Category: Elämäntavat


Siis apua! Ihan ensimmäiseksi on aivan pakko kertoa, mitä hetki sitten tapahtui! Mun rapusta haettiin joku ambulanssilla!! Voihan se tietenkin olla jotain muutakin kuin koronaa, tietty sen tajuan – mutta silti. Yours truly on aivan heittämällä tämän rapun vanhin asukas, eikä tässä asumieni kohta kahdentoista vuoden aikana ole näkynyt yhtäkään ambulanssia täällä… Tosiaankin kysymys voi olla vaikka mistä, mutta olin juuri suunnitellut, että lähden raijaamaan pahvilaatikoita sun muuta meidän kierrätysroskikseen (joka on auki vain muutamana päivänä viikossa pari tuntia kerrallaan), mutta ei todellakaan kiinnostanut kulkea hissillä, jolla on juuri (mahdollisesti) viety koronapotilasta! Huh huh!
Ja sitten päivän aiheeseen…
Planeetat tekevät nyt aikamoista kuviota toistensa kanssa ja voimakkain vaikutus on kaikenlainen yleinen epävarmuuden ja epäilyn tunne sellaisena jäytävänä alitajuisena epämukavuutena, josta on vaikea ottaa selkoa. Mieli voi olla maassa ja tulevaisuus näyttää valottomalta, vaikka miten yrittäisi järjellä selittää itselleen, että kaikki on hyvin. Kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen saattaa juuri nyt tuntua lähinnä huonolta vitsiltä, mutta sanokaa minun sanoneen, se on silti se tehokkain ja helpoin lääke vallitsevien energioiden negatiivisia vaikutuksia vastaan.
Aivot rekisteröivät jo sen, kun alkaa mielessään etsiskellä aiheita ja asioita, joista voisi olla kiitollinen, ja ne alkaa tuottaa mielihyvähormoni dopamiinia. Siis vaikka ei löytäisi ainuttakaan asiaa, josta voisi olla kiitollinen, pelkästään etsiminen on palkitsevaa! Saatika sitten, kun oikeasti huomaa, miten paljon on asioita, joista voi olla kiitollinen. Kiitollisuus = mentaalisia havuja, kun tuntuu, että suksi ei luista.
Korteilla on tietty sanansa sanottavana viikonlopun meiningeistä myös. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin. (Kuvat on nyt valitettavasti sellaista “tänään ei valjennut päivä ollenkaan” -tasoa..)

Lepidoliitti
Rauhoittaa ja tyynnyttää yliaktiivista mieltä. Helpottaa stressiä, tasapainottaa ja vahvistaa keskittymiskykyä. Vahvistaa oman tilan ottamista, itsenäisyyttä, ja vähentää muiden ihmisten mielipiteiden vaikutuksen alla olemista. Auttaa pääsemään eroon päässä kehää kiertävistä hyödyttömistä ajatuksista.
Seleniitti
Seleniitti on hyvin voimakas kivi, joka puhdistaa ja vahvistaa selkeää ajattelua sekä tukee henkistä kehitystä. Se on monien suosikkivoimakivi, sillä se puhdistaa energioista pois kaiken sen, mikä jarruttaa kasvua.
Seleniitti rauhoittaa levotonta kroppaa ja tasapainottaa mieltä. Erinomainen kivi yöpöydälle, joogaharjoituksiin tai meditaation tueksi.
Tiikerinsilmä
Hyvin suojeleva kivi, joka opettaa pysähtymään, katselemaan ja kuuntelemaan ennen seuraavaa isoa loikkaa eteenpäin. Kivi on hyvä työasioille, se lisää itseluottamusta ja vapauttaa stressistä. Tiikerinsilmä auttaa tekemään vakaita päätöksiä työasioissa ja busineksessa.

1. Maljojen Prinsessa
Oletko tehnyt sovinnon menneisyyden kanssa? Jos et, niin nyt siihen on hyvä hetki. Maljojen Prinsessan asun helmaa koristavat kristallit kuvaavat hänen kykyään nähdä asiat sellaisena kuin ne on – ei sellaisina kuin hän haluaisi niiden olevan. Tunnistat myös omat parhaat puolesi ja viikonlopun energiat tekee sen, että uskallat nauttia niistä.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt on oikea aika antautua rakkaudelle ja uskaltaa tehdä asioita, joista ihan oikeasti tykkäät ja joilla on sinulle todellista merkitystä. Irroittaudu asioista, jotka tunnet turhiksi (mutta tee se lempeästi!) ja pitäydy vain ihmissuhteissa jotka ovat totuudellisia ja rakkaudellisia.
