Tag: Ruotsalaiset

Ruotsalaiset lakkiaisperinteet ovat varsin samanlaiset kuin Suomessakin, mutta pieniä erojakin on. Yksi perinteistä on mösspåtagning eli vapaasti suomennettuna lakitus. Lakin päähän laittaminen tapahtuu noin kuukautta ennen utspring-päivää, joka on varsinainen lakkiaisjuhlapäivä. Luonteeltaan mösspåtagning on varsin epävirallinen. Lyhyen koulussa pidetyn “virallisen osuuden” jälkeen lakitetut kerääntyvät juhlimaan Tukholman puistoihin Humlegårdeniin ja Tantolundeniin.

Tukholman lukiot pitivät mösspåtagningin eilen ja Karkki oli tietty mukana.
Karkki keskellä aurinkolaisessaan. Aikas tyylikäs paita tytöllä… ;D
Keskellä Karkki parin luokkakaverinsa kanssa.

Tukholmalaisille Uusi Vuosi on yksi vuoden tärkeimmistä juhlista, jota vietetään näyttävästi kimaltaen ystävien ja tuttavien kanssa. Vaikka aika monet kekkerit pidetäänkin kotona, ovat järjestelyt kaukana nuhjuisesta kotibilemeiningistä. Sampanjaa hamstrataan pullokaupalla ja Östermalmin kauppahallissa käydään kiivasta taistoa viimeisistä hummereista.

Kaikille ei kuitenkaan tipahda kutsua viimeisen päälle järjestettyihin Uuden Vuoden Vastaanottojuhlallisuuksiin, mutta eipä hätää – myös useimmat ravintolat ja isoimmat hotellit tarjoavat perinteisen nyårssupen. Monessa paikassa on myös ohjelmaa.
Uuden vuoden tienoilla Tukholmaan matkustavan tiedoksi: kaupat menevät aattona viimeistään kahden-kolmen aikaan kiinni, samoin kaikki ravintolat sulkevat ovensa iltavalmisteluja varten. Shoppailemaan siis ehtii ihan mainiosti päivällä, jolloin käytännöllisesti katsoen kaikki paikat ovat auki. Jopa Systembolaget ken sellaista kaipaa.

Lounasta ei tosiaan kannata lykätä kovin myöhäiseksi, ettei käy niinkuin meille viime vuonna, jolloin kaikki (oikeasti kaikki) ravintolat pikku pizzerioista lähtien menivät nenän edestä kiinni tasan kolmelta ja me päädyimme tamperelaisvieraidemme kanssa juhlallisesti mäkkiin lounaalle…
Uuden vuoden päivä on yksi niistä erittäin harvoista päivistä, jolloin Tukholman kaupat ovat kiinni. Jotkut isommat ruokakaupat ovat toki muutaman tunnin auki keskipäivällä, mutta mitään shoppailua ei tuohon kannata suunnitella. Tokapäivästä lähtien kaikki on taas business as usual.
Paikallinen Uuden Vuoden Illallinen – nyårssupe – noudattaa saman kaltaista elegantinhienostelevaa kaavaa ravintolasta tai paikasta riippumatta. Ainakin hummeri muodossa tai toisessa on ihan must ja tietysti sampanja. Olennaista on myös, että menu koostuu useasta herkullisesta pikku lajista. Jotenkin kai sitä pitää markkeerata ero joulun mättönoutopöytiin.
Keskiyöllä tukholmalaiset siirtyvät koko muun maailman tavoin ulos skåålaamaan ja paukuttelemaan henkensä uhalla raketteja. Korkokengissä ja paljeteissa lumihangessa hytiseminen yhdistää siis ainakin tamperelaisia ja tukholmalaisia perinteitä.

Skansenin ilotulitus on paikallinen klassikko, jota katsomaan vaeltaa väkeä kauempaakin förortenilta. Laiskanpulskeat ja julkisia liikennevälineitä kaihtavat keski-ikäiset voivat halutessaan seurata Skansenin juhlallisuuksia suorasta lähetyksestä telkkarista.
Ilotulituksen pauketta riittää kyllä ihan muutenkin. Hakeutuminen minne tahansa vähän korkeammalle antaa erinomaisen mahdollisuuden ihastella välkkyvää ja vilkkuvaa Tukholmaa. (Kuva Kungsholmenilta keskustaan päin)

Onko sinulla tiedossa Uuden Vuoden juhlia?
Onko teillä jotain perinteitä, jotka toistuvat joka vuosi?

