Month: November 2008

Maailman hoteimmat celebrityt eivät osallistu tärkeimmille muotiviikoille vain tsekatakseen lempisuunnittelijansa tulevan malliston, sillä näytökset ovat myös erinomainen keino mittauttaa oman tähteyden kuumuus. Aikaisemmin riitti kutsu halutuimpiin näytöksiin ja paikka salamavalojen säihkeessä ensimmäisessä rivissä. Nykyisin kilpailu on koventunut ja pelkkä paikalle saapuminen ei enää riitä. Harvinaisen, kalliin, erityisesti vielä julkistamattoman tai tulevan sesongin malliston asu antaa huikean määrän celebrity pointseja.
Roisin Murphy tsekkasi Diorin näytöksen Gareth Pughin vähintäänkin futuristisessa mekossa. Robottiviboja henkivä mekko kuuluu vasta ensi kevään mallistoon, joten viesti maailmalle on selkeä katsokaa kaikki – minulla on suhteita ja karismaa. Itse vaatteesta voikin sitten olla montaa mieltä. Mitä siitä, jos näyttää cyber-ajan Michelin ukolta, tärkeintähän on, ettei keneltäkään vaan vahingossa jää huomaamatta, että kysymyksessä on asu, jota ei rahalla saa.

Astetta realistisempia stailauksia kannattaa tsekkailla täältä: Bloggarimatkan stailauskisa! Muista äänestää suosikkiasi ja osallistua Viking Linen luksusristeilyn arvontaan!

Sumuisentunnelmallisen syyspäivän asu. Hauskasti muuten tuo Monkin neuletakki sointuu meidän olohuoneen tapettiin! Taitaa olla mun värini…

  • kauluspaita, Sand
  • neuletakki, Monki
  • housut, Monki
  • nilkkurit, Whyred

On ihan mahtavaa, kun tuotemerkkeihin ja brandeihin liittyy tarina. Ihan kuin pieni inhimillinen tarina herättäisi tuotteet eloon ja antaisi niille historian. Yksi ruotsalaisista lempparimerkeistäni Acnen, Dagmarin ja Hopen ohella on Whyred. Whyredin nimeen liittyy hauska tarina:

Whyred on saanut nimensä yrityksen perustajan Roland Hjortin isoisän, taiteilija Sven X:et Erixonin, inspiroimana. Värikylläisestä taiteestaan tunnetulta taiteilijalta kysyttiin haastattelussa 50-luvulla tämän lempiväriä, johon X:et Erixon vastasi ihmetellen outoa kysymystä “Red”. Toimittajan jatkokysymykseen “Why red?”, taiteilija vastasi “Well…blue then”.
Vaikka Whyredin voikin tunnistaa selkeiden linjojen ja funktionaalisen suunnittelun ansiosta helposti tämänhetken ruotsalaiseen koulukuntaan kuuluvaksi, tietty oman tien kulkeminen ja kyseenalaistaminen on kuitenkin merkille ominaista. Esimerkiksi viime kesäkuussa esiteltyjen ruotsalaissuunnittelijoiden kevät/kesä 2009 mallistojen joukossa Whyred oli selkeä poikkeus vallinneesta mustanpuhuvasta ja harmaan sekä maan sävyjen skaalassa liikkuvasta valtavirrasta.
Kapea yleisvaikutelma ja höystettynä rennolla bf-bleiserillä ja koroilla on tyyli, joka noudattaa muotia seuraavan suuren yleisön käsityksiä ensi kevään – tai miksei jo tämän syksyn ajankohtaisesta pukeutumisesta. Whyredin tulkinta lisää kokonaisuuteen aavistuksen kepeyttä ja iloa – ilman että tehtäisiin kompromisseja teinityylin suuntaan. Kovin ryppyotsaisiksi ei voi väittää turkooseja satiini-chinoja tai Love-kirjailuin koristeltua farkkutakkia…
(siedettävien catwalk-kuvien ottaminen kakkosrivistä on käytännöllisesti katsoen mahdotonta. Enkö voisi saada vakituista paikkaa ykkösrivistä?? PLZ?)

Whyredin kohderyhmää ovat aikuiset, yksilöllisesti ja tyylikkäästi pukeutuvat ihmiset, jotka haluavat, että vaatteet ovat käytännöllisiä ja moderneja. Tärkeää on myös se, että eri mallistojen osat ovat yhdisteltävissä keskenään, jolloin asujen elinikä on huomattavasti yhtä sesonkia pidempi.
Selästä avoin musta kotelomekko edustaa Whyredin perusfilosofiaa: modernia, tyylikästä ja käyttökelpoista with a twist!
Whyredin tämän syksyn mallistoja voi ihailla täällä. Ja kyllä, heidän nettikauppansa toimittaa myös Suomeen..

