Month: October 2008

Eilisen TopShop-illan saalis jäi huomattavasti suunniteltua laihemmaksi. Minkään valtakunnan BF-pikkutakeista ei näkynyt taskunkulmaakaan eikä kenkävalikoimakaan sykähdyttänyt monipuolisuudellaan. Yhdet erinomaisen kivan näköiset pitkävartiset bootsit bongasin kyllä. Luulenpa, että ne oli samat kuin ne, jotka Bea hankki Tukholman reissullansa. Ihanan pitkä ja tarpeeksi väljä varsi ja muutenkin simppelin oloinen muotoilu ei valitettavasti estänyt kenkiä hölskymästä armottomasti kävellessä. Tunsin kuinka rakot nousevat kantapäähän…

Kate Moss -mallistoa oli vastoin ennakkotietoja ihan kohtuullisesti tarjolla. Ostoslistalla olevaa toppia löytyi khaki-vihreänä, mutta hörsöhihat olivat aivan käsittämättömän epäpukevat päälläni. Joten se siitää. Aikaisemmin haikailemaani uhkean pörröinen angorajakku näytti livenä valitettavasti takkuiselta ja epämääräisen malliselta. Valtava tungos, kuumuus ja vaatteita käsistä repivät kanssa-asiakkaat aiheuttivat shoppailuhermojen kämähtämisen nanosekunnissa. Aina ei voi voittaa.

Lopulta kiikutin kassalle vain vihertävän harmaan teepparin TopShopin Kate Moss -mallistosta ja muutamat hauskat pikkarit…

Ei kai sitä juuri muulta voi näyttää, jos isä on Keith Richards

EDIT: Ilmeisesti rokkitähtilapsukaisten vanhemmuus ei olekaan ihan niin yksinkertainen asia kuin kuvittelin… Editoin olettamani äidin (Anita Pallenberg) pois, mutta isyys on kai ainakin juridisesti oikein. Vaikka mistä näistä nyt tietää. ;D

Elle Magazinen sponsoroima VIP-ilta. Karsee määrä väkeä, pääasiassa tietty naisia, ahtautuneena Tukholman pienimpään TopShoppiin. Ei ihan täysin ihanteellinen shoppailuympäristö. Pari pientä ostosta tuli silti tehtyä… (sent from my Nokia)

Aika lyhyeksi pätkiintyivät Peetun hiukset eilisellä kampaamokäynnillä… Kevyesti kerroksittain leikatut latvat kaartuilevat kauniisti ja auringon vaalentamat raidat korostavat kivasti mallia. Uudet hiukset sopivat mielestäni tosi hyvin Peetulle – tosin otsahiukset olisivat voineet olla ehkä aavistuksen lyhyemmät. (ja muita äitimäisiä mielipiteitä…) Pituus on muuten juuri passeli, sillä hiukset saa edelleen pienelle töpöponnarille.
Samaan syssyyn vielä Peetun päivän asu.

  • paita, saatu iskältä
  • shortsit, lyhyeksi saksitut 22 Vintage farkut
  • pinkit sukkikset, H&M
  • kengät, Monki

TopShopissa on tänäiltana jonkin sortin VIP-tapahtuma. Mistään tolkuttoman eksklusiivisesta häppeningistä tuskin on kyse, sillä käsittääkseni kutsu on lähetetty kaikille täkäläisen newsletterin tilaajille. Samase, 20% alennus riittää siihen, että aion ainakin käydä katsastamassa tilanteen.

Siltä varalta, että paikalla on jonkin sortin kaaosta, olen miettinyt alustavaa ostoslistaa jo valmiiksi.
Rento bf-jakku on ollut ostoslistalla jo pidempään. TopShopin Kate Moss -mallistossa oli keväällä ihana versio, mutta pihiyksissäni en tullut sitä hankkineeksi. Nyt kun ensi keväänkin näytökset ovat täynnä rennonmaskuliinisia pikkutakkeja, tuntuu hankinta sekä järkevältä, monikäyttöiseltä että pitkäikäiseltä.
Uusinta Kate Moss -mallistoa on kuulemma tullut Tukholmaan tosi niukasti. En ole käynyt paikanpäällä toteamassa, mutta söötti nude-vaaleanpunainen toppi olisi tervetullut lisä garderobiini. Saapas sitten nähdä löytyykö putiikista…
TopShopissa on ihan mielettömän hienoja kenkiä! Nauhastiletot eivät varsin kilju käyttökelpoisuuttaan, mutta pöh, ei sitä aina voi niin älyttömän järkeväkään olla…

Ankarassa käytössä olleet jo itseasiassa kolme vuotta vanhat Mary Janeni alkavat olla tiensä päässä, joten alla olevat remmikengät voisivat soveltua paremmin käyttöön. Eikä vähiten hiukan maltillisemman korkonsa ansiosta.
Oikeastaan tarvitsisin kaikkein eniten mustat talvisaappaat joissa on riittävästi korkoa, että ne tuntuvat “omilta”, muttei kuitenkaan ihan älyttömästi, että niillä jaksaisi myös vilistää kaupungilla.

Aivan varmasti jätän väliin kuitenkin täkäläisen blogosfäärin viimeisen “pakko saada” -villityksen eli TopShopin mustat, edestä kokonaan rispatut farkut.
Mikäli aion testata kyseistä lookia päätyvät ikivanhat harmaan Cheap Monday -farkut leikkuupöydälle…

Old stuff