2. XV – Paholainen
Kortin nimi johtaa helposti negatiivisiin ajatuksiin, mutta paholaisen energia on aivan mahdollista suunnata myös kaikkeen positiiviseen. Voimakas maanläheinen aistillisuus ja maskuliininen voima antaa rohkeutta kohdata totuus sellaisena kuin se on. Tänä viikonloppuna on kaikki mahdollisuudet olla säkenöivin, hurmaavin ja kiehtovin oma itsesi. Mitään ei kuitenkaan kannata tehdä tai sanoa unohtaen oma herkkyys ja haavoittuvaisuus.
Vinkki viikonlopuksi: Tahdonvoima on hyvä asia ja on tärkeää tehdä valintoja oman sisäisen näkemyksen mukaisesti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että se on sinun totuutesi. Vaikka olisit miten vakuuttunut, läheisilläsi on oikeus tehdä omat päätöksensä ja valintansa. Nauti omista valinnoistasi, mutta samalla kannattaa muistaa, että muut tekevät omat valintansa sinusta riippumatta.
3. Maljojen 8 – Uupumus
Epätyydyttävästä tilanteesta ei näytä olevan helppoa ulospääsyä. Kortti kuvaa varsin voimakasta kyllästymistä nykyiseen elämäntilanteeseen ja elämäntyyliin. Hakusessa on selkeästi jotain syvempää ja tarkoituksellisempaa. Energiaa on tullut hukattua kaikenlaiseen, mistä ei ole oikeasti iloa kenellekään. Kortti viittaa siihen, että nyt on korkea aika tsekata, missä jamassa arkipäivän rutiinit pyörii.
Vinkki viikonlopuksi:  Nyt on tosi hyvä aika sanoa selkeä ei kaikille energiavarkaille – oli ne sitten ei-toivottuja ihmissuhteita tai huonoja ja kuluttavia elämäntapoja. Kortin viesti on kaksijakoinen: rajat kannattaa laittaa sekä ulkoa tuleville paineille ja vaatimuksille, mutta myös yhtälailla tarkastella omia rutiinejaan. Riittävä uni, laadukas ravinto ja päivittäinen liikunta on hyvinvoinnin selkäranka.
Nostin itselleni kakkosen – eli suuren arkanan paholaisen. Tiedän ihan hyvin, että se ei ole “paha” kortti, mutta hätkähdän silti aina pikkuisen, kun se tulee. Kortin viesti on pääosin positiivinen, mutta jos totta puhutaan, juuri nyt tuntuu, että sen maskuliininen energia voi olla itselleni vähän liikaa. Katsotaan nyt, miten viikonloppu tästä lähtee käyntiin, mutta jotenkin energinen, sexy paholainen on varsin kaukana siitä, miltä juuri nyt tuntuu. Vaikka ei siinä mitään – kyllähän sitä mielellään on säkenöivin ja hurmaavin versio itsestään ihan ilman sen kummempaa syytäkin. Haha!
Ihanaa viikonloppua, pysykää terveinä! Ja muistakaa nyt kertakaikkiaan pitää kunnolliset turvavälit, tavata ihmisiä vain ulkoilmassa ja pestä käsiä huolellisesti jokaisessa mahdollisessa välissä!!


Lohdutuksen sana tähän alkuun: enää alle kuukausi ja päivä lakkaa lyhenemästä!
Voi miten olenkaan tässä miettinyt, kuinka keväällä ajattelin helpottuneena, että on se vaan mukavaa, että koronakaranteenit, turvaetäisyyksistä huolehtiminen ja sosiaalisen kanssakäymisen minimoiminen osui vuoden valoisampaan aikaan, jolloin ulkona alkoi olla jo pikkuisen lämmintä. Että olisi varmasti kertakaikkiaan karseeta, jos joutuisi kokemaan saman vuoden pimeimpään aikaan. He he.
