
Häät ovat aiheuttaneet lievän pukeutumisstressin, sillä garderobistani ei yllättäen löytynytkään mitään sopivaa aikuismaista päivähäihin, joiden vastaanotto-osuus pidetään kotona.
Alkukesällä nähdyn Filippa K:n muotinäytöksen jälkeen mielessäni on kummitellut malliston vaalea heiluvahelmainen hame. Ihan valkoistahan ei perinteistä kiinni pitävien häihin sovi häävieraiden laittaa, mutta luonnonvalkoinen ja beige lienevät okei kuitenkin.

Omista varastoistani löytyi luonnonvärinen raakasilkki, josta on varmaan ollut joskus tulossa hillityntyylikkäitä koristetyynyjä makuuhuoneen sängyn päälle. No, onneksi Mintun projekteilla on välillä taipumus venähtää ja saatoin nyt hätsynpikaa paniikkiommella häihin mahdollisesti sopivan hameen. Kankaan oikea sävy on lähempänä beigeä kuin luonnonvalkoista.
Tosin kangasta oli sen verran naftisti, että pituus on enemmän Miu Miu kuin Filippa K. Karkin ensimmäinen spontaani reaktio oli äiti sä näytät ihan kermaleivokselta. Mutta uskon/toivon/luulen, että tämä kyllä toimii… Pakko toimia!
Nyt tarvitsen vielä sen HOPEn jakun, josta jankutin jo aikaisemmin. Paidaksi kirkkoon kelvannee siisti valkoinen t-paita. Eihän se jakun alta paljoa näy. Illan vastaanotolle voisin vaihtaa mustan himmeästikiiltävän neuletopin, joka on ollut esittelyssä ainakin Amsterdamin reissun yhteydessä.


Eiköhän tää kuulkaa tästä selkiinny…
10 Comments
Aivan ihana tuo hame! Niin Flippa K:n näytöksessä kuin itse tehtynäkin 🙂
Asusi tulee varmasti olemaan oikein hyvä!:)
Mutta tuohon värihommaan sanoisin, että myös luonnonVALKOINEN on valkoinen. Eli en pukisi itse sitä väriä missään sävyssä.
Myös tuohon värihommaan sanoisin että luonnonvalkoista en häihin laittaisi. Yhdistäisin tuohon vaaleaan hameeseen jotain tyystin eriväristä. Kyllä se niin vain on että morsian on ainoa joka pukeutuu täysin vaaleaan asukokonaisuuteen.
Rebecca: Kiitos! Sukkahousut täytyy varmaan vielä hankkia, jos Tampereella kelit ovat muuttuneet yhtä viileäksi kuin täällä…
Anonymous: Onkin onni, että ompelemani hame on BEIGE eikä luonnonVALKOINEN. ;D
Anonymous: Tottakai morsiamen kuuluu saada olla juhliensa valkoisissa hehkuva tähti! 🙂
Aivan täydellinen hame! Voi kun minäkin osaisin…:)
Tosi kaunis hame.
Joo eiköhän se ole vain se valkoinen, jota ei suositella!
Anonymous: Kiitti! Tuon ei nyt kyllä oikeasti ollut mikään kovin monimutkainen tekele… 🙂
Ellen: No just näin… Ja tarkoitus olisi laittaa jakku tuohon vielä päälle, joten mitään vaaraa ei ole, että joku erehtyisi luulemaan meikäläistä morsiameksi. 😀
Onpas kaunis hame! Kadehdittavaa, että jotkut osaavat tuosta vaan ommella käden käänteessä itselleen kauniita vaatteita. Huokaus.
Ja kyllähän valkoista ja vaaleita sävyjä yleensä saa ihan vapaasti laittaa häihin, kunhan ei ole vaaraa tulla sekoitetuksi morsiameen – hame ei ole kirkkaanvalkoinen, se on sitäpaitsi lyhyt ja kun vielä puet päälle mustan jakun, ei pitäisi olla suurta riskiä 😉
Kyllähän se “ei valkoista häihin” -pukukoodi viittaa kaikkeen sellaiseen valkoiseen ja valkoisen sävyihin, jota voisi olettaa morsiamen hääpuvun väriksi. Toisaalta tuo on nykyään aika hankalaa: viime vuosina kaveripiirini häissä morsian on pukeutunut hennonvihreään, sinivalkoiseen jne… Noudatapa siinä sitten pukukoodeja, kun morsian ei suostu edes etukäteen paljastamaan pukunsa väriä. 😀
Mutta kankaan materiaalikin vaikuttaa ja tuo hamehan on ihan sopiva, kun kankaan pinta on tuollaista elävää ja värikin ihan hääetiketin mukainen. Joskus näin häävieraalla täyspitkän silkkisen valkoisen “juhlahameen” ja värillisen jakun, ja voin kertoa että hame sai hieman katseita, kun se oli lähes identtinen morsiamen puvun alaosan kanssa…:/
Honey Junkie: Näissä häissä morsiankaan ei pukeudu kermakakkuun, mutta en tosiaankaan usko jakkuineni sekaantuvani juhlakaluun kuitenkaan.
Sophia: Näinhän se on, että etiketti on parhaimmillaan hyvä tuki, mutta järjen käyttö on sallittua. Eli hääpukumainen pitkä mekko ei mielestäni sovi häihin, vaikka oliskin sävyltään enemmän pastelli kuin valkoinen. Toisaalta tuo oma hameeni (ja koko asu) on niin kaukana morsiamen asusta, että enpä usko, että edes konservatiivisempi hääpari vetää siitä hernesoppaa nenukkaan… Ainakin toivon niin! 😀