Todella virkistävää mennä elokuviin tietämättä käytännöllisesti katsoen yhtikäs mitään kyseisestä leffasta. Aika harvoin niin pääsee käymään – aina jotain jutunpätkiä ja väliotsikoita osuu silmiin ja pesiytyy mieleen ennakkokäsityksiä muodostamaan.

Eilen illalla näkemäni Rachel getting married on yksi harvoista poikkeuksista pitkään aikaan. Leffaseurani mainitsi vain ohimennen, että kyseessä ei ole mikään perinteinen hilpeällä dialogilla ja herttaisilla pikku väärinkäsityksillä sokerikuorrutettu hääleffa, kun pyörittelin silmiäni elokuvan nimelle (yksi Mamma Mia vuodessa riittää!!).
Teatteriin saavuttuani muistin hämärästi lukeneeni jostain, että pliisunsöötti Anne Hathaway panee itsensä jossain oikein likoon ja uskaltaa näyttää – kuule ja kauhistu – rumalta! Mietiskelin siinä mainoskuvia katsellessani, että sen täytyy olla tämä elokuva. Ei siksi, että ihku Anne olisi näyttäny jotenkin kamalalta – päinvastoin, rooli-imagohan vaikutti oikein coolilta – vaan siksi, että kuvien joukosta sai etsimällä etsiä sellaista, jossa hän hymyilee.

Jo heti ensimmäisessä kohtauksessa tajusin, että nyt kannattaa nauttia ja heittäytyä mukaan. Nuori neiti Hathaway osaa näytellä! Siistimätön kuvaustapa alleviivaa elokuvan autenttista tunnelmaa.
Jälkikäteen luin parikin arvostelua. En ollut niiden kanssa ihan samaa mieltä.

Mielestäni kysymyksessä ei ole tarina Kymin huumeongelmista tai vierotuksen etenemisestä. Siinä leffassa, jonka näin ei myöskään Kymin tehtävänä ollut tuoda päivänvaloon perheen piilossa muhineita ongelmia. Sen verran voin antaa myöten, että kyllä, perheellä oli paljon vaikeita ongelmia, jotka räiskähtelivät esiin elokuvan edetessä.

Ei tarvitse kuin leikkiä ajatuksella samaisesta elokuvasta ilman hääjärjestelyjä niin tajuaa, että ihmiskunnan syvimpiin traditiohin liittyvän riitin, hääjuhlan, valmisteluilla on vähintään yhtä keskeinen rooli luurankojen esiinnousemisessa ja akuuttien kriisien syntymisessä.
Kuka minä olen? Minne kuulun? Kehen voin luottaa? Minne olen menossa? Ovat elokuvan keskeisimmät kysymykset. Verisiteen ja sisarussuhteen merkitys, lojaalius ja anteeksiantaminen. Aikuisenkin tarve leikkiin ja magiikkaan, keveyteen kaiken keskellä kerrotaan kauniisti kitchiä tiukuvilla häillä ja miesten välisellä mukakilpailulla.
Kuinka kauan pitää maksaa kerran tekemästään virheestä? Voiko itselleen antaa anteeksi, vaikka muut eivät antaisikaan?
Selitykset annetaan katsojalle hellävaraisesti yksitellen. Perheen ongelmat nousevat ulos omasta mittakaavastaan ja muuttuvat yleispäteviksi. Alleviivaamalla ja suurentelemalla saadaan esiin ydin, josta ainakin jokainen tyttären äiti, tytär ja sisko voi tunnistaa itsensä. Alemmuuden tunteensa, vallanhalunsa, rakkaudennälkänsä.

Voin kuvitella, että kovin nuoret katsojat eivät saa Rachel getting married -leffasta paljoakaan irti, mutta kaikille teille muille: menkää ihmeessä katsomaan, jos se vielä pyörii teattereissa teilläpäin!

