Luin muutama viikko sitten DN:stä mielenkiintoisen jutun liittyen etikettiin. Oikeastaan artikkeli käsitteli ensisijaisesti nettikäyttäytymistä ja pääaihe oli se, miten facebookin kautta lähetettyihin tapahtumakutsuihin tulisi vastata. Kirjoittaja niputti yhteen ja samaan niin ystävien lähettämät tupari- ja brunssikutsut kuin kaupallisten toimijoiden tapahtumakutsut – mikä on mielestäni jo ensimmäinen suuri virhe. Sen lisäksi jutussa oltiin sitä mieltä, että tapahtumanappuloiden kautta vastaaminen on suoraan verrannollinen normaaliin tulen/en tule/tulen ehkä ilmoittautumiseen. Jos on ilmoittautunut, pitää mennä ja maybe-vaihtoehdon käyttäminen on vain ja ainoastaan erittäin epäkohteliasta.
Juteltiin asiasta Peetunkin kanssa ja hän oli samaa mieltä kanssani, että artikkelin kirjoittaja ei ole tajunnut nykyistä käyttäytymisetikettiä. Kun facebook-tapahtumaan vastaa “attending” (eli oisko toi “osallistun” suomenkielisessä fb:ssä), se tarkoittaa “jee, kiva tapahtuma – tykkään tästä, mutta en kyllä osaa yhtään sanoa tulenko vai enkö”. Jos on oikeasti osallistumassa, se vahvistetaan joko kirjoittamalla tapahtuman seinälle tai henkilökohtaisesti järjestäjän kanssa. Vastaamalla “maybe” sanotaan: “tosi kiva tapahtuma, mutta en valitettavasti tällä kertaa pääse”. Jos kysymyksessä on aito ehkä, se vahvistetaan jälleen tapahtuman seinällä tyyliin “tulen, jos vaan saan lapsenvahdin” tms. Tapahtumakutsusta kieltäytyminen tarkoittaa käytännössä: “idioottimainen tapahtuma, en ole todellakaan tulossa” paitsi, jos asia selvitetään seinällä tyyliin: “sorry, en pääse – olen matkoilla juuri tuolloin!”. Kokonaan vastaamatta jättäminen tarkoittaa “ei kiitos, en ole tulossa”.
Näistä tulkinnoista saa toki olla myös eri mieltä – ja uskon, että aika monet ovatkin. Juuri tuo ajatus jäi pyörimään takaraivooni ja aloin miettiä etikettiä vähän laajemminkin. Etiketti on yleistäen vallitsevan hyvän tavan mukaiset käyttäytymisnormistot. Tarkoitus on helpottaa ihmisten välistä kanssakäymistä, kun suunnilleen kaikki tietävät, mikä on korrektia ja “oikein” ja mikä taas katsotaan epäkohteliaaksi.
Ongelma on vain siinä, että etiketti sen paremmin kuin muutkaan käyttäytymisnormit eivät ole kovin yleispäteviä. Se, mikä on hyväksyttävää, muuttuu ajan myötä. Klassinen esimerkki juntista, joka ei ymmärrä etiketistä mitään, on tyyppi, joka päätyy hienoille päivällisille, eikä tiedä millä haarukalla pitäisi syödä. Jotenkin tuntuu, että tänä päivänä on kovin vaikea päätyä huonosti käyttäytyvien kategoriaan, vaikka söisikin salaattinsa äyriäishaarukalla. Sen sijaan voi antaa todella moukkamaisen kuvan itsestään, jos ei tunnista haarukat designannutta muotoilijaa.
Eikä tarvitse matkustaa kovinkaan kauas kotoa, kun hyvän tavan mukaiset käyttäytymisnormit keikahtavat aivan päälaelleen. Pohjoismaisesta näkökulmasta täysin porsasmainen ruokailu äänekkäästi särpien ja röyhtäillen, on monessa paikassa suorastaan velvollisuus, koska näin osoitetaan käyttäytymisellä, miten mahtavan herkullista tarjottava ruoka onkaan!
Tässä kuitenkin kolme yleispätevää käyttäytymissääntöä, joilla luulisi pärjäävän missä tahansa ja milloin tahansa:
1. Älä puhu vain itsestäsi.
Vaikka olisit miten kiinnostava henkilö omasta mielestäsi, kukaan ei ole kiinnostunut kuuntelemaan narsistisia monologeja.
2. Peilaa
Epävarmoissa tilanteissa on hyvä vaihvihkaa tsekkailla muiden käyttäytymistä ja sopeuttaa omansa sen mukaan. Päivällispöydässä voi peilata pöytäseuralaisen toimintaa. Näin pysyy yleensä ainakin jonkin verran juonessa mukana.
3. Sosiaalinen media
Älä koskaan kirjoita sosiaaliseen mediaan mitään, mitä et voisi kirjoittaa isoäidin postikorttiin.
(Alkuperäinen idea kolmeen etikettisääntöön tuli DN:stä, mutta en enää löytänyt tuota viikkoja vanhaa lehteä, joten ohjeet ovat Mintun tulkinta aiheesta.)
