Category: Uncategorized

Treffit vanhan hyvän ystävän kanssa cityssä, loistavan upea ja lämmin syyspäivä, hiukan shoppailua ja Prada-pitsien hypistelyä (jälleen kerran… ;D). Paljon muuta ei voi toivoa! Paitsi, että olisi ollut älliä riittävästi viedä ystävä nauttimaan iltapäivän kaffe lattet ulos auringonpaisteeseen…

Ihan pelkästään teepaitasilteen en kuitenkaan uskaltautunut liikkeelle. Acnen rotsi kuului tämänkin päivän asuun.



  • t-paita, Filippa K
  • hame, Mintun ompelimosta
  • ballerinat, Rizzo
  • huivi, Filippa K

Mahtavan päivän ja tunnin astanga joogan jälkeen olo onkin sopivan lyyrinen, että voi tsekata illan jakso Ruotsin Idolseista. Haha!

Aurinkoisen ja suorastaan yllättävän lämpimän syyskuisen koulupäivän asu kuvattuna kolmessa nanosekunnissa ennekuin Peetu pinkaisi juoksuun ehtiäkseen bussiin. Ensimmäisessä kuvassa Monkin puuterinvaaleanpunaisen swetariteepparin helma on valitettavasti rutussa, mutta toinen kuva selventänee asian. Uusintaotoksiin ei ollut aikaa ja näköhavaintoja asuun kuuluvista kengistä tai päällysvaatteista ei ehtinyt tehdä. Kuka vielä väitti, ettei nykyajan nuoriso harrasta liikuntaa… ;D

  • paita, Monki
  • hame, H&M
  • sukkikset, H&M
  • suorakaiteen muotoinen huivi vyönä, ostettu Thaimaasta

Italialainen unelma!

Malttamaton ja jännittynyt odotus palkittiin vihdoin, kun Pradan kevät/kesä 2009 -malliston näytöskuvat alkoivat putoilla myöhään eilen illalla cyber spaceen. Syksyn malliston pitsit hurmasivat puoli vuotta sitten niin totaalisesti, että jo valmiiksi olin varautunut hienoiseen pettymykseen. Eihän kukaan voi onnistua kerta toisensa jälkeen? Ilmeisesti voi.

Malliston sensuelli seksikkyys ja siveä eroottisuus tuo väistämättä mieleeni assosiaatioita polttavan kuumasta Sisiliasta, vanhoista italialaisista elokuvista ja Napolin pienistä kujista. Puhtaaksi meikatut kasvot ja hillityt nutturakampaukset toimivat tehokkaana kontrastina ryppykankaisille nauhoin solmituille asuille.
Ylävatsan paljastaminen ei ainakaan juuri nyt tunnu kohdallani ajankohtaiselta, mutta muuten paljaan pinnan ja peittävyyden balanssi on äärimmäisen herkullinen. Huolettomasti rusetille solmittu nauhakiinnitys tuo viatonta mutkattomuutta kokonaisuuteen. Jos toisaalta myös samalla vihjaavat, miten helposti vaate onkaan riisuttavissa…
Malliston upeat materiaalit, himmeästi metallinkiiltävät rypytetyt (puuvilla?)kankaat ovat ilmeisesti Pradan oman ansiokkaan tuotekehityksen tulosta.
Malliston päävärit ovat musta, valkoinen, nude/vaaleanpunainen ja kulta. Pääasiallisin kuosi on musta-harmaan ja beigen sävyinen lisko, mutta mukana on myös ripaus syvää, melkeinpä syksyistä, punaista.

Lanteiden pyöreyden korostaminen on vahva trendi jo tällä sesongilla. Pradan kevät/kesä -mallistossa lanteille sidotaan huoleton huivimainen viritys.
Selkeästi muuta mallistoa agressiivisempia ovat huikeat kulta-asut, jotka noussevat ainakin kansainvälisten muotitoimittajien ja red carpet -julkkiksien suosioon.

Harkittuja yksityiskohtia, jotka luovat illuusion varjoisasta Piazzasta kuumassa Italiassa…
Lähes meikkaamattoman näköiset kasvot ja siveä nutturakampaus täydentyy simppelillä simpukkakorvakorulla. Ehkä juuri korvikset ovat yksi niistä pienistä yksityiskohdista, joka tuo mieleeni lomareissujen Sisilian. Viltin päällä korujaan kaupustelevat hipit…
Ei, en ole valmis paljastelemaan mahaani tällä(kään) kertaa, mutta ryppykankaan, laskostellun liiviyläosan ja sileän ihon muodostama kokonaisuus on niin upea, että jo pelkkä kuvan katseleminen aiheuttaa huimausta.
Huimausta aiheuttavat myös malliston kengät. Olivat kuulemma vaikea pala jopa monenlaisiin virityksiin tottuneille malleille. No samase – antakaa Mintulle tuollaiset kengät! Nyt heti!!
Malliston laukut noudattivat simppeliä ryppyteemaa. Ainakin liskokuvioinen puolipieni laukku toimii täydellisesti.
Sensuellia, sensuellia! Pehmeä kashmir, kontrastina himmeästi kiiltävät satiininauhat, vaalea hiekan sävy ja vähän ihoa. Mmmm…

Tsekkaa kaikki näytöskuvat: Prada Spring Summer 2009

En seuraa säännöllisesti suomalaista mediaa. Blogini lukijan vinkistä päädyin iltapäivälehtien nettisivuille ja sain tietooni Suomea kohdanneen tragedian. Olen järkyttynyt. Miten tällaista voi tapahtua? Ja anteeksi nyt, mutta mieleni tekee lisätä taas. Miten tällaista voi tapahtua taas!?

