Tag: Muotibisnes

Voi niitä aikoja – kauan sitten menneitä – kun MTV oli oikeasti merkittävä media. Tähtiä syttyi ja sammui ihan pelkästään sen ansiosta, miten paljon näkyvyyttä MTV:n supertrendikkäältä toimitukselta heltisi.

Ilmeisesti lafkassa harrastetaan yhä jonkinlaista yritystä pysyä ajan hermolla, koska tarjontaan on otettu mukaan muotiaiheinen ohjelma House of Style. Kokonaista ohjelmaa en ole ikinä katsonut – enkä lyhyen YouTube-pätkän jälkeen kyllä aiokaan, vaikka aihe on hillittömän kiinnostava eikä muodista ole teeveessä varsinaisesti ylitarjontaa. Jo pelkästään juontajan teennäinen ilmestys aiheuttaa vakavaa kipristelyä selkäpiissä…

Varsin kiinnostavaa on sen sijaan Justin Timberlaken selostus ajatuksista William Rast -malliston takana. Is this the new America?

Ihan kuin mr. Timberlake suhtautuisi malliston lanseeraamiseen hiukan keskiverto hollywood-julkkis-muotisuunnittelijana -tyyliä vakavammin.

Viime sunnuntain Hesarissa oli iso juttu taloussivuilla ruotsalaisen muodin menestyksestä. Katarina Baerin artikkelista käy hyvin ilmi se tosiasia, että pelkkä luova lahjakkuus ja into päästä alalle ei riitä nostamaan nuoria suunnittelijoita menestykseen. Tarvitaan myös aimo annos osaamista itse busineksen pyörittämisestä.

Jos haluat lukea, mitä Minttu laukoo ruotsimuodista samassa jutussa kovan luokan ammattilaisten rinnalla, klikkaa leike isommaksi:

Aika hauska juttu muuten, että Acnen täkäläisessä mittakaavassa lähes legendaarinen johtaja ja perustaja Jonny Johansson on tismalleen samaa mieltä kuin minä musabisneksen ja muodin hyvin läheisestä sukulaissuhteesta ja samankaltaisuudesta. Monesti olemme musiikkialalla pitkään työskennelleen miähen kanssa keskustelleen, miten samanlaiset mekanismit ja toimintatavat niillä keskenään on, ja miten uskomattoman toisiinsa kietoutuneet musiikin ja muodin maailmat ovat.

Olen onnistunut kehittämää syksyn aikana vakavaksi äityneen ihastuksen Lanvinin elegantinrentoon tyyliin. Siksi onkin ilahduttavaa, että tyylin karvalakkiversio… eikun Lanvinin ja irl-lempparini Acnen rakkaussuhteen hedelmät ovat vihdoin tarkasteltavissa muutenkin kuin teoreettisissa fiiliskuvissa. Eilisestä lähtien osaa mallistosta on voinut ostaa Lanvin hjärta Acne -nettiputiikista.
Viehättävän raikkaat verkkosivut tuovat klassisen tyylikkäät farkkuasut hyvin esiin. Punaista on käytetty maukkaasti tehostevärinä. Putiikin look book kannaattaa toisin sanoen tsekkailla, jos kaipaa inspiraatiota aikuismaiseen naiselliseen, mutta silti rentoon tyyliin käyttää farkkuvaatteita, vaikkei olisikaan ostoaikeissa.
Ihan kaikkia malliston osasia ei mielestäni verkkopuljussa ole tarjolla. Tai vaatteet ehkä ovatkin kaikki – osa tosin vasta pre order -statuksella, mutta tietoni mukaan mallistoon pitäisi kuulua myös laukkuja ja kenkiä eikä niitä löytynyt listalta.

Yhteistyömallisto tuli eilen myyntiin myös sekä Acnen että Lanvinin putiikkeihin. Ajattelin tänään käydä ihan uteliaisuuttani vilkaisemassa, miltä nuo näyttävät livenä, kun muutenkin olisi tarkoitus lähteä kaupungille pyörimään.
Ihan varsinaisesti mitään hurjia pakko saada -väristyksiä mallisto ei aiheuta. Ei sinänsä, etteikö aika monellekin asuista löytyisi erinomaisesti paikka Mintun garderobista ja juuri tuon tyylisille klassisenrennoille vaatteille vaikka miten paljon käyttöä. Esim. tuo kuvan runsasvolyyminen jakku olisi ihan täydellinen, mutta 550 euron hinta ei nyt varsinaisesti innosta shoppailemaan.
Muita suosikkejani ovat kultanappinen farkkurotsi ja miksei yltiötummat farkkushortsitkin toimisi, korsettimekon käyttäisin takuuvarmasti puhki – sehän toimii juuri noin pelkältään + vaikka minkälaisen paidan kanssa. Tumma puhvihihainen mekko vaatii käyttäjältään ehkä hieman enemmän pituutta kuin mitä Mintulta löytyy, ettei vaikutelma ole yhtäkuin farkkutatti. Näin teoreettisesti tykkään kyllä kovasti hihojen tuomasta pehmeästä volyymistä ja mekon tunikamaisesta leikkauksesta. Oikeasti Mintun kropalle sopisi varmasti paljon paremmin malliston takkimekon tyylinen farkkuleninki.

