Tag: Verkkovinkit

Minttu on ennenkin vinkannut iki-ihanasta LOLITA-blogista, joka hurmaa ennen kaikkea inspiroivilla kuvillaan ja laadukkailla kollaaseillaan. Lisäksi Lolita itse vaikuttaa henkilöltä, joka ei ota itseään liian vakavasti. Sehän nähtiin mm. tässä kerrassaan ihastuttavassa postauksessa.

Lolitalla on ollut syksyn aikana monta kutkuttavaa kilpailua, mutta tämä rannekorukilpailu vie voiton ehdottomasti. Nyt kaikki Suomimuotibloggaritkin osallistumaan kilpailuun – hip hip!! Ohjeet löytyvät Lolitan blogista.

Iso osa maailman muotieliittiä viettää aikansa lentämällä ympäri maailmaa pidettäville muotiviikoille kuten nähtiin tässä postauksessa. Vuoden vaihteessa aloittaa kuitenkin uusi konsepti, Internet Fashion Week, joka mainostaa itseään vaatimattomasti sloganilla The Future of Fashion. Satitin tavoitteena on tuoda kansainvälisten muotisuunnittelijoiden näytökset nettiin. Ilmeisesti tarkoituksena on, että näytökset suunniteltaisiin juuri tätä varten ohjaajien, kuvaajien ja muun ammattiväen kanssa yhteistyössä. Ihan pelkästään tavallisten näytösfilmien näyttäminen verkossa kun ei ole enää mikään uutuus…

Ihan mielenkiintoista nähdä, miten hanke onnistuu. Ehkä Internet Fashion Week -konsepti muuttaa koko bisnestä. Vaikka toisaalta tuntuu, että tuskin muotiväki on valmis luopumaan noin vain etuoikeutetuille suunnattujen tapahtumien luomasta gloriasta.

Elikkä kaikki Roberto Cavalli at H&M -mallit… Check this out!

Trenssi, hihaton rusettipaita ja paritkin kengät päätyivät heti pakko saada -listalle!

Laukut ovat suuri intohimoni. Rakastan uuden hyvän laukun tuoksua ja mikään ei ole mahtavampaa kuin sijoitella omia tavaroitaan uutukaisen sisuksiin. Tällä hetkellä märkien unelmieni kohde on Burberry Prorsumin Knight Studded Bag (kuvassa). Tosin ei ole mitään pelkoa siitä, että moinen ikinä kaappiini ilmestyisi… Ellei sitten äiti voita jättipottia lotossa tai jotain.

Sitten asiasta saappaaseen.

Useimmat muotibloggarit – ja varmasti monet muutkin – lukevat mielellään erilaisia street fashion -sivustoja, kuten esim. klassikkoja The Sartorialist tai Stockholm Street Style, mutta tuskin monikaan miettii minkälainen duuni kivojen kuvien ottamisessa on. Varmasti siihenkin rutinoituu ja jossain vaiheessa ei enää jännitä mennä kysymään ihmisiä kuvattavaksi – varsinkin, jos on saanut jo vähän nimeä. Useimmat on toki kysymyksen saadessaan iloisesti yllättyneitä, mutta harva innostuu pysähtymään kuvattavaksi… Ja miksi kysyminenkin tuntuu niin hankalalta. Ihmettelen vain.

Tämä johdantona siihen, että Elleissä on luettavissa Mintun kirjoittama ja kuvaama juttu tukholmalaisista laukkutrendeistä: Laukkutrendejä Tukholmassa (enkä muuten pahastu ollenkaan jostain positiivis-kannustavasta kommentista… :D)

BTW. Tänään riittääkin illalle taas hässäkkää. Ensin on Söderissä Beyond Retro -putiikissa muotiaiheisen kirjan lanseeraustilaisuus ja sitten SoFashion hässäkän avajaiset Kungsträdgårdenissa. Molemmista raporttia huomenna. Kuvien kera. 😀

Yksi Mintun ihanista ystävistä oli syyslomalla reissulla Pariisissa ja toi tuliaisiksi jokaisen fashionistan must-leffan elikkä Loïc Prigentin ohjaaman dokumentin Marc Jacobsista! (Suurkiitos Tinni!!) Dokumentti vie katsojat muotinäytösten kulissien taakse ja valottaa malliston luomisprosessia sekä Marc Jacobsin oman merkin työhuoneella New Yorkissa että Louis Vuittonilla Pariisissa. On tosi mielenkiitoista kurkistaa muotimaailmassa varsinaiseksi instituutioksi nousseen miehen maailmaan. Itse Marc Jacobs suhtautuu työhönsä realistisesti jopa hiukan vähätellen ja sanoo sen olevan “vain” työtä verrattuna esimerkiksi taiteilijoiden luomisprosessiin.

Muotinäytöksiin osallistuvat julkkikset ja tietenkin mallit tärkeänä osana koko härdelliä ovat myös mukana dokumentissa. DVD:ltä löytyy muutamia ihanan hellyttäviä ja yllättävän paljastaviakin one linereita. Esim. kun valkokankaiden magneetti ja ainakin aikanaan supertähti-statuksesta nauttinut Demi Moore saapuu Mar Jacobsin New Yorkin näytökseen ja toteaa haastattelijalle autenttisen hämmästyneenä This is bigger than première! Tai kun symppis Irina Lazareanu hyppelehtii Louis Vuittonin työhuoneella sovitusmekko päällään välikössä, jossa säilytetään kenkiä ja hihkuu/rallattelee itsekseen Shoe heaven, shoe heaven… 🙂 Jopa Anna Wintour puhuu…

En voi tosiaankaan muuta kuin suositella erinomaisen lämpimästi Prigentin dokumenttia kaikille, joille muoti on muutakin kuin shoppailua… DVD:n voi tilata esim. Coletten verkkokaupasta – hinta 30 euroa. Ei paha.

Old stuff