Category: Elämäntavat


Olikos pikkuisen merkurius peruuttaa -moment eilen, kun Instagram lakkasi toimimasta ja eikös Facebookin takunnut asiaankuuluvasti!?! Sen lisäksi eilinen työmatkani Osloon on hyvä esimerkki: menolento aamulla oli tunnin myöhässä ja paluulentokin hiukan. Oslon päässä se oli kylläkin ihan onni, sillä lentokenttäbussi mateli reilun puolen tunnin matkaansa tuplasti pidempään tiellä sattuneen peltikolarin vuoksi. No, nämä nyt kuuluvat asiaan eikä mitään varsinaista katastrofia tapahtunut – jollei pientä Instagramin lamaantumisesta aiheutunutta paniikkia oteta lukuun!
Merkuriuksen peruutus jatkuu maaliskuun 28. päivään asti ja siihen asti on hyvä laskea sen varaan, että liikenne myöhästelee (ylipäätään kannattaisi välttää matkustamista), tietoliikenne takkuaa (muista back upit!), kommunikointia värittää kärjistykset ja väärinymmärrykset ja lisäksi kannattaisi ylipäätään välttää isompien sopimusten allekirjoittamista, jos vain mahdollista.
Mutta katsotaanpas, mitä korteilla on sanottavana tulevan viikonlopun meiningeistä. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Pyriitti
Parantaa muistia ja vahvistaa keskittymiskykyä. Myönteinen kivi, joka helpottaa riittämättömyyden tunteita ja mahdollistaa oman potentiaalin näkemisen. Vahvistaa taloudellista menestystä ja houkuttelee luokseen kaikenlaista muutakin menestystä.
Savukvartsi
Savukvartsi on kestävyyden kivi, joka lisää nopeavaikutteista energiaa ja edistää itsetuntoa sekä elämäniloa. Se tasaa tunteita, lisää fyysistä voimaa sekä vahvistaa todellisuudentajua ja kykyä viedä asiat päätökseen. Lievittää tehokkaasti jännitystiloja ja palauttaa takaisin maanpinnalle. Savukvartsi myös suojelee neutraloimalla negatiivisia energioita ja heijastamalla ne takaisin lähettäjälle. Sen energia tuo turvallisuuden tunnetta ja levollista luottamusta paitsi tulevaisuuteen, myös omaan sisäiseen viisauteen ja osaamiseen. Savukvartsi lievittää näin jännitystä, stressiä, ärtymystä ja masennusta. Voimaltaan varsin maskuliininen ja sitä onkin käytetty paljon miesten sormuksissa.
Vihreä jade
Vähentää kielteisyyttä, edistää pitkäikäisyyttä ja auttaa unelmia toteutumaan. Voimakkaasti suojeleva kivi opettaa viisautta rauhassa ja houkuttelee hyvää onnea sekä ystäviä. Erityisesti nauravan buddhan muotoon hiotun vihreän jaden sanotaan tuovan mukanaan maallista menestystä ja vaurautta. Suojeleva kivi, joka opettaa viisautta, houkuttelee hyvää onnea ja ystäviä.

1. Sauvojen Prinssi
Päättäväisyys, avoimuus ja vapaus – siinä on viikonlopun tunnussanat. Synkät ja haastavat ajat alkavat olla takanapäin, vaikka ehkä vielä siintelevätkin horisontissa. Olosi on voimakas, energinen ja jopa peloton. Näet maailman uusin silmin ja tiedät selvinneesi niin kovista koetuksista, että pienet vastoinkäymiset eivät tunnu missään.
Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen Prinssi uhkuu energiaa ja pioneerihenkeä, joten tänä viikonloppuna on hyvä hetki ruksia todo-listalla roikkuneita asioita, niitä isompia ja hankalampiakin. Luovuus on myös korkealla ja toisaalta sentimentaalisuus alhaalla, joten esim. vaatekaapin siivous saattaisi onnistua juuri tänä viikonloppuna.
2. VIII – Tasapaino
Viikonlopun tunnussanoja ovat sisäinen tasapaino ja oikeudenmukaisuus. Kaikenlaisia äärimmäisyyksiä kannattaa välttää ja kohdata tilanteet älylliseen ajatteluun ja sisäiseen ääneen luottaen. Hätiköinti ei kannata ja aina on hyvä tarttua tarjolla olevaan mahdollisuuteen löytää neuvotellen kaikkien kannalta parhain ratkaisu. Kortti viittaa myös karman lakiin, joten voit olla varma, että ilkeillen tai pahat mielessä tehdyt teot iskevät ennemmin tai myöhemmin omaan nilkkaan.
