Category: Suunnittelijat & Brändit

Minimarket 12 - 13.3
Yksi ruotsalaisista suosikkimerkeistäni järjestää ensi viikkonloppuna ystiksen. Myynnissä on mallikappaleita ja edellisten sesonkien häntiä. Meidän perhe on yleensä tehnyt hyviä ja aktiiviseen käyttöön päätyneitä ostoksia erityisesti juuri Minimarketin Sample Sale -häppeningeistä. Vaikuttaa vähän siltä, että tuonnekin on ihan pakko mennä katsastamaan tilanne, vaikka budjetti kyllä kieltämättä huutaa vähän hoosiannaa New Yorkin reissun jäljiltä.
Aukioloajat: la, 12.3. klo 11 – 17 ja su 13.3. klo 11 – 16.
Osoite: Hornsgatan 116 (lähin t-bana-asema: Zinkensdamm)

Ennenkuin mennään pukuihin, pitää sanoa yksi juttu. Takinkääntäjä ja mielenimuuttaja olen ollut aina, mutta en olisi kyllä ikinä uskonut, että Leonardo DiCaprio tekee niin suuren vaikutuksen kuin teki. Voin tunnustaa, että olen aikaisemmin hieman huvittuneena seurannut Oscar-kisojen ikuisen kakkosen sijaa pitäneen näyttelijän kamppailua pystistä. Nyt olen vakuuttunut, että palkinto meni juuri oikeaan osoitteeseen (en kyllä ole nähnyt leffaa, mutta se on luonnollisesti toissijaista!). Ja mikä kiitospuhe! Ei voi kuin ihailla, että DiCaprio päätti käyttää tärkeän hetkensä taisteluun ympäristön puolesta! Mikä karisma! Taidan olla pikkuisen ihastunut…
Mutta mites ne puvut? Yleensä olen onnistunut karsimaan blogiin top 5 parasta asua ja ehkä lisäksi yhden erikoismaininnan. Nyt oli ihan pakko ottaa mukaan kymmenen mekkoa ja silti tuntui, että aika raakaa karsintaa sai tehdä. (Sorry Jennifer Garner!)
1 Alicia Vikander Louis Vuitton
En yleensä pidä keltaisesta vaatteiden värinä (asusteissa ja yksityiskohdissa sen sijaan rakastan sitä – näin loogisia täällä ollaan!) ja puhvimainen hameenhelma, joka aina säännöllisesti tekee jonkinlaisen paluun fashion skenelle, on sekin mielestäni sekä vaikea kantaa että helposti makuuhuoneen verhot mieleen tuova ratkaisu. Alicia Vikander saa kuitenkin kaiken anteeksi ja raikas neiti kesäheinä -olemus Louis Vuittonin luomuksessa täydet pisteet punaisella matolla.
2 Amy Poehler Andrew GN
Näyttävän kuviolliset juhlapuvut – ja etenkin mystiset kukkakuosit – on raikas ja tosi modernilta tuntuva ratkaisu. Onhan kukkakuviota aina nähty jonkin verran Oscareissakin, mutta yleensä ennemminkin romanttiseen taipuvaisina southern comfort -versioina. Edellinen Kiina-teemainen MET-gaala taitaa olla suurin syy aasiahenkisien kuosijuhlapukujen suosioon. Amy Poehlerin elegantisti leikattu mekko (Andrew GN) on ehdottomasti tyylikkäimpiä näkemiäni tulkintoja aiheesta. Kuosin (tai taitaa olla ihan brodeerauksia) ja linjakkaan silhuetin lisäksi tykkään tosi paljon viittamaiseksi leviävästä hihahommelista.
Naomi Watts Armani Prive
Naomi Wattsin virtaviivainen Armani Privé -luomus on kuin suoraan modernin merenneidon garderobista! Tummanpunaiset huulet täydentävät ja simppeli blondi LOB antaa sopivasti tasapainoa kokonaisuuteen. Itse olisin valinnut ehkä piirua pienemmän iltalaukun, mutta tuntuuhan se aika tylsältä rutista moisen pikkuseikan takia muuten täydellisen kokonaisuuden kohdalla. (Muutenkin trendi vaikuttaa kyllä olevan mieluiten “ei-laukkua” kuin “laukun-kanssa”).