Kuten ennenkin, olen edelleen sitä mieltä, että paras tapa “kostaa” tekijälle on jatkaa elämää. Ei niinkuin mitään ei olisi tapahtunut vaan niin, että yksittäisen ihmisen pahuus ja paha olo ei sammuta iloa ja toivoa meissä muissa.

Kovin ylenpalttiset hehkutukset eivät kuitenkaan tunnu oikealta, joten maanantai-arvonnan voittaja julistettakoon vain näin hillitysti. Eli tämän viikon kisan voittaja on nimimerkki:

PEOTRA!

Lämpimät onnittelut!
Toivottavasti tämä lievittää mahdollisesti tuntemaasi surua ja hämmennystä. Lähetätkö yhteystietosi osoitteeseen: go4itvol2@gmail.com, niin laitan palkintosi postiin.

Mikä ihana auringonpaiste!! Onneksi viikonloppuna uhkaillut flunssa ei äitynyt sen pahemmaksi. Kauniin syyspäivän kunniaksi muutamakin vanha palvelija on päässyt jälleen käyttöön. Erityisesti Palmrothin krokopainetut nauhakengät tuntuvat kuin uusilta pitkän kesätauon jälkeen.



  • neulepaita, Ida Sjöstedt
  • hame, Twenty&Twelve
  • rotsi, Acne
  • huivi, Indiska
  • kengät, Palmroth

Now gotta ruuuun!!

Surffailin aikani kuluksi (ai mikä gradu… missä??) sieviä laukkuja, jotka voisivat sopia “morsiameni” pukuu. En ole mikään pussukkamallisten iltalaukkujen ystävä – siis sellaisten kankaasta valmistettujen, jotka suljetaan kurttaamalla pussin suu naruilla kiinni, vaikka niitä näkeekin ainakin morsiuspukuliikkeissä tosi paljon. Morsianhan ei varsinaisesti kanna laukkua mukanaan esim. kirkossa eikä juhlapaikallakaan, joten mikään käytännöllisyyden huippu laukun ei tarvitse olla.

Surffailuretkelläni päädyin brittiläisen Wilbur & Gussie -merkin sivuille ja ihastuin ikihyvikseni! Linjakkaita ja tyylikkäitä kirjekuorilaukkuja ja clutcheja, jotka sopivat erinomaisesti sekä morsiamelle, että juhlaväelle. Hintakaan ei ole ihan Pradan luokkaa sillä perusversio irtoaa noin 130 eurolla.

Perinteiselle morsiamelle sopivia vaaleita sävyjä ja hillittyä tunnelmaa…

Mintun ehdoton suosikki on kimaltelevalla “Love”-soljella suljettava laukku. Sopisi erinomaisesti vähän uskaliaamman morsiamen asuun. Tai miksei toisaalta kaasolle… Paitsi että kaasolla on varmasti parasta olla mukanaan matkalaukku, että kaikki hiuslakat, meikit, ompelutarvikkeet ja mitä ihmettä sitä häiden ensiapupakkaukseen nyt kuuluukaan, mahtuvat mukaan. 😀
Ihan normaaliin juhlakäyttöön sopisi musta kirjekuorilaukku. Himmeä kuviointi ja vintage-henkinen solki antaisivat juuri sopivasti persoonallisuutta laukulle.
Mintun Grazy Catwoman -vaihde alkaa olla jo huolestuttavalla tasolla. Enää ei riitä naapurin kissojen silittely, vaan pakkomielteeksi on kaikista maailman kuoseista noussut pantterikuviot! Tätä se mun uneni tiesi…
Nettikaupan alelaarista löytyi hauskoja ja iloisia pikkulaukkuja, jotka selvästikin kaipaavat kesämekkoa kaverikseen. Kovin ovat suloisia!

Wilbur & Gussie -laukkuja pitäisi löytyä Tukholmasta ainakin NK:lta. Ajattelin huomenna pistäytyä katsomassa, miltä nuo näyttävät livenä… Osaisikohan joku kertoa, kuinka paljon morsian yleensä tarvitsee laukkua? Mitä laukkuun pitäisi mahtua? Mintun häistä on sen verran aikaa ja ne olivat tyyliltäänkin hiukan epämuodollisemmat, joten tällaisista ei ole oikein kokemusta.

PS. Edellisen postauksen kutsu Viktor & Rolfin muotinäytökseen on herättänyt hiukan väärinkäsityksiä. Kysymyksessä on siis kutsu juuri Sinulle!! Ajattelin, että tuntuisi exklusiivisemmalta laittaa kutsu alkuperäisessä muodossaan blogiin, mutta ilmeisesti olisi pitänyt tehdä ainakin tiivistelmä suomeksi. Eli siis:

Tervetuloa Viktor & Rolfin kevät/kesä 2009 muotinäytökseen tutustumaan mallistoon nimeltä “Funny Face”. Näytöksen ajankohta on torstaina 2. lokakuuta klo 8.00 Pariisin aikaa (mikä lienee klo 9.00 Suomen aikaa) ja näytöspaikka www.viktor-rolf.com. Näytöksessä tavataan! 🙂

Old stuff