Tag: Trendit

Flunssapäivän ratoksi olen slösurffannut interwebbiä ristiin rastiin. Hiukan vaarallista puuhaa sinänsä, sillä yllättäen sitä havahtuu tarvitsevansa kipeästi yhtä sun toista pientä… Niinkuin esimerkiksi söötin pussukkamallisen laukun.

Celebrity-rintamalla näyttäisi viimeisin villitys – eli kuuminta hottia – olevan Alexander Wangin Diego.

Kate Bosworth & Alexander Wang Diego

Pussukan mallinen laukku näyttää juuri sopivasti rennolta. Ja mikä parasta, se imaisee sisäänsä puoli matkalaukullista kampetta ilman, että näyttää täyteen ahdetulta kassiressulta. Se on luonnollisesti tärkeä ominaisuus, jos on tottunut kantamaan mukanaan kaikkea mahdollista aurinkolaseista sateenvarjoon ja pokkarista päiväkirjaan. Puhumattakaan nyt sitten kaikesta siitä ihan oikeasti välttämättömästä kuten lompakoista (yksi kruunuille, toinen euroille), meikeistä, kalenterista, kännykästä, hiuslakasta ja ensiapupakkauksesta.

Kaikesta edellämainitusta huolimatta ihastuin aivan päätä pahkaa Linnin blogissaan esittelemään Pradan pikkuruiseen pussukkalaukkuun! (Kuvat myös Linniltä – kiitos!)
Linn & Prada

Aivan hillittömän hieno pikkuinen! Linn kertoo löytäneensä sen edullisesti Lontoosta joululomareissullaan. Ankara nettiharavointi ei tuottanut varsinaisesti tulosta, mutta kyllä huolisin mieluusti Miu Miun monin erilaisin niitein somistetun pussukankin garderobiini.

Miu Miu pouch bag
Tai sitten voisi yksinkertaisesti yrittää olla reipas ja askarrella pussukat itse. Luulisi, että tuommoinen pieni nyt ainakin olisi suht helppo toteuttaa. Varastoistani löytyisi mustaa nahkaakin vielä muinoisen nahkahameprojektin jäljiltä. Ehkä kannattaisi kuitenkin tehdä ensin kankainen testiversio. Hmmh, jahka tästä vähän tokenen niin taidanpa alkaa ompeluhommiin!

Joulukuun ensimmäinen päivä on ihan hyvä hetki kurkistaa kevätkamppeita – eikö? KappAhl ei nyt varsinaisesti kuulu lempivaatehtimoihini, mutta kevääksi on tulossa yhtä sun toista varsin kiinnostavaa…

(Olen tosi pahoillani, jos nämä tinypic-kuvat eivät näy kaikilla. En ole oikein keksinyt parempaakaan ratkaisua, kun blogger-kuvatilini on täynnä. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan…)

Image and video hosting by TinyPic

Hillityn harmaa perusneule on pimpattu ajankohtaisilla metalli- ja paljettiyksityiskohdilla. Korostaa olkapäitä kivasti, mutta ei ole liian rock-trash naisellisempaankaan tyyliin.

Image and video hosting by TinyPic

Jättikokoiset peruspinnit (vrt. kuvan vasemmassa alakulmassa näkyviin normikokoisiin pinneihin) eivät ehkä pääse ostoslistalleni, mutta jostain syystä tällaiset ideat ovat mielestäni hauskoja. Siis, kun jostain tehdään joko minikokoinen tai jättisuuri versio. Taidan olla vähän lapsellinen…

Image and video hosting by TinyPic

Niittigladiaattoreita on jo nähty vaikka miten monta sesonkia, mutta jostain syystä nämä mokkaiset hiekan väriset sandaalit miellyttivät kovasti silmääni! Samaa mallia tulee myös mustana, punaisena, vihreänä ja taisi niitä olla vielä muitakin värejä. Ruskettuneet sääret ja sopivasti rönttöiset farkkushortsit rimmaisivat kuitenkin täydellisesti juuri hiekan väristen kanssa.

Image and video hosting by TinyPic

KappAhlin alusvaatemallistossa oli kaikenlaista kivaa. Tosi hauskaa, että burleski-trendi alkaa näkyä myös ketjujen mallistoissa.

Image and video hosting by TinyPic

Kuva ei tee oikein oikeutta (tyypillinen muotibloggari-läppä… ha ha!) söpölle pestystä nahasta valmistetulle pikkujakulle. Nahka on ihanan pehmeää, malli hillitysti kasarihenkinen ja pääntien niitit tuovat sopivasti särmää. Niitit on patinoitu tummanharmaiksi, minkä ansiosta yleisilme on vähemmän bling.

Viimeviikon pressitoimistokierroksen jäljiltä kamerassa on edelleen noin ziljoona kuvaa. Saalista haravoidessa silmiin osui muutamia kivuuksia, joita on tulossa putiikkeihin heti vuodenvaihteen jälkeen.

Image and video hosting by TinyPic

Suloistakin suloisempi hopealangasta virkattu pussukkalaukku Noa Noalta. Sopii erinomaisesti vähän romanttisempien asukokonaisuuksien kaveriksi.