Daisy Ridley Chanel Haute Couture
Tämän vuoden Oscareitten voimakkain uusi trendi taisi olla syvään uurretut pääntiet niin edessä takana kuin sivullakin. Itse en syttynyt yhtään monille Best Dressed -listoille päätyneille Charlize Theronille (vaikka muuten kyllä tykkään hänen vahvan itsevarmasta olemuksestaan) ja Olivia Wildelle. Daisy Ridley onnistui sen sijaan mielestäni yhdistämään aivan täydellisesti todella elegantin ja todella alas selkään leikatun pääntien. Pokkaa tuokin vaatii, mutta ei ihan nakuilua kuitenkaan. Rakastan myös asun sokerihuurretun jäistä sävyä (Chanel Haute Couture).
3 Olivia Munn Stella McCartney
Stella McCartney on yksi suosikkisuunnittelijoitani. Pettämätön tyylitaju, mittasuhteiden oivaltaminen ja meluton mutta voimakas design ei petä yleensä milloinkaan. Oranssi on keltaisen lisäksi väri, jota en kestä omassa pukeutumisessani ollenkaan, mutta Olivia Munn kantaa asunsa todella tyylikkäästi.
4 Priyanka Chopra Zuhair Murad
Samaisessa MET-gaalassa, josta tuossa jo aikaisemmin mainitsin, nähtiin varsinainen nakupukujen kavalkadi. Voin kuvitella, että niin Kim Kardashianin kuin Mariah Careyn tarkoitus silloin oli lähinnä kohahduttaa ja saada julkisuutta. Tai itse en ainakaan lämmennyt heidän kantamilleen asuille mitenkään erityisesti, vaikka ne varmaan jossain muodossa muodin historiaan varmasti jäävätkin (ainakin KK). Sen sijaan Priyanka Chopran Oscareissa kantama, hiukan saman tyylinen (mutta ehkä ei kuitenkaan ihan “nakupuku”-kategoriaan sopiva) mekko on niin kaunis, että ihan henki salpautuu! “See through” -trendi on mahdollista toteuttaa myös elegantisti ja tyylikkäästi todistaa designista vastaava Zuhair Murad.
5 Tina Frey Versace
Tiedän, että Oscareissa oli muitakin Versacen juhlapukuja – ja monien hätkähdytysarvo oli varmasti suurempi kuin Tina Freyn kantaman supersensuellin violetin luomuksen. No, haukkukaa konservatiiviksi, minusta tämä on kertakaikkiaan aivan ihana! Mekko todistaa myös mielestäni sen, että parhaimmillaan Versace on kuitenkin aivan huipputason couture-talo, joka osaa leikata kunnon italialaistyyliin naisen kurveja imartelevia ja juuri ihanasti muotoilevia vaatteita – eikä vain shokkiefektiä hakeva, Gianni Versacen aikoja haikaileva reliikki.
6 Julianne Moore Chanel Haute Couture
Kun mustaa haukutaan helposti tylsäksi, varmaksi ratkaisuksi ja epävarmojen, varjoihin piiloutujien valinnaksi. Voin kertoa, että Julianna Moore aivan huikean upeassa Chanel Haute Couture asussaan ei ole mitään näistä! Erityisen onnistunut on mielestäni graafisen, ehkä jopa hiukan art-deco -henkisen miehustan ja pehmeän raskaasti laskeutuvan guipure-pitsisen helman yhteispeli.
7 Jennifer Lawrence Dior Couture
Nyt täytyy tunnustaa – olen potenut keskivakavaa girl crushia Jennifer Lawrenciin ensimmäisestä Nälkäpelileffasta asti, jolloin näin hänet ensimmäisen kerran valkokankaalla. Viikonloppuna jet lagia potiessani katsoin putkeen Serena ja Silver Linings -leffat Netflixistä ja olin tosi närkästynyt, että American Hustler ei ollut valikoimissa edes jenkki-Netflixissä. Vietin myös ihan liian kauan aikaa googlaten, onko J-Law deittaillut Bradley Cooperin kanssa. Tällä kaikella haluan sanoa sen, että kun nyt julistan supersensuelliin Dior Couture -mekkoon pukeutuneen Jennifer Lawrencen koko Oscareitten upeimmaksi, olen täysin tietoinen siitä, että mielipiteeni ei ehkä ole täysin puolueeton. Mutta silti – tässä on niin täydellinen manttelinperijä Hollywoodin upeille voimanaisille, että ei mitään rajaa. Ja vanha totuushan on se, että karisma on se kaikkein tärkein asuste!
