Tag: Tukholmavinkit

Joka vuosi tähän aikaan alkaa sähköpostiini tupsahdella kysymyksiä, miten kaupat ovat Tukholmassa auki vuodenvaihteeseen osuvien pyhien aikana. Eikä mikään ihme, sillä pyhäpäivät pidentävät viikonloppua kummasti (paitsi ei kyllä nyt uutena vuotena…) ja alennusmyynnit ovat muhkeimmillaan.

Ihan kaikkialla alet eivät ala vielä joulun välipäivinä. Esimerkiksi monien kiihkeästi odottama NK:n ale alkaa vasta loppiasena. Designer-vetimiä alehinnoilla saa kuitenkin jo ainakin Nathalie Schutermanilta ja kyllä PUBinkin valikoima kannattaa tsekata.

Aukioloajat uuden vuoden aikaan:

Uuden vuoden aattona 31.1. useimmat putiikit sulkevat ovensa normaalia aikaisemmin.  Koko Tukholma tuntuu siirtyvän kotiin valmistautumaan iltaa varten viimeistään siinä klo 15.00 aikaan. Keskustan kauppakeskukset ovat auki kuitenkin klo 16.00 asti ja tavaratalot, kuten NK ja Åhléns klo 17.00.

Uuden vuoden päivänä oikeastaan kaikki paikat ovat kokonaan kiinni. Vain ruokakaupat ja jotkut ravintolat pitävät oviaan auki sunnuntaina 1.1.

Loppiaisena aukioloajat ovat suppeammat kuin normaalisti, mutta ihan yksittäisiä pikkuputiikkeja lukuunottamatta kaikki paikat ovat auki.

Torstaina 5.1. on jo suomalaisen korvaan hassulta tuntuva “loppiaisaatto”. Useimmat kaupat sulkevat tuolloin ovensa sunnuntai-aukioloaikojen mukaan – eli noin kuuden/seitsemän aikoihin illalla. 

Loppiaisena – eli perjantaina 6.1. on useimmat paikat auki sunnuntai-aukioloaikojen mukaan, mutta yllättävän monet pienet putiikit ja esim. NK:n tavaratalo on suljettu.

Loppiaisen jälkeen lauantaina ja sunnuntaina on ihan normaalit aukioloajat jälleen!

Viime torstaina aukesi Tukholman keskustassa Hamngatanilla Awesome Ragsin lippulaivamyymälä. Putiikki on ihan täydellinen shoppailumekka kaikille, jotka ovat menettäneet sydämensä erityisesti ruotsalaiselle muodille. Valikoimasta löytyy kyllä muutakin, mutta svennet ovat edustettuina erittäin mallikkaasti.

Tiger, Hope, Gestuz…

The Local Firm, J.Lindeberg, Whyred, Stylein…

Dagmar, Velour, Minimarket ja avajaishulinaa…

Ann-Sofie Back “Back”, Nicolaj d’Etoiles (ihana miesten merkki, mutta kashmirneuletakit sopivat kyllä tytöillekin – etenkin jos tykkää rennosta lainasin-tän-poikaystävältäni -lookista), Carin Wester ja Minimarketin kengät…

Ida Sjöstedtin vaatteista tulee välillä sellainen olo, että en minä kyllä tuotakaan hurlumhei-ruusuhametta osaisi käyttää, mutta on se vaan niin ihana, että taidan ostaa sen ja laittaa seinälle. Ei tarvitse edes kehyksiä. Ann-Sofie Backin Back-malliston lävistyspleksikorut on kyllä niin hienoja! Onneksi avajaisista sai läksiäislahjaksi 20 % alennuskortin. Mintun joulupukinpaketista voisi kyllä löytyä helpotusta koko ajan pahenevaan pleksin puutteeseen!

Awesome Rags flagship store löytyy siis Hamngatanilta ihan NK:ta vastapäätä. 🙂

Loistava ruotsalainen Fifth Avenue Shoe Repair on päättänyt stilisoida nimeään/logoaan. En oikeastan ihmettele ollenkaan. Sinänsä ihan hauska nimi on käytössä hankalan pitkä ja johtanut monenlaisiin villeihin lyhennelmiin kuten esmes FASR ja Shoerepair.

Logomuutoksen vuoksi V Ave Shoe Repair myy pois kaikki mallit, joissa on vanhat merkinnät. Oiva shoppailuvinkki siis kaikille, jotka ovat  hoodseilla viikonloppuna.

