Month: August 2008

Diana Orving on yksi ruotsalaisista lempisuunnittelijoistani. Kiedotut, solmitut ja käärityt valuvista silkeistä ja läpikuultavista harsomaisista materiaaleista valmistetut asut ovat sensuelleja ilman paljasta pintaa. Diana Orving vastustaa naisen objektifiointia, mikä näkyy suunnittelun vahvassa muotokielessä.

Pieni kurkistus Diana Orvingin kevät/kesä 2009 mallistoon:

No ei kai oikeastaan saisi… Kyllähän tämä tuntuu pikkuisen aikaiselta jopa parantumattoman joulufanin (that’s me!) mielestä. Tänään kuitenkin Åhléns esitteli marraskuun alussa myyntiin tulevia joulukamppeitaan. Fiilikseen pääsemistä helpotti, että näyttely oli järjestetty tunnelmalliseen edellisen vuosisadan vaihteessa valmistuneeseen rakennukseen. Kaari-ikkuinoin kehystetty sali oli varmasti kahdeksan metriä korkea ja lisäksi ihana glögin ja joulun mausteiden tuoksu leijui näyttelyn yllä.

Esillä oli siis kaikkien Åhlénsin eri osastojen jouluspesiaalit. Varsinaiset joulujutskat olivat sitä tavanomaista krimskramssua… Ja hei oikeesti – vaihtaako joku jouluverhot ja joululakanat kotiinsa?? (ainiin… olihan meillä yhteenaikaan Indiskan tummanpunaisen sävyiset verhot, jotka vaihdettiin aina jouluksi…) Hursomhelst. Koriste-esineiden ja kodintekstiilien sijaan jäin ihastelemaan pyjama- ja alusasuvoittoisen joulumalliston muutamia päiväkäyttöön tarkoitettuja vaatteita. Esim:
Juuri polven yläpuolelle ylettyvä kauniin punainen hyvälaatuisen oloinen villasekoitekangashame täytyy ehdottomasti tsekata, kun se tulee myyntiin. Juuri tällainen pieni väripilkahdus sopisi mainiosti garderobiini. Eikä Åhlénsin oman malliston tuotteet yleensä ole mitenkään erityisen hintavia.
Kirjoneulekaarrokkeellinen neulemekko tuntuu ihan täydelliseltä jouluaaton asulta. Etenkin, jos sen viettää jossain lumisessa paikassa, jossa voi viettää iltaa takkatulta tuijotellen. *vaipuu haaveisiin*
Ihanat klassiset perinnetumput!! Täydellinen jatkumo kesällä syntyneeseen perinnepuukenkärakkauteen.

Ja sit vähän sitä krimskramssua kanssa:
Åhlénsin joulun teemana on (vapaasti käännettynä) perinteet kohtaavat trendikkyyden. Muovinen valaistu puu, jonka korkeus on noin 20 cm (tai ehkä se oli vain 15.. aika pieni kumminkin) edustaa varmaan sitä trendikkyyttä ja vanhanaikaisen oloiset peltipurkit puolestaan perinteitä. Punaisten joulupallojen keskellä makoilee pinkki possupallo. 🙂

Seuraavat joulujutut aikaisintaan marraskuussa! I promise!!

Fiktiivinen Minttu elää kiireistä elämää, jossa ajan täyttävät työ, perhe ja koti sekä ystävät. Onneksi aikaa jää hiukan myös elokuville ja näyttelyissä käymiselle. Kaksi seuraavaa viikkoa Minttu pukeutuu joka päivä postimyynnistä hankittuun palapelipuvustoon.

