Tag: Trendit

Juuri ennen joulua pääsin ennakkoon kurkistelemaan TopShopin kevätmallistoja. Ensimmäiset erät saapunevat putiikkeihin – joita Tukholmassa on siis kaksi – ihan näinä päivinä.

Parasta mallistossa oli mielestäni herkät kukkamekot, ennakkoluulottomat yhdistelmät ja raikkaat raitakuosit. Puhumattakaan kengistä! Olin ihan tikahtua, koska kaikki esillä olevat kengät olisivat saaneet muuttaa vaatekaappiini pronto!

TopShop jakaa kevään mallistot viiteen eri linjaan:

Jet Set
30-luvun tyylisiä merihenkisiä asuja, korkeita vyötäröitä, näpsäköitä mekkoja, sieviä raita- ja ankkurikuoseja sekä läpikuultavia sifonkikankaita. Näyttävät aurinkolasit ja huivi hiuksissa tuo sopivasti twistiä kokonaisuuteen.

Boho Tech
Sporttihenkisiä jersey-asuja ja etnoprinttejä, joiden pääsävyt ovat khaki, pinkki ja syvä violetti. Pikkuisia jakkuja ja liivejä, jotka yhdistetään väljiin housuihin tai minikokoisiin farkkushortseihin tai hamosiin. Hapsut, helmet ja helmikirjailut sekä nirunaru-kiinnitykset viimeistelevät ilmeen.

Iris
Pääasiassa second hand -vaikutteisia kukkamekkoja, esikuvina 40- ja 50-lukujen naiselliset leningit puhvihihoineen ja pikku röyhelöineen. Mukana on myös 70-lukuhenkisiä vähän selkeälinjaisempia printtejä ja solmukekauluksellisia paitapuseroita. Päävärit pistaasi, munakoiso ja oranssi yhdistettynä puuterisiin pohjaväreihin.

Maggie
Harajuku-tyylin inspiroimia asuja. Sieviä paitapuseroita, kapeita tai porkkanan mallisia farkkuja, viittamaisia jakkuja ja villatakkeja. Puhtaat päävärit sininen, punainen ja valkoinen ovat pääosassa, mutta lisäksi myös sitruunankeltaista ja oranssia. Asusteina kirkkaan väriset kengät ja keilalaukut.

Colourclash
Väriblokkeja ja moderneja leikkauksia. Selän paljastavat mekot ja paidat yhdistetään maskuliinisiin jakkuihin. Kirkkaan väriset farkut ja printti-t-paidat yhdistetään kiiltonahkaisiin asusteisiin.
Merihenkinen vinoraitainen vekkihame, lyhythihainen maihinnousutakki läpikuultavaa liukasta materiaalia, Miu Miu -henkinen oversize-clutch solmuvärjättyä mokkanahkaa ja raikas raidallinen kesämekko.
Yllättäviä yhdistelmiä anorakissa: hempeäkuosinen silkkikangas yhdistyy metallisiin vetoketjuihin ja valkoiseen tuulipukukankaaseen. Farkku-hot-pantsit jatkavat TopShopin suosikkilistalla. Ankkurikuvioinen sailor-henkinen sifonkipaita ja saven värinen puuvillaviitta ovat Mintun lemppareita.
Pikakatsaus TopManin kevääseen: muhevasti kasarihenkisiä pusakoita ja valokuvaprinttipaitoja trendsetterille. Bokserishortsit sopivat vähän hillitymmällekin kuten myös tummansininen hiukan läpikuultavaa materiaalia oleva kauluspaita, jossa on kiinteä liiviosa edessä.

