Intellektuellien ja itsenäisten edelläkävijänaisten suosikkisuunnittelijana tunnetun Miuccia Pradan tie isoisänsä vuonna 1913 perustaman muotitalon johtoon ei ole ollut mitenkään viivasuora saatika itsestäänselvä. Tohtoriksi väitellyt kommunistisen puolueen jäsen ja naisten oikeuksien puolesta taisteleva tyttärentytär astui kuitenkin vuonna 1978 laadukkaista ja exklusiivisista nahkalaukuistaan tunnetun alunperin Fratelli Prada (veljekset Prada) –nimeä kantavan yrityksen puikkoihin.
Vuonna 1985 Prada lanseerasi vedenpitävät pelkistetyt citykäyttöön tarkoitetut nailonreput ja ensimmäinen maailmanlaajuinen menestys oli taattu. Yksinkertaisine logoineen ja karuine olemuksineen reput olivat täydellinen vastakohta 80-luvun puolivälin rönsyilevälle, jättilogoja rakastavalle, kullankimalteiselle valtavirralle. Samalla, pinnalla olevia trendejä kunnioittamattomalla linjalla jatkoi myös Pradan ensimmäinen ready-to-wear –mallisto, joka näki päivänvalon 1989.
Miuccia Prada, jolla ei ole lainkaan muotisuunnitteluun tai vaatetukseen liittyvää koulutusta, pitää työskentelynsä pohjana kahta perussääntöä: Ensinnäkin kaikki perustuu jatkuvaan ennakkoluulottomaan kokeiluun, mikä koskee niin uusia materiaaleja, tekniikoita, linjoja ja niiden yhdistelyä. Toiseksi suunnittelun pohjana ei ole asiakkaiden jako eri ikäryhmiin ”age is non-criterion because it would be limiting”.


Päälinjan lisäksi Prada suunnittelee edullisempaa ja kaupallisempaa Miu Miu –mallistoa. Miu Miu (nimi tulee Miuccia Pradan lempinimestä!) näki päivänvalon 1992 ja vuonna 1995 lanseerattiin miestenvaatelinja.
“Everyone, no matter how poor, has to get dressed, and the way we think of ourselves, the way we compose ourselves every day, for me this is very profound.” Miuccia Prada
Kuvat: style.com
7 Comments
Miu Miu edullinen..?
Getpalmd: No Pradaan verrattuna. Ja alkuvaiheessa Miu Miu oli selkeästi halvempi kuin nykyään. Nyt se on enemmän profiloitunut vähän kokeellisemmaksi linjaksi ja suhteellisesti hinta on kivunnut lähemmäksi isosisko Pradaa. 🙂
No se on totta, mutta hui katselin joskus laukkujen hintoja ja ei oo kyllä edullista nähnytkään valitettavasti 🙂
Olipas mielenkiintoinen postaus. Kiitos virkistävästä tietopläjäyksestä. 🙂
Ele
Getpalmd: Nojoo – ei tosiaankaan voi haukkua edulliseksi vaikka hintaa olisikin vähän vähemmän kuin Pradan vastaavissa…
Ele: Mukava kuulla, että tykkäsit! Kirjoittelen näitä vähän oikeastaan itselleni, kun tuntuu, että pitäisi tietää tällaisiakin perusasioita. Samalla ne sitten tulevat tänne muiden iloksi.
Joo, tosiaan Miu Miu oli ennenmuinoin miltei inhimillisen hintaista.
Hyvä postaus kiinnostavasta tyypistä! Miuccia on kyllä jännittävä tapaus tutkija- ja poliittisen taustansa takia. Mun lempilainaus Miuccia Pradalta on syystalvi -06 näytöksestä (mallit oli ikäänkuin opiskelijatyttöjä neulemekoissaan ja parkoissaan, kirjat kainalossa, tykkään edelleen kys. showsta ja niistä vaatteista ja tyylistä kuin hullu puurosta) on style.comin haastattelussa: “I’m tired of being so sweet,” declared Miuccia Prada. “We women should go back to strength—and the sober side. Stop trying to appeal to everyone, and go out into the world(…)We should study.” Välillä tuntuu että Prada vie muotimaailmaa ja samalla suuria massoja kuin pässiä narussa, ensin kaupattiin nylon kassit 90-luvun must have -jutuksi törkyhinnoilla, välillä tehdään teknopitsiä lounastaville leideille ja välillä ollaan “poliittisia”. Mutta tää ristiriitaisuushan kys. naisesta just tekee niin hienon!
Sugar Kane: Pradan seuraaminen on tosiaan kiehtovaa ja diggaan lujasti siitä ristiriitaisesta ja ennakkoluulottomasta asenteesa, mikä Miuccia Pradalla on muotiin. Ja naisena olemiseen. Lievänä teknologia-friikkinä on myös mielenkiintoista seurata, miten he satsaavat mielettömästi rahaa uusien, parempien, kauniimpien ja ympäristöystävällisempien materiaalien kehittämiseen.