Month: July 2007

Jokaisen vaatekaapissa on varmasti joitakin vaatteita, joita ilman toimivien asukokonaisuuksien rakentaminen olisi täysin mahdotonta. Tarkoitan siis vaatteita, jotka ovat käytössä riippumatta sesongin muodista ja joita huomaa käyttävänsä sekä töissä, juhlissa että… niin oikeastaan melkein milloin vain.

Uskon, että aika monelle farkut ovat tuollainen perusjuttu, joita ilman ei oikein pärjäisi. Mintun vaatekaapissa on kuitenkin muutama vaate, jotka muodostavat rungon kaikelle pukeutumiselle:

1. Mustat ”suorat” housut – hyvin istuvat mustat suorat housut ovat Mintun garderobissa paljon tärkeämmät kuin farkut (vaikka farkut on kyllä just nyt ihan lähes joka päivä jalassa!). Kyseiset housut ovat käyttökelpoiset vaikka miten virallisissa tilaisuuksissa, mutta kelpaavat myös tilanteeseen kuin tilanteeseen, jossa pitäisi näyttää asialliselta, osaavalta, tehokkaalta, ammattitaitoiselta tai sitten ihan vaan hyvältä miniältä. Huikentelevaisen topin parina mustat suorat housut ovat ehdoton juhla-asuste etenkin, jos kokonaisuuden kruunaa korkeat korot.

2. Valkoinen kauluspaita – yhtä monipuolinen vaate kuin edellinenkin. Mintulla käytössä noin ziljoona vuotta sitten miehen vaatekaapista pöllitty unelmanohut YSL:n puuvillabatistipaita. (ollut esittelyssä ainakin AA-mekon kanssa).

3. Musta jakku – syksyllä kuumempi kuin vuosikausiin, eli pääsee edustuskäytöstä takaisin tiiviiseen jokapäiväiseen käyttöön. Pitäisi hankkia uusi, edellisen vuori on jo paikoin kulunut puhki…

4. Musta hame – perustelut on sukua ”mustien suorien housujen” perusteluille. Sen jälkeen, kun seiskaluokan kässytunnilla ompelin ensimmäisen mustan kapean hameeni, on vaatekaapissa aina ollut käyttökelpoinen ja käyttövalmis musta hame. Tänä syksynä se voisi olla nahkainen…

5. Siistit tennarit – tällä hetkellä ne ovat Puman täysvalkoiset Basketit. Minttu on kenkähullu ja niitä (siis kenkiä) on paljon, mutta ilman siistejä tennareita ei pukeutumisesta tulisi mitään – ne sopivat niin hameen kuin housujenkin kanssa, tuovat sopivasti huumoria pyntätyimpäänkin business-asuun ja ovat erinomaisen mainiot, kun (jälleen kerran) pitää juosta aamulla, että ehtisi pendeliin!

Ehkä ei ole mitään ideaa laittaa meemiä liikkeelle tästä aiheesta – varsinkaan, kun Preciousgirlin ”My Style” oli vähän saman tyylinen, mutta olisi hauska kuulla muiltakin, mitkä 5 vaatetta on ne tärkeimmät, joita ilman pukeutuminen olisi tosi hankalaa. Ja ideahan koko jutussa on se, että kun on löytänyt ne itselleen tärkeimmät vaatekappaleet voi niihin satsata vähän enemmän ja ostaa hyvää laatua. Hetken humputukset saa sitten olla niitä… tiedätte kyllä mitä!
Kuvat: net-a-porter

Muodissa on aina ollut kyse eksklusiivisuudesta – halusta erottautua massasta (tai alunperin rahvaasta) ja osoittaa kuuluvansa tiettyyn viiteryhmään. Tämän päivän Haute Couture on jäänne ajalta, jolloin muoti oli joutilaan, rikkaan yläluokan yksinoikeus. On kuvaavaa, että Haute Couturen valta-aika päättyi 50-luvulla – eli vuosikymmenellä, jolloin populäärikulttuuri, massaviihde ja nuorisomuoti saivat alkunsa.

Kuva: Elie Saab Fall 2007 CTR

Tällä viikolla monet muotitalot ovat esitelleet syksyn/talven 2007/2008 Haute Couture -mallistojaan. Nykyään Haute Couturen suurin arvo muotitaloille on mallistojen avulla saatu mediahuomio ja imagohyödyt. Taloudellisesti yksikään mallistoista ei ole ollut kannattava enää vuosikausiin, mutta kuka voisi kuvitella Chanelia tai Dioria ilman tuota muotimaailman kruunujalokiveä?

