Category: Uncategorized

Tänään ei olekaan ollut ihan tavallinen lauantai, sillä ihana Nelliina on käymässä Tukholmassa! Treffasimme jo aamuhämärissä (no, yhdeksältä on vielä hämärää…) ja suuntasimme yhdessä kohti Stockholm Quality Outlet -shoppailualuetta.
Shoppailupäivää piristi järjetön jäätävä puuskatuuli ja alijäähtynyt vesisade. Sikäli ei mikään ihme, että yhdeksältä oli vielä hämärää, kun kuvanottohetkelläkin oli niin pimeää, että kameran automaattivalotus tarvitsi salamaa. Kello oli kuitenkin vähän yli 12 – eli pitäisi olla päivän valoisin hetki. No, tuulessa ja sateessa riepotetuista bloggareista sopii hyvin vähän kauempaa otettu kuva… Ei tarvitse klikata isommaksi. 🙂

Shoppailun kannalta ajoituksemme oli varsin passeli. Melkein kaikissa putiikeissa oli messevät lisäalet päällä. Esim. Whyredillä sai jo valmiiksi mukavista outlet-hinnoista 50%-70% alennuksen, Filippa K:lla samoin, puhumattakaan Vagabondista, jossa oli hyllykaupalla kenkiä 5-10 eurolla ja loputkin ota 2 maksa 1 -hinnalla.

Etukäteen päätin erinomaisen vakaasti, että menen vain oppaaksi ja seuraksi, mutta en missään tapauksessa osta itselleni mitään.

Päätös oli murentua jo ensimmäisessä putiikissa, Acnella, kun törmäsimme tulevan sesongin mallikappalehyllylle. Kaikki mallikengät maksoivat vain 40 euroa ja tarjolla oli mm. tumman mahonginruskeat krokopainetut stilettonilkkurit. Tai eihän ne oikeastaan nilkkurit olleet, koska “vartta” oli vain noin sentin verran, mutta miksi ihmeessä sellaisia pistokkaita sanotaan? Järjettömät piikkikorot kuitenkin ja muutenkin aivan ihanat. Nelliina tuumasi, että kyseiset kengät olivat jo ihan fetissi-korkeat… Neljännellä sovituskerralla uskoin että jalkani ei edelleenkään ole kokoa 37 vaan 38, joten sinne jäivät. Nyyh!

Vagabondilla tein edullisen järkiostoksen:
Mustat perusballerinat, joita piristää täplämäinen kiiltonahkakuviointi huimaan 5 euron hintaan. Tätä voisi sanoa todelliseksi järkiostokseksi – sen verran ahkerasti kuivemmilla keleillä tulee kuljettua ballerinoissa.

Whyredillä en voinut vastustaa ohuenohuesta, melkein läpikuultavasti puuvillan ja villan (!!) sekoituksesta valmistetusta smokkilaskoksin yltympäriinsä vekatusta paidasta. Aika perus, mutta kuitenkin särmä.
Itselleni tuli paidasta mieleen Madonna James Bond -leffassa Die Another Day ja Nelliinalle joku samurai-juttu. Laatupaita mega-alehintaan ilahdutti kovin ja käyttöäkin tulee heti ensi viikolla, kun Tukholman muotiviikko starttaa maanantaina.

En viitsi paljastaa, mitä Nelliina löysi, mutta sen verran voin kertoa, että Hopen putiikista tehdystä löydöstä olen vähän kade ja kaikki Vagabond-fanit menevät varmasti sekaisin, kun Nelliina esittelee löytönsä… 🙂

Aika moni ehdotti Karkin bal-mekon inspiraation lähteeksi Carrien tyllimekkoa, joka joutuu bussikurahyökkäyksen kohteeksi alkuteksteissä. Teoriassa näin olisi voinut ollakin, niinkuin myös Tuhkimon tai melkeinpä kenen tahansa Disney-prinsessan tai sellaiseksi päätyvän mekko olisi sopinut vaaleansinisen silkki-tylliunelman esikuvaksi.

Pari kuvaa in action… Ja vuosihan on 2006 toukokuu.
Ysillä Karkki oli erittäin lyhythiuksinen blondi. Monien mielestä oikein pukeva kampaus, mutta juurikasvun kurissa pitäminen ja blondi-symbolina pasteeraaminen oli sitten lopulta liikaa.

Valitettavasti Karkin bal-outfitista on kunnollisia kokokuvia vain siten, että ex-bf roikkuu tiukasti kainalossa… Siitä syystä aika tiukka rajaus, mutta you got the point?!

Sit vielä se inspiraation lähde:
Paris Hilton!!

Joka puolestaan on inspiroitunut vähintään Marilyn Monroesta… Kuva on aika surkea, mutta ihan mahoton tehtävä etsiä jokin tietty mekko tietyn julkkiksen päällä about vuodelta 2006 tai 2005… Pelkästään people.comissa on melkein 700 Paris Hilton -kuvaa! (ja mä tsekkasin ne kaikki!)

Metallinkiilto on yksi vahvimpia kevään trendejä. Perinteiset kulta, hopea ja kaikki muut “oikeat” metallivärit kuten pronssi ja kupari saavat rinnalleen metallinhohteiset sateenkaarivärit. Kokonaisina asuina metallic on huikean tehokas ja takuuvarmasti katseita keräävä ratkaisu. Sen toteuttaminen tyylikkäästi onkin sitten jo toinen juttu. Tee-se-itse -menetelmillä yleisilmeestä tulee helposti ufo. Ja mikä ihme se on, kun kunnianarvoisa Balenciagakin saa paistofolio-kritiikkiä metallimekoistaan.