Elikkäs virallinen Vuoden Joululahja täällä Ruotsissa on – tadaa – elämys! Ja mikäs siinä, elämyshän on aivan oiva lahjaidea kenelle tahansa. Äidille kasvohoito, iskälle hieronta, siskolle leffakäynti hyvässä seurassa. Elämys on parhaimmillaan lahjan saajalle rakkaampi kuin mikään tavara, luksusta, jota ei itse itsellensä raaski hankkia. Ja mikä parasta lahjan antaja voi säätää antamansa elämyksen hinnan budjetilleen sopivaksi.

En nyt tiedä kelpuutetaanko pakastimen sulatusta varsinaisesti elämyslahja-kategoriaan, mutta erilaisten lahjan antajan suorittamien palvelujen kääriminen joulupakettiin ilahduttaa takuuvarmasti saajaansa.
Puhumattakaan siitä, miten vihreää ja siten ekotrendikästä ympäristöä rasittamattomien elämysten antaminen on! Ei turhaa tavaravuorta, kiusallisia ilmeitä, kun lahjapaita on väärän mallinen tai ahdistusta popcornikoneen olemattomasta elinkaaresta.

Årets julklapp kirvoitti meillä pienen keskustelun. Karkki kyseli isältään joululahjatoiveita, joka perinteistä poiketen ei vastannutkaan “kilttejä lapsia” vaan kertoi haluavansa autoon takaikkunan pyyhkijän. Asennettuna paikoilleen. Johon Karkki tuumasi antavansa iskälle elämyksen – yhteisen retken huoltsikalle. Nokkela tyttö!
Tajusin muuten vasta tänä vuonna, että virallinen vuoden joululahja julkistetaan jo ennen joulua. Jotenkin olen aina luullut, että kyseessä on jälkikäteen tehty arvio suosituimmasta lahjasta. Miten ihmeessä voidaan etukäteen tietää, mitä ihmiset paketteihinsa halauvat kääriä? Oikeasti on kuitenkin siis niin, että kaupan alan tutkimusjärjestö HUI vastaa listauksesta ja suosikilahja julkaistaan vuosittain hyvissä ajoin ennen joulua. Valintaperusteina on mm. lahjan tulee edustaa aikauden henkeä ja sillä tulee olla suuri myyntipotentiaali.

Aika itsestäänselviltä tuntuvat erilaisten teknisten härveleitten valinta vuoden joululahjaksi. Vuonna 2004 årets julklapp oli taulu-tv, vuonna 2000 DVD-laite ja 1998 tietokonepeli – mikä tuskin hämmästyttää ketään. Sen sijaan se tosiasia, että vuonna 2003 meidän viisihenkisen joulunviettoporukan paketeista löytyi yhteensä kuusi pipaa – juuri sen vuoden listaykköstä – tuntuu vähintäänkin pelottavalta. En muista, että meillä koskaan muulloin olisi annettu yhtä sinnikkäästi myssyjä lahjaksi.
Ehkä tuollaiset listaukset vaikuttavat alitajuisesti, vaikka niiden olemassaolosta ei olisi niin tietoinenkaan. Tosin kaksi kyseisen joulun pipoista tuli silloin Norjassa asustelevalta anopilta. Vuonna 2002 årets julklapp oli keittokirja ja sinäkin vuonna noudatimme tietämättämme tilastoja hankkimalla yhteensä 4 kpl keittokirjoja toinen toisillemme. Tosin juuri tuona vuonna kaikenkarvaiset ruuanlaitto-ohjelmat muuttuivat seksikkäiksi ja valloittivat täkäläiset myöhäisiltapäivän lähetyspaikat telkkarissa.

Årets julklapp tai ei – elämys on ihan loistava joululahja! Nyt vain pitäisi keksiä mikä se olisi…

Millaisen elämyksen sinä haluaisit saada joululahjaksi?
Millaisen elämyksen voisit kuvitella antavasi lahjaksi?

Bisquitsilla oli jokin aika sitten erittäin kiinnostava postaus kulttuurieroista, joihin hän on suomalaisena Hollannissa törmännyt. Aloin heti miettiä, mitä kuuluisi omaan TOP vitoseeni. Sillä suomalaisten ja ruotsalaisten välillä on aika paljon – ja välillä tosi rasittaviakin – kulttuurieroja, vaikka lähekkäin täällä pohjolassa asustelemmekin.