Ensimmäinen viikko:
Maanantai on kinkkinen pukeutumispäivä. Toisaalta haluttaisi pukeutua vain mukavasti, toisaalta maanantain viikkopalaverissa siisti asu antaa sopivasti itseluottamusta. Ryhdikkäs hame ja mukava neule yhdistettynä tehokkaisiin saapikkaisiin täyttää onneksi molemmat kriteerit.
Asiakastapaamisia ja palavereja koko päivä… Jakkupuku on ihan must tällaisina päivinä. Housut ja matalat korot tekevät paikasta toiseen ravaamisen miellyttäväksi eikä silhuetin lievä maskuliinisuuskaan ole ollenkaan negatiivista, kun ottaa huomioon päivän agendan.
Rento päivä toimistolla ilman asiakastapaamisia. Töiden jälkeen olisi yhden tutun graffiti-taiteilijan näyttelyn avajaiset. Toivottavasti töissä ei mene liian pitkään, että ehdin pyörähtämään kotimatkalla kyseisen gallerian kautta.
Normipäivä toimistolla jälleen. Illalla päiväkodin vanhempainilta ja on minun vuoroni osallistua.

Vihdoinkin perjantai! Aamupäivällä pari asiakaspalaveria, mutta sitten alkaakin työviikko olla pulkassa.
Päiväkodin retki eläintarhaan – kivaa! Onneksi ei sada…
Sunnuntaipäivällinen anopin luona. Miksi kauniin paitani pitsikaarroke ei suostu näkymään kuvassa?
Toinen viikko
Jaahas, se on sitten taas maanantai. Onneksi tänään on vain sisäisiä palavereja, vaikka kyllä niissäkin saa skarpata ihan tarpeeksi…
Viikon toinen työpäivä ja haaveilen jo viikonlopusta. Mikä minua oikein vaivaa? Töissä on kuitenkin ihan mukavaa. Ainakin suurimman osan aikaa…

Mintun casual-keskiviikko. Alunperin oli tarkoitus lähteä katsomaan yhtä keikkaa miehen kanssa tänään illalla, mutta lapsenvahti ilmoitti olevansa sairas. Ehkä tässä pikavaroituksella vielä saa jonkun tilalle, mutta muuten täytyy siirtää ulkoilut toiseen kertaan. Anopillakin on jotain menoa jokaikinen ilta… Kummallisia nuo nykyajan eläkeläiset. 🙂
Pitkä työpäivä tänään. Iltapäivästä alkaen toimistolla on asiakastapahtuma, jossa pitää edustaa ainakin alkuiltaan asti. Onneksi ei pitäisi mennä kovin myöhäseen.
Joko taas on perjantai!? Miten viikot menevätkin niin tajuttoman nopeasti! Toimistolla on lähinnä eilisen asiakastapahtuman jälkipuintia ja muuta suhteellisen rentoa. Illalla päästään miehen kanssa elokuviin, kun anoppi lupautui lapsenvahdiksi. Enää ei harmita, että keskiviikon keikka meni mönkään, vaikka kuulemma olivat olleet tosi hyviä.
Kaverin tupaantuliaiset. Onneksi muutamilla on samanikäisiä lapsia, jotka tulevat myös mukaan tupareihin. Leikkiseura takaa ainakin hetken jutturauhaa myös Mintulle.
Aurinkoinen ja kirpeä alkusyksyn sunnuntai. Pitkän kävelyretken päätteeksi maistuvat tuoksuva yrttitee ja porkkanakakku aivan taivaallisilta!
Mintun fiktiivinen elämä jatkaa samaa leppoista rataansa. Ostoslistalla näiden kahden viikon jälkeen on pari kivaa t-paitaa ja leveähelmainen hame. Ehkä postimyynnistä nekin, koska kaupoissa kiertelyyn ei juuri jää aikaa. 🙂

Moni pettyi keväällä, kun erinomainen luennoitsija Valerie Steele peruutti toukokuulle sovitun luentonsa. Nyt on kuitenkin uusi tilaisuus osallistua yleisölle avoimeen luentoon, jonka aiheena on Gothic: Dark Glamour.

Valerie Steele on New Yorkissa sijaitsevan museon The Museum at the Fashion Institute of Technology johtaja ja pääkuraattori sekä Fashion Theory: The Journal of Dress, Body and Culture -lehden päätoimittaja.

Kokemuksesta voin kertoa, että Valerie Steelen luennot ovat ehdottomasti osallistumisen arvoisia. Suosittelen siis saapumaan paikalle, jos siihen suinkin on mahdollisuus! I’ll be there!

Ajankohta: perjantai 12.9. klo 15.00
Paikka: auditorio Aula Magna, Tukholman yliopistossa

Old stuff