Täkäläisen johtavan festfixaren ja PR-gurun Micael Bindefeldin mukaan suurten pömpöösien gaalojen aika on ohi – ainakin, jos kysymys on kalenteriin merkitystä juhlasta, niinkuin nyt esimerkiksi uudesta vuodesta. In, cool ja pop on sen sijaan kotona järjestettävät intiimit illalliset, joihin kutsutaan vain tarkoin valitut lähimmät ystävät. Illallisen tulee tietenkin koostua vähintään kahdeksasta erilaisesta eksoottisesta tahi jännittävästä ruokalajista tyyliin karamellisoitua kevätruohonjuurta lampaan poskilihaspulverin ja karpalonkivikastikkeen kera. Juomiksi kelpaavat vain harvinaisimmat ja persoonallisimmat löydöt – mieluiten suoraan shamppanjantuottajan tilalta ostetut.

Sikäli siis Minttu ja monet muutkin, jotka ovat päättäneet juhlia vuoden vaihtumista kotona oman väen kesken tai pienimuotoisten kotibileiden merkeissä, voi todeta olevansa tosi in. Kahdeksan ruokalajia saa helposti kasaan, kun laskee mukaan eri makuiset sipsit ja nakkien kanssa tarjottavan sinapin. Mikäli kuitenkin olisin saanut kutsun new yorkilaisiin uuden vuoden bileisiin (leffoissa New Yorkissa on aina makeita uuden vuoden bileitä.. esim. iki-ihanan When Harry Met Sally -leffan lopussa!) voisin mielelläni pukeutua pronssin väriseen pikkumekkoon….

  • Mekko, 3.1 Phillip Lim
  • Kengät, Jimmy Choo
  • Laukku, Marc Jacobs
  • Korut, Urban Outfitters

Kuvat: Net-a-porter, Mytheresa.com, Urban Outfitters

Toisin kuin aikaisemmin väitin MTWTFSS Weekday ei ole Cheap Monday -poppoon uusi merkki, vaan itseasiassa ihka ensimmäinen. Uutta ensi kevään mallistossa on kuitenkin se, että ensimmäistä kertaa merkkiin on sovellettu mallistoajattelua yksittäisten tuotteiden sijaan. Tuloksena on yhtenäinen kokoelma asuja sekä naisille että miehille edulliseen hintaan tinkimättä trendikkyydestä.

Kevään mallistossa pukeutumisen perustana on farkut, t-paita ja prätkärotsivaikutteiset pusakat. Näytöksen kaikki vaatteet olivat mustan, valkoisen ja harmaan eri sävyissä ja vaikutteita on selvästi haettu niin 80- kuin 90-luvuiltakin. Naisten siluetissa korostuu olkalinja ja kolmikulmaiset muodot, kun taas miesten asut ovat yllättävänkin pehmeälinjaisia huolimatta vetoketjuin koristetuista prätkätakeista.
Nahkahame menettänee ykkösasemansa fashionistojen perusvaatepartena ensi keväänä ainakin, jos lukuisiin “käyttömuoti”näytöksiin on luottaminen. MTWTFSS Weekdayn nahkashortsit on bokseri-lyhyet ja yhdistetty läpikuultaviin mustiin sukkahousuihin ja Vagabondin kiilapohjaisiin nauhakenkiin. Vetoketjuin somistettu pikkujakku päivittää perusasun kevääseen 2008 = hyvä hankinta!
Leveä vetoketjulla kiinnitettävä korsettivyö on ihan must ensi keväänä. Tai tietty mieluiten nyt heti. Voisiko nämä olla jo kaupassa – PLZ?!
Mitään suuria iiih ja ooh -huokailuja näytös ei aiheuttanut. Sen sijaan voin hyvin nähdä itseni ja melkoisen joukon muitakin naisia, jotka arvostavat malliston ajankohtaisia leikkauksia, hyviä perusmalleja ja moneen menoon sopivia vaatteita sekä tietenkin budjettia hellivää hintatasoa hankkimassa täydennystä garderobiin juuri tästä mallistosta.
Miestenmalliston cooleja nörttipoikia (hmmm… ei ole montaa vuotta siitä, kun moinen sanapari cool ja nörtti ei olisi voinut esiintyä yhdessä. Times, they are changing!) käärityissä punteissaan. Pidin tosi paljon kokonaan valkoisesta miesten asusta, vaikka juuri nyt se tuntuu jotenkin… räikeältä, mutta keväällä varmasti ihan best. Liukuvärjätty neule on myös tosi tyylikäs ja kunnon kasarityyliin käärityt nahkatakin hihat oli pakko ikuistaa…
Muotinäytösyleisö on yleensä niin naisvoittoista, että oli ihan pakko ikuistaa eturivissä istunut iloinen poikaporukka. Tsekkaa sähkönsiniset sukat vasemmalla ja halonhakkaaja-ruutupaita keskellä!M – Monday
T – Tuesday
W – Wednesday
T – Thursday
F – Friday
S – Saturday
S – Sunday