Varsinkin alkuaikoina muuttomme jälkeen sain monesti kuulla suomalaisilta tutuiltani, miten helppoa Ruotsiin muuttaminen on, koska kulttuurimme ja tapamme ovat niin samanlaiset. Se pitää varmasti osittain paikkansa, mutta toisaalta selkeitä kulttuurieroja on ehkä helpompi kohdata ja käsitellä kuin epämääräistä tunnetta sokkona suunnistamisesta, mikä oli päällimmäinen tunteeni Tukholmaan muuton jälkeen. Useimmat asiat, tavat ja sosiaalisen kanssakäymisen koodit ovat melkein samat ja erot pieniä, mutta koodistoa tuntemattomalle varsinaisen hämmennyksen lähde.

Ruotsalaisten ja suomalaisten välisten kulttuurierojen TOP 5 Mintun mukaan:

1. Vänkääminen
Ruotsalainen on kuluttajana ja yhteiskunnan jäsenenä arvonsa ja oikeutensa tunteva olento. Niinpä edes Systembolagetin myyjän sana ei ole laki, vaan kaikesta voi neuvotella. Täynnä olevaan ravintolaan löytyy pöytiä, kaupassa saa alennusta ja tunnelbanan tarkastusmaksua ei tarvitse maksaa, kunhan vain jaksat vängätä. Olennaista on tietenkin, että jokainen ruotsalainen uskoo olevansa oikeassa ja valitettavan monet asiakaspalvelijat eivät tee “kaikkea” asiakkaan eteen, jos palvelua ei osata vaatia. Suomalaisena usko mitä sinulle sanotaan -kasvatuksen saaneena vänkäämissessioiden seuraaminen on jotenkin hävettävää, vaikka samalla tiedostaa, että monet edut jäävät varmasti saamatta, kun ei jaksa pitää puoliaan. Ja hidastaahan se muiden asiakkaiden palvelua, kun joku on aina vaatimassa ersättningiä.

2. Pakollinen yhteisymmärrys
Bisneskulttuurierojen klisee on ruotsalaisten tarve neuvotella ja vatvoa asioita – ihan pikkuriikkisiltäkin tuntuvia asioita – määrättömän pitkän ajan. Yhteisymmärryksen saavuttamiseen käytetään aikaa ja vaivaa. Ymmärrän kyllä, että päätökseen sitoudutaan paljon lujemmin, jos kaikki seisovat sen takana. Välillä kuitenkin jatkuva fikaaminen ja asioiden kääntely tuntuu loputtomalta ja herää epäilys, onko kenelläkään enää käsitystä a) mistä oli kysymys b) halutaanko asiassa ylipäätään päästä sopimukseen.

3. Ei-sanaa ei käytetä
Ruotsalaiset ovat kovin ystävällisiä ja hyväkäytöksisiä. Toisen tunteita ei haluta missään tapauksessa loukata ja pahan mielen aiheuttaminen on perisynti numero 1. Koska lapsillekaan ei yleensä sanota suoraan ja selvästi ei, harvat aikuisetkaan hallitsevat kyseisen tärkeän pikkusanan käytön. Puhutaan siitä myöhemmin, palataan asiaan toisella kertaa, voisiko tätä miettiä vielä hiukan lisää, ovat käytössä olevia kiertoilmaisuja kieltolauseelle ja tarkoittavat käytännössä ei, unohda koko juttu. Suomalainen käyttää toki samoja lauseita, mutta palataan asiaan toisella kertaa tarkoittaa, että asiaan oikeasti palataan!

4. Tasa-arvon liioittelu

Nykyiset aikuiset ruotsalaiset on kasvatettu aidosti tasa-arvoisiksi. Mikä ei tietenkään tarkoita, että kaikki (tai kukaan?) sitä oikeasti käytännössä olisi, mutta kaikki näkyvät teot pyritään tekemään niin tasa-arvoisiksi kuin mahdollista. Periaatteessa siis aivan ihailtava ja tavoiteltava asia, mutta käytännössä se johtaa moniin hullutuksiin. Kouluissa ei vietetä tietenkään täkäläisen perinteen mukaisia joulujuhlia, ettei muiden uskontokuntien edustajat tuntisi oloaan ulkopuoliseksi. Erikoisemmalta sen sijaan tuntuu, että kaikenlaiset joulujuhlien vietot ovat pannassa. Eihän joka puolella maailmaa vietetä joulua – joku voisi pahoittaa mielensä! Pahimmillaan tasa-arvon tavoittelu johtaa siis siihen, että kivat perinteet ja mukavat tapahtumat jätetään pois päiväjärjestyksestä, koska aina on joku, joka voi loukkaantua tai tuntea olonsa ulkopuoliseksi.

