30.6. alkavan Tukholman muotiviikon ensimmäinen tapahtuma on LiseLotte Westerlundin S/S 2009 malliston näytös.
LiseLotte Westerlund on syntynyt vuonna 1973 Tukholmassa ja opiskellut muotisuunnittelijaksi sekä Tillskärarakademissa Tukholmassa että USA:ssa. Omaa nimeään kantavan yrityksen hän perusti vuonna 2005.
Laadukkaat ja exklusiiviset materiaalien käyttö on LiseLotte Westerlundin mallistoille tunnusomaista ja perussilhuetti on naisellinen, sensuelli ja räätälöity. Perusvärit ovat musta, valkoinen sekä nude.
Varsinaisena muodin uudistajana tai edelläkävijänä en LiseLotte Westelundia pidä. Monet syksyn 2008 malliston juhlapuvuista olivat suoraan sanoen kuin östermalmilaistanttojen ateljé-ompelimon 60-vuotiaan ompelijattaren käsialaa, mutta toki joukkoon mahtui monia onnistuneitakin luomuksia. Parhaimmillaan LiseLotte Westerlundin asut ovat mielestäni yhdistettynä roheampiin elementteihin, mustaan nahkaan, rähjäiseen farkkuun, karkeatekoisiin kenkiin jne.
Syysmalliston ehdotonta parhaimmistoa mielestäni:
A/W 2008 näytöksessä onnistunutta – ja tarpeellista – särmää antoi Bon Magazinen muotitoimittaja Marina Kereklidoun styling:
2 Comments
Ikinä kuullutkaan kyseisestä suunnittelijasta, mutta mahtavilta luomuksilta nämä näyttävät!
Mirell: Jeps! Kiva nähdä, mitä SS2009 mallisto tarjoaa… 🙂