Nooh… onneksi päällä on yltiöoptimistinen Jousimiehen aika ja menemättä sen tarkemmin planetaarisiin kuviohin (Merkurius ja Venus on Skorpionin tähtimerkissä ja Neptunus lopettaa kesällä alkaneen peruuttamisen Kalojen tähtimerkissä, ovat ne tärkeimmät) voin kertoa, että nyt jos koskaan on hyvä aika lopettaa kaikenlainen pelien pelaaminen, asioiden kaunistelu ja totuuden kanssa pelleily. Asiat tulevat päivänvaloon sellaisena kuin ne ovat, tahdoit tai et – joten aina parempi pelata puhdasta peliä ja lopettaa kaikenlainen vehkeily.
Mutta katsotaanpas, mitä korteilla on sanottavana viikonlopun meiningeistä. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vihreä jade
Vähentää kielteisyyttä, edistää pitkäikäisyyttä ja auttaa unelmia toteutumaan. Voimakkaasti suojeleva kivi opettaa viisautta rauhassa ja houkuttelee hyvää onnea sekä ystäviä. Erityisesti nauravan buddhan muotoon hiotun vihreän jaden sanotaan tuovan mukanaan maallista menestystä ja vaurautta. Suojeleva kivi, joka opettaa viisautta, houkuttelee hyvää onnea ja ystäviä.
Ametisti
Syvästi rauhoittava superkristalli. Auttaa pääkipuun, univaikeuksiin ja suojaa stressiltä sekä negatiiviselta energialta. Puhdistaa kroppaa, vahvistaa intuitiota ja vaistoja. Monipuolisia parantavia vaikutuksia.
Rubiinifuksiitti
Rubiinin intohimo ja elämänilo yhdistettynä fuksiitin ehdottomaan ja epäitsekkääseen rakkausenergiaan tekee rubiinifuksiitista voimallisen sydämen kiven. Se hoitaa särkynyttä tai muutoin kovia kokenutta sydäntä ja virrattaa tilalle hellivää rakkautta. Kivi luo kantajalleen turvallisen olotilan sekä fyysisesti, että emotionaalisesti, samalla kun se innostaa tavoittelemaan rohkeasti omia haaveita.
Rubiinifuksiitti yhdistää mielen viisauden sydämen intohimon kanssa ja auttaa siten luottamaan omiin kykyihin ja tekemään viisaita päätöksiä. Tämän kiven avulla on mahdollista juurtua rohkeasti takaisin maahan avoimella sydämellä, joka on alkanut parantua ja vahvistua.

1. Sauvojen Ässä
Tulevat päivät vaikuttavat olevan täynnä puhdistavaa tulista energiaa. Kaikesta vanhasta ja raskaasta vapautuminen, totuudellisuus ja uuden luominen on nyt vahvasti pinnalla. Kortin taustalla säkenöivät salamat symboloivat henkistä heräämistä ja oman sisäisen palon – ja valon – löytämistä.
Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen ässä on täynnä puhdasta energiaa, joka antaa uskoa siihen, että kaikki on mahdollista. Valtava määrä sisäistä voimaasi on vapautumassa käyttöön. Nauti energiastasi kaikin voimin – menneisyyteen ei enää voi eikä kannata takertua. Voit saavuttaa ihan mitä tahansa, kun vain suuntaat voimavarasi oikein.
 2. Maljojen 10  – Täyttymys
Vain muutos on pysyvää sanotaan – ja kun suhtautuu luottavaisesti elämään ja tulevaisuuteen, asiat yleensä järjestyvät parhain päin. Toki on muutoksia ja muutoksia, mutta maljojen kymppi edustaa ehdottomasti muutosta parempaan. Luottamus ja usko saavat kaiken ilmenemään juuri oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa. Asioiden eteen ei tarvitse taistella.
Vinkki viikonlopuksi: Muista rentoutua ja antaa asioiden edetä omalla painollaan. Tärkeää on myös katsoa ympärilleen ja olla kiitollinen ja nauttia siitä mitä on nyt. Turha ahneus vain vie ilon niistä saavutuksen hedelmistä, joista kuuluisi herkutella juuri nyt.
 3. Miekkojen Ritari
Miekkojen Ritari edustaa päättäväisyyttä, kirkasta älyä, intohimoa, vauhdikasta etenemistä ja kunnianhimoa. Oletkin juuri nyt täynnä mahtavaa energiaa ja saat aikaiseksi paljon, kun vain kohdistat toimintasi ja voimasi niihin asioihin, jotka itse koet tärkeiksi. Itseluottamuksesi on poikkeuksellisen korkealla – nauti siitä ja hyödynnä tunne tavoitteidesi saavuttamiseen. Ymmärryksesi kattaa kaikki elämän eri osa-alueet ja siksi uskallat myös kaataa raja-aitoja ja vahvistaa vapauttasi.
