Month: July 2007

Ihan off-the-record on pakko kertoa mahtavasta kissablogista, johon törmäsin blogilistalla. Blogin nimi on Jimin Poppoo ja sivustolla on tuhannen paljon erinomaisen ilmeikkäitä ja suloisia kisun kuvia!

Yksi siperiankissoista (jolla sattumoisin on erittäin tyylikäs nimi) on saanut ihan vähän aikaa sitten pentuja ja niiden elämää voi seurata webcamin avulla. Herkkää!!

(ai miten niin pitäisi kirjoittaa lopputyötä eikä haahuilla kaikenmaailman blogeissa…)

Tukholmassa on ollut aivan käsittämättömän ihana aurinkoinen kesäpäivä – vihdoinkin! Minttu on yrittänyt tietty olla kovin ahkera ja väsätä reippaana lopputyötä, mutta välillä on pitänyt mennä uikkareissa pihamaalle vähän “oikolukemaan”.

No, eilen oli heinäkuun puoliväli ja sehän tarkoittaa sitä, että kesän loppupuoli on käsillä – vai kuinka. Sen kunniaksi (nojoo… olipa taas tosi luonteva aasinsilta…) esittelyssä jo moneen kertaan kehumani Dagmarin syysmalliston ekat pressikuvat. Kannattaa muuten tsekata myös kevään 2007 mallisto – niitä löytyy täältä ainakin vielä NK:lta! Esim. keltainen pitkä mekko olisi ihan ehdoton loppukesän juhliin!

Mutta nyt siis syksyyn!

Malliston innoittajana on toiminut sekä vanhojen James Bond -leffojen retro-glamour että sävyiltään selkeästi synkempi Wong Kar Wain leffa ”Fallen Angels”.

Dagmarille on tunnusomaista laadukkaiden materiaalien käyttö, viimeistellyt mallit ja räätälöity lopputulos. Painokuosien Art Deco -vaikutteet ovat olleet mukana Dagmarin jokaisessa mallistossa.

Syksyn mallistossa on paljon tiukkoja alaosia, legginssejä ja kapeita housuja, jotka yhdistetään väljähköön yläosaan. Väljyys ei kuitenkaan tarkoita telttamaisia mekkoja ja tunikoita vaan yleisilme on naisellinen ja viimeistelty.

Dagmarin syysmallistossa on todella paljon neuleita; jättikokoisia neulepaitoja, shaalimaisia neuletakkeja, suloisia neuleboleroita – tai kuten kuvassa elegantteja ja helppokäyttöisiä neulemekkoja.

Lopuksi vielä Mintun suosikki. Henkäyksen ohuesta silkistä valmistettu lepakkohihainen paita, joka on niin hengästyttävän upea, että oikeastaan olen aivan sanaton…

Kuvat: Dagmar

Mies on ollut jo jonkun päivän San Franciscossa ja tänään aamulla Karkki ja Peetu lähtivät partioleirille. Minttu on siis ollut Yksin Kotona. Varsinaisen harvinaista herkkua…

Olen itseäni viihdyttääkseni:

  • lakannut kynteni (varpaat tosi tumman punaisella – Mavala, Las Vegas – peittää hyvin maratonin jäljiltä mustuneet kynnet ja sormien kynnet hopeisiksi – Chanel, Silver – vähän niinkuin vastapainoksi…).
  • lukenut metodikirjallisuutta lopputyötä varten. Tosi ahkerasti. 😛
  • selannut kolmen viime kuukauden Ellet ja Damernasvärldit sekä toukokuun Marie Clairen, jotka ovat tähän mennessä jääneet täysin lukematta..
  • jättänyt väliin treenauksen (olivat #¤#&¤! peruuttaneet Kistan SATSin joogan tänään).
  • tsekannut KAIKKI favoriteissani olevat muotiblogit – joita on noin ziljoona!

Mutta ennenkaikkea tein Täydellisen Inventaarin vaatekaapissani. Tuloksena noin 4 paperikassia täynnä kamaa matkalla kirpparille/vaatekeräykseen sekä selkeä suunnitelma siitä, mitä tarvitsen syksyksi! Fint va!?

