Month: October 2008

Tarkoitus on tietenkin ehtiä mahdollisimman moneen paikkaan tänään bloggarireissulaisten kanssa. Pari päivää sitten on tuorein Kate Moss -mallisto (oikein onnistunut mielestäni, ainakin kuvien perusteella!) kuulemma saapunut TopShopin putiikkeihin ja Vagabond on tietojeni mukaan saanut lisää vetoketjusaapikkaita. Vihdoinkin.

Pari erityisen kiinnostavaa putiikkia on ainakin listalla…

Beyond Retro on Tukholman vintage-mekka nro yksi! Visiittimme suuntautuu Söderissä osoitteessa Åsögatan 144 sijaitsevaan putiikkiin, joka on Tukholman kolmesta Beyond Retrosta ehdottomasti suurin.
Jännittävästi kellarikerroksessa sijaitseva putiikki on täkäläisten stylistien ja muotitoimittajien vakipaikka, kun he etsivät jotain erityistä kuvauksia varten. Söderin Beyond Retro on ehdottomasti visiitin arvoinen paikka ja laajan valikoimansa ansiosta tänne voi jopa tulla “hakemaan” jotain tiettyä juttua. Esimerkiksi tyllialushameita, uimalakkeja ja ruutupaitiksia on aina valikoimissa vaikka kuinka.
Beyond Retron ainoa miinuspuoli on oikeastaan se, että kirppishintoihin tottuneelle monet hinnat saattavat tuntua aikas korkealle.

Toinen must paikka on viehättävä lifestyle-putiikki Grandpa. Itseasiassa Grandpallakin on pari putiikkia Tukholmassa, mutta me suuntaamme Söderissä Södermannagatan 21:ssä sijaitsevaan putiikkiin.
Grandpan tavoitteena on tarjota asiakkaille mielekkäitä vaihtoehtoja ja ekologisesti kestäviä tuotteita ilman kulutuskulttuuriin hetsaamista. Aika vaikea yhtälö yritykseltä, joka hankkii toimeentulonsa kaupankäynnillä. Tarjolla olevat merkit ja valikoima on kuitenkin huolella harkittu ja yleisfiilis kiva ja rento.
Grandpan toinen putiikki Kungsholmenilla osoitteessa Fridhemsgatan 43 on sisustukseltaan erikoisempi ja ehdottomasti myös pistäytymisen väärti, jos sattuu olemaan sillä puolella kaupunkia.

Valitettavasti bloggarireissulaisten laiva takaisin kohti koti-Suomea lähtee jo iltapäivällä, joten ihan totaalista Tukholma-kierrosta emme ehdi tehdä. Mm. joka kuukauden viimeisenä iltana järjestettävä shoppailu- ja bileilta SOFO Night jää tällä kertaa kokematta, vaikka tänään olisikin juuri oikea päivä.

Eilinen päivä Tukholmassa oli ihan mahtavan onnistunut. Illalla tosin jaloissa tuntui eikä nukkumattia tarvinnut kauaa huhuilla… 🙂

Nyt pitäisi olla jo kiitämässä tämän päivän “leikkeihin”, mutta tässä muutamia tuokiokuvia maistiaisiksi eiliseltä.
Bloggarireissulaiset ryhmäkuvassa Hötorgetin laidalla. Sää suosi onneksi päiväämme ja ravakasta syystuulesta ja ennustuksista huolimatta emme saaneet sadetta niskaamme.
Honey Junkie posettaa todellisten kiiltolegginssien kanssa ja Jenni kuvaa.
Ranna tyylikkäänä PUBin secondhand osastolla.
Jenniä haastatellaan Iltalehteä varten.
MouMou harmittelee, että ihanat keltaiset ale-hyllyltä löytyneet avokkaat ovat liian pienet…

Illemmalla lisää juttua ja kuvia! 🙂

Kimonot päällä valmiina illalliselle! (sent from my Nokia)

Hektisen ohjelman vastapainoksi bloggarimatkalaiset pääsevät keskiviikko-iltana kylpemään ja illalliselle japanilaishenkiseen Yasuragi-kylpylään.

Yasuragin perusajatuksena on tarjota nykyajan kiireisille ihmisille rauhallinen harmoninen paikka, jossa voi rentoutua ja kerätä voimia stressaavan arkipäivän vastapainoksi. Kaikkien toimintojen tulisi antaa viedä aikaa ja esimerkiksi peseytymiseen kylpyläemäntä antaa vinkkejä japanilaisista perinteistä, jotka korostavat sisäistä rauhaa ja sitä kuuluisaa harmoniaa.
Kaikille kylpylään tulijoille annetaan puuvillainen kimonotyylinen takki ja tohvelit. Asua kuuluu käyttää koko kylpylävierailun ajan. Eli myös illallisella. Varsinaista vastapainoa ainakin muotibloggarin mitä mä laittaisin päälleni -arkeen!

Kaikki fantastiset bloggarit ovat nyt täällä ja ohjelma on täydessä vauhdissa! Ihan mahtavaa! (sent from my Nokia)

Old stuff