Month: August 2007

Eilen huipentui Tukholman Pride festivaaliviikko perinteiseen paraatiin. Sää oli vaihteeksi aivan loistava, mikä houkutteli paikalle ennätysmäärän osallistujia. Itse paraatiin osallistui peräti 50 000 henkeä ja katsojia ilmaantui muutaman kilometrin pituiselle reitille lähes puoli miljoonaa!

Biletunnelma oli mahtava sekä paraatissa että katsojien joukossa. Minttu oli kameransa kanssa valmiina ihan reitin loppupäässä ikuistamassa tunnelmia.

Monet järjestöt ja klubit olivat liikkeellä lava-autoilla, joista kantautuva bilemusiikki piti yllä mahtavaa tunnelmaa.
Nämä herrat olivat pukeutuneet neljän vuodenajan mukaan. Eivät kuulemma olleet vielä päättäneet kuka on mikin vuodenaika…
Kymmentuhatpäisen paraativäen joukossa oli näyttävien pukujuhla-asujen lisäksi monia erittäin trendikkäitä outfitteja. Kuten esim. kuvan minimittainen tunikamainen vaaleanharmaa neulemekko pääntien näyttävin hopeapaljettikirjailuin. Mustat aurinkolasit, hopeahelmet kaulassa, erilaiset rannekorut ja ennenkaikkea sopivasti vähän krouvit bootsit tekevät asusta tasapainoisen ja hyvin coolin.

Monet miespuoliset paraatiin osallistujat ansaitsevat aplodit siitä, että kykenivät marssimaan läpi noin neljä tuntia kestäneen paraatin käsittämättömän korkeissa koroissa. Esim. kuvassa vähän taka-alalla mustassa mekossa poseeraavalla kundilla on takuulla vähintään 12 cm korot… BTW juuri tuollaiset hopeiset platformisandaalit läpinäkyvillä muovikoroilla olisivat tosi makeat syksyn juhliin!

Myös katsojien joukosta löytyi monta tyylikästä ilmestystä! Kuvan nuorimies onnistuu olemaan viehättävän rento ruutulippiksessään, valkoisessa kauluspaidassa, löysissä polvihousuissa ja punaisissa converseissa…

Kuvat: kaikki kuvat on Mintun ottamia. Kuvissa esiintyneiltä ihmisiltä ei ole erikseen kysytty lupaa niiden julkaisemiseen joten, jos tunnistat itsesi ja haluat kuvasi pois, laita meiliä oikeasta yläreunasta löytyvään meiliosoitteeseen. T. Minttu

Mintun webmasteri väsäsi tänne uuden feedin, jonka avulla voi tilata postauksia Go 4 it vol. 2:sta. Linkki löytyy blogin oikeasta yläkulmasta.

Tämä oikeastaa erityisesti tiedoksi niille, jotka ovat mahdollisesti tehneet tilauksen vanhalla feedillä, koska se ei välttämättä toimi enää. Toivottavasti tästä ei aiheudu harmia kenellekään!

Blogilistan tilauksiin/suosikkeihin tämä nörtteily ei vaikuta mitenkään!

Pari päivää vanhan uutisen mukaan Dolce & Gabbana suunnittelevat asut Kiinan jalkapallojoukkueelle Pekingin olympiakisoja varten.

Tässä se taas nähdään, että jalkapallo ja tyylitaju yksinkertaisesti vain kuuluvat samaan kuvaan. Muulloinkin siis kuin silloin, kun puhutaan jostain Beckhamista tai yhdestä ruotsalaisesta.

Vai väittääkö joku nähneensä joskus tyylikkään jääkiekkoilijan? Eikö ole uskomatonta, miten kaikki dollarimiljonääri NHL-jääkiekkoilijat onnistuvat näyttämään ihan tolkuttoman junteilta? Huolimatta rahoistaan. Huolimatta siitä, että ihan kaikilla ei ole kasari-takatukka -kampausta. Jota muuten täällä Ruotsissa kutsutaan hellittelynimellä “hockeyfrilla“.

Kiinan jalkapallojoukkueen D&G -asuihin kuuluu kevyet mustat puvut, istuva valkoinen puuvillapaita ja kapea musta silkkisolmio. Rennompaan menoa varten on hopeanvärinen bomber-jacket, collegepaita satiinisella hupulla, t-paitoja ja farkut.

Enää muutama päivä lopputyön dead-lineen… Tänään pitäisi kirjoittaa conclusionit uusiksi ja sitten lähettää koko höskä kaverille oikoluettavaksi ja kielitarkistukseen. Pieni ongelma vaan, että kyseinen kaveri ei ole vastannut pariin päivään kännykkäänsä. Toivottavasti hänelle ei ole tullut esteitä – tai sitten iskee paniikki!!

Viikonloppuna pitäisi fiksata abstrakti, liitetiedostot, kirjallisuusluettelo, viitteet ja väsätä kansi (apua, tekeleellä ei ole edes kunnon nimeä!!). No – onhan tässä vielä monta tuntia aikaa… haha.

Edellisen postauksen aiheuttamien lukuisten kommenttien rohkaisemana julkaisen kuvan viime Thaimaan-reissulta löytyneen aarteesta:

Ehkä pinkki Hello Kitty -tietokone olisi tosiaan vähän too much jossakin asiallisessa palaverissa… Kuvan rannekello on kuitenkin usein Mintun ranteessa tuomassa inhimillisyyttä ja huumoria ankaraan business-pukeutumiseen!

Old stuff