Vinkki viikonlopuksi: Omat teot ja valinnat muokkaavat tulevaisuutemme. Aina on mahdollisuus valita hyvän ja pahan välillä, vaikka se tuntuisikin hankalalta käytännön tasolla. Oikeiden valintojen avulla on mahdollista löytää sisäinen tasapaino ja harmonia. Kannattaa siis miettiä kaksi kertaa, vaikka tämän viikonlopun energiat houkuttelisikin äkkipikaisiin tekoihin.
3. Sauvojen Ässä
Tulevat päivät vaikuttavat olevan täynnä puhdistavaa tulista energiaa. Kaikesta vanhasta ja raskaasta vapautuminen, totuudellisuus ja uuden luominen on nyt vahvasti pinnalla. Kortin taustalla säkenöivät salamat symboloivat henkistä heräämistä ja oman sisäisen palon – ja valon – löytämistä.
Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen ässä on täynnä puhdasta energiaa, joka antaa uskoa siihen, että kaikki on mahdollista. Valtava määrä sisäistä voimaasi on vapautumassa käyttöön. Nauti energiastasi kaikin voimin – menneisyyteen ei enää voi eikä kannata takertua. Voit saavuttaa ihan mitä tahansa, kun vain suuntaat voimavarasi oikein.
Itselleni nostin ykkösen – eli sauvojen prinssin. Taas! Eihän siitä ole kuin pari-kolme viikkoa, kun viimeksi nostin saman kortin. Silloin olin menossa Tampereelle tekemään raskaita selvittelyhommia ja täytyy sanoa, että varmasti osittain kortin tarjoaman energian voimin selvisin hommasta täysjärkisenä.
Nyt tuo sama duuni jatkuu täällä kotona. Kippasin mm. äidin kaikki tärkeät paperit ja suurimman osan valokuvia vain yhteen mukaani ottamista jättikokoisista matkalaukuista ja tuumasin käyväni ne läpi sitten joskus. Ihan älyttömästi tekisi mieleni lykätä selvittelytyö itselleni tyypillisesti jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Toisaalta sauvojen prinssin energian turvin voisinkin ryhtyä puuhaan jo tänä viikonloppuna. Tulisi sitten sekin tehtyä!


Hyvää torstai-iltaa!
On uuden kuun aika, merkurius peruuttaa kaloissa ja uranus on siirtynyt härän merkkiin. Eli en edes kysy, miten siellä voidaan, sillä kaikki astrologinen hässäkkä aiheuttaa vähintäänkin sisäistä epätasapainoa. Uusi kuu on aina hyvä aika päästää irti menneestä ja asettaa tahtotila tulevaa ajatellen. Merkuriuksen peruutus on yleensä suuri varoitusmerkki ja fiksu välttää tekemästä suuria päätöksiä ja allekirjoittamasta sopimuksia tänä aikana.
Toisaalta aika on erittäin otollinen päästää irti henkisestä painolastista, vahingollisista toimintatavoista ja kaikenlaisesta itsensä vähättelystä. Yhteys omaan sisimpään löytyy nyt helpommin ja moni saattaa yllätyksekseen havaita luovat ominaisuutensa. Kunhan vain varaa riittävästi aikaa rauhoittumiseen ja lepäämiseen eikä pakota itseään ylenpalttiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen, menee tämäkin astrologisesti haastava ajanjakso ohi ihan mukavasti.
Mutta eihän täällä pitänyt planeetoista höpistä, vaan katsoa, mitä kortit lupaavat tulevalle viikonlopulle!
Homma menee näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Sitriini
Iloinen ja älyllinen kivi, joka karkoittaa alakuloisuutta. Lisää perheyhteyttä ja auttaa tiimityöskentelyssä. Puhdistaa auraa, lämmittää, hoitaa ja uudistaa ihoa.
Kuukivi
Auttaa tunteiden vapauttamisessa ja näkemään selkeästi. Tuo onnea rakkaudessa ja tasapainottaa. Lempeästi hoitava kivi, joka näyttää tien kotiin. Tasapainottaa hormoneja ja helpottaa kaiken turhan painolastin taakse jättämisessä.
