Day: August 18, 2007

Perjantaina alkoi muotiviikkojen +46 -osuus. +46 -tapahtuman tavoitteena on tarjota myös nuorille, etabloitumattomille suunnittelijoille sekä kokeellisemmille mallistoille sopiva areena, jossa esitellä tuotoksiaan ja solmia kontakteja.

Puitteiltaan +46:n tilat ovat huomattavasti maanläheisemmät kuin klassisen pompöösin Bernsin ja muutenkin fiilis oli heti sisään tullessa enemmän rok.

Kuva: Kaikki eivät olleet ihan yhtä vasta-alkajia +46:ssakaan. Kuvassa etualalla Dagmarin näyttelyosasto.

Päivän ensimmäinen näytös oli Ulrika Sandströmin, jonka kevät/kesä 08 -mallisto on saanut nimekseen “Pretty in Pink“. Vintage bootsein ja Reebok Classicein kengitetyt mallit olivatkin puettu pääasiassa vaaleanpunaisen eri sävyihin ihan vaaleimmasta mansikkamaidon vaaleanpunaisesta räiskyvään shokkipinkkiin.

Ulrika Sandstömin näytös ei tarjonnut mitään huikeita elämyksiä, mutta suloisia tyttömäisiä korkevyötäröisiä hameita, pallopunttisia shortseja ja vanhan roosan värisiä pitsilegginssejä romantikoille.

Seuraavana vuorossa oli Jojo & Malou suoraan Lontoosta. Merkin takana oleva ruotsalaiskaksikko Jojo Ericson ja Malou Palmqvist on saanut paljon huomiota omaperäisten printtiensä ja raikkaan rokkaavan tyylinsä ansiostaw. Jojo & Malou on suosittu erityisesti Tokion, Pariisin ja Lontoon hip-seurapiireissä. Kaksikko on suunnitellut malliston myös TopShopille.

Kuva: Trubaduuri viihdyttää yleisöä ennen Jojo & Maloun näytöstä. Very charming!!


Värikkäitä printtejä ja tyttömäisiä leikkauksia on Jojo & Maloulla tarjolla myös ensi kesäsesongille. Monella mallilla oli mekkojen seurana näyttäviä kultakoruja, jotka toivat mieleen Egyptin faaraot sekä mukavannäköiset matalahkot mustat kiiltonahkasandaalit.

Jos kaksi edellistä perjantain näytöstä tarjoili käytettäviä ja iisejä asuja, jotka on suhteellisen helposti yhdisteltävissä mihin tahansa garderobiin, oli Diana Orvingin näytös ihan muuta. Malliston värit ovat musta, valkoinen ja syvä punainen. Diana Orving sanoo itse, että hänen tavoitteenaan on ollut luoda kokoelma, joka haastaa asun käyttäjän jatkamaan siitä, mihin hän suunnittelijana on lopettanut. Monen asun etuosa kertookin eri tarinan kuin takaosa ja vinoon leikatut kappaleet elävät käyttäjän päällä. Samoin vaatteisiin kuuluvat shaalit, liehukkeet ja solmittavat kiinnitykset antavat mahdollisuuden muokata asua jokaista käyttökertaa varten.

Perjantain – ja Mintun osalta koko muotiviikkojen – viimeisestä näytöksestä vastasi uusi tulokas Qoniak. Malliston suunnittelusta vastaa Örjan Andersson, elikkä sama parrakas kaveri, joka on Cheap Mondayn ja Weekday-konseptin takana.
Näytöksen jälkeen en ollut ihan vakuuttunut siitä, mitä uutta Qoniakilla on meille tarjota… niin samanlaiselta – tai oikeastaan samaan tarpeeseen vastaavalta – mallisto vaikutti Cheap Monday -mallistoon verrattuna. Kyynikko minussa tuumasikin, että ehkä Qoniakin ainoa tehtävä on tarjota Örjanille mahdollisuus hinnoitella CM-hintoja reteemmin ja rahastaa mm. messevät Saksan markkinat…

Perjantai-illan päätteksi suuntasimme vielä design-hotelliksi itseään tituleeraavan Nordic Light hotellin aulaan Rookies X 10 -näyttelyn avajaisiin. Näyttelyssä oli esillä Vuoden Rookies -palkinnon voittajia 10 viime vuoden ajalta.

Yksi näyttelyn suunnittelijoista on Robert&Bladin Helle Robertson Forslund, joka teki vaikutuksen Minttuun paitsi suunnittelullaan myös tyylikkään tatuointinsa ansiosta:
Hellen mallistoista lisää myöhemmin…

Old stuff