Huomattavasti iisimmin pääsee trendijunaan mukaan, kun antaa asusteiden puhua puolestaan.
Metallinkiiltävä laukku on mukava statement, mutta pitämällä muun asun simppelinä välttää joulukuusi-efektin. Valitettavasti halvat materiaalit näyttävät entistä halvemmilta metallinkiilto pinnassaan. Onneksi on halvempia ja helpompiakin keinoja lisätä metallisäihkettä asuun kuin liian kalliin trendiveskan hankkiminen. (Kuvassa muuten Marc Jacobsin laukku net-a-porterista, jos nyt joku kuitenkin innostui… N-a-p toimittaa sitäpaitsi ilman postikuluja ainakin vielä hetken).

Itse ajattelin testata huivivyö-stydeemiä á la Marc Jacobs. Pitäisi vain päästä kirppareille penkomaan sopivan pitkä lurex-langoin raidoitettu huivi.
Aika veikeä muuten tuo iso hakaneula huivivyön kiinnittimenä. Pikkuisen livahti assosiaatiot muinaisiin vauvan kapaloihin, jotka kiinnitettiin turvahakaneulalla… Mutta en usko, että mr. Jacobs meille naisille sellaista viestiä haluaisi antaa. Eihän hän voisi!??

Sopivan huivin inkarnoitumista odotellessa annan kynsien puhua puolestaan: (sujuu pikkuisen huonosti uuden vuoden lupauksen toteutuksen kanssa – ei ole paljoa kirppiksillä tullut pyörittyä)
Ihan mielettömän cool Essien Sexy Divide sai luvan aloittaa virallisen kevätmetallikauden kynsissäni. Upea syvä violetti sävy, aavistuksen siniseen taittava (ei ehkä kuitenkaan ihan niin paljoa kuin kuva antaa ymmärtää) ja juuri sopivasti metallikiiltoa sisältävä uutuus.

Karkki on saanut kutsun juhliin, jossa teemana on Prinsessa. Siitä innostuneena pengottiin eilen illalla esiin kolme vuotta vanha, ysin bal-juhlia varten ommeltu tylliunelma. Yläosa on hennon sinistä silkkisatiinia ja alaosana vaaleansininen tyllipilvi. Tyllihelmoja oli alunperin kaksi, mutta toinen oli Karkin mielestä liikaa, joten se otettiin pois. Vyötäröllä on vielä mustasta silkkisatiinista valmistettu nauha.
Aikasmoinen riemastus, että mekko menee vielä päälle. Tosin hengittäminen oli kuulemma hankalaa ja syömisestä tuskin tulisi mitään, jos Karkki tähän mekkoon päätyy…
Asuun kuuluvat sandaalit (Fornarina) ovat mielestäni ihan mielettömän söpöt! Pienet kiiltonahkaiset rusetit varpaiden päällä ja nilkassa antavat elegantin silauksen klassisille remmisandaaleille.

Kuka keksii, mistä puku on saanut inspiraationsa?!

Tämä päivä on mennyt kaupungilla hilpastellessa (only business, no pleasure ;D) ja Optonordic silmä- ja aurinkolasimessuilla.

Oli varmaan ensimmäinen kerta, kun näin silmälaseja esiteltävän catwalk-näytöksen avulla.
Ihan hyvinhän tuo toimi, vaikka lähietäisyydeltä tarkasteltuna erottuu parhaiten kaikki ihanat yksityiskohdat. Niinkuin esim. särmät piercing-koristellut Ann-Sofie Backin aurinkolasit.


Aloin välittömästi suunnitella hankkivani alemmat, yhdellä renkaalla lävistetyt vahvuuksilla ja ilman tummennusta. Olisivat ihan mielettömän hienot kakkulat!! Just sopivan särmät, mutta päheitten 70-lukuhippi-muotoisten linssien ansiosta kuitenkin kaikkea muuta kuin jyrkät. Edellisten hankkimisesta on tosiaan jo hiukan aikaa…

Aamuinen aika kiva talvikeli muuttui räntävesisateeksi ja parin asian hoitamisen vuoksi piti kävellä noin sata kilometriä. Korkeat korot olivat toisin sanoen kaikkea muuta kuin järkevä valinta. Ja jakku oli kuuma talvitakin alla – olisi pitänyt laittaa trenssi. Enkä taida ensi kerralla laittaa raitapaitaa jakun alle… Onhan kokonaisuus muuten aika kiva, mutta oikeasti jakku vaatisi vähemmän laatikkomaisen topin allensa. Vai mitä sanot:

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Olen muuten aika haka ajastimella kuvaamisessa… Tässä on ainokainen kuva, jossa näkyy kengätkin!

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Bloggari katselee ihmeissään: mihin mun jalat hävisivät!?

Image and video hosting by TinyPic

Go 4 it vol. 2 -putiikin Poistomyynti-nimellä tunnettu kategoria on nykyään suuren maailman tyyliin Go 4 it vol. 2 Outlet!!

Outletista löytyy malli- ja jäännöskappaleita edullisella hinnalla. Useimmiten outlet-tuotteita on vain yksi tai muutama kappale varastossa. Kannattaa siis olla nopea, jos huomaat suosikkisi ilmestyneen outletin “hyllyille”!

Juuri nyt Go 4 it vol. 2 Outletissa on paljon kivaa kampetta myynnissä. Suurin osa aleviikolla tilattuja tuotteita, joista ei ikinä kuulunut maksua.. (murr). Mm. loppuunmyydyksi julistettua Kylie dress -vetskarimekkoa löytyy violettina (koko M) ja hillittömän suosion saavuttanutta Hole Wrinkle tee -ryppytunikaa koossa M ja L. Ja paljon muuta – alehintojakin halvemmilla hinnoilla!

Tsekkaa: Go 4 it vol. 2 Outlet!

Old stuff