Ametisti
Syvästi rauhoittava superkristalli. Auttaa pääkipuun, univaikeuksiin ja suojaa stressiltä sekä negatiiviselta energialta. Puhdistaa kroppaa, vahvistaa intuitiota ja vaistoja. Monipuolisia parantavia vaikutuksia.

1. Maljojen 7 – Irstaus
Kortin nimi on mielestäni vähän tyhmä, koska tässä kohtaa se viittaa ennemminkin voimakkaaseen, jopa epätoivoiseen, rakkaudenkaipuuseen ja ihmissuhteisiin takertumiseen kuin mihinkään varsinaiseen irstailuun. Suunta elämässä voi tuntua hiukan hämärältä juuri nyt. Aiemmin iloa ja tyydytystä tuottaneet asiat tuntuvat nyt tyhjänpäiväisiltä ja merkityksettömiltä.
Vinkki viikonlopuksi: Ehdottomasti tärkein vinkki juuri nyt on se, että menneisyyteen ei kannata takertua. Jos jotkin asiat, joista ennen olet saanut nautintoa, tuntuu nyt tahmeilta ja kyllästyttäviltä, se on vain merkki siitä, että on aika päästää irti. Toisaalta kaikkea, mitä haluaa, ei voi saada yhdellä kertaa ja siksi onkin tärkeä oppia nauttimaan myös matkasta kohti unelmia.
2. Miekkojen 7 – Turhautuminen
Horjuttaako epäilykset ja pelot luottamustasi elämään? Useimmiten ne ovat vain kohinaa oman sisimmän pimeämmältä puolelta – ja täysin vailla todellisuuspohjaa. Miekkojen seiska edustaa toivoa ja läpimurtoa, joten luota sisäiseen näkemykseesi ja näe pelkojesi läpi.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt kannattaa olla rohkea ja katsoa ahdistusta & pelkoja silmästä silmään. Kun vain on riittävän rohkea, löytyy myös ratkaisujen avaimet samasta osoitteesta – eli omasta sisimmästä. Neuvojen kuunteleminen ei tässä tilanteessa ole myöskään väärin. Kukaan ei voi tietää kaikkea ja intuitiollasi ja pelot unohtamalla tiedät kyllä, ovatko neuvot hyviä juuri sinulle tähän tilanteeseen.
3. V – Ylipappi
Kukaan muu ei voi kertoa sinulle kuka olet – vain sinä itse voit sen määritellä. Kortti kuvaa henkistä etsimistä ja totuutta. Olemalla rehellinen itselleen ja opettelemalla kuuntelemaan omaa sisäistä ääntään on mahdollista saavuttaa suuria oivalluksia. Vaikuttaa siltä, että uusi ajanjakso sarastaa.
Vinkki viikonlopuksi: Jotain uutta ja merkittävää on kehkeytymässä ja alat vähitellen vakuuttua tiesi oikeasta suunnasta. Kannattaa kuitenkin välttää fanaattisuutta, moralisointia, toisten tuomitsemista ja oman totuuden tuputtamista muille ainoana oikeana. Jokaisen polku on lopulta erilainen.
Itselleni nostin kolmosen – eli ylipapin. Olen itseasiassa hyvin iloinen tuosta kortista, vaikka sitä pidetään usein hiukan synkeänä ja vaikeana. Tuntuu, että juuri nyt kaipaan henkistä suvantovaihetta, suorastaan sisäänpäinkääntynyttä epäsosiaalisuutta, löytääkseni jälleen elämäni punaisen langan pään.
Käytännön tasolla kaikki on oikein hyvin – töissä ja ihmissuhteissa menee kivasti ja viihdyn elämässäni. Sen sijaan se kuuluisa “big picture” on tällä hetkellä rasittavan sumea (tai se on ollut sitä jo pitkään, mutta nyt vasta oikeastaan tajusin sen…) ja sitä on pakko prosessoida ennenkuin tästä pääsee eteenpäin.


Aivan poskettoman raskas viikko takana. Olen sekä myynyt että tyhjentänyt lapsuudenkotini Tampereella. Onneksi oli parhaat ystäväni apujoukkoina, yksin en olisi hommasta selvinnyt. Puuhan lomassa nousi esiin valtavasti lapsuus- ja nuoruusmuistoja, joita kertoilemalla tehtiin aikamatkaa taaksepäin ja prosessoitiin selkeään yhden ajanjakson päättymistä. Ai että, miten monet bileetkin Hallituskadulla tuli pidettyä!