Ihan vaan siltä varalta, jos satuit ihmettelemään…

Minä myös! Muulla maailmalla saa olla Nobel-juhlansa, Oscar-galansa ja ties vaikka mitkä, mutta kun Suomessa juhlitaan itsenäisyyttä on asujen kommentointi muotibloggarille suorastaan välttämätöntä!

Peripositiiviseen (ha) tyyliini esittelen vain Linnan juhlien onnistuneimmat puvut. Epäonnistumisiakin oli tietysti joukossa muutamia, mutta Hesarin, Iltasanomien ja Iltalehden kuvagallerioden perusteella monessa torpassa oli pukeutumiseen paneuduttu kiitettävästi. Erittäin positiivista huomata mm, että suurin osa on jo oppinut jättämään kotiin vuosien tyylipiinan – harteilla tai käsivarsilla roikkuvan huivin/shaalin/minkä lie kangassuikaleen! Pikkuisen jaksoi myös hämätä aikuisten naisten hääpukuviritykset, mutta eniten kyllä raivostuttaa leipääntyneet juhlijat, jotka eivät jaksa panostaa pukuunsa ja kampaukseensa vaan saapuvat paikalle arkisena ja välinpitämättömänä. No, murinat sikseen ja asiaan!

Linnan upeimmat esitykset – Top 5:

Anni Sinnemäen puku ja olemus on mielestäni aivan täydellinen! Todella ajankohtainen burleski-gootti -henkinen asu, jossa on tyylikkäästi yhdistelty musta kiiltonahkainen korsettivyö ja mattana hohtava juhlapuku. Meikki, upea valkoinen iho, hiukset ja koruttomuus ovat virheetön piste i:n päälle. Kansainvälistä tyyliä!
Marja Tiuran puvut herättävät aina ainakin kuvaajien huomion. Jossain vaiheessa tuli tunne, että hän jäi menestyksekkään antiikin-Kreikka -henkisen tyylinsä vangiksi, mutta tämä asu poistaa epäilyksen. Erittäin trendikäs hotti pinkki väri ja ennakkoluuloton leikkaus tekevät puvusta persoonallisen ja metallisen väriset asusteet sopivat hyvin kokonaisuuteen. En ole täysin vakuuttunut siitä, että pitääkö kaulakorun olla ihan noin massiivinen ja tukan pikimusta, mutta ehkä ne kuuluvat Tiuran persoonaan.Kiira Korpi on onnistunut myös mielestäni täydellisesti keijumaisessa upeasti liukuvärjätyssä puvussaan. Ihanaa, että hän uskaltaa luistelijataustansa – mikä varmasti on iso osa häntä itseään – näkyä myös puvun mallissa ja tyylissä!
Satu Taiveahon (kuka hän muuten on??) mekko menee jo hiukan hääpuku-kategoriaan, mutta kokonaisuus meikkeineen ja kampauksineen on niin tasapainoinen ja kaunis, että se pääsee top-vitoseen. Pidän erityisesti kampauksesta ja meikistä, jotka kuvien perusteella tuntuvat sopivan kantajalleen tosi hyvin ja korostavat positiivisella tavalla hänen persoonallisuuttaan.

