Minttu on Tampereella, mutta sinä ehkä suunnittelet reissua Tukholmaan. Tässä vähän vinkkejä keskustan shoppailumahdollisuuksiin.
Aina ei ole aikaa omistaa koko päivää muotishoppailulle ja kuljeskella pitkin Tukholman katuja kurkistellen sisään ihaniin pikkuputiikkeihin. Onneksi keskustastakin löytyy kivoja mansikkapaikkoja ja suuret tavaratalot kuten NK ja Åhléns sekä trendikäs shopping center SOUK tarjoavat mahdollisuuden mielenkiintoisiin löytöihin vaikka shoppailua varten käytettävä aika olisi hyvin rajallinen.Perinteikäs ja oikeastaan sellaisella yläluokkaisella minulla ei ole koskaan ollut pikkurahasta pulaa -tavalla varsin romanttinen tavaratalo NK sijaitsee keskellä epävirallista kaupunginosaa, jonka kutsumanimeksi on vakiintunut city. (lausutaan ruotsalaisittain melkein kahdella teellä sitti). NK:lla saa helposti kulutettua vaikka koko päivän, mutta muotishoppailijan kannattaa suunnistaa ensimmäiseksi Nordic Designers –osastolle. Katutason laukkuosasto on myös vierailemisen arvoinen samoin kuin Rizzon ylläpitämä kenkäosasto.



Vaikka Cityn katukuvaa hallitsevatkin ketjujen myymälät ja muutamat tavaratalot, muutama ehdottomasti vierailemisen arvoinen putiikkikin löytyy keskusta-alueelta. Esimerkiksi WeSC:n flagshipstore Kungsgatanilla ja Beyond Retron city-filiaali SOUKin yhteydessä kannattaa sisällyttää shoppailukierrokseen. Kenkäfriikki löytää kaikki mahdolliset kenkäketjut saman katon alta Put FeetFirst –kompleksista Åhlénsin vierestä.
Mikäli shoppailuseurasi alkaa näyttää uupumisen merkkejä kesken kaiken, on pelastuksena Sergelin torilla sijaitseva Kulturhuset. Kiinnostavat näyttelyt, rauhaisa lehtienlukusali ja hyvä kahvila takaavat tehokkaan elpymisen. Kesäaikaan Kulturhusetin katolla on avoinna terassi, jossa voi nauttia hinta-laatu –suhteeltaan erinomaista lounasta urbaanin näköalan siivittämänä.Ehdottomasti vierailemisen arvoinen on myös Normalmstorgetin kulmassa, melkein jo Östermalmin puolella sijaitseva iso Acnen putiikki.
No, kyllähän sitä pelkästään Citynkin alueella pyörimiseen olisi helppo upottaa kokonainen päivä, mutta toivottavasti näillä ohjeilla myös lyhyemmästä shoppailupäivästä tulee antoisa!
15 Comments
Siinä olikin hyvä reittiopas Tukholman putiikkeihin! Olen huomenna lähdössä Tukholmaan aleihin ja reittini kulkee kyllä juuri tätä shoppailupolkua pitkin!
NK on huippu paikka!! 😉 Tukholmaan tullessa aina ensimmäisenä suuntaan sinne, ja sieltä ei voi lähetä ostamatta mitään. Ja yleensä ostosten määrä on niin valtava että tarvitsen apurin kantamaan kasseja 😀 Siellä saisi tuhlattua aikaa vaikka kuinka paljon, sen verran ihana paikka se on!
Kiitos Kiitos Kiitos ja Kiitos. Tämä tuli enemmän, kuin tarpeeseen.
Sellaista vielä vain kyselisin, että millaisia nuo jotkut kaupat ovat hinta-laatu tasoltaan? Mitkä sopivat “tavallisilla pulliaisille”, jos ei halua käyttää tuhansia yksiin nahkahanskoihin? 😀
Aah heti alkoi tekemään mieli Tukholmaan! Kiitos tästä, oli selkeä ja kerrottiin juuri mitä shoppaaja voi haluta tietää 😉
Hitsi, olisinpa minä saanut nämä ohjeet viime kesänä käydessäni Tukholmassa. En löytänyt edes Topshopia ja ostossaalis jäi muutenkin hyvin laihaksi. Ehkä sitten ensi kerralla.
Loistava postaus, tuli enemmän kuin tarpeeseen. Missä muuten on Tukholman Urban Outfitters, kun olen ymmärtänyt siellä sellaisenkin olevan?
