Chanelin 2.55 on käsilaukkujen aatelia. Klassikko, joka on taas ajankohtaisempi kuin koskaan. Ehkä julkkisten innostus arvokkaaseen ja perinteikkääseen laukkumalliin kielii yleisestä kyllästymisestä muutaman vuoden takaiseen it bag -hysteriaan, jolloin vähintään kuukausittain – ellei jopa viikottain – raportoitiin juuri sen hetken kuumintahottia-laukusta. Jota ilman olit luonnollisesti täysi nolla ja fashion loser.
Kulmikas ruututikattu laukku on itsensä legendaarisen Coco Chanelin itselleen suunnittelma ja nimi 2.55 kertoo lanseerausajankohdan Päivänvalon himottava laukkukaunokainen toisin sanoen näki ensimmäisen kerran helmikuussa vuonna 1955.
Täytyy tunnustaa maalaisuuteni, mutta en oikeasti tiedä tarkalleen, miten paljon Chanel 2.55 lopulta maksaa. Sen verran tiedän kuitenkin, että monessa designer-liemessä lilluneet muotibloggaritkin nielaisevat tyhjää Chanelin klassikon hankittuaan. Nahan materiaali vaikuttaa tietenkin hintaan ja kuulemma tuosta on liikeellä myös jalokivin koristeltuja versioita. Pienen nettikierroksen jälkeen näyttäisi siltä, että keskikokoinen 2.55 edullisemmalla caviar-nahkalla irtoaa noin 2000 eurolla.Mischa Barton ja Kate Walsh kuuluvat siihen laajaan celebrity-laumaan, jonka olalla 2.55 on nähty keikkumassa. Hiukan läheisemmätkin suurudet saavat nauttia klassikon luomasta glamourin sädekehästä, sillä ruotslalaisbloggareista ainakin Eleonorella ja Linnillä on omat versionsa. Kateuden kihinää aiheutti (ainakin Mintussa – tunnustan!!) myös, kun nyt blogitauolla oleva suomalaisbloggari Minde paljasti NY:n matkalta hankkimansa laukun.
Jos tämä kaikki vaikuttaa siltä, että yritän tässä vakuutella itselleni, että on ihan normaalia hankkia 2000 euron käsilaukku, niin olette oikeassa. Enää pitäisi vain päättää olisiko järkevintä hankkia perusmusta caviar hopeisin metalliosin vai kultaisin… Vai olisiko sittenkin viisainta antaa hullaannukselle periksi ja hankkia ivory lamb skin kultaisin ketjuin. Sitä miettiessä säästöpossuun ehtii varmasti kertyä tismalleen sopiva summa laukun hankintaa varten! ;D
14 Comments
Oi minäkin haluaisin klassisen Chanelin… Olen jo keksinyt itselleni ja perheen miespuoliskolle hyvät perustelut, miksi kannattaa laittaa järjettömän iso summa merkkilaukkuun, ei puutu kuin rahat. 😀
Mutta tuollainen hankinta on kyllä loistava motivaattori: tulee opiskeltua ahkerasti, kun haluan nopeasti hyvän työn että pääsen ostamaan Chanelin… 🙂 (jotkut järkevät säästäisivät eläkkeeseen tai asuntoon :/)
tämän hankin vielä joku päivä keinolla millä hyvänsä !
Chanelin laukku kuuluu niihin “pakko saada ennen kuin kuolen” asiohin, ainakin minulla. ;D Ja sen aion todellakin joskus vielä ostaa..
Kyllä tuo Chanel 2.55 on ihan must-have, jossain vaiheessa elämää. Se on kuitenkin niin iätön, että nyt kukaan ei katsoisi pahalla jos sellaista kantelisin, ja tuskin katsoisi 50 vuodenkaan päästä. Rahat saan sitten kun isona olen rikas ja kuuluisa 😀
Tuo laukku on vielä joskus pakko saada se on niin ihana ja klassinen :). Muuten saman ikäinenkin kuin minä helmikuu 1995 :DDD
En kyllä rehellisesti sanoen käsitä miksi tuollainen bägi olisi saatava… olen ehkä juntti, mutta minua ei tuo ulkonäkökään erityisesti sykähdytä.
Jos on oikeasti niin varakas, ettei tuo 2000e tunnu missään, niin pskaakos sitä siinä sitten, mutta se että esim. jotkut teinbloggarit säästävät hulluna tuollaisiin väskyihin menee minulta yli hilseen.
Kate: Voi kerropa minullekin vinkkejä hyviin perusteluihin! Niitä tullaan vielä tarvitsemaan… ;D
Hanna: Sama juttu – niin minäkin!!
Anonymous: Paljon mielummin laitan rahat yhteen aitoon Chaneliin kuin sataan keinonahkaiseen H&M-laukkuun!
Sara: Rikkautta ja kuuluisuutta odotellessa… ;D
Sirpa: Se on tosiaan ihana ja klassinen. Tavara, jonka voi jättää perinnöksi arvokorujen tapaan.