Kaiken päälle onnistuin vielä hankkimaan kunnon flunssan, joten tämänkertaiset tarotit on ehkä tavallistakin osuvammat. Pienessä kuumehuurussa sitä tuntee muutenkin olevansa hyvin lähellä maailmankaikkeuden energiakeskuksia.
Homma toimii siis näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vihreä Aventuriini
Vihreä Aventuriini on yleisrauhoittava ja parantava kivi. Hillitsee hermoromahdustilanteissa ja helpottaa migreenin ja kroonisen päänsäryn oireita. Lisää tunteiden tasapainoa ja auttaa päätöksenteossa ammatinvalintaan tai vaihtamiseen liittyvissä kysymyksissä. Auttaa univaikeuksiss
Musta turmaliini
Voimakkaasti suojeleva ja turvallisuudentunnetta lisäävä kivi, jota käytetään kilpenä kielteisiä energioita vastaan. Neutraloi negatiivisia ajatuksia ja riitoja kääntämällä niiden energian positiivikseksi. Auttaa näkemään selkeästi ja voittamaan pelot. Lisää läsnäoloa ja rohkeutta.
Lapis latsuli
Voimistaa tietoisuutta ja tuo syvän rauhan. Auttaa irtautumaan kielteisestä emotionaalisesta sitoutumisesta, lisää itsevarmuutta ja voimistaa itseilmaisua. Se vahvistaa rehellisyyttä ja objektiivisuutta sekä voimistaa myötätuntoa. Lisäksi se helpottaa stressiä tuomalla järjestystä sekä elämään että kiireiseen mieleen. Auttaa oman tien ja ”mission” löytämisestä.

1. Lanttien 9 – Saavutus
Luovuus, viisaus ja rakkaus – siinä on tämän viikonlopun avainsanat. Sisällesi tulee rauhallinen tietoisuus siitä, että valitsemasi tie on oikea. Nyt on aika nauttia oman työn hedelmistä ja sadonkorjuusta.
Vinkki viikonlopuksi: Lanttien 9 on tasapainoisen tyytyväisyyden ja onnellisuuden kortti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että varsinkin rakkaus on sellainen, joka on annettava ehdoitta, ilman vaatimusta tai odotusta vastarakkaudesta tai -palveluksista. Kun on saavuttanut jotain, on kosmisen tasapainon kannalta aina hyvä jakaa sitä myös muille. Miten olisi esimerkiksi päivälliskutsut läheisimmille tänä viikonloppuna? Tai vapaaehtoistyö urheilujärjestön tai partion tapahtumissa?
 2. XV – Paholainen
Kortin nimi johtaa helposti negatiivisiin ajatuksiin, mutta paholaisen energia on aivan mahdollista suunnata myös kaikkeen positiiviseen. Voimakas maanläheinen aistillisuus ja maskuliininen voima antaa rohkeutta kohdata totuus sellaisena kuin se on. Tänä viikonloppuna on kaikki mahdollisuudet olla säkenöivin, hurmaavin ja kiehtovin oma itsesi. Mitään ei kuitenkaan kannata tehdä tai sanoa unohtaen oma herkkyys ja haavoittuvaisuus.
Vinkki viikonlopuksi: Tahdonvoima on hyvä asia ja on tärkeää tehdä valintoja oman sisäisen näkemyksen mukaisesti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että se on sinun totuutesi. Vaikka olisit miten vakuuttunut, läheisilläsi on oikeus tehdä omat päätöksensä ja valintansa. Nauti omista valinnoistasi, mutta samalla kannattaa muistaa, että muut tekevät omat valintansa sinusta riippumatta.
3. Sauvojen Prinsessa
Tiedossa on innostusta, uutta luovaa kasvun energiaa ja pirskahtelevaa iloa, joka saattaa ilmetä ihan fyysisenä haluna hypähdellä ja tanssahdella. Kokemasi pelko on menettänyt tai parhaimmillaan menettämässä otteensa sinusta ja tunnet kuin sisälläsi alkaisi kevät – jäät sulavat, uutta alkaa versota siellä täällä ja innostuksesi avulla näet, mitä kaikkia upeita kukkia sieltä onkaan tulossa. Käytä tämä energia hyödyksesi!