Vinkki viikonlopuksi: Olet niin täynnä ihanaa energiaa ja halua aloittaa uusia asioita, että nurkan takana piilee lyhytjännitteisyyden peikko. Kannattaa yrittää olla sinkoilematta sinne tänne ja muistaa myös se, että oma vauhdikkuutesi ei oikeuta pomottelemaan muita samaan tahtiin.
Viime viikon Torstai Taroteista sen verran, että avasin nostamani kortin yllyttämänä Tinderin ensimmäisen kerran sitten viime kevään – haha! Jos elämä olisi romanttinen komedia, olisin tietenkin matchannut samantien jonkun yllättävän ihanuuden kanssa ja kohta päästäisiin täällä blogissakin ihailemaan tuoretta komistusta Mintun elämässä. No, näin ei kuitenkaan käynyt, joten käytin kortin energian täysin platonisesti, mikä oli kyllä sekin oikein mukavaa!
Tällä kertaa nostin itselleni kakkosen – eli maljojen kympin. Mielessäni on yksi muutos, joka toteutuessaan voi olla aika isokin. Suurin ongelma tuollaisten isompien muutosten kanssa on, että miten lopettaa stressaaminen ja universumin mikromanagerointi ja vain uskaltaa luottaa siihen, että kun itse tekee parhaansa, asiat menee just niinkuin niiden pitääkin.
Yksi asia on ainakin varmaa (tai ainakin niin varmaa kuin nyt voi olla…): huomenna tulee Puustellilta väkeä laittamaan viimeisen silauksen keittiremonttiin!
Ihanaa viikonloppua! Muistakaa pestä käsiänne ja pitää etäisyyttä muihin kuin omaan kotiväkeen! <3


Intensiivinen, mystinen ja eroottinen Skorpionin aika vetelee nyt viimeisiään. Kannattaa nauttia kyydistä niin kauan kuin sitä kestää… Jo lauantaina puhaltaa uudet tuulet, kun siirrytään Jousimiehen aikaan. Ihan hyvään aikaan vaihto tulee. Eihän tätä pimeyttä ja harmautta kestäisi millään pidempään ilman Jousimiehelle luontaista vankkaa luottamusta omaan erinomaisuuteensa, horjumatonta tulevaisuudenuskoa ja optimismia.
Pieni varoituksen sana kuitenkin: vaikka jousmiesmäinen energia onkin ihan ihanaa, varsinkin, jos muutenkin tuntee vetoa suuriin suunnitelmiin ja jossain tulevaisuudessa häämöttävään menestykseen, kannattaa ehkä kuitenkin vetää henkeä ja olla pistämättä ihan kaikkea uusiksi ainakaan hetken päähänpistosta. Munista on helppo tehdä kokkelia, mutta kokkelista ei saa enää munia, jos tuleekin katumapäälle. Mutta mikään ei estä surffailemasta optimismin kannattelemana kohti itse rakentamiaan tavoitteita!
Korteilla on tietty myös sanansa sanottavana viikonlopun meiningeistä. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Akvamariini
Merimiesten ja merillä liikkujien suojeleva onnenkivi, joka lisää rehellisyyttä, puhetaitoja ja idearikkautta. Auttaa oikeiden sanojen valinnassa ja lisää luovuutta sekä tuo onnea ja harmoniaa ihmissuhteisiin.
Lepidoliitti
Rauhoittaa ja tyynnyttää yliaktiivista mieltä. Helpottaa stressiä, tasapainottaa ja vahvistaa keskittymiskykyä. Vahvistaa oman tilan ottamista, itsenäisyyttä, ja vähentää muiden ihmisten mielipiteiden vaikutuksen alla olemista. Auttaa pääsemään eroon päässä kehää kiertävistä hyödyttömistä ajatuksista.
Lapis latsuli
Voimistaa tietoisuutta ja tuo syvän rauhan. Auttaa irtautumaan kielteisestä emotionaalisesta sitoutumisesta, lisää itsevarmuutta ja voimistaa itseilmaisua. Se vahvistaa rehellisyyttä ja objektiivisuutta sekä voimistaa myötätuntoa. Lisäksi se helpottaa stressiä tuomalla järjestystä sekä elämään että kiireiseen mieleen. Auttaa oman tien ja ”mission” löytämisestä.

