Tag: Verkkovinkit

Suureksi yllätyksekseni köllötteli tänään postilaatikossa niiden tavallisien laskujen ja mainoslärppyjen keskellä pieni pullea kuori, jonka päällä luki Minttu! Tuskin maltoin harppoa kirpeässä pakkasessa ne muutamat askeleet postilaatikolta sisälle, ennenkuin raastoin kuoren auki. Ja mitä sieltä paljastuikaan… Kauniin kortin (Kuutti Lavonen: Regina celi) lisäksi upeat pehmoiset rannekkeet!
Lähettäjäksi paljastui eräs, jonka huikaisevia taidonnäytteitä olemme saaneet ihailla Tuhlauksen blogissa. Tuhlauksen taitava mamma oli päättänyt ilahduttaa Minttua kauniilla luksuslangasta neulotuilla rannekkeilla. Lämpimät suurkiitokset!!
Kaunis pitsikuvio tulee parhaiten esiin, kun rannekkeiden varsi on suorana. Tämähän on aivan selvästi riittävä syy hankkia 3/4 hihainen jakku – eikö vain!? Hieman kurtattuina pitsikuvio ei erotu aivan yhtä hyvin, mutta suloinen lämpö keräytyy juuri siihen, missä sitä eniten kaivataan, eli ranteisiin.
Tässä vielä tarkempaa lähikuvaa. Kylläpäs vain ovatkin kauniit! Valitettavasti kuvan välityksellä ei voi mitenkään saada käsitystä siitä, miten ihanan pehmoiset ja fantastisen lämpöiset kaunokaiseni ovat.

Olen todella kaivannutkin kunnon rannekkeita! Yleensä täällä on niin lämmintä, että hanskojen käyttö tuntuu vähän hätävarjelun liioittelulta. Kuitenkin näppini ovat palelevaista sorttia, joten ihan ilmankaan ei pärjää. Ja lisäksi tunnelbanassa pitää aina lukea päivän Metro ja Stockholm City, eikä sanomalehden selaaminen oikein luonnistu sormikkaat kädessä. Lahja tuli siis todella tarpeeseen!
Mikäli himoitset ekstra-hienosta merinovillasta, mikrokuitujen ja kashmirin ylellisestä sekoituksesta valmistettuja Sorelli-rannekkeitani, löytyy Tuhlauksen mamman tekemät ohjeet täältä.

Ja vielä kerran tuhannet kiitokset! Olen erittäin onnellinen uusista rannekkeistani!!

Uudenvuodenviettosuunnitelmamme kokivat viime hetkellä totaalisen muutoksen… Alun perin tarkoituksemme oli vastaanottaa vuosi 2009 kotona villasukissa ystäväperheen kanssa, mutta nyt se ajatus on historiaa ja suuntaamme hippaamaan muutamien kavereitten kanssa Vasastaniin.

Mutta äääk – kaapistani ei löydy mitään, totaalisesti yhtään mitään päällepantavaa!!!

Laadukkaammat nettiputiikit lupaavat erinomaisen nopean toimituksen, mutta täksi illaksi tuskin ehtisi perille nämä alennusmyyntiherkut, joihin verhoutuisin enemmän kuin mielelläni:
Miu Miun paljettimekko on juuri täydellisen kimalteleva. Kennokuvion ja leikkauksen ansiosta yleisilme ei ole lainkaan pin-up -söötti tai groteski niinkuin helposti muuten kokopaljettimekoissa. Edes 40 % ale ei tosin tee mekosta vielä mitään budjettihankintaa…

Balencigan ketjulaukku
sopisi kokonaisuuteen täydellisesti! Clutch-mallille kaikki kunnia, mutta sampanjan kilistely onnistuu huomattavasti paremmin, kun veskan saa roikkumaan olalle. Tilattavissa noin puoleen hintaan… Voipi olla, etten pysty vastustamaan kiusausta.

Oikeasti oikeasti pukisin Miu Miun mekon kaveriksi omat Whyredin nilkkurini ja olisin tyytyväinen. Kuvan Miu Miu -nilkkurit kelpuuttaisin kyllä myös, varsinkin, kun hinta on alennuksen jälkeen ihan TopShop-tasolla. Kaikki mahdolliset koot vain näyttävät olevan loppuunmyyty.

Uusi vuosi voisi olla myös hyvä hetki rikkoa henkilökohtaisen koristautumisen rajoja. Kyssjohannan alesta löytyy vaikka mitä kivoja korviksia. Takuulla vetäisin ranteeseen myös vakiröykkiöt ketjuja ja remmejä.

Tosi järkevää muuten rustailla toiveasukollaaseja sen sijaan, että kaivelisi vaatekaappian tai kangasvarastoaan… Äh, mitä ihmettä sitä keksisi!?

