American Apparel osaa tehdä monikäyttöisiä asuja ilman turhaa pingotusta. Edellinen monitoimimekkoni on ollut kiitettävän runsaasti käytössä ja nyt silmäni osuivat pitkillä nauhoilla varustettuun liehukemekkoon. Le Sac Dress on monipuolisuudessaan potentiaalinen seuraava hankinta. Toimisi todennäköisesti myös, vaikka alle pukisi paidan.
Viimeviikon muotiviikkojen yhteydessä esiteltiin myös uutta kiinalaista muotisuunnittelua ja designia Made in China -tapahtumassa. Yksi kiinnostavimmista näytteilleasettajista oli kierrätysmateriaalia raaka-aineena käyttävä y-town.Vanhoista pressuista valmistettuja laukkuja ja pussukoita löytyy muiltakin valmistajilta, mutta viehättävät kiinalaiset kirjaimet tuovat y-townin versiohin oman eksoottisen lisänsä.
Y-townin tietokoneen osista valmistetut korut ovat hauskoja ja kekseliäitä. Ihan must jokaisen nörtin korulippaaseen?
Ihan juuri vähän aikaa sitten juttelin skypessä Tuhat sanaa -blogin Tuija Aallon kanssa. Aiheena oli, mikäpä muu kuin bloggaaminen, muotiblogit, blogimarkkinointi ja vähän myös blogiputiikki.
Tuhat sanaa ei kyllä meinannut Mintulle riittää – sen verran rönsyileviksi lauseet halusivat väkisin muodostua. Jutun voi kuunnella tästä: Minttu Paakkulainen hakee muotiblogista ja blogiputiikista elantoa. Varoitus: sisältää katkeilevia ajatuksia ja kikatusta. 🙂
Sateenvarjo on selvästi monelle tämän viikon maanantai-arvontaan osallistuneelle juuri se oikea tapa suojautua sateelta. Tyylikäs ja hyvälaatuinen sontsa on kiva asuste kurjalla kelillä ja se suojaa paremmin hiuksia ja kasvoja kuin sadetakin huppu.
Paitsi jos on niinkuin Minttu, joka onnistuu unohtamaan ja hävittämään sateenvarjonsa heti ensimmäiseen mahdolliseen putiikkiin, t-banaan, kahvilaan tai muuhun mahdolliseen pysähdyspaikkaan… Siksipä olenkin todennut, että sateelta on paras suojautua a) pysymällä sisätiloissa/katoksen alla tai b) olla välittämättä koko sateesta. Ei ehkä kovin elegantti strategia, mutta on vähentänyt huomattavasti hävinneiden sateensuojien määrää! ;D Sadetakkikaan ei tule kysymykseen, koska mitä ihmettä sille tekee sitten, kun ei enää sada? Lenkillä sade ei haittaa – lippis suojaa kasvot ja gore-tex -puku pitää kuivana muuten. Ja kastuuhan sitä kuitenkin, kun hikoilee…
Sadeaiheisen arvonnan onnekas voittaja on nimimerkki:
Chica!
Lämpimät onnittelut voittajalle!!!
Lähetätkö yhteystietosi osoitteeseen go4itvol2@gmail.com niin laitan voittosi postiin.