 1. Maljojen Prinssi
Tulossa vaikuttaisi olevan varsin fyysinen viikonloppu. Paljon hyvää energiaa, mutta silti pitää muistaa myös levätä. Oman kehon kunnioittaminen ja arvostaminen on ensiarvoisen tärkeää ja sen viestejä kannattaa kuunnella sisäiset korvat höröllä. Jos toiveissa on perinteisten sovinnaisuuden rajojen rikkominen, nyt on siihen erinomainen hetki.
Vinkki viikonlopuksi: elämä ei ole pelkästään henkinen tai intellektuaalinen kokemus, fyysiset tarpeet ovat olennainen osa ihmisenä olemista myös. Kortti viittaa varsin selkeästi siihen suuntaan, että kehottaisin vaihtamaan puhtaat lakanat. 😉
 2. Lanttien 10 – Vauraus
Viikonloppua leimaa realistinen ajattelu ja kyky panna asiat tärkeysjärjestykseen. Ylimpänä kortissa näkyvä merkuriuksen symboli kuvaa kommunikoinnin tärkeyttä. Elämän tärkeimmät asiat ovat nyt käden ulottuvilla, kunhan itse tietoisesti edistät sopusointua, tasapainoista viestintää ja sisäistä eheyttä.
Vinkki viikonlopuksi: Sinulla on nyt erinomainen mahdollisuus toteuttaa kaikki toiveesi. Kannattaa siis selvittää, mitä oikeasti haluat ja toivot lisää. Jos olet vilpitön itseäsi kohtaan, asiat alkavat loksahdella kohdalleen ihan ennen kokemattomalla tavalla. Muutos lähtee omasta itsestä ja se, mihin keskityt ja laitat energiaa, kasvaa  ja kukoistaa.
 3. VI – Rakastavaiset
Puhdasta, vilpitöntä rakkautta, myötätuntoa ja syvällisiä ihmissuhteita olisi tiedossa nyt tälle viikonlopulle. Oikeastaan ainoa voima, jolla voi oikeasti siirtää vuoria, on rakkaus. Vastakohdat täydentävät toisiaan ja luovat parhaimmillaan täydellisen harmonian.
Vinkki viikonlopuksi: On paljon mahdollista, että elämääsi astuu viikonlopun aikana uusi tärkeä ihminen, jonka kanssa saat kokea tasapuolisen harmonisen rakkaudellisen suhteen muodostumisen joko läheisenä ystävänä tai romanttisessa mielessä. Kysymys onkin: oletko valmis ottamaan vastaan tämän lahjan? Toisaalta kortti muistuttaa myös siitä kaikkein tärkeimmästä ihmissuhteestamme, suhteesta omaan itseemme. Rakasta ja hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, niin rakkauden määrä ympärilläsi senkun lisääntyy!
Oi, miten ihanaa! Aivan todella kivat kortit tuli kaikille ja erinomaisen hyvin sopusoinnussa on viestit juuri Skorpionin ja Jousimiehen aikojen taitteen energioiden kanssa.
Itselleni nostin kolmosen – eli yhden koko tarot-pakan ihanimmista korteista, suuren arkanan rakastavaiset! Olisin kyllä todellakin pikkuhiljaa (lue: viimeinkin!!) valmis toivottamaan tervetulleeksi elämääni jonkun joka saa sukat pyörimään jaloissa ja sielun hyrisemään, mutta tässä melkolailla karanteenissa elellessä ei taida juuri olla toivoa, että kehenkään erityiseen sattuisi törmäämään. Mutta toisaalta, hyvä muistutus tämä, että niitä jo olemassa oleviakin ihmissuhteita tulee hoitaa. (“Tampereen tytöt” – miten olisi virtuaalityttis taas joku päivä!?)
Ja hei – kaunis kiitos kaikille, jotka kommentoivat ja tsemppasivat viime viikon postauksen jälkeen, kun taas valittelin tilannetta käteni kanssa! Pääsin uuteen röntgeniin ja kaikki on kunnossa! Olen niin älyttömän huojentunut, että en osaa edes kuvailla, miltä tuntuu.
