Tag: Tapahtumat

Muutamia kuvia keskiviikon Showroom Partystä… Bilepaikkana toimi galleria Kleerup ja illan musiikista vastasi hemmo, jolla on sama sukunimi. Ensimmäisen kuvan tarkoituksena ei suinkaan ole stalkata kenenkään kaunista kermanvalkoista kiiltonahkaista Marc by Marc Jacobs laukkua.
Yksi esillä olleista brandeistä oli vuoden rookie Uniforms for the Dedicated.
Vinkeästi leikattu ruutupaita on kuulemma uuden malliston storsäljare. Ja mikä ettei – tylsät klassikot reipastuvat aina kummasti, kun joku vähän tuulettaa piintyneitä ajatuksia esim. siitä, missä saumojen kuuluu olla.
Uniforms for the Dedicated -kokonaiskonseptiin kuuluu olennaisesti myös musiikki. Tyyriimmät vaatteet, kuten nahkatakit ja syyspalttoot, ovat saaneet niskalenkkiin roikkumaan USB-muistin, josta löytyy vaate-elämystä täydentävää musiikkia.


(missä on mun puuteripaperit?? MISSÄ?!)

Vähän muotijuorujakin kantautui korviin illan aikana. “Luotettavilta tahoilta” saamani tiedon mukaan seuraava ulkomaille avattava Weekday putiikki tulee Osloon, mutta sitten saattaisi olla Helsingin vuoro.

Ylva Liljeforsin näytöksen alkamisen odottelu ei ollut ollenkaan hapanta hommaa – siitä pitivät penkeillä odottelevat sievästi solmitut namipussit huolta. Varsin namu oli myös itse näytös. Railakkaasti pinkkiä, punaista ja oranssia yhdistelevät asut olivat riemukas ilo silmälle. Varsinaisesti kuitenkin luonnonsävyiset pehmeästi valuvat neuleet viehättivät samoin kuin kivoin nyörityksin somistetut lyhyet hameet ja shortsit.



Lick my label -merkin näytös järjestettiin 1800-luvulta peräisin olevassa ritarisalissa. Varsin jylhä ympäristö mallistolle, joka mielikuvituksellisuudessaan vei katsojat suunnittelijan luomaan Virgin Islands -ilmapiiriin.

Muotiviikko kakkosen ensimmäisen päivän huippis oli ehdottomasti Bea Szenfeldin muotinäytös. Lexingtonilla oli esillä ensi kevään mallistot, jotka olivat ihan sitä tuttua taattua Lexingtonia – casual luxury, niinkuin he itse määrittelevät. Osa mallistosta oli vähän turhankin casual Mintun makuun repaleisine aplikaatioineen, mutta puuvillan ja kashmirin sekoitteesta valmistetut käsittämättömän pehmeät neuleet saivat materiaalinörtin hyrisemään.
Lexingtonin puuvilla-kashmirneuleita on kevätmallistossa sekä ihan perusmalleina että kauniina pitsineulein koristeltuina neuletakkeina.
Peetu Stockholm Fashion Week Magazinen Release partyssä Richen Lilla Barenissa.

Bea Szenfeldin näytöspaikka oli stailattu kirjastoksi ja näytöksen aluksi luettiin pätkä kirjasta, joka korostaa lukemisen tärkeyttä ja lohduttavaa voimaa.
Suloiset mekot ja rennot takit olivat näytöksen parasta antia. Pidin myös kovasti malliston nudea, tummansinistä, savenruskeaa ja valkoista tulvivasta värimaailmasta.



Näytöksen lopussa oli kokoelma huikeita uimapukuja. Mielikuvituksellista ja hauskaa katsottavaa, mutta uiminen niissä saattaisi olla hengenvaarallista!

Tänään alkaa Tukholman muotiviikkojen toinen osa. Aikaisemmin suunnittelijoiden näytösviikko, sisäänostajille suunnatut muotimessut (kenkä- ja laukkumessut sekä vaatemessut) sekä nuorten ja vähän tuntemattomampien suunnittelijoiden tuotoksia esittelevät +46 ja Rookies’n Players -taphtumat ovat olleet samanaikaisesti. Tänä kesänä kuitenkin Bernsin muotiviikko pidettiin jo aikaisin juhannuksen jälkeisellä viikolla ja tänään alkaa häppeningin toinen osa.