8 Chrissy Teigan Marchesa
Marchesa oli pukenut vuoden gaalaan aika monta daamia ja yleensä lopputulos ei ollut mitenkään erityisesti mieleeni (say no more – but Heidi Klum…). Chrissy Teigan on kuitenkin aivan tyrmäävän upea nudepohjaisessa, burgundein kukka-aplikaation koristellussa mekossaan. Ja ei, en aio sanoa, että hän on kaunis, koska vauvavatsa. Tai siis se ehkä lisää sitä kuuluisaa hehkua, mutta puku – ja koko olemus – on mielestäni Top 10 -listan arvoinen sekä vauvavatsalla että ilman.
Kuvat: Vogue.com & Elle.se

Carin Wester SS16
Nyt täytyy painua kipinkapin nukkumaan, että jaksaa herätä pikkutunneilla vahtaamaan Oscareita. Huomenna pitäisi pitkästä pitkästä aikaa selvitä toimistollekin. Ihan tuntuu melkein hassulta, kun on ollut lomamoodissa viimeiset pari viikkoa – aivan kuin kaipaisin takaisin töihin. Mahdankohan muistaa enää mitään salasanoja ja ovikoodeja. 😀
Ensi viikolla Tukholman keskustassa liikkuville tiedoksi: Carin Wester järkkää tiistaista sunnuntaihin kestävät ystävämyynnit So Stockholm -galleriassa Kungsträdgårdenissa, (Jussi Björlings Allé 5). Tarkemmat aukioloajat:
Tisdag 01 Mars 07-19
Onsdag 02 Mars 11-18
Torsdag 03 Mars 11-18
Fredag 04 Mars 11-18
Lördag 05 Mars 12-17
Söndag 06 Mars 12-17
Maksuvälineenä käy sekä kortit että käteinen. Alennukset huikeat 70% – 80%!

[mittaustagi]
Ida Ellos 1
Nyt tulee niin hyviä uutisia kuin vain voi olla kaikille Ida Sjöstedt faneille: huippusuosittu ja monin tunnustuksin palkittu suunnittelija lanseeraa jokanaisen lompakolle sopivan minimalliston yhdessä Elloksen kanssa!
Mallistossa on seitsemän mekkoa, kaksi trenssiä, kolmet kengät, iltalaukku, tarjotin ja tuoksukynttilä. Kaikki vaatteet on saatavana laajalla kokoskaalalla 34 – 52 – eli ei todellakaan ole pakollista olla missään mallimitoissa mahtuakseen Ida Sjöstedin luomuksiin!
Ida Ellos 2
 
Tykkään tosi paljon varsinkin noista kauluksellisista nappimekoista. Kultanapit ovat Ida Sjöstedtin signature-tyyliä siinä missä upeat pitsimekotkin.
En oikein tiedä, miten nopeasti tällaiset nettiputiikkeihin myyntiin tulevat yhteistyömallistot myyvät loppuun. Onko meininki sama kuin esmes H&M:n yhteistyöjutuissa? Jotenkin voisin kuvitella, että ihan samanlaista hysteriaa on tuskin tulossa.
Ida Ellos 3
En kuitenkaan aio riskeerata kesäsesongin kivoimpien mekkojen menetystä, joten aion olla sormi hiiren liipasimella 4. huhtikuuta, jolloin mallisto tulee myyntiin!
Kuvat: Ellos.se

[mittaustagi]
Tukholman muotiviikko AW2016
Tukholman muotiviikot on nyt taas tämän sesongin osalta ohitse. Eilinen ilta meni sen verran myöhäiseksi, että oli ihan pakko priorisoida yöunia bloggaamisen sijaan – vaikka olisin oikeasti palanut halusta tulla kertomaan kaikesta kokemastani!
Näköjään kello on taas ziljoona ja huomenna on ihan normaali toimistopäivä kello kuuden herätyksineen. Miten ihmeen paljon voikaan mennä aikaa kuvien käsittelyyn. Tai oikeastaan “käsittelyyn”, sillä käytössäni on vain noin neljä toimintoa (kontrasti, valo, varjo ja kuvan “lämpöisyys”) tavallisen rajauksen lisäksi. Mutta nyt ei ollut tarkoitus nillittää kuvankäsittelystä, vaan puhua tiistain ja keskiviikon Tukholman muotiviikon huippukohdista.