Vinkki viikonlopuksi: Suuressa innostuksen ja energialatauksen pyörityksessä voi käydä niin, että sitä alkaa sekoilla ihan liian moneen suuntaan ja sitten lopulta mistään ei tule mitään. Sauvojen prinsessa ei kehota tarkastelemaan pulppuavia ideoita mitenkään erityisen kriittisesti – sen aika on myöhemmin – mutta täydellinen sekasorto aiheuttaa vain turhautumista. Nyt on myös oikea hetki tarkastella, onko elämässäsi jotakin, mikä estää nauttimasta siitä täysipainoisesti ja keskittää energiaa sinne, ilon kautta.
Itselleni nostin ykkösen, lanttien ysin. Ja tosiaankin tilanne on juuri nyt, että olen saanut tässä lähiaikoina niin paljon: tukea, rakkautta, hyväksyntää, yhteisöllisyyttä – kaikkea sitä, mikä on tärkeintä elämässä. Ja muutenkin monet asiat ovat loksahdelleet kohdilleen, joten nyt on hyvä aika antaa takaisin. Kuumeessa en kyllä mitään fyysisiä ponnisteluja voi suorittaa, mutta mielessä on parikin asiaa, jotka voi hyvin tehdä täältä sairaspedin pohjilta.
Ihanaa viikonloppua! <3


Mitenkäs siellä on tämä vuoden ensimmäisen (ja laskujeni mukaan ainoan) superkuun viikko on mennyt? Super snow moon ja maanantaina alkanut kalojen aika lähettää merkillistä energiaa. Parhaimmillaan sitä on energinen, poikkeuksellisen luova ja idearikas, pahimmillaan sitä vain sekoilee saamatta mitään aikaiseksi ja vähäisemmätkin yritykset saada todo-lista jonkinlaiseen kuosiin hajoaa silkkaan toiveajatteluun ja taivaanrannan maalailuun.
No, mutta katsotaanpas, mitä korteilla on kerrottavana tulevan viikonlopun meiningeistä. Homma menee näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Ruusukvartsi
Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.
Hematiitti
Lisää tervettä talonpoikaisjärkeä ja vahvistaa eloonjäämisviettiä. Auttaa näkemään ja poistamaan itse itselle asetettuja esteitä ja vahvistaa keskittymiskykyä. Rentouttaa ja helpottaa unen saantia.
Ametisti
Syvästi rauhoittava superkristalli. Auttaa pääkipuun, univaikeuksiin ja suojaa stressiltä sekä negatiiviselta energialta. Puhdistaa kroppaa, vahvistaa intuitiota ja vaistoja. Monipuolisia parantavia vaikutuksia.

 1. Sauvojen Prinssi
Päättäväisyys, avoimuus ja vapaus – siinä on viikonlopun tunnussanat. Synkät ja haastavat ajat alkavat olla takanapäin, vaikka ehkä vielä siintelevätkin horisontissa. Olosi on voimakas, energinen ja jopa peloton. Näet maailman uusin silmin ja tiedät selvinneesi niin kovista koetuksista, että pienet vastoinkäymiset eivät tunnu missään.
Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen Prinssi uhkuu energiaa ja pioneerihenkeä, joten tänä viikonloppuna on hyvä hetki ruksia todo-listalla roikkuneita asioita, niitä isompia ja hankalampiakin. Luovuus on myös korkealla ja toisaalta sentimentaalisuus alhaalla, joten esim. vaatekaapin siivous saattaisi onnistua juuri tänä viikonloppuna.
2. XIV – Taito
Vaikuttaa siltä, että tulossa on varsin tasapainoinen ja seesteinen viikonloppu. Olet valmis hyväksymään sen että asioilla on kaksi puolta, hyvää ei ole olemassa ilman pahaa, oikeaa ilman väärää, kaunista ilman rumaa. Pystyt näkemään kokonaisuudet laajemmasta perspektiivistä ja ymmärrät ristiriitaisuuden tasapainottavan vaikutuksen.
Vinkki viikonlopuksi: Näkemyksesi ansiosta sinun on nyt helppo toimia sovittelijana tai tilanteen tasapainottajana. Kun vain luotat omiin taitoihisi voit tuoda ympäristöösi kaivattua seesteisyyttä.