5. Pakko-sosiaalisuus
Ruotsalaiset itse vitsailevat olevansa Pohjolan hiljainen kansa. Saattaa pitää paikkansa, jos vertailukohtana on amerikkalaiset tai… ei nyt itseasiassa tule oikein mieleen muita stereotyyppisesti suupaltteja kansoja. Vaikka olenkin tamperelaisen mittakaavan mukaan lähes rasittavuuteen asti ekstrovertti suupaltti, käy ruotsalainen sosiaalisuusnormi välillä hermoille. Enkö voisi vaan viedä roskat roskiin, ilman että pitää kelata koko suvun kuulumiset jokaikisen naapurin kanssa? Ja miksi ihmeessä ei ole ookoo lukea lehteä samalla, kun syö lounasta? Edes joskus?

Bisquitsin postaukseen tulikin jo mahoton määrä omia kokemuksia, mutta olisi hauska kuulla niitä lisää! Ja varsinkin, jos on makoisia kokemuksia ruotsalaisten kanssa elämisestä. Vertaistukea… 🙂

Ruotsalaisella design-farkkuja valmistavalla yrityksellä, Acnella, menee hyvin. Tuorein aluevaltaus on vielä tänä syksynä kauppoihin saapuva kiitelty high fashion mallisto yhteystyössä Lanvinin kanssa. Puhumattakaan siitä, että Acnen perusfarkut ovat ängenneet itsenä kansainvälisten huippumerkkien rinnalle maailman trendiherkimpiin putiikkeihin kuten Coletteen, Barneysille ja 10 Corso Comoon.
Harva enää nykyään tulee ajatelleeksi, että Acne oli oikeastaan alunperin mainostoimisto. Vuonna 1996 luovat nerot miettivät siistiä tuotetta, jonka voisivat tuoda markkinoille vahvistamaan Acnen brändiä. Huhujen mukaan lopullinen valinta käytiin Acne Colan ja Acne farkkujen välillä.
Miten toisenlainen maailma olisikaan, jos päätös olisi osunut Acne Colaan…
Mainostoimistomaiseen hurlumhei-olemme-luovia -tyyliin farkkumenestyksen jälkeen markkinoille lanseerattiin Acne-pelejä, Acne-kameroita, Acne-leluja ja kaikenlaista muuta krääsää, jotka hävisivät valmistuksesta nopeasti.
Farkkumenestyksen tärkein oppi mainostoimistolle on ollut, miten tuotemerkki luodaan ja kuinka sen eloa voidaan hallinoida ja ohjailla.
Farkkujen mainontaa tukemaan perustettiin Acne Paper -lehti, joka on edelleen tarjolla ainakin Acnen omissa putiikeissa. Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvän lehden hinta on noin 10 euron kieppeillä.
Mainostoimiston, digitaalisen median ja filmituotantoyhtiön lisäksi Acne-konserni on jälleen ryhtynyt valmistamaan leluja. Täytyyhän sitä Acnen farkuissa varttuneille nuorille vanhemmille löytyä luonteva vaihtoehto pilttien synttärilahjaostoksilla.
Muodista ja etenkin niistä farkuista vastaava Acne Jeans on nykyään muusta Acnesta erillinen yritys, vaikka käytännössä henkilökohtaiset omistus- ja ystävyyssuhteet nivouttavat osaset edelleen toisiinsa.
Muutaman viime sesongin aikana Acne (niinkuin Acne Jeansia yleensä puhekielessä kutsutaan) on tehnyt lujasti töitä päästäkseen pelkän farkkutalon maineestaan.
Pohjoismaissa muotivaatelinja on saanut erittäin positiivisen vastaanoton ja voisi kuvitella, että yhteistyö Lanvinin kanssa nostaa Acnen myös kansainvälisen käyttömuotiyleisön tietoisuuteen.

Old stuff