Ihanaa viikonloppua! Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne! <3


Nyt on tulossa aikas tuulista meininkiä viikonlopulle. Sehän ei välttämättä ole huono asia ollenkaan – päinvastoin seisovassa vedessä viruminen käy pidemmän päälle tylsäksi. Tärkeintä on vain muistaa joka mutkassa pysyä itselleen rehellisenä ja olla uppoutumatta muiden draamaan, niin kyllä se hyvin menee.
Huomisesta perjantaista 13. päivästä sen verran, että se ei ole epäonnen päivä! Päinvastoin – ennen kristinuskoa sitä juhlittiin naiseuden, hedelmällisyyden ja feminiinisen seksuaalisuuden onnenpäivänä. On täysin patriarkaalinen salajuoni kääntää se merkitsemään epäonnea (toki ihan linjassa noin ziljoonan muun vastaavan asian kanssa). Ylipäätään kristinuskon alkuvaiheisiin liittyy paljon vanhojen, pakanallisiksi väitettyjen, perinteiden ja tapojen mustamaalaamista. Sillä ei siis mielestäni ole mitään tekemistä varsinaisen hengellisyyden kanssa vaan on ollut aikoinaan ihan maallisia vallankäytön mekanismeja.
Eli huomenna rennoin mielin nauttimaan naiseudesta, hedelmällisyydestä ja feminiinisestä seksuaalisuudesta!
Katsotaanpas sitten, mitä korteilla on sanottavana viikonlopun meiningeistä. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Kuukivi
Auttaa tunteiden vapauttamisessa ja näkemään selkeästi. Tuo onnea rakkaudessa ja tasapainottaa. Lempeästi hoitava kivi, joka näyttää tien kotiin. Tasapainottaa hormoneja ja helpottaa kaiken turhan painolastin taakse jättämisessä.
Seleniitti
Seleniitti on hyvin voimakas kivi, joka puhdistaa ja vahvistaa selkeää ajattelua sekä tukee henkistä kehitystä. Se on monien suosikkivoimakivi, sillä se puhdistaa energioista pois kaiken sen, mikä jarruttaa kasvua.
Seleniitti rauhoittaa levotonta kroppaa ja tasapainottaa mieltä. Erinomainen kivi yöpöydälle, joogaharjoituksiin tai meditaation tueksi.
Vuorikristalli
Vahvistaa harmoniaa ja tasapainoa, auttaa ajattelemaan johdonmukaisesti. Kirkastaa mieltä ja rauhoittaa tunteiden myllerryksessä. Noitien käyttämä kivi, jonka avulla on mahdollista muuttaa negatiivisia energioita positiiviseksi. Kiviterapiassa vuorikristalli on mestariparantaja.

1. Lanttien 7 – Epäonnistuminen
Oletko sellaisessa elämänvaiheessa, että vaikka kaikki on periaatteessa hyvin, et osaa etkä voi iloita onnistumisesta? Sellainen fiilis, että olo on epäonnistunut, kun kokeesta tulee kymppi miikka – eikä täysi kymmenen? On myös paljon mahdollista, että edessä näkyy haasteita, jotka tuntuvat aivan liian isoilta ja mahdottomilta ratkaista; epäonnistumisen pelko tuntuu lamauttavalta ja konkreettiselta. Suoraan sanottuna tekisi mieli karata paikalta, jos vain voisi.
Vinkki viikonlopuksi: Kortti viittaa siihen, että möröt ovat pääasiassa päässäsi. Negatiivisilla ajatuksilla ja peloilla on kuitenkin valitettavasti itseänsä toteuttava voima, joten ainoa keino selviytyä tilanteesta, on kohdata jokainen pelko silmästä silmään. Konkretisoimalla jokaisen haasteen aiheuttamat epäonnistumisen pelot (vaikka ihan kirjoittamalla ne paperille) ja tietoisesti korvaamalla ne onnistumisen ajatuksilla, on mahdollista ottaa tilanne hallintaan ja katkaista epäonnistumisen pelon aiheuttama negatiivinen kierre.
