Tag: Tukholmavinkit

NK:lla alkaa jälleen huomenna Limited Edition -kampanja, jonka ideana on tarjota juuri tätä tarkoitusta varten suunniteltuja exklusiivisia tuotteita. Ilmeisesti vuosi sitten ensimmäistä kertaa järjestetty tempaus oli menestys, vaikka osa kamppeista olikin aika erikoisia. Tämän vuoden Limited Edition -sarja tuntuu jotenkin käyttökelpoisemmalta. Mukana on pääasiassa vaatteita, asusteita ja koriste-esineitä. Hinnat toki ovat omaa luokkaansa, mutta ilmeisesti niitäkin löytyy, jotka ovat valmiita maksamaan uniikkiuden ihanuudesta.

Ja kyllä Mintullekin kelpaisi esimerkiksi:
Ann-Sofie Backin suunnittelema upea dimangisormus! Sormuksen nimi on lover, mother and grandmother ja inspiraation lähteenä on toiminut Ann-Sofie Backin omat kolme sormusta. Hinta on 40 000,- kruunua ja yhteensä 5 kpl sormuksia on myynnissä huomisesta alkaen.
Fifth Avenue Shoe Repairin remmi-kaulakoru. Syksyn ostoslistalle kuuluu isohko kaulakoru. Pikkuisen toisenlainen oli kyllä mielessäni, mutta kyllähän tämäkin olisi ihan mielettömän pähee! Hinta 6 250,- kruunua, myytävänä kaksi kappaletta 2.9. alkaen.
Koska olen kohtuullisen huono häviäjä – etenkin lautapeleissä – olisi Filippa K:n disainaama kokonaan valkoinen shakki ihan täydellinen perhesovun säilyttäjä. Hinta 6 250,- kruunua, myytävänä kaksi yksilöä 4. syyskuuta alkaen.
Mulberryn kirkkaansininen (kuva vääristää väriä…) vinyylistä valmistettu Bayswater ei ehkä oikeasti päätyisi hankintalistalle, jos sellainen mahdollisuus olisi, mutta trashyn materiaalin käyttäminen kunnianarvoissassa klassikossa on ihan hauska veto. Sitäpaitsi sininen haluaisi kovasti tunkeutua vaatekaappiini… Hinta 3 990,- (ei paha!!), myytävänä 20 laukkua huomisesta alkaen.
Kirjahulluksi tunnustautuneen Vivienne Westwoodin koostama kirjakokoelma. Laatikon kyljen teksti: These magnificent tales will play tricks on your mind and set your soul on fire, saa viimeistään hinkuamaan boksia omakseen. Hinta 10 625,- kruunua, myytävänä kaksi laatikollista kirjoja 4. syyskuuta alkaen.

Röhnisch on ruotsalainen vuonna 1945 perustettu perheyritys, jonka missiona on valmistaa toimivia ja kauniita urheiluvaatteita naisille. Omien sanojensa mukaan he ovat markkinajohtajia Pohjoismaissa women fitness wear -kategoriassa. Aika hyvin, kun ottaa huomioon, että vastassa on Niken ja Adidaksen kaltaisia kansainvälisiä jättejä, jotka viimeaikoina ovat myöskin ottaneet liikkuvat naiset erityishuomionsa kohteeksi.

Tänään aamuvarhaisella juhlittiin maailman ensimmäisen Röhnisch putiikin – Röhnisch Brand Storen – avajaisia Tukholman ydinkeskustassa osoitteessa Norrlandsgatan 21. Huomenna ovet avautuvat kaikelle kansalle.
Putiikin yleisilme on raikas ja graafinen. Valkoiset seinät ja kalusteet muodostavat rauhallisen taustan värikkäille treenikuteille. Urheiluteemaa on tuotu hauskasti esiin jumppasalista tutuin elementein. Vaatteita roikkuu mm. puolapuilla ja renkaissa. Huomaa myös, että tilavat sovituskopit on suunniteltu naisten tarpeisiin. (terveisin nimimerkki: “Stadiumin sovitus”kopissa” juoksuliivejä sovittanut epätoivoinen”… ;D)
Henkilökunta vaikutti erinomaisen ystävälliseltä ja asiantuntevalta. Myymäläpäällikkö on koulutukseltaan fysioterapeutti, joten treenaamiseen liittyvät kysymykset eivät ole hänelle ollenkaan vieraita.
Fitness, juoksu ja golf ovat Röhnischin tuotteiden päälinjat, mutta selkeän suunnittelunsa ansiosta ne sopivat lähes lajiin kuin lajiin. Isommille tytöille on tarjolla oma Plus Series.

Yksi Tukholman ehdottomasti parhaista muotiputiikeista Nitty Gritty on asetettu konkurssiin! Jotenkin ironista, että uutinen kerrottiin kesken muotiviikon… Nitty Gritty on ollut muotimaailman rakastama putiikki, jonka valikoimaan kuuluivat niin Miu Miu, Sonia Rykiel kuin Martin Margielakin. Ilmeisesti Tukholma on sittenkin liian pieni kaupunkin elättämään kunnianhimoista muotikonseptia, vaikka putiikki nauttikin ihan kansainvälistäkin mainetta. Ylitsepääsemattömät likviditeettiongelmat olivat kuulemma pääsyy konkurssiin.

Pienen riemun hetken konkurssi meille pienemmän budjetin fashionistoille tarjoaa, sillä konkurssipesä pitää putiikkia pystyssä ainakin jonkin aikaa. Kipin kapin siis Söderiin Krukmakargatanille, jos tekee mieli tehdä messeviä löytöjä… Käsittääkseni konkurssi koskee koko helahoitoa, eli samassa veneessä on myös A.P.C., Fred Perry, Carhartt ja Nitty Grittyn kenkäkaupat.

Tiistaina Richen Lilla Barenissa julkaistu Jojo&Malou suunnittelijakaksikon valokuvanäyttely Lip Stick on esillä syyskuun 12. päivään asti. Kuvissa esiintyy itse suunnittelijoiden lisäksi heidän ystäviään ja tuttujaan taide- ja musiikkimaailmasta Jojo&Malou luomuksissa. Kuvaaja Marcus Palmqvist.
Jojo ja Malou Peetun ikuistamana. Valitettavasti en osaa sanoa kumpi on kumpi…



Jättikokoiset polaroid-kuvat roikkuvat Lilla Barenin seinillä.

Huomenna perjantaina on mahdollista täydentää garderobiaan nousevien design-tähtien luomuksilla, kun Rookies&Players -tapahtuma muuttuu Rookies Guerilla Shopiksi.

Mukana ovat mm: Säby, Patouf, AGUNANDAGIRL, Uniforms for the Dedicated, O’Ella ja Trenta Sei + monia muita. Lisäksi Myrorna on paikalla myymässä erityisesti tapahtumaa varten valikoitua 2nd hand kampetta. Mikäli shoppailu ei kiinnosta on paikalla myös muuta muotiaiheista häppeningiä mm. Sofis Mode -lehden tuomaroima Design-Battle.
Osoite: Ambassadeur, Kungsgatan 18, t-bana-asema Hötorget
Avoinna: perjantaina 15.8. klo 10.00 – 18.00
Old stuff