 3. Maljojen 8 – Uupumus
Epätyydyttävästä tilanteesta ei näytä olevan helppoa ulospääsyä. Kortti kuvaa varsin voimakasta kyllästymistä nykyiseen elämäntilanteeseen ja elämäntyyliin. Hakusessa on selkeästi jotain syvempää ja tarkoituksellisempaa. Energiaa on tullut hukattua kaikenlaiseen, mistä ei ole oikeasti iloa kenellekään. Kortti viittaa siihen, että nyt on korkea aika tsekata, missä jamassa arkipäivän rutiinit pyörii.
Vinkki viikonlopuksi:  Nyt on tosi hyvä aika sanoa selkeä ei kaikille energiavarkaille – oli ne sitten ei-toivottuja ihmissuhteita tai huonoja ja kuluttavia elämäntapoja. Kortin viesti on kaksijakoinen: rajat kannattaa laittaa sekä ulkoa tuleville paineille ja vaatimuksille, mutta myös yhtälailla tarkastella omia rutiinejaan. Riittävä uni, laadukas ravinto ja päivittäinen liikunta on hyvinvoinnin selkäranka.
Itselleni nostin ykkösen – eli Sauvojen Prinssin – enkä olisi voinut toivoa parempaa korttia itselleni! Tietty olen valmis jättämään kaikki haasteet taakse ja kohtaamaan helpompia aikoja – kukapa ei – mutta tuo isojen ja hankalien asioiden ruksiminen pois todo-listalta todellakin kolahti.
Olen ennenkin sanonut, että näiden korttien “vaikutus” on vähintäänkin viikonlopun yli – useimmiten pidempään, pitkälle alkuviikkoon.
Omassa ohjelmassani on sunnuntaina lähtö Tampereelle ja sitten kauppakirjojen allekirjoitus äidin asunnosta (kyseessä siis lapsuudenkotini, jossa asuin viisivuotiaasta siihen, kun 19-vuotiaana muutin pois ja äitini siihen asti, kunnes vähän reilu vuosi sitten sattuneen toisen aivoverenvuodon jälkeen ei enää voinut asua yksin) – ja sitten lopulta koko asunnon tyhjennys. Eli siis en voisi toivoa parempaa energiaa tulevaan viikonloppuun ja alkuviikkoon kuin mitä Sauvojen Prinssi tarjoaa!


Ihan ainoastaan ja vain ystävänpäivän kunniaksi Torstai Tarot ilmestyy poikkeuksellisesti jo heti näin aamupäivästä.
Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on paljon jänniä treffejä sovittuna ja kaikkea muutakin kivaa tiedossa. Itse täällä kärvistelen ison projektin kanssa, jonka dead line on huomenna, joten kaikki teoreettisetkin mahdollisuudet säännönmukaiseen Valentinen päivän viettoon on aika minimissä.
Mutta pitemmittä puheitta asiaan – onhan sentään vuoden potentiaalisesti romanttisin päivä!
Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Pyriitti
Lisää muistia ja vahvistaa keskittymiskykyä. Myönteinen kivi, joka helpottaa riittämättömyyden tunnetta ja mahdollistaa oman potentiaalin näkemisen. Vahvistaa taloudellista menestystä ja houkuttelee luokseen kaikenlaista muutakin menestystä.
Tiikerinsilmä
Hyvin suojeleva kivi, joka opettaa pysähtymään, katselemaan ja kuuntelemaan ennen seuraavaa isoa loikkaa eteenpäin. Kivi on hyvä työasioille, se lisää itseluottamusta ja vapauttaa stressistä. Tiikerinsilmä auttaa tekemään vakaita päätöksiä työasioissa ja busineksessa.
Musta turmaliini
Voimakkaasti suojeleva ja turvallisuudentunnetta lisäävä kivi, jota käytetään kilpenä kielteisiä energioita vastaan. Neutraloi negatiivisia ajatuksia ja riitoja kääntämällä niiden energian positiivikseksi. Auttaa näkemään selkeästi ja voittamaan pelot. Lisää läsnäoloa ja rohkeutta.

1. XIV – Taito
Vaikuttaa siltä, että tulossa on varsin tasapainoinen ja seesteinen viikonloppu. Olet valmis hyväksymään sen että asioilla on kaksi puolta, hyvää ei ole olemassa ilman pahaa, oikeaa ilman väärää, kaunista ilman rumaa. Pystyt näkemään kokonaisuudet laajemmasta perspektiivistä ja ymmärrät ristiriitaisuuden tasapainottavan vaikutuksen.