2. XVI – Torni
Tornia pidetään yhtenä tarot-pakan haasteellisimmista korteista, joten jos valitsit tämän, voipi olla, että viikonlopusta tulee aavistuksen myrskyisä. Kaikkea vanhaa ja jumittunutta tulee katsottua kriittisesti ja pilvilinnojen tai toiveajattelun päälle rakennetut perustat järkkyvät. Kaikki vanha, mikä ei toimi, on aika panna roviolle. Kaikessa uudistusvimmassaan Torni on kuitenkin myös erittäin tsemppaava kortti – vähän siihen tyyliin kuin klassinen slogan-huoneentaulu sanoo: ”If you have been waiting for a sign, this is it”.
Vinkki viikonlopuksi: Merkittävät muutokset tuntuvat aina raskailta ja vaikeilta, mutta vastustelemalla ja pitämällä ehdoin tahdoin kiinni epätoimivasta vanhasta, tekee prosessista itselleen vain vieläkin vaikeamman. Kannattaa muistaa miltä tuntuu, kun on tehnyt kunnollisen ja perusteellisen siivouksen kotona. Samanlainen rauha, tyytyväisyys ja ilo on saavutettavissa myös kaikilla elämänalueilla, vaikka itse siivoushomma tuntuisikin raskaalta.
3. Maljojen Ritari
Levollisuus, joustavuus ja luova tunteiden ilmaisu on tulevan viikonlopun avainsanoja. Kortti edustaa epäitsekästä romanttista rakkautta ja muistuttaa, että turhamaisuus ja pinnallisuus on täydellistä ajan ja energian tuhlausta. Jokainen hetki on erilainen, mutta kohtaamalla ne avoimesti, levollisesti ja joustavasti sitä voi luoda hyvää oloa sekä itselleen että ympäristölleen.
Vinkki viikonlopuksi: Maljojen Ritari on hyvin huomaavainen ja konkreettisella tavalla antelias kortti. Juuri tänä viikonloppuna voisi olla hyvä hetki kutsua ystäviä kylään, lähteä lounaalle tai kahville vanhan (tai uuden!) tuttavan kanssa tai esimerkiksi laittaa ruokaa jollekin sukulaiselle.
Aika heviä settiä tiedossa… Varsinkin kakkoskortin nostaneille. No, laajoja kaarteita vaan, kyllä se siitä.
Itselleni nostin ykkösen ja jälleen kerran kortti puhuttelee täysin, eikä voisi olla osuvampi. Kaikki on periaatteessa hyvin, mutta olen aika paljon huolissani kyynärpää/käsivarsi/käsi -leikkaukseni onnistumisesta ja kuntoutumisen etenemisestä. Kipsi poistettiin viikko sitten ja sen jälkeen kivut hyppäsivät tappiin, mihin en ollut lainkaan varautunut. Lisäksi nivelessä (ja jopa kyynärvarressa!) tuntuu naksumista ja epämääräistä lonksumista, joka tekee ihan hulluksi. Viimeksi tuo lonksuminen kun oli sen merkki, että jotain oli irronnut… Oma lääkärini on lomalla, joten järkevän vastauksen saaminen tuntuu toivottomalta. Joku random kandi kun ei ehkä ihan heti sisäistä, mistä tässä mun tilanteessa on kysymys.
Mutta joo, nyt pitää vaan vähän hengittää ja olla uudelleen yhteydessä sairaalaan. Luulisi, että edes joku osaa sanoa, mitä mun nyt kannattaa tehdä!
Ihanaa viikonloppua! Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne! <3


Merkurius on lopettanut peruuttamisen, mikä on periaatteessa hyvä uutinen. Ihan täysin ei voi kuitenkaan huokaista helpotuksesta sillä Mars peruuttaa edelleen ja Merkurius on häilyvän Vaa’an tähtimerkissä. Eikä pidä unohtaa, että eletään intensiivistä Skorpionin aikaa. Kaikki tämä aiheuttaa sen, että tunteet voivat olla hyvin äärimmäisiä, “all over the place”, ja sisäinen drama queen pukkaa esiin yhdellä jos toisellakin.
Sunnuntaina, kun kuu poistuu Leijonan tähtimerkistä, korostuu tarve päästä eroon vanhoista kangistuneista käsityksistä, irtautua vahingollisista tai hyödyttömistä kuvioista ja jättää taakse rajoittavat tuntemukset. Se voi tuntua hetkellisesti raskaalta ja vaikealta, mutta kun on päästänyt irti, olo on kuin olisi riisunut kiviä täynnä olevan repun selästään.
