It is the glory of the ride!
Me lähdetään nyt Amsterdamiin!! Miähen tietsa tulee mukaan, joten mitään blogitaukoa ei ole luvassa vaan ihan samaa epätasaisen tasaista tahtia tulee raporttia milloin mistäkin!
Mitäs muuten pidätte mun ruukkupuutarhastani? Aika helppohoitoinen, voin kertoa. Anoppi totesi ystävällisesti, että on kovin mukavaa, kun jokainen voi kuvitella ruukkuihin juuri sellaiset kukat kuin haluaa. Näin meillä. Ha ha!
Filippa K:n Second Hand putiikin paperipussukasta löytyi tällainen ihana vilpoinen ohuenohuesta puuvillabatistista valmistettu paita. Miäs tosin valitti, että näytän ihan siltä kuin olisin raskaana. Mitäs tuosta. Me likes!!Hintaa ihanuudella oli noin 30 euron verran.
Vielä vähän aikaa sitten Pilgrimin korut olivat mielestäni tosi upeita, melkein riippumatta siitä, mitä “mallistoa” ne olivat. Sittemmin rakkaus hieman hiipui ja viime aikoina en ole kuin satunnaisesti luonut silmäyksen kulkureitiltäni löytyvään SOUKin Pilgrim putiikkiin. Tänään silmiini osui kuitenkin tarjous, josta en voinut kieltäytyä. Yksi alelaari oli täynnä sifonkisia korupusseja, jotka maksoivat 50 kruunua/pussi (noin 5 euroa) tai 120 kruunua/3 pussia (alle 12 euroa).
Jotenkin ihan käsittämättömän vaikea olla jäämättä tonkimaan tuollaista aarrekasaa… Loppujenlopuksi kourassani oli varmasti 15 pussukkaa, jotka olisin halunnut kiikuttaa kaikki kotiin, mutta järjen valo pilkahti onneksi väliaikaisesti ja päädyin näihin ihanuuksiin: Pantamainen hopeansävyinen kaulakoru, joka on jotenkin Minttuun vetoavasti iso ja näyttävä mutta myös herkkä samanaikaisesti. Erityiseti pidän pikku helmien aidonoloisesta epätasaisesta ametistinvioletista sävystä. Muistaaksi tämän myyntihinta oli aikoinaan ennen alea pitkälle yli 40 euroa…
Kirkkaan hopeinen järeä laattakaulakoru, jossa on keskellä musta kuminen yksityiskohta kuulunee Pilgrimin miesten korumallistoon. Ehkä juuri siksi se puhuttelikin ja varmasti päätyy yhdeksi käytetyimmistä kaulakoruistani. Tosin käytän aika harvoin kaulakoruja, mutta ehkä siihen tulee muutos.
Sitten on vielä kolmaskin pussukka, mutta se on todennäköisesti menossa lahjaksi ja lahjan saaja lukee blogia, joten sitä ei nyt sitten paljasteta… Maybe later!
Filippa K on avannut Second Hand putiikin Söderissä osoitteessa Hornsgatan 77. Ideana on, että kuka tahansa voi viedä sinne myyntiin vanhat Filippa K -vetimensä myyntitiliin. Varsinaisesta liiketoiminnasta vastaa suunnilleen naapurina sijaistseva perinteikäs ja arvostettu secondhand putiikki Judits Second Hand.
Mintun & co. vaatekaappiin on päässyt kertymään kaiken muun lisäksi muutamia Filippa K:n vaatteita, joita kukaan ei enää käytä. Osaksi mielenkiinnosta päätin kiikuttaa myyntiin miähen khakin värisen puuvillaisen kauluspaidan, joka on ostettu jo vaikka miten monta vuotta sitten, mutta jäänyt aika vähälle käytölle. Toinen myyntiin päätynyt yksilö on viime syksynä ostettu harmaa miesten pikkutakki. Ihan hieno muuten, mutta kun miäs mieluiten pitää sitä auki napitettuna, ei kaksirivinen malli ole paras mahdollinen.