Söderin Tvålpalatset löytyy täältä: Sankt Paulsgatan 29

Aukioloajat: pe 25.11. klo 7 – 19, la 26.11. klo 10 – 19 ja su 27.11. klo 10 – 17

Käytiin Peetun kanssa tsekkaamassa VintageMall-häppening, josta vinkkasin viime viikolla. Ajateltiin pistäytyä ihan vaan pikimmin katsomaan, mikä meininki, mutta lopulta jäätiin penkomaan tankoja useammaksi tunniksi. Ensimmäiseksi jumahdettiin koru- etc-osastolle. Peetu löysi sikamakeat aurinkolasit, nipun sormuksia (euron tsipale) ja aivan mielettömän suloisen helmikaulakorun (3 euroa). Minttu nappasi itselleen hauskat korvikset mallia “uistin” ja asfaltinmustana hohtelevan helmikaulakorun.

Kenkäosastolla oli lähteä taju…

En edelleenkään tiedä oliko järkevää vai täysin idioottimaista jättää nämä puna-musta-valkoiset Miss Sixtyn sandaalit ostamatta… Noin kymmenellä eurolla olisi saanut taattua Debbie Harry -tyyliä!

Avajaisiltana oli myös pieni muotinäytös. Muotinäytöksen asut huutokaupattiin myöhemmin illalla.

Kuvan pikkumekko meni huutokaupassa selkeästi jollekin keräilijälle. Tai ehkä se olisi muutenkin ollut yli 100 euron arvoinen?

Sisäinen harakka ja prinsessaleikkien leikkijä löytää VintageMallista aivan varmasti kerrankin tarpeeksi paljetteja ja kimallusta.

Ehkä kaikkein överein on maataviistävä viittamainen (teko?)turkistakki, joka on vuorattu kokonaan hopeisella paljettikankaalla. 🙂

Bongasin paikanpäältä muutaman vintage-shoppailijan saalis sylissään.

Olivia

Isabella

Jannie

Pystyin aika hyvin pitämään kurissa sisäisen harakkani. Tai no Peetu kyllä vähän auttoi kertomalla, että en tosiaankaan tarvitse sähkönsinisestä paljettikankaasta tehtyjä bootcut-housuja – vaikka ne olisi saanut 8 eurolla! Kassalle asti kiikutettiin vain järkeviä käyttöostoksia. Paitsi ne korvikset. Mutta hei, kyllä sitä nyt yhden euron verran voi vähän heittäytyä villiksi. 😀

Nuo kuvan himmeästi kimaltelevat mary janet olisin kyllä salakuljettanut kotio, jos vain kykenisin änkeämään kinttuni kokoon 35. Lähes käyttämättömät kaunokaiset ovat sisältä kokonaan nahkaa ja huolimatta siitä, että lesti on käsin tehty, hinta oli vain noin kymmenen euron tietämillä (100,- kruunua). Toivottavasti pääsevät hyvään ja rakastavaan kotiin!

Huomenna on viimeinen mahdollisuus tehdä löytöjä VintageMall pop-up storessa. Tsekkaa aukioloajat täältä.

Tässä loistava 2nd hand -shoppailuvinkki viikonloppuna Tukholmassa liikuskeleville!

Lukuisien musiikkivideoiden, mainoskuvausten, filmien etc. stailauksesta vuosikausia vastannut MovieMall myy ainutlaatuisen kokoelman kuvauksissa käytettyjä vaatteita ja asusteita. Tarjolla on mm. 400 hääpukua, 1000 paria kenkiä, koruja, aurinkolaseja, laukkuja – yhteensä 75 000 kpl kaikenlaista kivaa odottaa löytäjäänsä!

Nyt on siis loistava tilaisuus hankkia edullisesti huippukuntoisia 2nd hand vetimiä. Useimpia vaatteita on käytetty kuvauksissa vain kerran tai kaksi. Pääasiassa tarjolla on ns. “tavallisia vaatteita”, joita eri statistit ovat käyttäneet, mutta mukana on myös paljon huikeita erikoisjuttuja, joita on pitänyt artistit, kuten Nina Persson, Titiyo, Carola.

Osa VintageMall -nimellä kulkevan pop-up putiikin tuotoista menee Stadmissionin kautta hyväntekeväisyyten, kodittomien lasten hyväksi. Eli kaupanpäälle saa shoppailusta vielä hyvän mielen!

  • Mitä: VintageMall
  • Milloin:  to 17.11. klo 11 – 20, pe 18.11. klo 8 – 20, la 19.11. klo 9 – 18 ja su 20.11. klo 9 – 18
  • Missä: Tvålpalatset, Drottningatan 81, Tukholma
Old stuff