Month: August 2007

On aika merkillistä, miksi juuri farkkujen valitseminen on niin tuskallisen vaikeaa… Itseasiassa farkkujen ostaminen taitaa olla kaikkein hankalinta. Silloin joskus, kun kesäisin tuli hengailtua kavereiden kanssa enemmän rantsulla ja muutenkin elettyä enemmän rantaelämää, vei bikinien tai uikkareitten valinnanvaikeus varmasti voiton. Mutta nyt hankaluuslistan ykkösenä ainakin Mintulla on farkut.

Farkkujen ostaminen on tuskallista siitäkin huolimatta, että olisi etukäteen päättänyt sekä merkin, mallin että värin. Sen lisäksi uusien farkkutrendien omaksuminen on erityisen vaikeaa. Esimerkiksi nyt, kun kaikki trendioppaat julistaa pillifarkkujen kuolemaa, on yksi jos toinenkin ajan hermolla oleva muotibloggari vannonut pysyvänsä rakkaissa pilleissä. Asiaa ei tietenkään helpottanut yhtään viime keväänä Mischa Bartonista blogosfäärissä levinneet vähemmän mairittelevat kuvat leveälahkeisissa korkeavyötäröfarkuissa…

Mintun on vähän tehnyt mieli TopShopin Kate Moss farkkuja. Mutta vain niin vähän, että en ole tullut edes sovittaakseni niitä. Ja totta puhuakseni – olen kyllä melkoisen skeptinen, että ne näyttäisivät edes kelvollisilta. Tosin en mene vannomaan mitään. Aika kauan kärvistelin ennenkuin hankin ekat superpillit Cheap Mondayni ja sittemmin en juuri muissa olisi kulkenutkaan…

Acne Jeansin mallistossa on tosin paritkin (kuvissa) hyvännäköiset farkut, jotka arviolta näyttävät siltä, että voisivat olla hyvinkin pukevat ihan normaalin ihmisen päällä. Linja on pilliä leveämpi ja lahje suora, muttei 70-lukuisen lepattava. Vyötärö on ylempänä kuin aikaisemmin, muttei sentään kainaloissa. Pitäisi varmaan käydä oikein sovittamassa… Jahka saan tarpeeksi voimia kerättyä koitosta varten!


Acne Hep Blackstretch (yllä) farkut kävisivät varmasti myös niistä “vähän siistimmistä” farkuista…

Tummansiniset Acne Tube Cash -farkut on sovituslistan ykkösenä. Tykkään “paikallaan” olevasta vyötäröstä ja rennonväljistä punteista…

Kuvat: people.com ja acnejeans.se

Mitäs tykkäätte??

Itse pidän ainakin ihan älyttömästi uudesta hienosta Go 4 it vol. 2 -logosta. Suurkiitokset suunnittelijalle Marialle!

Vielä on tulossa pientä hienosäätöä. Linkit tuossa jo saivatkin pirteämmän värin, mutta uudistan vielä ikääntyneen linkkilistani. Ajattelin myös kirjoittaa Blogin mission omaan lokeroonsa, tiedoksi lähinnä uusille kävijöille, joille koko historia ei ole tuttu.

Limited Edition -sarjat tuntuu olevan viimeisin villitys sarjassa miten-kutitamme-kuluttajien-pakko-saada-hermoa. Tuskin H&M:n designer-yhteistyöt ja vastaavat aiheuttaisivat yhtä valtavia kaaoksia, jos voisi olla varma, että kaikkea tavaraa on saatavilla vielä kuukaudenkin kuluttua. Meikkifirmat yrittävät samaa jujua lanseeraamalla erikoistuotteita tai vähintäänkin erityisiä design-pakkauksia, jotka ovat kaupoissa vain rajatun ajan.

Välillä herää kysymys, että olemmeko me tosiaan niin tyhmiä, että jos joku keksii kertoa, että tätäpäs kimallekynsilakka ei olekaan kuin niille, jotka hokaavat sen ensimmäisien joukossa, me menemmä halpaan ja ryntäämme kyynärpäät sojossa kauppoihin. Mitä hohtoa on siinä tiedossa, että on yksi harvoista ja valituista, jotka ovat onnistuneet syytämään roponsa Limited Edition -kamaan?

No ainakin NK:n mielestä siinä on paljonkin hohtoa, sillä he lanseeraavat kokonaisen katalogillisen exklusiivisia design-tuotteita, joita kaikkia on saatavilla vain tarkasti rajattu määrä. Ensimmäiset tuotteet tulivat myyntiin tänään ja viimeiset 4. syyskuuta. Kyseiseen Limites Editions -sarjaan kuuluu kaikenlaista hassua, kuten esim. Acnen suunnittelemat aurinkolasit ja Alexander McQueenin Pumalle suunnittelemat tennarit ( tennarien hinta 7 999,- kr, myytävänä 4 paria alkaen 4.9.). Yhteensä eri tuotteita on peräti 96. Osaa on saatavilla vain 1 kpl, mutta toisia parikin sataa (kuten esim. Björn Borgin hopeakalsareita).

Minttu kävi nuuskimassa valikoimaa – tässä hienoimmat ja hulluimmat:

Filippa K.:n tupla-t-paita. Naisten ja miesten paidat ovat vyötäröistä yhdessä ja tarkoituksena on, että ne leikataan erilleen. Suhteellisen pimee idea, mutta voisi olla aika kiva ja symbolinen lahja esim. hääparille tai yhteen muuttavalle pariskunnalle. (hinta 1200,- kruunua, saatavilla 10 kpl alkaen 25.8.)

