Category: Matkailu

sortiment

Keräsin yhteen muutaman kivan – ja keskenään varsin erilaisen – lastevaateputiikin tiedot Visit Swedenin Ruotsi-blogiin. Tavoitteena oli listata nimenomaan sellaisia kauppoja, joiden valikoimissa on vaatteita, joita Suomesta ei helpolla löydä. Kaikki vinkit löytyvät täältä: Lastenvaateshoppailua Tukholmassa

Postaukset on mennyt viimepäivinä aika vinkkipainotteisiksi, mutta minkäs sille voi, kun täällä tapahtuu kaikkea kivaa! Tässä muutama mukava juttu niille, jotka sattuvat olemaan täällä kulmilla loppuviikosta tai viikonloppuna.

Vintagemässan

Aikaisemmin Bakåt:Framåt -nimellä tunnettu vintage-tapahtuma on palannut hetken hiljaiselon jälkeen. Nimi on vaihtunut selkeämmäksi – Vintagemässan kertoo täsmällisemmin, mistä on kysymys. Todennäköisesti konseptia on muutenkin tuuletettu – tosin mistään Helsinki Vintagen kaltaisesta täysipainoisesta vintage-häppeningistä esityksineen, näyttelyineen ja iltaklubeineen ei tosiaankaan voi puhua. No, myyjälista on kuitenkin erinomaisen kiinnostava. Ja sehän nyt on melkein tärkeintä.

Aukioloajat: la 27 .3. – su 28.7. klo 12.00 – 18.00
Osoite: Strand (ravintola & näyttelysali), Hornstulls Strand 4
Pääsymaksu: 50 kr

Whyred

Whyred järkkää ystiksen – tarjolla on vanhoja mallistoja edulliseen hintaan!

Avoinna:

ke  24.3. klo 07:00-21:00
to 25.3. klo 08:00-20:00
pe 26.3. klo 08:00 – 20:00
la 27.3. klo 11:00-16:00
su 28.3. klo 12:00-16:00

Osoite: Hudiksvallagatan 6

hanky_panky_tin

Lievään kulttimaineeseen päätyneitä Hanky Panky pikkareita voi käydä hamuamassa torstaista lauantaihin järkättävästä ystiksestä. Huom! Maksuvälineenä käy vain käteinen!

Aukioloajat:

to 25.3. klo 10.00 – 19.00
pe 26.3. klo 08.00 – 19.00
la 27.3. klo 11.00 – 15.00

Osoite: Wallingatan 12

FASR ystis

Fifth Avenue Shoe Repair pistää myös vanhat varastot sileäksi – ja samassa syssyssä menee kuulemma tuoreempiakin mallikappaleita pilkkahinnalla. Ystispaikka on vanha leffateatteri ihan Östermalmin ytimessä.

Avoinna: to 25.3. klo 07.00 – 19.00, pe & la klo 10.00 – 19.00 ja su 28.3. klo 10.00 – 17.00

Osoite: Nybrogatan 11

Söderille, keskelle erinomaisia shoppailumaastoja, on avattu mainio ruokapaikka Nytorget Urban Deli.

Urban Deli 4

Urban Delissä on sekä ihania herkkuja myyvä putiikkipuoli että mutkattomaan ruokailuun soveltuva baari.

Urban Deli 3

Päiväsaikaan baarin puolella tarjoillaan lounasta päivittäin vaihtuvalta listalta. Varsinkin kalasta, äyriäisistä ja leikkeleistä pitävälle paikkaa voi todella suositella!

Urban Deli 2

Urban Deli on ehkä pikkuisen vähemmän boheemi kuin mitä keskimäärin paikat yleensä Nytorgetin kulmilla, mutta väentungoksesta päätellen söderiläiset ovat kuitenkin ottaneet paikan omakseen.

Urban Deli 1

Myymälän puolelta bongasin aikas mainion palvelun. “Mitä-tänään-päivälliseksi” -angstia helpottanee suunnattomasti kassi, johon on pakattu tarvikkeet neljälle hengelle yhtä ateriaa varten. Ja resepti luonnollisesti myös!

Urban Deli löytyy täältä:


Isompi kartta

Varsin uusi tulokas ruotsalaisella fashion-tähtitaivaalla on mielenkiintoisesti bauhaus-estetiikkaa tulkitseva The Local Firm.

Viime perjantaina The Local Firm aukaisi väliaikaisen propaganda store -putiikin Götgatsbackenilla Söderin ytimessä.

The Local Firm 4

Putiikki ei ole suurensuuri, mutta sieltä löytyy kuulemma sekä miesten että naisten mallistot kokonaisuudessaan. The Local Firm propaganda store sijaitsee Bruno-ostosgalleriassa osoitteessa Götgatan 36. Ja avoinna se tosiaan on vain toukokuun 16. päivään asti.

The Local Firm 3 The Local Firm 2

Seinällä oleva peili on aseteltu niin houkuttelelevasti, että eihän sitä voinut vastustaa… Siispä bloggariposetuskuvia peilin kautta! 🙂

The Local Firm 1

Koko talven olen jumittanut tuossa Karkin tummansinisessä TopShop-takissa. Kohta onneksi tarkenee jo iltamenoissakin ihan nahkatakilla. Can’t wait! 🙂

Torstai-aamu alkoi mukavasti Noa Noan uudistuneen putiikin avajaisilla!

Noa Noa5

Suloinen boho-romanttinen putiikki sijaitsee osoitteessa Kungsgatan 9 – eli ihan keskustassa.

Noa Noa4

Omaan makuuni Noa Noa on ehkä vähän liiankin rönsyilevä ja romanttinen, mutta tyylistä tykkäävälle putiikki tarjoaa varmasti vaikka mitä ihanuuksia. Sävymaailma vanhasta roosasta luonnonvalkoiseen, murrettuun turkoosiin ja kanervanpunaiseen, terävöitettynä teräksenharmaalla ja yönsinisellä miellyttää kyllä kovasti.