Tukholman muotiviikko AW2016
Yksi koko henkilökohtaisen fashion-historiani hienoimmista näytöksistä oli tiistainen Maria Nilsdotter -korumerkin upea show. Alunperin olin hiukan kahden vaiheilla, että josko jaksan mennä katsomaan koko näytöstä – miten ihmeessä muka korut yksinään voisivat olla edukseen catwalkilla.
No, täytyy sanoa, että kaiken skeptisyyden jälkeen sain kokea yhden hienoimmista muotinäytöselämyksistäni ikinä! Joutsenlammen sävelet ja baletti yhdistettynä muotiviikon pinnallisuuteen ja uusien elämysten janoon. Olen ollut ennenkin kyyneleet silmissä muotinäytöksen antaman voimakkaan tunne-elämyksen vuoksi, mutta tämä oli siltikin jotain muuta.
Tukholman muotiviikko AW2016
Itselläni on pieni heikko kohta baletin suhteen… Miten kukaan ikinä voi liikkua niin kauniin herkästi ja silti uskomattoman kontrolloidusti?
Olin näytöksessä aika hyvällä paikalla ja kuvasin loppukiitoksista videon. Omalla koneella se on ihan terävä, mutta en tajua, miksi filmeistä tulee aina ihan puuroa, kun ne lataa YouTubeen…

Tukholman muotiviikko AW2016
Ihana sporttihenkisesti brodeerattu nahkarotsi & seuraavan näytöksen odottelufiiliksiä.
Tukholman muotiviikko AW2016
Beckmans School of Design – aina niin mahtava nähdä muotisuunnittelua opiskelevien, designeriksi haluavien, ideoita pursuavien ihmisten suunnittelun tuloksia. Oppilasnäytökset ovat ainoa kerta, kun näillä leveysasteilla näkee suunnittelua, joka jo lähtökohtaisesti ei ole kompromissi kaupallisuuden kanssa. Joka muotiviikolla Beckmansin näytös on yksi lemppareistani ja viestini on, että ainakaan ruotsalaisen muodin suunnittelun perintö ei ole vaarassa – uutta verta on tulossa. Jos nyt kuitenkin kehtaisin sanoa, että nyt oli vahvin näytös vuosikausiin. Ihan kuin portin takana odottaisi uusi lähtöryhmä edellisen etabloitumisen tasoittumista.
Tukholman muotiviikko AW2016
Muotiviikon paras mallisto – kaikki näytökset huomioiden – on Dagmar. Klassinen, laadukas, tyylikäs, edgy.. oikeastaan tähän voisi lisätä about kaikki positiiviset tyylikkään muotitietoisen naisen garderobia kuvaavat adjektiivit.
Dagmar on ollut yksi lempparimerkkejäni jo blogiurani alusta alkaen (olivat ensimmäisiä, jotka kutsuivat kylään showroomilleen silloin joskus vuonna 2007..) ja rakkaus on vain syventynyt vuosi vuodelta. Koko historiansa aikana Dagmarilla ei ole ollut erillistä miesten mallistoa. Ajan henkeen kuulunee kuitenkin se, että yksi Dagmarin catwalk-malleista oli kuitenkin bookattu mies-mallilistoilta.
Tukholman muotiviikko aw2016 7
Aika monta seating-signia jäi kuvaamatta, koska aikaisemmin olen ikuistanut vain kaikki hassut nimiväännökset joko Indiedaysistä tai omasta nimestäni. Tällä kertaa oma nimeni ja Indiedayskin oli yhtä kertaa lukuunottamatta aina ihan oikein kirjoitettu. Moista pedanttisuutta ei ole kyllä aikaisemmin nähty! Melkein veikkaisin, että siellä on uusi, kansainvälisempi assistenttiporukka duunissa Tukholman isoimmissa pr-toimistoissa.
Filippa K:lla ei tänä sesonkina ollut varsinaista näytöstä, mutta entisen Tsekkoslovakian suurlähetystön tiloissa järjestetty näyttely oli ihan mieletön designin ja fiiliksen järjestämä aikamatka.
Tukholman muotiviikko aw2016 8 Tukholman muotiviikko AW2016 Tukholman muotiviikko aw2016 10
Varsinainen klassinen muotinäytös tulee tuskin koskaan häviämään ihan kokonaan. Vaikka sitä keksisi millaisia esittelyjä, filmejä – tai upeita kuvia niinkuin nyt Filippa K – mikään ei kuitenkaan voita sitä tunnetta, kun näkee uuden designin elävän ja liikkuvan mallin päällä. 