Hankintalistalle ei edes tullut kovinkaan paljon:

  • Mustat satiiniset farkut – Monkilta löytyy hienoja ja edullisia!
  • Musta väljä neule, joka käy yksinään hillityn coolista yläosasta ja on valkoisen paidan kanssa aivan ehdoton bisnes-asuste.
  • Musta (no hei – tiedettiin kyllä, että ensi sesongin musta on musta!) vähän juhlavampi hame edustustilaisuuksiin, joita toivottavasti syssymmällä on jonkun verran… 😉
  • Keskijuhlavat kengät/sandaalit korvaamaan Zaran kenkien vaatekaappiini jättämää ammottavaa aukkoa.
  • Kaikkea mustaa piristämään kirkasvärinen – mieluiten poltettu oranssinpunainen – paita.
  • Tumman lila paitamekko onkin ollut hankintalistalla jo niin kauan, että kohta varmaan pitäis asialle tehdä jotain…
  • Laukku. Joku hiano. Tai ainakin edustuskelpoinen. Suht kookas (A4-mappi pitää mahtua!). Mieluiten Julien Verhoevenin Mulberrylle kuvittama i h a n a ketjulaukku (kuvassa…)! Kyllä joku muukin käy.

Nyt näyttäisi siltä, että muotinörttisyksystä voisi selvitä hyvin näinkin vähin hankinnoin… Tosin kiilapohjaiset mustat saapikkaat hankkisin kyllä kanssa heti, jos vain shoppailutähdet olisivat kohdallaan…

Jos hankintalista näyttää vähän ohuelta, niin voin paljastaa salaisuuden: San Franciscoon lähti kohtuullinen American Apparell -toivelista, jolta löytyy mm. tämä ja tämä ja tämä… Mutta niistä lisää sitten, kun nähdään mitä sieltä suuresta ameriikasta kotio asti tulee! Ainakin se löysi putiikin, koska meilissä tuli oikein kuvatodiste:

TopShopin uusin aluevaltaus on design vintage. Heidän Archive Collection koostuu pääasiassa brittiläisten suunnittelijoiden 60- ja 70-lukujen luomuksista. Tällä hetkellä valikoimissa on mekkoja, maksimekkoja, hameita, paitoja mm. sellaisilta muotitaloilta ja suunnittelijoilta kuin: Biba, Bus Stop, Ossie Clark, Mary Quant ja Jean Varon.

Ilmeisesti olisi tarkoitus, että myöhemmin valikoimaan tulee mukaan vintagea myös Diorilta, Chanelilta ja Lanvinilta…

Kuva: Ihastuttava mustavalkoinen iiriksin koristeltu iltapuku 70-luvulta, suunnittelija: Jean Varon.

Hinnat tosin eivät ole ihan TopShop-luokkaa, joten eipä tarvitse paljoa surra sitä, ettei luomuksia voi tilata tänne pohjolaan… Jokatapauksessa asut ovat Mintun mielestä erittäin inspiroivaa katseltavaa ja tunne siitä, että kysymyksessä ei ole normaali massatuote on ihan luksusta. Vintagea ei yleensä löydä mistään näin selkeästi esiteltynä (vai löytääkö? Siinä tapauksessa vinkkejä otetaan vastaan!)

Toivonpa tosiaan, että hienoja toiveasukollaaseja rakentavat muotibloggarit innostuvat näistä! Esim. kuvan Jean Varon -mekko olisi kiva nähdä jossakin innovatiivisessa kollaasissa – laita ihmeessä vinkkiä, jos innostut sellaisen tekemään! Minttu on niin tumpelo Photoshopin kanssa, että kollaasit on toistaiseksi jäänyt haaveeksi…

kuva: TopShop

Ihan sen kunniaksi, että uusimman Harry Potter leffan “Order of the Fenix” ensi-ilta on huomenna, kuva edustavasta ja hehkeästa Emma Watsonista. Emma Watson käy hyvästä esimerkistä siinäkin, että menestyneen teinistaran, ei ole ihan pakko ryhtyä ylenpalttiseksi bilehileeksi ja opiaattien suurkuluttajaksi. Raikasta olemusta on hankala feikata…

Emma Watsonista on kaiken lisäksi kehkeytymässä upea nuori neito. Los Angelesin ensi-illassa hän edusti näin tyylikkäänä Chanelin kevään 07 RTW -mekossa jalassaan hopeiset matalat sling backit.

kuva: popsugar.com

Old stuff