Vinkki viikonlopuksi: Näkemyksesi ansiosta sinun on nyt helppo toimia sovittelijana tai tilanteen tasapainottajana. Kun vain luotat omiin taitoihisi voit tuoda ympäristöösi kaivattua seesteisyyttä.
2. Lanttien 5 – Huoli
Kortti symboloi vanhojen rakenteiden ja uskomusten sortumista. Jotain uutta on syntymässä vanhan tilalle. Tasapaino tuntuu olevan hukassa ja sopusointu kadoksissa. Uhkakuvat ovat pääasiassa ulkoisia, rahaan, työhön, terveyteen ja ihmissuhteisiin liittyviä. Totutut mielen rakenteet on nyt kuitenkin aika jättää taakse ja lopettaa huolien ja murheiden hautominen. Jotain uutta on syntymässä vanhan tilalle.
Vinkki viikonlopuksi: Kun kaaos on ohitse, eteen avautuu jotain kaunista ja arvokasta. Älä anna mielellesi ylivaltaa, vaan luota siihen, että elämä pitää sinusta huolta. Uskalla luopua totutuista toiminta- ja ajattelutavoistasi.
3. Maljojen 8 – Uupumus
Epätyydyttävästä tilanteesta ei näytä olevan helppoa ulospääsyä. Kortti kuvaa varsin voimakasta kyllästymistä nykyiseen elämäntilanteeseen ja elämäntyyliin. Hakusessa on selkeästi jotain syvempää ja tarkoituksellisempaa. Energiaa on tullut hukattua kaikenlaiseen, mistä ei ole oikeasti iloa kenellekään. Kortti viittaa siihen, että nyt on korkea aika tsekata, missä jamassa arkipäivän rutiinit pyörii.
Vinkki viikonlopuksi:  Nyt on tosi hyvä aika sanoa selkeä ei kaikille energiavarkaille – oli ne sitten ei-toivottuja ihmissuhteita tai huonoja ja kuluttavia elämäntapoja. Kortin viesti on kaksijakoinen: rajat kannattaa laittaa sekä ulkoa tuleville paineille ja vaatimuksille, mutta myös yhtälailla tarkastella omia rutiinejaan. Riittävä uni, laadukas ravinto ja päivittäinen liikunta on hyvinvoinnin selkäranka.
Kovin romanttisia eivät kortit nyt sitten kuitenkaan tänä torstaina olleet. Itselleni nostin kolmosen ja todellakin allekirjoitan sen sanoman monella tasolla! Olen jo pitkään miettinyt, että miten voi olla mahdollista, että minulla, jolla ei ole enää edes kotona asuvia lapsia, on muka niin kiire, että en hyvistä aikeistani huolimatta ehdi salille kuin ehkä kerran joka toinen viikko. Nyt on kyllä korkea aika pistää prioriteetit paikoilleen!


Huh, huh – millainen viikko tässä onkaan takana! Aavistelin, että tulee olemaan aika paljon, mutta että hädin tuskin ehdin nukkua tarpeeksi, oli kyllä yllätys. Eli sori ja pahoitteluni vielä kerran Torstai Tarotin viivästymisestä.
Tässä nyt kuitenkin pitemmittä puheitta viikonlopun kortit. Itse prosessi on hoidettu samalla pieteetillä ja samoja, nyt jo vakiintuneita metodeita käyttäen, joten vinkit ja fiilikset ovat ihan yhtä vakaalla pohjalla kuin vähän vähemmänkin kiireisessä tilanteessa.
Homma toimii siis näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Hematiitti
Lisää tervettä talonpoikaisjärkeä ja vahvistaa eloonjäämisviettiä. Auttaa näkemään ja poistamaan itse itselle asetettuja esteitä ja vahvistaa keskittymiskykyä. Rentouttaa ja helpottaa unen saantia.
Granaatti
Granaatti parantaa terveyttä, lisää uskollisuutta ja mielikuvitusta sekä tasapainottaa energiavirtoja. Tummanpunainen (joidenkin mukaan musta) granaatti suojelee painajaisilta, stimuloi alkuvoimaa ja antaa uskallusta ja rohkeutta. Vahvistaa itsetuntoa ja selkärankaa.