Keskinkertaisestakin suunnittelusta voi saada hyviä kuvia, mutta catwalk-näytös on armoton.
Tukholman muotiviikko AW2016
Entisen suurlähetystön eleganttia kattovalaistusta suoraan 60/70-luvulta.
Tukholman muotiviikko AW2016
Oikeasti vain snapsilasin kokoisia superherkullisia minimuffinsseja Ida Sjöstedtin after show-drinksuilla.
Samaisilla drinksuilla esittelin ihanan Olympus Penini superlaadukasta toimintaa kaverilleni, joka ennen puhelinten kameravallankumousta oli hyvinkin kiinnostunut valokuvauksesta. Siis sillain “kehitän-itse-omat-kuvani” -kiinnostunut – mikä on mielestäni aika paljon.
Tukholman muotiviikko aw2016 13
Ja ihan mukavasti löytyy näköjään myös vääntöä Olympuksen minijärkkäristä, vaikka käyttäjä tuskin on uskaltautunut automaattiasetusten ulkopuolelle ja kuvausolosuhteet after show -drinksuilla oli vähintäänkin haastavat.
Tukholman muotiviikko AW2016
Yksi muotiviikon cooleimmista oli J.Lindebergin naistenmalliston näytös. Aivan mielettömiä biker-rotseja, lampaanvillaisia takkeja ja ylipäätään varsin terävää designia.
Tukholman muotiviikko AW2016 Tukholman muotiviikko AW2016
Koko J.Lindeberg on ollut ehkä aavistuksen alamäessä ja elänyt vanhoilla meriiteillä tässä viime sesongit. Etenkin miesten mallisto on tuntunut tosi tunkkaiselta, myyntimiesten peruspuvustolta. Naisten mallisto oli pitkään vain muutaman avainvaatteen (biker-takki, jakku. hame mekko, housut) muodostama täydennyslinja, kunnes viime vuonna tapahtui jotain kummallista: naistenvaatemallisto esiteltiin erikseen ja yhtäkkiä se olikin yksi muotiviikon kuumimmista puheenaiheista.
Johan Lindeberg – joka on nimi merkin takana – läksi huitelemaan perustamansa ja omaa nimeään kantavan merkin johdosta sisäisten ristiriitojen vuoksi joskus 2000-luvun puolivälin jälkeen. Nyt hän on takaisin.
Tukholman muotiviikko AW2016 Tukholman muotiviikko AW2016 Tukholman muotiviikko AW2016
Tosin tämä AW2016-mallisto ei ole vielä ehtinyt täysin olla Johan Lindebergin ohjauksen alainen, mutta “sisäpiirin vinkkinä”: jos yhtäänkään vanhat merkit pitävät paikkansa (Johan Lindeberg oli mukana tekemässä sitä farkkuvallankumousta, kun ainoa oikea Levi’s vaihtui Dieselin “succesful living” -meininkiin + tässä välissä aloitettu ja muutaman sesongin elänyt BLKDenim-merkki on saanut faneja kansainvälisellä celebrity-tasolla asti.) J.Lindeberg on merkki, jota just nyt kantsii pitää silmällä. Voipi olla, että tekevät Acnet – ja parin vuoden päästä kauluspaidan hintaan on yllättäen tullut nolla lisää loppuun.
Tukholman muotiviikko AW2016
Ida Klamborn teki historiaa interaktiivisen näytöksensä kanssa. En ihan tajunnut, miten homma olisi toiminut, mutta tosi auttavaisen näköinen webbi-tiimi oli passissa catwalkin reunalla.
Svenne-celebrityjä Ida Klambornin näytöksen front rowlla.
Tukholman muotiviikko AW2016 Tukholman muotiviikko AW2016
Koko muotiviikon huikeimman fashion-elämyksen ja upeimman shown tittelistä kamppailee oikeastaan vain kaksi näytöstä. Maria Nilsdotter oli todella mieletön balettitanssijoineen ja näyttävine stailauksineen (plus että korut ihan sinällään on aivan upeita!), mutta koko viikon yllättäjä ja ehdottomasti vaikuttavimmasta näytöksestä ja showsta vastasi alle vuoden vanha merkki: DRKN.
Tukholman muotiviikko aw2016 24
Tukholman muotiviikko aw2016 23 Tukholman muotiviikko aw2016 23
Oikeasti kuvat eivät nyt riitä kertomaan, miten mahtava laser-/videoshow täydensi agressiivisen urbaaneja, no gender -design ja modernin selviytymispukeutumisen tyylejä näytöksessä, joka huipentui live-esiintymiseen. Tähtenä Silvana Imam.