Kevätkengistä haaveilu piristää kummasti marraskuun pimeydessä.

Pressiviikolla törmäsin yhdessä showroomissa suomalaiseen Finsk-kenkämerkkiin.
Jostain syystä käsittämätön suomalaiskansallinen patrioottisuus ja isänmaanylpeys tulvahti sisimpääni. Minun kotimaastani tulee jotain näin mielettömän upeaa!

Vähän perinteisempiä himotuksen kohteita…
Sandin pinkkikorkoiset peep toet olisivat aivan mahtavan upeat pin up -tyylisessä kokonaisuudessa. Marc O’Polo on petrannut huomattavasti kenkämallistojaan. Oikeassa yläkulmassa Marc O’Polon mukavan pehmeästä nahasta valmistetut gladiaattorihenkiset sandaalit. Myös DNA on väsännyt oman versionsa nyt jo ehkä hiukan puhkihypetetyistä Diorin gladiaattoreista… Mustaa kiiltonahkaa ja mokkaa yhdistelevät Louis Vuittonin pumpsit piilokorokepohjalla ovat ehkä täydellisimmät vähään aikaan näkemistäni.

Kesävärejä nammm…
Korkkipohjaisia kiilasandaaleita karamelliväreissä Pepe Jeansilta. Rules by Maryn ihanat remmikengät suorastaan huokuvat romanttista tanssilavatunnelmaa… tosin toimivat varmasti myös fiftarihenkisten farkkuasujen kamuna. See by Chloén kiiltävänkirkkaat muovikengät ovat kuin irtokarkkihyllystä. Kaikkein mieluiten kuitenkin haluaisin – eikun eniten tarvitsisin – Whyredin vihreät remmisandaalit.

Kesäbootseja ja taivaansinistä…
Sand satsaa selvästi stilettoihin. Hurmaavat pellavanvaaleat nilkkurit ovat pehmoistakin pehmoisempaa mokkaa. Dr Marten’s kesäväreissä… Myös Benetton vannoo korkkipohjien nimeen. Ja mikä ettei – kesäisempää nirunarusandaalimateriaalia saa etsiä. By Malene Birgerin supercoolit neutraalin väriset kevät nilkkurit ja saapikkaat. Saapikkaiden juju on irrallinen chaps-tyylinen varsi. Nam!

Onneton Picasa särpälöi kollaasityökalullaan Sandin nilkkureitten varvaskärjen pois, joten tässä vielä koko komeus uudelleen:
Pitäisi tosiaan opetella käyttämään Photoshopia – tai edes Gimpiä… Saataisiin nauttia vähän laadukkaammista kollaaseista. 🙂

Yleensä maanantai-arvontojen vastaukset ovat nautittavaa ja mielenkiintoista luettavaa. Tällä kertaa kokemus oli lähinnä tuskallinen, sillä kaikkien ihanien matkakohteiden, unelmien ja jo toteutuneiden matkojen kuvailu nostatti sellaisen matkakuumeen ettei tosikaan!

Haluaisin käydä New Yorkissa, niinkuin monet teistäkin, ja viipyä vaikka vähän pidempään. Kauko-Itä kiinnostaa myös ihan mielettömästi… Muutama kuukausi Thaimaa-Malesia-Vietnam-Kambodja -akselilla olisi unelmien täyttymys. Paitsi että sitten olisi ihan pakko päästä Australian turneelle ja mieluiten myös Uuteen Seelantiin. Eikä Ameriikastakaan mitenkään selviäisi pelkällä Nykin matkalla. Kyllä molemmat rannikot pitäisi päästä koluamaan ja mielenkiintoista olisi laajentaa maailmankuvaansa tutustumalla fly over states -alueeseenkin. Enkä väheksy Eurooppaakaan. Monta monituista kulmaa on täällä lähempänäkin vielä koluamatta ja useimpiin suosikkeihin (Pohjois-Italia, Lontoo, Sveitsi… you name it!) matkustaisin mieluusti kerta toisensa jälkeen.

Haaveilut sikseen – on aika julistaa maanantai-arvonnan voittaja! Tällä viikolla onnetar suosi nimimerkkiä:

HIPPU!!

Onneksi olkoon! Lähetätkö yhteystietosi osoitteeseen: go4itvol2@gmail.com, niin laitan voittosi postiin!

Onneksi Barcelonan reissuun ei ole enää pitkä aika…

Old stuff