Noa Noa3

Uutta on lastenvaatelinja – tosin vetimiä on vain vain tytöille.

Noa Noa2

Isompien tyttöjen mitoitus on 3 – 12 vuotiaille, vauvamallistossa on paljon kivoja neuleita, jotka sopivat mielestäni yhtä hyvin pikkuisille pojille.

Aikani kun pengoin tankoja löysin tietysti vastahankaisuudestani huolimatta jotain vastustamattoman ihanaa!

Noa Noa1

Upean pehmeästä pallollisesta silkkisatiinista valmistettu kietaisupaita oli ihan pakko kiikuttaa sovituskoppiin asti. En ole ihan täysin varma onko tuo nyt sittenkin vähän liian romanttinen… Jotenkin kuitenkin tumma yönsininen sävy, haalean nudepinkit pikkupallot, kauniisti istuva leikkaus ja huolitellut kanttaukset viekoittelivat.

Noa Noa

Ehkä paitasuloisuuden voisi saada toimimaan vähän rokkaavampienkin asujen osana. Farkkushortsit ja platform-puukengät kenties?

Mitä sanoo raati – toimii/ei toimi??

Ahhhh!!

Piti vaan tulla äkkiä kertomaan, että olen varannut loppukeväälle matkan Italiaan – yhteen lempparimaistani! Noin viikon reissulla olemme 3 yötä Roomassa ja 3 yötä 2,5 tunnin junamatkan päässä Roomasta sijaitsevassa historiallisessa Assisin kaupungissa (kylässä?).

Italy3

Edellisellä Italian reissullani kävin ensimmäisen kerran Roomassa. Aika hassua sinänsä, koska se tuntuu niin “klassiselta” Italian kohteelta ja Italia-fanina olen ollut maassa useammankin kerran. Aikaisemmin olen kuitenkin vieraillut pääasiassa Pohjois-Italiassa, Italian Alpeilla laskettelemassa, Gardalla, Veronassa, Venetsiassa etc… ja sitten toisaalta viimekeväänä Reggiossa – ihan saappaan varpaankärjessä. Onneksi ihana italialainen jälkkärikulttuuri mielettömine jätskibaareineen on levinnyt koko Italiaan! 🙂

Italy2

Kaverini sanoi, että minusta on tullut “svenne”, kun jo hyvissä ajoin ennen joulua aloitettu Italian reissun suunnittelu muuttui todeksi vasta, kun lennot ja hotellit oli varattu. Olin ehkä toisella aivopuoliskolla ajatellut, että tässä jutellaan vaan samaan tyyliin kuin mitä tekisin, jos voittaisin ziljoonan lotossa… Syntyperäinen svenne-kaverini hämmästeli tapahtunutta: “eihän suomalaiset puhu lämpimikseen!” No, ilmeisesti ei – ja nyt toukokuussa on Mintulle tulossa ehkä odotetuin matka ikinä!

Italy1

Kevät on muuttunut jo ihan kesäksi Italiassa toukokuun loppupuolella. Ihanaa! Ihan mielettömän ihanaa on myös se, että voin toteuttaa matkan aikana monipuolisesti itselleni rakkaita juttuja. Roomassa voi elää cityelämää, katsella ihmisiä, shoppailla ja pistää kivoimmat vaatteet päälle. Ainakin yhdet törkeän korkeat korot aion ottaa mukaan (toiset voin sitten löytää sieltä… ha ha!)

Assisissa olisi tarkoitus tutustua alueen historiaan (joka tosin on matkaseuralleni hyvin tuttu – sitä parempi mulle!!) ja vaellella vuorilla. Asumme Assisissa vanhassa kaupungissa, Lähempänä vuoria, emmekä alhaalla laaksossa, missä sijaitsee uusi Assisin kaupunki.

Italy

Luotan täysin matkaseurani paikalliseen Italian-tuntemukseen ja omaan se-tapahtuu (-tai-löytyy)-minkä-on-tarkoituskin-tapahtua -asenteeseeni, mutta olisin kumminkin erittäin kiinnostunut kuulemaan vinkkejä sekä Rooman että Assisin suhteen!

Roomasta haluaisin eniten kuulla vinkkejä, mistä löytyisi hyviä 2nd hand putiikkeja tai outletteja. Tai kirppiksiä tai käymisen arvoisia markkinoita. Se hitsin Pradan outlet taitaa olla just siellä Pohjois-Italiassa, lähellä Ryan Airin Milanon kenttää… Luulisi silti, että Roomasta voisi kuitenkin löytää jotain kivaa. Plz, u helpz me?

Assisista olen kiinnostunut ihan kaikenlaisista vinkeistä! Tarkoitus on kylläkin viettää Assisin päivät vuorilla (ihanaa ja niiiin kivaa!!!), mutta olisin tosi kiinnostunut kuulemaan onko esmes Assisin uusi kaupunki käymisen arvoinen? Onko siellä vaikkapa shoppailu erityisesti halvempaa kuin Roomassa… ;D Ja kaikki muutkin vinkit Roomasta tai Assisista ovat tosi tervetulleita.

Tämän lisäksi toivoisin testattuja vinkkejä (lähinnä Roomaan, mutta myös Assisiin) kohtuuhintaisista hyvistä ruokapaikoista, jotka tuskin löytyvät Fontana di Trevin ympäriltä – ha ha!… Noin niinkuin esimerkiksi voin kertoa, että se Kungsträdgårdenin ja Hamngatanin välissä oleva turistien suosima ravintola ei ole Tukholman paras hinta-laatu -suhteeltaan…

Old stuff