Image and video hosting by TinyPic

Oroblun sukkisuutuudet ovat kaikki tervetulleita skarppaamaan garderobiani. Erityisesti tykkään ensimmäisistä, joiden avulla saa helposti toteutettua pyöräilyhousutyyppisen lookin ilman, että varsinaisesti tarvitsee pukeutua niihin. (Terkkuja yhdeltä, joka käytännössä asui pyöräilyhousuissa koko -80 ja -90 lukujen vaihteen…). Samoin viimeisenä rivissä häämöttävät lörttösukkikset kutkuttavat kovasti!

Image and video hosting by TinyPic

Linjakkaan simppelit korot DonDonnalta. Ongelmani tämän tyyppisissä kengissä on yleensä se, että ne lonksuvat kiusallisesti kävellessä, vaikka koko olisi tismalleen oikea. DonDonnan kantaan ommeltu kuminauhakiristys voisi toivottavasti tuoda ratkaisun. Muutenkin pidän kovasti etuosan suorasta leikkauksesta.

Image and video hosting by TinyPic

Olen suhtautunut varsin matalalla profiililla jylläävään leopardi- ja poncho-trendiin. Heti tammikuussa pitäisi Accent-putiikkeihin saapua stailin harmaansävyinen versio aiheesta. Silloin aion ehdottomasti käydä ainakin sovittamassa, miten tuo istahtaisi nahkatakkini päälle…

Image and video hosting by TinyPic

Rizzon sähkönsiniset mokkanilkkurit eivät paljon selittelyjä kaipaa. Täydellinen korko, sopivasti pohjaa, ihana kärjen muoto, just täydellinen varren pituus ja tuo herkullistakin herkullisempi väri! Luv!

Ruotsalaisilla on merkillinen tapa valita “Vuoden Joululahja” hyvissä ajoin ennen joulua. Jotenkin tuntuisi loogisemmalta, että titteli kuuluisi sille tuotteelle/asialle, joka muodostuu kaikkein suosituimmaksi. Viime vuonna hittilahja oli elämys – tänä vuonna palataan härveliosastolle. Årets julklapp 2009 on kuulemma kuulokkeet.

Tiedotustilaisuudessa eri kuulokevalmistajat esittelivät innokkaasti uutuuksiaan. Todella seriöösien hifistelyluurien rinnalla kiilsivät karamellinsöötit kuulokkeet kaikissa sateenkaaren väreissä.

Image and video hosting by TinyPic

Kristallit kuulokkeiden somisteena ei tunnu lainkaan pöllömmältä ajatukselta. Johan niitä mustia insinööripiuhoja on katseltu vuosikaudet.

Image and video hosting by TinyPic

Huikeimmat olivat ehkä Skullcandyn traktorikuskin suojakuulokkeita muistuttavat luurit. Kohderyhmä varmasti diggailee…

Image and video hosting by TinyPic

Match made in heaven? Seuraavaksi pitää sitten varmaan olla monta iPodia, jotka voi sovittaa eri asuihin sopivaksi!

Image and video hosting by TinyPic

Ihan pikkuisen tuli kyllä sellainen tunne kaikkia herkullisen värisiä kuulokkeita hypistellessä, että niiden tarkoituskin on pääasiassa herättää kiinnostusta. Useimpien hankinta ehkä sitten kuitenkin kohdistuu diskreetteihin perusväreihin, jotka eivät hypi silmille. Vai mitä mieltä olet?

Image and video hosting by TinyPic

Ihan hillittömän söpöt Hello Kitty -kuulokkeet!! Samaa mallia löytyy myös mustana, kuvio pienempänä ja kultaisella painettuna. Sellaiset istahtaisivat helposti Mintunkin tyyliin. 🙂

Harakkaan iski vakava metallinkiillon himo… Välillä on suorastaan hengenvaarallista lueskella ihanien kanssabloggarien juttuja. Inspiroitumiselta ei voi juuri välttyä. Valloittavan MouMoun blogista bongasin villiinnyttävästi kiiltävät hopeafarkut. (Myös kuva on törkeästi rötsitty Moksulta – laita pliis viestiä, jos haluat yksinoikeuden kuvaasi. Kiitos ja anteeks…)

Photobucket
Varsinkin nuo hopeafarkut saavat pulssin kohoamaan kummasti… Täydelliset juhlasesongin ykköshousut ovat ilmeisesti tulossa Panic in Paradisen nettikauppaan joskus ensi viikolla.

Parhaimmillaan näyttävät kimallepöksyt ovat yksinkertaisen ja vähemmän kiiltävän yläosan kanssa. Pikkuisen maskuliininen matsaus hälventää halvat pissis- ja tyrkkyvaikutelmat.

Photobucket

Balmainin metallinkiiltoiset housut on malliltaan eri maata kuin hopeiset pillit, mutta idea on silti sama. Valkoinen löysähkö paita särmä jakku ja killer heelsit toimivat.

Ehkä vielä enemmän omalta tuntuu Stella McCartneyn tapa pukea mustat metallinhohtoiset farkut.

Photobucket

Valkoinen simppeli t-paita, vähän melkein äijämäinen musta jakku ja perusavokkaat – täydellinen kombo ilman turhia koruja tai muitakaan härpäkkeitä!

Latasin muuten ihka ekaa kertaa kuvat photobucketin tilin kautta. Näkyykö nyt paremmin? Ihme säätöä näiden kuvien kanssa…

Old stuff