Sain eilen ihanan yllätyksen mun morsiameltani! Istuttiin jo leffateatterissa, mutta valot olivat yhä päällä. Olin tikahtua hämmästyksestä, kun nykyinen rouva kaivoi laukustaan ihanan lahjapakkauksen ja ojensi sen käsiini!
Japanilaiset ja ilmeisesti muutkin aasiailaiset ymmärtävät hyvin, että upea lahjapakkaus on ehdottomasti osa lahjaa. Pilgrimin laatikon erikoinen muoto ei valitettavasti selviä kuvasta, mutta jotenkin ihanan kutkuttavaa saada perusteellisesti ja ajatuksella pakattu lahja!

Ja mitä sieltä paljastuukaan!
Kaunis kullan ja tummanpunaisen (häiden teemaväri!) sävyinen berlock-rannekoru.!! Sopisi aivan mainiosti kaasopuvunkin kanssa käytettäväksi. Tosin sille ei taida nyt ihan lähitulevaisuudessa olla tarvetta.

Rannekorun riipukset istahtavat mukavasti kämmenselälle. Tykkään tosi paljon tuosta ketjusta, joka koostuu pienistä pallukoista.
Miksi ihmeessä mun käteni näyttää aivan raa’alta kalkkunalta??

Uusi rannekoru vei ajatukseni välittömästi kesään ja aloin haaveilla boheeminrokkaavasta kesämekosta.
Kuvan Chloén mekko rimmaa hyvin rannekorun kanssa. Jalkaan vain Havaianakset ja hiukset auki suhruisille kesätuulen tuivertamille kiharoille. Tai ehkä Matthew Williamsonin H&M-mallistosta löytyy jotain tämän tapaista. Tosin vähemmällä kullituksella ja särmemmillä väreillä Mintulle. Kiitos.

Jeejee! Pitkään ja hartaasti odotettu kynsilakkatilaus jenkkilästä saapui vihdoinkin tänään!! Tulossa on muutama ihan tosi mahtavia uutuussävy, mutta ne päivittyvät putiikin puolelle varmaan vasta viikonloppuna. Yritän tietty saada ihanuudet esille niin pian kuin mahdollista, mutta hurjan aleviikon tilaukset aiheuttavat vielä vähän puuhaa…

Tämän aamun projektina on ollut päivittää loppuunmyytynä olleiden sävyjen varastosaldo. Ilokseni voin ilmoittaa, että onnistuin tilaamaan pienen erän tukustakin jatkuvasti loppuunmyytynä ollutta supersinistä Aruba Blue:ta. Kovin montaa sitä ei nytkään tullut, joten kaikki te, jotka olette sen perään kyselleet – hurry up!!

Muita takaisin valikoimiin palanneita, putiikissa loppuunmyytynä olleita suosikkisävyjä ovat mm. Mintun lempparit Sole Mate ja Bahama Mama.

Varsin pitkään ei-oota on myyty esim. Essien klassikkosävyjen Ballet Slippers ja Mademoiselle kohdalla. Mademoiselle oli loppuunmyyty tukustakin, mutta nyt sain hankittua putiikkiin kohtuullisen varaston, joten toivottavasti ei tarvitse taas heti laittaa loppuunmyyty-lappua luukulle.

Takaisin valikoimissa myös muutama kesäisempi sävy, kuten suloisen vaaleanpunainen Need A Vacation, herkullisenmehevä Strawberry Sorbet ja Peetunkin kynsille palannut hot oranssinpunainen Fifth Avenue.

Edellisessä kynsilakkalähetyksessä oli muutama uutuussävy, jotka yllättäen myivät loppuun erittäin nopeasti. Tilasin kaikkia kolmea suosikkia lisää varastoon ja luulenpa, että niistä päätyy ainakin suurin osa myös omaa kynsilakkavalikoimaani täydentämään.

Nuo kolme “yleisön suosikkia” ovat supersähäkkä Bermuda Shorts, sofistikoituneenviileä Jazz ja puhtaanlämpöinen Chocolate Kisses.