Tanja Karpelan/Saarelan (taas eronnut – herramunjee – kuulin vasta eilen!) mekosta mie en sano mittään ja tuommoinen tisujen väliin pakeneva kaulakorukin on pikkuisen turhan sensuelli (you know what I mean…), mutta kampaus on tosi upea ja täysin vailla sitä teennäistä pönötystä, jota suomalaisrouvien juhlakampauksissa on totuttu näkemään. En osaa sanoa, miten kauan Karpela/Saarela on ollut taas blondi, mutta sinkkumarkkinoille se sopii varmasti paremmin kuin kireänasiallinen tumma. Meikki on myös oikein onnistunut ja sopii hyvin kampaukseen.

Ugh. Olen puhunut.

Kuvat: Helsingin Sanomat, Iltasanomat, Iltalehti

Lupailin jokin aika sitten esitellä ensi keväänä kauppoihin tulevia kenkiä. Parin viikon takaisella showroom-kierroksella kertyi kuvia aivan tajuton määrä – niin paljon ihania kenkiä on luvassa!

Viime sesongilta tutut trendit kuten metallivärit, gladiaattorisandaalit, neonvärit sekä nostalgiset peep-toet ja Mary Janet löytyvät myös ensi kevään mallistoista. Uutta on kuitenkin mallien leikkisyys ja kepeys. Siinä missä viime kevään hopeakengät hohtivat agressiivisen robottityylisinä on ensi sesongin fiilis enemmänkin bilettämään lähtenyt metsänkeiju. Jopa ankaran 80-lukuiset neonväriset avokkaat saavat rentoa ilmettä hauskoista väriyhdistelmistä ja astetta pehmeämmästä muotoilusta.
Aika monet muotibloggarit hankkivat viime sesongilla joko Indiskan tai H&M:n edulliset hopeiset ballerinat. Toivottavasti ne on yhä tallessa, sillä ensi keväänä niitä tarvitaan taas. Metalliväreistä trendikkäin tulee olemaan pronssi, mutta myös messingin patinoitua sävyä näkyi mm. Rizzon tosi makeissa juhlasandaleteissa – toki klassikot hopea ja kulta jatkavat uusien trendimetallien rinnalla. Kuvien kengät: ylh. vas: Ellos, ylh. oik: Bronx, alh. vas: Indiska ja alh. oik: Rizzo.
Gladiaattorisandaalit oikeastaan vasta aloittivat kuuminta hottia -taipaleensa viime kesänä. Sen jälkeen kun Olsenin sisarukset olivat poseeranneet bilekuvissa polviin asti nyöritetyissä lättäpohjaisissa sandaaleissa, oli vaikea löytää fashionistaa, joka ei olisi metsästänyt täydellisiä gladiaattorisandaaleja. Koska malli on sekä miellyttävä käyttää että täkäläiseen käytännölliseen asenneilmastoon sopiva, voidaan olettaa, että ensi kevät ja kesä muistetaan sesonkina, jolloin kaikki kulkivat gladiaattoreissaan. Kuvan kengät ylh. vas: Wedinsin erittäin ihanan pehmeästä nahasta valmistetut sandaalit, ylh. oik: Åhlénsin oma Wera-mallisto, alh. vas: Indiska, alh. oik: Rizzon dekadentit korkogladiaattorit, kiinnityssysteeminä vetoketju takana nilkassa.
Nuden, beigen, hiekan, kerman ja roosabeigen värisiä romanttisia avokkaita, peep-toe -sandaaleja ja nauhakenkiä. Tämän kategorian kengät on kuin suoraan 20- tai 30-luvulta ja sopivat erinomaisesti yhteen kevään kukkakuosien ja romanttisen siluetin kanssa. Myös maskuliinisennaiselliset 40-lukuhenkiset housupuvut sopivat hyvin yhdistettäväksi hillittyihin ja romanttisiin kenkiin. Omat suosikkini ovat vasemmassa yläkulmassa olevat Rizzon roosabeiget kiiltonahkaiset klassisen malliset avokkaat! Muissa kuvissa mm. Åhlensin, Scoretten, Tamariksen, b-youngin ja DGStockholmin kenkiä.