Kolme viimeistä kuvaa: Katriina Mäkinen – muut by yours truly!

[mittaustagi]
Tukholman muotiviikko maanantai
Tässä taas näytösten välissä hiukan muotiviikkokuulumisia! Illaksi onkin muuten luvassa aikas ihanaa settiä. Breikin jälkeen ensimmäisenä vuorossa on Dagmar, sitten Ida Sjöstedt ja illan päätteeksi vielä Filippa K. Huikeeta!
Tuo ylläoleva kaunis jäänharmaa asu on Stylein näytöksestä. Yllättävän monella muullakin on näkynyt kimonotyylisiä leveitä vöitä ja kietaisuleikkauksia. Todella kaunista ja hillityllä tavalla feminiinistä. Tosin me, joilla vyötäröä ei juuri ole, emme ehkä ole ihan kiitollisinta kohderyhmää kimonovyölle. Kietaisumalli sen sijaan pukee kaikkia, vartalotyypistä riippumatta.
Tukholman muotiviikko maanantai
Whyredin naistemallistosta tulikin eilen jo vähän puhuttua. Alunperin hiukan ihmettelin, että miksi he olivat päättäneet pitää naisten ja miesten mallistojen näytökset erikseen. Aikaisemmin molemmat ovat olleet yhdessä. Kiva intiimi näytös pidettiin Richén Lilla Barenissa ja jo ensimmäisen mallin astellessa pöytien väliin jätettyä “catwalkia” tajusin miksi. Whyred Man ei ole Whyred Womanin poikaystävä tai mies – ehkä korkeintaan pikkuveli.
Miesten mallisto on paljon nuorekkaampi ja rokkaavampi kuin naisten mallisto. Tykkäsin kyllä tyylistä kovasti, mutta siinä missä Whyred Woman -malliston vaatteet sopivat mainiosti toimistolle ja aikuiseen käyttöön, Whyred Man taitaa olla edelleen lukiossa.Samassa näytöksessä niin erilaiset tyylit olisivat vain vieneet huomion toisiltaan ja antanut sekavan kuvan.
Tukholman muotiviikko maanantai
Yksi viimekertaisen muotiviikon uusia suosikkejani oli pääasiassa nahkavaatteisiin keskittynyt STAND. Tälläkin kertaa mallisto esiteltiin näytöksen sijaan näyttelytyyppisesti. Sinänsä mukavaa, sillä vaatteita pääsee tiiraamaan todella läheltä.
Ihanan tuntuiset materiaalit, todella laadukas työnjälki ja kivan edgy suunnittelu toivottavasti pitää merkin pinnalla. Aina kun pelkkä lahjakkuus ei riitä.
Malliston hauskinta antia oli pörröiset tohvelit (tosin en tiedä oliko ne vain tähän näyttelyyn tehdyt, vai tulevatko oikeasti myyntiin). Ja upein tuo alla oleva rotsi.
Tukholman muotiviikko maanantai
Eilisillan päätteeksi käytiin vielä tutustumassa Craig Greenin ja Björn Borgin yhteistyön hedelmiin.
Tukholman muotiviikko maanantai Tukholman muotiviikko maanantai
Kaikki oli vähintäänkin outoa – stailausta myöten. Ehkä olin vähän umpimielisellä päällä, mutta en ihan jaksanut tajuta, miten tämä nyt palvelee oikein ketään. No, toisaalta, hauskaahan se vain on, että Björn Borgin kaltainen superkaupallinen merkki ajattelee välillä laatikon ulkopuolelta..
Ihan justiinsa täytyy taas lähteä viipottamaan fashion hulinoihin, mutta sitä ennen vinkki:
Tukholman muotiviikko maanantai 7
Ihana Dagmar streamaa koko näytöksensä kotisivuillaan! Lähetys alkaa Suomen aikaa vartin yli kuusi – eli jos satut istumaan koneen ääressä, klikkaa itsesi mukaan näytöstunnelmaan. Lupaan vilkuttaa kameralle, jos satun osumaan kuvauslinjalle!
Tukholman muotiviikko maanantai
 
Nyt täytyy taas laittaa kone kiinni lähteä huitelemaan! Instagramissa (@minnapaakkulainen) on lisää kuvia ihan tämän päivän seikkailuista ja huomenna kuulumisia tarkemmin!

Old stuff