Kristian Aadnevikin suunnittelma iltapuku mustaa silkkiä hopeisilla nahkakanttauksilla. Tällaisen hankkimisessa voisi olla jotain järkeäkin – jos siis olisi tarvetta erikoiselle, huomiota herättävälle iltapuvulle. Eipähän tulisi ainakaan kovin montaa samanlaista vastaan! (hinta 14 900,- kruunua, saatavilla 2 kpl 25.8. alkaen)

Ehkä kaikkein älyttömin: Luksusturkislaukkuun pakattu roskis… Siis WHAT?? (hinta 18 000,- kr, saatavilla 3 kpl 28.8. alkaen)

Aika älytön ajatus tämäkin… Paul & Friendsin NK-tennarit kuvioituna sinänsä ihan tyylikkäällä NK-logolla. Ehkä joku innokas tennarikeräilijä saa kicksit näistä, mistäs sitä tietää. (hinta 2195,- kruunua, saatavilla 5 kpl 25.8. alkaen)

Jonkin öky-kategorian huipennukseksi kelvannee timanttisoljella koristeltu lompakko/Hermès. (hinta 91 799,- kruunua, saatavilla yksi kappale tästä päivästä alkaen – mahtaakohan tuo olla jo myyty…)

Paluu arkeen, työympäristöön toimistolle herätti tarpeen saada jotain aikuismaisempia ja bisneskäyttöön sopivia vaatteita. Täkäläinen tapa, että toimistoväelläkin on tunnin ruokatunti, joka on “omaa aikaa” eli lasketaan työajan päälle sekä toimiston sijainti puolen korttelin päässä Hötorgetilta tarkoittaa usein nopeita visiittejä lähellä sijaitseviin putiikkeihin. Luulisi, että tämä olisi tehnyt Mintusta varsinaisen pikashoppailun ekspertin. Asia ei ole kuitenkaan ihan niin yksinkertainen…

Tänään lounastuntipyörähdys osui Zaraan ja saaliina oli kolme mekkoa:

Kuva on nyt aika mitäänsanomaton, mutta kysymyksessä on siis musta hihaton kauluksellinen paitamekko. Edessä on piilonapitus ja vyötäröllä kiiltonahkavyö. Materiaali on oikein mukavan tuntuista puuvilla-elastaania. Ajattelin käyttää tätä poolopaidan ja värikkäiden sukkiksien kanssa. Tylsähkö, mutta älyttömän käyttökelpoinen.

Tämä mekko oli mielestäni aivan ihana! Materiaali tosin on jotain Zara-polyesteriä, mutta eipähän ole kiusattu mitään parkoja mulperitoukkia mekkokankaan takia. Aavistuksen lepakkomaiset hihat ja taakse rusetille solmittava nauha tekee mallista tosi söpön. Pukukopissa vakuuttelin itselleni, että tämä on ihan tosi hyvä toimistovaate. Kotona sitten heräsin ja tajusin etten juurikaan tapaa kulkea silkinkiiltävissä mekoissa työpaikalla. Mutta ainahan sitä tulee kaikkia tyttöiltoja ja konsertteja ja leffajutskia, joihin on kiva olla jotain nättiä päällepantavaa.. Eiks pidäkin? (ja eikö tuo kuvio olekin vähän nyt ah-niin-hottia Art Deco -tyyliä?)

Pukukopissa tämäkin näytti aivan just sopivalta työ-/arkimekolta… Hihoissa olevat laskokset ovat kivat samoin pääntie (takana pari sievää nappia!), eikä kuviossakaan ole valittamista. Mutta materiaali on samaa kiiltävää polyesteriä kuin edellisessä, enkä oikeasti voisi kuvitellakaan istuvani sataa tuntia (senhän työpäivät yleensä kestävät…) toimistolla kiiltävässä kotelossa.

Onneksi on avokauppa. En vain tiedä, minkä mekoista pitäisin. Kukallista tekee eniten mieli, mutta mustalle on takuuvarmasti eniten käyttöä. Tuo kolmas päätynee palautuspinoon ilman suurempia pohdintoja.

Nyt voi vihdoinkin alkaa jo vähitellen korkkailla shamppanjapulloja!

Eilen oli lopputöiden opponointi ja lopulta sain jopa pienen kehaisun ohjaajaltani. Tai kai se pitää kehuksi ottaa, kun hän oli sitä mieltä, että työstä oli tullut varsin kelvollinen, vaikka hänen ensivaikutelmansa oli ollut se, että Minttuhan on ihan pihalla…

Samalla varmistui myös, että jatkan opintoja vielä toisen vuoden. Tämä tutkinto kun oli “vain” ruotsalaisen mallin mukainen magister exam, mutta vuosi lisää niin sitten on ihan oikee Masters. Kiitokset vaan sponsorille

Tämän juhlallisen hetken kunniaksi olen päättänyt myös uudistaa rakasta Go 4 it vol. 2 blogiani. Haluaisin vähän muotimaisemman yleisilmeen – vaikka tämä simppeli yksinkertaisuus onkin omaa silmääni miellyttänyt. Lisäksi aion vakaasti (no aion aion!) elvyttää Ompeluseura-kategorian, jonne en ole saanut tähän mennessä paljoakaan tuotoksia aikaiseksi, vaikka niin oli tarkoitus.

Tuleviin opintoihin liittyen on tulossa ainakin yksi kategoria lisää: Fashion Studies, johon teen lyhyitä yhteenvetoja meidän kurssikirjallisuudesta ja muustakin aiheeseen liittyvästä, jota satun lukemaan. Lisäksi aion kertoa enempi kaikista maailman mahtavista luennoitsijoista, joita meille on tulossa luennoimaan. Tai tietysti ennenkaikkea siitä, mitä viisasta he ovat sanoneet.

Ehkäpä aloitan kuitenkin päivittämällä oman profiilini, jossa vielä uhotaan menneestä keväästä…

Old stuff