Chanel-tyyppiset avokkaat, joissa valkoisessa kengässä on musta kärki, eivät kai koskaan mene pois muodista. Ensi keväänä mustavalkoisuus tulee jälleen, mutta kaikkea muuta kuin arkkitehtoonisen kurinalaisena. Gansterimaiset pykäreunat, reikäkuviot, soljet, rusetit ja muut yksityiskohdat takaavat ilmeikkään ja hauskan lopputuloksen. Myös yhdistelemällä erilaisia materiaaleja, kuten mustaa mokkaa ja mustaa kiiltonahkaa, kts. esim. Espritin sporttisissa ballerinoissa (alh. vas.), saadaan aikaiseksi vaihtelua ja mielenkiintoinen pinta. Kivat mustavalkoiset kumisaappaat ovat Lindexin, sporttiset raitapohjaiset kiiltonahka-avokkaat Wedins ja oikealla alhaalla kengät b-young.
Maanläheiset ruskeat sävyt sopivat hyvin yhdistettäväksi kevään etnohenkisiin trendeihin. Lörppävartiset nilkkurit (Wedins) jatkavat suosikkina tältä sesongilta ja krouvit sandaalit (Rizzo, Ash) huutavat päästä samaan päivän asuun maksi-mittaisen hameen kanssa. Indiskan nahkaisista remmi-ballerinoista tulee elävästi mieleen Kiina-tossut, must juttu ja kuuminta hottia noin ziljoona vuotta sitten…
Mustan, valkoisen, ruskean, harmaan ja muiden neutraalien sävyjen lisäksi kevätkenkiä on tarjolla kaikissa mahdollisissa sateenkaaren väreissä. Miten ihanaa ja voi, miten vaikea valita! Miksei kenkiä voisi ostaa kuin irtokarkkeja – napsisi vain hyllystä mehukkaimmat omaan pussiinsa… Kuvassa ylhäällä: DonDonna ihanan pehmeät nupukki-peep-toet, tumman siniset sandaalit, ASH (nämä mun on ihan ihan pakko saada!!), alarivissä: lähes kauhistuttavan kasarit sähkönsiniset kiiltonahka-avokkaat, b-young ja monta astetta söpömmät pinkit kiiltonahka-avokaat, Björn Borg, karamellinsööttejä sandaaleja mm. DGStockholm.Kevään suosikkivärejä voi olla monta, mutta yksi ehdoton tehosteväriykkönen on lämmin unikonpunainen. Punainen on suosikki niin arkisissa (tässä vähän 70-lukuhenkisissä) ballerinoissa, klassisissa avokkaissa kuin rohkeammissa bile-sandaalivirityksissäkin. Kuvassa ylhäällä: Scoretten huikea juhla-peep-toe punaista ja violettia kiiltonahkaa, huom. Prada-tyylin banaanikorko, Scoretten Novita-malliston (ylh. oik.) kiiltonahkaiset kengät sopivat hyvin arkikäyttöön. Alarivissä KappAhlin, Tamariksen ja DGStockholmin kevätmallistoa.

Aika monet viime sesongin kengät jatkavat toisin sanoen hyvillä mielin eloaan vielä ensi sesongillakin. Mikäli tänä syksynä on hankinnassa esim. pikkujoulujuhlakengät voi kuvakavalkadista katsoa vinkkejä siihen, millaiset mallit tuntuvat ajankohtaisilta yhä ensi keväänä. Minttu suosittelee joko klassisia avokkaita (musta, punainen, nude, neon) tai metallin värisiä sandaaleja (ohuet remmit ja siro korko) tai 20-lukuisia beigen sävyisiä Mary Janeja!

Old stuff