Seeds: Kaikkia ei tietenkään voi sama laukku sykähdyttää. Mun mielestäni on ekologista ja oikein, että säästetään ja säästetään (ikään katsomatta! ;D) yhteen upeaan laukkuun, josta pidetään hyvää huolta ja käytetään rakkaudella. Lopulta tuollainen laukku saa uuden elämän jonkun muun hoivissa… Mikä palvelus ympäristölle, jos yhden aidon Chanelin ansiosta jää 100 kpl keinonahkalaukkua hankkimatta! 🙂
En vaan usko että se 2000 euron merkkilaukkukaan olisi kenekään ainoa laukku. Ei kai sellaista nyt kuitenkaan kukaan tavallinen pulliainen Oikeasti raski koko aikaa ja joka paikassa käyttää? Mutta periaatteassa olet toki oikeassa tuon ekologisuuden suhteen. Ajattelinkin ehkä etten voi kuvitella ikinä itse käyttäväni mahdollisia vaivalla kasattuja säästöjä laukkuun. Eri asia olisi jos jostain syystä vaurastuisi.
Seeds: Harvapa tosiaan tuollaista olkalaukkua ainoaksi laukukseen hankkii. Oikeastaan halusinkin vain ilmaista, että mun mielestäni se perusidea, että bloggariteinit säästävät säästämästä päästyään hankkiakseen jotakin todella kallista, jota rakastavat palavasti ja jolla voi elvistellä kunnolla, on ihan ookoo. Siis silloinhan tuo sama raha on pois jostain muusta kulutuksesta. Tottakai olisi ylevämpää käyttää 2000 esim. itsensä kehittämiseen tai hyväntekeväisyyteen, mutta se on mielestäni sitten taas jo vähän eri keskustelu. Edelleen olen sitä mieltä, että kenen tahansa, teini tai ei, olisi parempi säästää ja ostaa jotain överi-ihanaa, kuin kuluttaa sama summa ziljoonaan tavaraan, joiden elinikä on korkeintaan yhden tai kaksi sesonkia.
niin himottava kuin chanelin tikattu kaunotar onkin, täällä odotellaan että possuun kertyisi rahat hérmesin kelly bagiin. se olisi täydellisyys. sitä tosin joutuisi sitten vuoden jos toisenkin odottelemaan vaikka rahatkin olisi.
olen äärettömän huono ostamaan laukkuja, en siis löydä mieleisiä, ja kun oikea osuu kohdalle niin sen kyllä ostan ja sitä käytän.
minä en tahdo chanelia!! en tykkää tuosta laukusta. edes tuon tason klassikkolaukku vain ei voi istua kaikkien tyyliin. sen sijaan tahtoisin miu miulta, marc jacobsilta ja sonia rykieliltä laukut. näin alkuun. 😉 laukut ovat ehdottomasti hyviä sijoituksia juuri kestävyytensä ja kierrätettävyytensä vuoksi. esim. yhtä kalliit kengät eivät takuulla yhtä paljolla kulutuksella kestä yhtä kauaa. sen kummemmin en aio kenellekään selitellä ja perustella. onhan se paljon järkevämpää kuin saman summan laittaminen johonkin tauluun! 😀
Ruu: Kyllähän noita upeita klassikoita löytyy onneksi moneen eri tyyliin! Itse olen aina ollut heikkona Chaneliin ja ketjuihin, mutta Kelly ei ole koskaan kolahtanut ihan samalla tavalla…
Cherries and coconuts: Olisihan se aika karseaa, jos ihan kaikki himoaisivat tismalleen samanlaista laukkua. 🙂
hyviä perusteluita, miksi on pakko ostaa chanel:
1) se on yksi laadukkaimmista laukuista koko maailmassa, joten se kestää paitsi minun koko eliniän niin voin myös testamentata sen tyttärelleni, joka voi tahtoessaan antaa sen omalle jälkikasvulleen tai myydä kovassa rahapulassa. Ihan kuin laittaisi rahaa pankkiin, mutta säästöt on silti koko ajan käytössä.
2) Kyseinen chanelin malli on iätön ja ajaton: onpa minkä ikäinen hyvänsä niin tuo laukku sopii aina. Se sopii myös joka tilanteeseen: kaupungille, bileisiin, bisnestilaisuuksiin, juhliin, häihin, hautajaisiin jne.
3) Tämän selityksen oma avokkini tyrmäsi, mutta minusta se on järkevä: kun ostaa yhden Chanel 2.55 ja toisen ison mustan merkkinahkalaukun, ei tarvitse muita laukkuja koko loppuelämänsä aikana. Noin niinkuin periaatteessa.. 😀
4) Säästän luontoa ja tuen ihmisoikeuksia, kun ostan yhden kalliin laukun kymmenen halpislaukun sijaan. Chanelia myös ompelee hyvin palkattu porukka, halpismerkkien ompelijoiden työolosuhteista ei paljon takeita olo.
…ja keksin lisää perusteluja sitä mukaa kun laukkukuume kasvaa! 😀
Kate: Tuo perustelu “investointi, mutta säästöjä voi käyttää koko ajan” on kyllä aivan loistava! Kitaroita meille hankitaan samalla perusteella, niin luulisi tuonkin toimivan. 🙂