Muodin demokratisoituminen on synnyttänyt mielenkiintoisia ilmiöitä. Vai mistä johtuu tämän ajan seuratun muotieliitin suosima trailer park-estetiikka? Ehkä joillakin todella on syynä henkilökohtainen romahdus – kuten ehkä Britney Spearsilla – mutta entä Aston Kutcher? Paris Hilton? Madonna? Henkilökohtainen tyylitajuttomuus on aivan liian helppo selitys. Edellisessä Rodeossa päätoimittaja tilitti, että enää ei ole mitään ideaa tilata shamppanjaa baarissa, koska jokaikinen nagelskulptör från förorten roiskuttelee Pommeryä ympäriinsä… Jos juntit omaksuvat eliitin tavat ja pukeutumisen, mitä jää vaihtoehdoksi? White Trash is the new High Fashion??

Lue lisää: Varför kalla sig white trash?


Kuvat: style.com, people.com

Että kaikkien tolkuttomien kammotuksien lisäksi myös PVC-housut tekevät paluun?? Olisihan se pitänyt arvata… Mikään muoti-ilmiö ei taida olla niin järkky, etteikö se sietäisi kierrätystä – vai mitä olette mieltä?

Eihän se, että Kate Moss hilluu festareilla verhoutuneena PVC-pöksyihin, välttämättä vielä tarkoita, että kohta jokatoinen fashionista tekee samoin. Eihän? Toisaalta kun muistaa millainen hillitön trendi syntyi Katen edellisestä festivaaliasusta – pitkävartisista kumisaappaista ja shortseista – ei varmasti tarvitse kovin kauaa odotella, kun lateksi alkaa läikähdellä muotibloggarien “päivän asu” -kuvissa.

Ehkä siis on parasta varmuuden vuoksi kaivella esiin äidin/mummin/oman/kummitädin/siskon vaatekaapin perukoille piilotetut Hanoi Rocks -fanitusaikojen PVC-vetimet – eihän sitä koskaan tiedä…

Kuva: popsugar.com

Tukholmassa on ollut tänään – jo toista päivää peräkkäin – kaunista, lämmintä ja aurinkoista karsean viileän sadeviikon jälkeen. Varsinkin silloin, kun ihania kesäpäiviä ei ole ihan liiaksi asti (eli suunilleen aina näillä leveysasteilla) biitsipäivät venyvät helposti niin pitkiksi, että terassille tulee lähdettyä suoraan rannalta.

Kun pakkaat jo lähteissä rantalaukkuun pari hyvää tuotetta, niin näytät raikkaalta ja suloiselta koko illan!

Mintun survival kit biitsiltä bilettämään -tilanteisiin:

  • Ihon väriä hieman vaaleampi (ei yleensä mikään ongelma biitsipäivän jälkeen) peitevoide, jota voi taputella hyvin ohuesti silmien alle ja nenän pieliin.
  • Viileähkö roosa/pinkki poskipuna, joka saa sisältää vähän kiiltoa. Viileät pinkin sävyt näyttävät tosi raikkaalta ruskettuneella iholla.

  • Väritön tai puhtaan sävyinen huulikiilto. Esim. Lancomen Juicy Tubesit on uskollisia palvelijoita. Mintun hankintalistalla on Juicy Tubes POP, jonka pitäisi viilentää ihanasti huulia…

  • Vaikka beach look hiuksissa onkin niin in, että merivettä myydään suihkeena, kannattaa kuitenkin varata mukaansa hiuskiinnettä tai vahaa. Pieni suihkaus kiinnettä tai sipaisu vahaa asettaa kutrit sopivasti ojennukseen.

  • Vielä lopuksi sipaisu vaaleaa, hiukan helmiäistä sisältävää luomiväriä, joka antaa silmillesi kirkkautta.

Nyt vain toivotaan kovasti, että ihania rantakelejä riittää vielä!

Kuvat: Apollo, Lancome

Etikettivinkkejä ja muutakin asiaa siitä, miten selviää taas yhdestä terassikaudesta ainakin tyylikkäänä, jos ei tyylillä (hihi) löytyy Mintun väsäämästä jutusta Elleissä: Tyylikkäänä terassilla.

Kuva: Paris Hilton on onnistunut saamaan päähänsä herkullisen aurinkohatun ja jopa pikkuisen topin tapaisen päällensä terassivisiitin ajaksi. Miesseuralainen sen sijaan voisi lukea terassivinkeistä, että terassilla yläkroppa paljaana esiintyminen on sekä mautonta, että vastoin hyviä tapoja! Tsot tsot!!

Kuva: popsugar.com

Old stuff