Howliitti
Howliitti on erittäin rauhoittava kivi, joka auttaa löytämään ja vahvistamaan omaa kunnianhimoa. Se vahvistaa ja auttaa myös tavoitteiden saavuttamisessa. Howliitti opettaa kärsivällisyyttä sekä haihduttaa raivoa. Fyysisellä tasolla kivi yhdistetään kalsiumtasapainoon sekä hampaisiin ja luihin. On myös suositeltavaa pitää howliitteja vuoteen ympärillä, sillä se karkottaa unettomuutta.

 1. Miekkojen Ässä
Luvassa on mielen kirkkautta, ajattelun selkeyttä ja inspiraatiota. Jokin asia – ehkä ihmissuhde tai työasia – on tuntunut epäselvältä ja vähän hankalaltakin, mutta nyt alat tajuta, mistä on kyse. Ymmärryksesi perustuu faktoihin, jotka on saattanut jäädä muilta näkemättä, eikä epämääräiseen mutu-tuntumaan. Asioiden selkeytyminen vapauttaa valtavasti energiaa.
Vinkki viikonlopuksi: Kannattaa tuntea myös vastuunsa kaiken ajattelun kirkkauden keskellä, etenkin, jos kyse on ihmisistä. Yritä pukea sanat ja viestisi mahdollisimman rakkaudelliseen ja myötätuntoiseen muotoon – se on ihan mahdollista ilman, että tinkisi sanoman selkeydestä.
 2. Maljojen Prinsessa
Oletko tehnyt sovinnon menneisyyden kanssa? Jos et, niin nyt siihen on hyvä hetki. Maljojen Prinsessan asun helmaa koristavat kristallit kuvaavat hänen kykyään nähdä asiat sellaisena kuin ne on – ei sellaisina kuin hän haluaisi niiden olevan. Tunnistat myös omat parhaat puolesi ja viikonlopun energiat tekee sen, että uskallat nauttia niistä.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt on oikea aika antautua rakkaudelle ja uskaltaa tehdä asioita, joista ihan oikeasti tykkäät ja joilla on sinulle todellista merkitystä. Irroittaudu asioista, jotka tunnet turhiksi (mutta tee se lempeästi!) ja pitäydy vain ihmissuhteissa jotka ovat totuudellisia ja rakkaudellisia.
 3. VI – Rakastavaiset
Puhdasta, vilpitöntä rakkautta, myötätuntoa ja syvällisiä ihmissuhteita olisi tiedossa nyt tälle talviviikonlopulle. Oikeastaan ainoa voima, jolla voi oikeasti siirtää vuoria, on rakkaus. Vastakohdat täydentävät toisiaan ja luovat parhaimmillaan täydellisen harmonian.
Vinkki viikonlopuksi: On paljon mahdollista, että elämääsi astuu viikonlopun aikana tärkeä ihminen, jonka kanssa saat kokea tasapuolisen harmonisen rakkaudellisen suhteen muodostumisen joko läheisenä ystävänä tai romanttisessa mielessä. Kysymys onkin: oletko valmis ottamaan vastaan tämän lahjan? Toisaalta kortti muistuttaa myös siitä kaikkein tärkeimmästä ihmissuhteestamme, suhteesta omaan itseemme. Rakasta ja hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, niin rakkauden määrä ympärilläsi senkuin lisääntyy!
Itselleni nostin ykkösen ja todellakin toivon, että tuo pitää paikkansa! Raskas ja pitkä työviikko on osittain ollut juuri sitä, koska niin monet asiat tuntuvat vaillinaisilta – ihan kuin yrittäisi päästä eteenpäin paksussa sumussa. Toivotan siis erittäin tervetulleeksi kaiken kirkkaan ja selkeän ajattelun, mitä miekkojen ässä lupaa!
Muuten on aika poikkeuksellista, että satuin nostamaan sekä maljojen prinsessan ja rakastavaiset – molemmat todellakin rakkaudellisia ihmissuhdekortteja. Etenkin maljojen prinsessasta sanotaan, että se voi tietää myös ihan konkreettisesti tulossa olevia lahjoja, rikkautta (ei välttämättä rahaa tai muuta maallista) ja jopa uutta ihmisen alkua, vauvaa.
Ihanaa viikonloppua!! <3

Old stuff