Kiitti paljon tästä, koska vissiin tuun syksyllä jossain vaiheessa, tai ainakin toivotaan niin 🙂 Porukoitten kanssa tosta kyllä erimielisyyksiä, hihii
Jos tehdään niin, että annat paluulippusi meikälle ja jäät punkkaamaan vähäksi aikaa vaikka meille? 😀 Tuli taas vaihteeksi semmoinen Tukholma-syyhy, ettei rajaa…
mitä ‘halvempia’ merkkejä suosittelisit åhlensilla, ei tarvitse olla mitään järjettömän tunnettuja. viime käyntini jäi kovin lyhyeksi ajan puutteen vuoksi enkä oikein ehtinyt katsella kuin vaateosastoa yleisesti, mutta ihastuin ainakin rules by mary-merkin valikoimaan. halvemmilla tarkoitan topshop/zara/mango-hintatasoista.
tämä oli hyvä ja hyödyllinen postaus, kiitos!
Camden girl: Hyvää matkaa! Toivottavasti löytyy kaikkea kivaa! 🙂
Jensku: Voisin viettää NK:lla vaikka koko päivän… ;D
Rosa: Mielestäni esim. SOUKin kaikki putiikit ovat ns. tavalliselle lompakolle sopivia. Sekä Åhlènsilta että NK:lta löytyy sekä kallista että halpaa. Tässä mainitut paikat ovat kuitenkin kaikki sieltä normaalimmasta päästä. Olen vielä tekemässä juttua Östermalmin putiikeista ja siellä sitten onkin vähän toinen juttu.
Jenni!: Hih! Tukholma on hieno paikka, joten ei kun matkaa varaamaan! 🙂
Marika: Mulle on käynyt samoin Pariisissa! Ekalla reissullani sinne ihmettelin, että missä on kaikki putiikit, enkä löytänyt yhtikäs mitään. Asia korjaantui kyllä sitten myöhemmin…
Iidaelina: Urban Outfitters on Biblioteksgatanilla ihan korttelin päässä Normalmstorgetista! 🙂
Hanna: Pidän peukkuja, että matka järjestyy!
Mirell: Hi hi! Tai jos hyppäät mun matkalaukkuun… Sehän on melkein tyhjä… ;D
Tinja: no onhan noita… Esim Oasis on monesti aika kiva, Weekdaystä löytää vaikka mitä, Soaked in Luxury on vähän Rules by Mary -tyyppinen ja suorastaan yllättävän edullinen.. Noin niiku esimerkiksi. 🙂
Tässä juuri laskeskelen matemaattista yhtälöä ja tulen siihen tulokseen että kyllä Stokikseen pitäisi päästä… Yksi ystävä asunut jo muutamia vuosia ja nyt täällä Saksassa tutustunut toiseen joka palaa taas syksyksi sinne. Jo siis kaksi ihmistä ketä olisi ihana nähdä ja kaikki tuo mistä kirjoitit 😉 Ja toivottavasti myös kohtuuedullinen laivamatkustaminen (usein niitä hyviä tarjouksia taitaa kyllä olla vain päiväristeilyllä mikä ei riitä kaikkeen). Ei viitsis lentokoneella niin lähelle lähteä vaikka aikaa tietenkin säästyisi.
Tämä tuli aika mahtavaan aikaan, nimittäin juuri äitini lupasi että menemme ensi kuussa käymään Tukholmassa! Yksi kysymys vain vielä: missä on Weekdayn putiikki?
kiitos vastauksesta! kysyisin vielä että onko sinulla tietoa sellaisesta kaupasta kun saker&ting? luin joskus merikarhun blogista tuosta ja kiinnostaisi tietää lisää? sijaitseeko keskustassa ja hintataso?
Herttainen: Tukholma on ihan mahtavan ihana paikka, joten tänne vaan! Sulla on jo monta hyvää syytäkin. 🙂
Sara: Weekdayn isoin putiikki on Götgatanilla (löytyy mun “Päivä Söderissä” -jutusta). Toinen Weekday löytyy PUBista Drottninggatanin ja Kungsgatanin kulmasta.
Tinja: Saker&Ting löytyy Östermalmilta (mun Östermalm-shoppailuspesiaali on vasta tulossa..;D) osoitteesta Sturegatan 28. Hintataso on reilusti kirppareita korkeampi, mutta tavarat ovat kauniita ja valikoituja eikä löytöjen tekeminen ole ollenkaan mahdotonta. 🙂
Heh, me ehdittiin mieheni kanssa reilun kuuden tunnin aikana koluta Söderi, gamla stan ja city “läpi”.. 😀 Metroa, kävelyä, enemmän kävelyä, metroa… Ollaan tosi huonoja shoppailijoita, joten paljon mitään ei kyllä mukaan tarttunu. Eniten ihmetytti sekamelska Zarassa.. 😮 Mut Jerusalem Kebabissa on TODELLA paras kebab, mitä ollaan ikuna syöty! Kiitos Minttu vinkistä!