Mielenkiintoista seurata, millaisen vastaanoton mallisto saa. Kevääksi on jo kuulemma luvassa jatkoa, joten yhteistyön osapuolet eivät ainakaan tunnu epäilevän menestystä. Toisaalta tämä yhteistyö tuntuu siinä mielessä hyvältä, että molemmat ovat selkeästi mukana omilla vahvuuksillaan. Toisin on monissa muissa yhteistyönä markkinoiduissa tempauksissa, joissa on kai lähinnä ollut kysymys toisen osapuolen tilaustyönä tuottamasta (halpis)mallistosta. Hiukan kuitenkin epäilyttää, löytyykö tuollaiselle hinnaltaan tyyriille, mutta ei kuitenkaan täpöluksus -tyyliselle välisegmentille tarpeeksi asiakkaita.

Mitä mieltä olet Lanvinin ja Acnen yhteistyöstä HIT vai MISS?

Moderådet järjesti taannoin muotiväen mingelin prameassa Café Operassa. Pikku cocktail-palleroitten ja samppanjan siivittämänä networkingi sujuikin ihan noileasti. Tapahtuma oli automerkki KIAn sponsoroima, mikä tuntui vähintäänkin poikkitaiteelliselta. Siis ihan mainiota, että rahakkaan autoyhtiön sponssilla saadaan muoti-ihmisille kiva tapahtuma, mutta jotenkin tuntui kuitenkin hassulta, että paikalle kärrätyt autot saivat tilan näyttämään näyttelyhallilta…
Autot on rajattu strategisesti pois kuvasta, mutta “turvaköysi” vilahtaa etualalla. Ihan ilmiselvänä ei ilmeisesti Moderådetkaan näin päällekäyvää yhteistyötä pitänyt, sillä iso osa vieraista pääsi ystävälliseen pikahaastatteluun, jossa mitattiin autojen läsnäolon haittavaikutuksia.

Periaatteessa olen sitä mieltä, että jos joku haluaa sponssata, niin siitä vaan. Mikäli autoyhtiöitten rahoilla voidaa edistää ja parantaa etenkin nuorten suunnittelijoiden kuoppaista alkutaivalta erilaisten palkintojen ja stipendien avulla, niin aina parempi. Kaikkien etuna on tietty, että sponsori ja sponsoroitava ovat jotenkin samalla aaltoviivalla. Automerkit ovat jo pidempään heilastelleet muotimaailman kanssa. Tavoitteena on varmaankin saavuttaa vaikeat mutta lupaavat feminiinimarkkinat sekä tartuttaa autoihin muotimaailman glamouria. Esimerkkinä vaikkapa New Yorkin muotiviikot, jotka ovat nykyisin viralliselta nimeltään Mercedes-Benz Fashion Week.
Café Operassa oli esillä muutaman ruotsalaisen muotitalon erityisesti KIAlle suunnittelemat mallit. Ei ihan auennut oliko asujen tarkoitus sopia autoilemiseen… Siinä tapauksessa Lars Wallinin iltapukuviritys ei ehkä ole ihan yhtä passeli kuin Dagmarin kauniit villasta pliseeratut tuubimekot.
Minttu edusti Ida Sjöstedtin merinovillaisessa boleromaisessa paidassa ja Oasiksen harmaassa poolossa, hameena itse tehty musta villahame, jossa on napit edessä. Designgymnasietissa ja Tillskärarakademissa muotisuunnittelua opettava kaverini Camilla esitteli ylpeänä henkan CdG-malliston prätkatakkityylistä jakkua.
Hyvässä seurassa… H&M:n luova neuvonantaja legendaarinen Margareta van den Bosch ystävänsä kanssa.

H&M kiristää tahtia huippusuunnittelijoiden kanssa toteuttamiensa yhteistyömallistojen lanseerauksessa. Tuskin on CdG:t saatu hoidettua pois päiväjärjestyksestä, kun jo rapsahtaa meiliboksiin tiedote uudesta yhteistyöstä.

Kumppaniksi on valittu jenkki Matthew Williamson (kuvassa), joka on tunnettu iloisista ja huoletonta Ibiza-optimismia huokuvasta suunnittelustaan. Huhtikuussa on siis odotettavissa pirteitä värejä ja kauniskuosisia kaftaaneja. Ensimmäinen – eksklusiivisempi osa naistenmallistoa – lanseerataan 23. huhtikuuta ja toukokuun puolessa välissä ilmestyy putiikkeihin mallistot sekä miehille että naisille.

Voisin kuvitella, että näinä taloudellisesti haasteellisina aikoina Matthew Williamsin kepeä suunnittelu vetoaa ostajiin helpommin kuin syksyn intelligentti yhteistyömallisto Comme des Garçonsin kanssa. Lendistötiedotteen mukaan ’Matthew Williamson for H&M’ -mallisto noudattaa suunnittelijan päämalliston linjaa ja tyyliä. Jotain tämän tyylistä on siis odotettavissa:




Odotamme mielenkiinnolla jatkoa… Eiköhän kuvia varsinaisesta H&M-mallistostakin ala pian vuotaa blogosfääriin. Sitä odotellessa voi tsekata koko Matthew Williams SS 2009 -malliston.

Old stuff