin kohtuullinen. Alkupalat ovat yhtä lukuunottamatta alle 10 euroa ja pääruuistakin vain yksi kohoaa yli 20 euron. Aitoja keskiaikaisia reseptejä mainostettiin lähinnä jälkkäriosastolla, mutta asiaan vihkiytymättömälle muukin meni ihan täydestä.
Ystävällinen, huomaavainen ja ripeä palvelu täydensi hienosti “kirja tai elämys”-päivämme! Kiitos mummi ihanasta lahjasta!!