Maanantain ohjelma on vielä aikas rauhallinen. Ajateltiin Peetun kanssa pistäytyä Lexingtonin showroomissa ja ja illalla on persoonallisen ja kiitellyn Bea Szenfeldin näytös. Lisäksi tsekataan Stockholm Fashion Week Magazinen release-bileet Richessä.

Uusi Minimarketin tulppaanihame pääsee heti banalle. Hameen muikeanvihreä sävy ei ole ollenkaan halukas ikuistumaan kuvaan but you got the point!?



  • hame, Minimarket
  • toppi, Monki
  • jakku, H&M
  • sandaalit, Vagabond

Bea Szenfeldin näytökseen ei ollutkaan ihan perinteinen rsvp-systeemi. Paluupostissa kopsahti söpöt pinssit, jotka oikeuttavat sisäänpääsyyn!

Kokonaisvaltaista pr-ajattelua ja brandinhallintaa. Me likes!

BTW… Osallistukaa nyt ihmeessä maanantai-arvontaan!! Kyllä aurinkorasvalle vielä on käyttöä! 🙂

Reipas sade siivitti perjantaille suunniteltua shoppailu- ja nostalgiakierrosta Tampereella. Vetisen kelin takia päätettiin siirtää shoppailuvaihe sisätiloihin ja ihka ensimmäistä kertaa pääsin tutustumaan Ideaparkkiin. Seurueelta ei onneksi mennyt hermot, vaikka jämähdin heti ensimmäiseen putiikkiin, jättikokoiseen (no ainakin meikäläisessä mittakaavassa) Marimekkoon.

Päivän ostossaalis koostuu parista suomenkielisestä pokkarista ja kasasta mielettömän upeita Marimekon kankaita.
Suurin osa kankaista oli alennuksessa 10 € – 15 € metri. Ainoastaan oikeassa alakulmassa näkyvä sininen Aino-Maija Metsolan “Joiku” oli syksyn uutuuksia ja siksi normaalihintainen hankinta. Kun nyt vain saisin kunnon projektintoteuttamisvaihteen päälle, niin näistä syntyisi hyviä mekkoja ja hameita syysgarderobia täydentämään.

Muuten shoppailukierros kutistui varsin vaatimattomaksi. Jopa lähes pakollinen nostalgiapyrähdys Stockalla jäi tekemättä.

Jo noin ziljoonalla viime reissulla Tampereelle, on tarkoitukseni ollut pistäytyä Super Mukava -putiikissa, josta olen kuullut niin paljon positiivista. Tälläkin kertaa oli hilkulla, että visiitti olisi jäänyt tekemättä, mutta muutaman onnellisen sattuman ansiosta pääsin kuin pääsinkin poikkeamaan putiikkiin. Kello oli jo lähempänä ilta-kahdeksaa, kun käytiin palauttamassa Peetun rippijuhlissa lainassa ollutta pumpputermosta. Tuike kieppasi paluumatkalla auton Super Mukavan kautta, että saisin edes kurkistaa näyteikkunasta sinne sisään. Putiikissa olikin tytöt valmistelemassa sunnuntain designtoria ja he kutsuivat meidät ystävällisesti sisään. Monipuolinen ja cool valikoima teki todella vaikutuksen ja mieluusti olisin kaapannut mukaan puolet varastosta! Valitettavasti sakkopaikalle parkkeerattu auto ei oikein antanut mahdollisuutta syventyä sovittelemaan. Toivottavasti ensi kerralla… Nyt ainakin tiedän minne suunnata!

Hilkun verran kyllä harmittaa, että suuntaan takaisin kotia kohti hyper-aikaisin lauantai-aamuna ja Super Mukavan toteuttama designtori jää valitettavasti kokematta. Mutta jos SINÄ satut olemaan sunnuntaina Tampereella, niin mene ihmeessä. Mallikappalemyynnit on ihan parasta, mitä on!!

Old stuff