Jotain ihan vallan muuta googlatessani törmäsin valtavan kätevän oloiseen palveluun. Bemz-nimisestä ruotsalaisfirmasta voi tilata uuden hienon päällisen kulahtaneelle Ikea sohvalle!
Nettisivuilta voi tilata ilmaiseksi näytepaloja haluamistaan verhoilukankaista, mikä helpottaa takuuvarmasti päätösprosessia. Ja mikä parasta – eri kangasvaihtoehtoja on lähestulkoon ziljoona.
Parhaimmillaan Ikea-huonekalut ovat suhteellisen kestäviä – eli kestävät siinä missä muutkin nykyajan huonekalut, mutta massatuotannosta johtuen niiden persoonallisuus kärsii aika tavalla. Kaikki Bemzin päälliset on puettavissa sohvien ja tuolien päälle ilman erityisiä työkaluja, joten verhoilun vaihtaminen esim. jouluksi tai teinien pirskeitten ajaksi alkaa tuntua ihan mahdolliselta ajatukselta.

Näyttäisi myös siltä, että Bemziltä löytyy päälliset sellaisillekin suosituille huonekalumalleille, joita ei enää löydy Ikean valikoimista. Ei tietenkään kaikille, mutta varsin monelle eri sohvalle ja tuolille kuitenkin.
Sivustoa ei löydy suomeksi, mutta pikaisen tsekkauksen perusteella he kyllä toimittavat Suomeen ja moneen muuhunkin EU-maahan.

Ihan tässä harmittaa, että meiltä ei löydy (enää) kuin yksi onneton Ikean “futon”-sohvaviritelmä Peetun huoneesta. Siitäkin on tosin yritetty päästä eroon, sillä se vie muotonsa vuoksi suhteettoman paljon tilaa pienestä huoneesta.
Useimmiten huonekalujen tekstiilit kulahtavat ensimmäisenä niin pahaan kuntoon, että muuten hyvät sohvat ja tuolit päätyvät kaatopaikalle, vaikka runko olisikin vielä ihan ookoo. Uusien päällisten ansiosta niiden elinikä helposti tuplaantuu. Tällaiselle palvelulle annan Go 4 it vol. 2 -blogin parhaimman tunnustuksen: Me likes!

Bemzin kotisivuille tästä!

Vintage ja 2nd hand on kuumintahottia! Johtuneeko sitten haasteellisesta taloudellisesta yleistilanteesta vai mistä, mutta viimeistään tänä syksynä vintage on lakannut olemasta pienen asialle vihkiytyneen porukan yksityisoikeus eikä kirppiksien penkominenkaan jää vain innokkaiden bloggarityttöjen riemuksi.

Missasin pari viikkoa sitten Helsingissä järjestetyn Ofelia-tapahtuman, mutta niin taisi käydä muutamalle paikanpäällä olleellekin. Harmi sekä myyjien että ostajien kannalta, mikäli ryysis on niin mahoton, että tavaroihin tutustuminen käy mahdottomaksi. Toisaalta kuitenkin hienoa, että aihe kiinnostaa niin paljon!

Helmikuussa järjestettävä Helsinki Vintage -tapahtuma toimii toivottavasti jo paljon paremmin. Ainakin kotisivujen perusteella on odotettavissa todella herkullinen tapahtuma!!
Helsinki Vintagella on myös oma Facebook-ryhmä, johon on liittynyt uskomattomat yli 1200 jäsentä. Liity sinäkin!!

Aivan ehdoton nörttisaitti, Hilavitkutin, vinkkasi sivuillaan hauskasta I Love Maker -sivustosta. Linkin takaa löytyy yksinkertainen työkalu, jonka avulla on helppo rakentaa joko oma versio klassisesta I love NY -kuvasta tai ihan uudenlaisia versioita valmiiden logojen ja oman tekstin avulla.

Testasin heti tietty I love Go 4 it vol. 2 -kuvalla. Aika hieno tuli, vaikka aluksi en tajunnut, että kuvan osia pystyy siirtelemään ja siksi osaset sijouttuvat vähän hassusti pohjan yläreunaan. (En myöskään tajua, miksi bloggeri tulkitsee yritykseni kirjoittaa sydän väkäsen ja kolmosen avulla joksikin ihme html-koodiksi…)

Valmiista lopputuloksesta saa ladata itselleen eri kokoisia gif.-tiedostoja ja jopa painokelpoisen kuvan…

Tuskin alan tehtailla Go 4 it vol. 2 -teeppareita, mutta kuvien väkertely on hauskaa ja hyvää ajankulua silloin, kun pitäisi, siivota, laittaa ruokaa tai vaikkapa vain kirjoittaa garadua! ;D

Old stuff