NK:lla alkaa jälleen huomenna Limited Edition -kampanja, jonka ideana on tarjota juuri tätä tarkoitusta varten suunniteltuja exklusiivisia tuotteita. Ilmeisesti vuosi sitten ensimmäistä kertaa järjestetty tempaus oli menestys, vaikka osa kamppeista olikin aika erikoisia. Tämän vuoden Limited Edition -sarja tuntuu jotenkin käyttökelpoisemmalta. Mukana on pääasiassa vaatteita, asusteita ja koriste-esineitä. Hinnat toki ovat omaa luokkaansa, mutta ilmeisesti niitäkin löytyy, jotka ovat valmiita maksamaan uniikkiuden ihanuudesta.
Ja kyllä Mintullekin kelpaisi esimerkiksi: Ann-Sofie Backin suunnittelema upea dimangisormus! Sormuksen nimi on lover, mother and grandmother ja inspiraation lähteenä on toiminut Ann-Sofie Backin omat kolme sormusta. Hinta on 40 000,- kruunua ja yhteensä 5 kpl sormuksia on myynnissä huomisesta alkaen.
Fifth Avenue Shoe Repairin remmi-kaulakoru. Syksyn ostoslistalle kuuluu isohko kaulakoru. Pikkuisen toisenlainen oli kyllä mielessäni, mutta kyllähän tämäkin olisi ihan mielettömän pähee! Hinta 6 250,- kruunua, myytävänä kaksi kappaletta 2.9. alkaen.
Koska olen kohtuullisen huono häviäjä – etenkin lautapeleissä – olisi Filippa K:n disainaama kokonaan valkoinen shakki ihan täydellinen perhesovun säilyttäjä. Hinta 6 250,- kruunua, myytävänä kaksi yksilöä 4. syyskuuta alkaen.
Mulberryn kirkkaansininen (kuva vääristää väriä…) vinyylistä valmistettu Bayswater ei ehkä oikeasti päätyisi hankintalistalle, jos sellainen mahdollisuus olisi, mutta trashyn materiaalin käyttäminen kunnianarvoissassa klassikossa on ihan hauska veto. Sitäpaitsi sininen haluaisi kovasti tunkeutua vaatekaappiini… Hinta 3 990,- (ei paha!!), myytävänä 20 laukkua huomisesta alkaen.
Kirjahulluksi tunnustautuneen Vivienne Westwoodin koostama kirjakokoelma. Laatikon kyljen teksti: These magnificent tales will play tricks on your mind and set your soul on fire, saa viimeistään hinkuamaan boksia omakseen. Hinta 10 625,- kruunua, myytävänä kaksi laatikollista kirjoja 4. syyskuuta alkaen.