Korteilla on tietty myös sanansa sanottavana viikonlopun meiningeistä. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Rubiinifuksiitti
Rubiinin intohimo ja elämänilo yhdistettynä fuksiitin ehdottomaan ja epäitsekkääseen rakkausenergiaan tekee rubiinifuksiitista voimallisen sydämen kiven. Se hoitaa särkynyttä tai muutoin kovia kokenutta sydäntä ja virrattaa tilalle hellivää rakkautta. Kivi luo kantajalleen turvallisen olotilan sekä fyysisesti, että emotionaalisesti, samalla kun se innostaa tavoittelemaan rohkeasti omia haaveita.
Rubiinifuksiitti yhdistää mielen viisauden sydämen intohimon kanssa ja auttaa siten luottamaan omiin kykyihin ja tekemään viisaita päätöksiä. Tämän kiven avulla on mahdollista juurtua rohkeasti takaisin maahan avoimella sydämellä, joka on alkanut parantua ja vahvistua.
Malakiitti
Malakiitti on voimakas metafyysinen kivi, joka auttaa suodattamaan energiatukoksia ja tasapainon löytymistä. Se lisää itseymmärrystä ja tasapainottaa tunne-elämää. Malakiitti on kehon ja mielen hoitaja, joka auttaa kohtaamaan menneisyyden nostamalla pintaan muistoja, jotka olemme kieltäneet tai halunneet jättää käsittelemättä. Se on myös yksi merkittävimmistä terapeuttisista kivistä.
Malakiittia voi käyttää apuna hengitys- ja univaikeuksiin, sekä lempeänä kanssakulkijana synnytyksessä.
Haukansilmä (sininen tiikerinsilmä)
Sininen tiikerinsilmä, joka myös haukansilmänä tunnetaan, on rauhoittava kivi, joka sopii hyvin stressin ja ahdistuksen lievitykseen. Se tuo selkeyttä ja auttaa keskittymään syvällisemmin omiin tuntemuksiin, jonka vuoksi se voi tuoda pintaan menneisyydestä asioita, jotka ovat jääneet käsittelemättä.
Kaikki “silmäkivet” (tiikerinsilmä, haukansilmä ja häränsilmä) ovat vaaroilta suojelevia voimakiviä, jotka vahvistavat itseluottamusta. Haukansilmä auttaa pitämään jalat maassa ja antaa uuden perspektiivin asioiden tarkasteluun. Se myös opettaa tervettä harkintaa ja kirkastaa oivalluksia sekä auttaa hyväksymään itsensä.

 1. Sauvojen 10 – Torjunta
Ensimmäiseksi kysymys: jos olet ihan rehellinen itsellesi, niin saattaisiko nyt käsillä oleva ongelma tai haaste johtua omasta sitoutumiskammostasi tai siitä, että lopulta arvostat omaa vapauttasi eniten? On erittäin tärkeä kunnioittaa omia visiotaan, mutta toisaalta välillä on hyvä pysähtyä ja nähdä kaikki ne mahdollisuudet, jotka on itse sulkenut pois päämäärää kohti kulkiessaan.
Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen 10 on hyvin energinen kortti ja jotta olisi helpompi katsoa omien tavoitteiden, visioiden ja haasteiden läpi, nähdäkseen myös ne kaikki muut mahdollisuudet, suosittelen lämpimästi jotain suht rankkaa fyysistä aktiviteettiä. Kunnon hikeen asti tanssiminen on kortin kanssa eniten linjassa, mutta mikä tahansa pulssia selkeästi kohottava treeni ajaa kyllä saman asian. Saat huomata, että ajattelu selkeytyy kummasti huhkimisen jälkeen!
 2. Maljojen 4 – Ylellisyys
Joskus on hyvä pysähtyä hetkeksi ja kaikessa katsoa asioita – sekä konkreettisia että sisäisiä – objektiivisesti ja hätäilemättä. Todennäköisesti erittäin moni toiveesi ja haaveesi on jo toteutunut, mutta ehkä olet unohtanut iloita kaikesta, mitä olet saavuttanut. Kaikki on tasapainossa ja sopusoinnussa, kun vain maltat rauhoittua ja pysähtyä kaiken elämässäsi jo olevan yltäkylläisyyden äärelle.
Vinkki viikonlopuksi: Huomaa kaikki se hyvä, mitä muut ihmiset ovat valmiita tarjoamaan, mutta varo tulemasta riippuvaiseksi muiden rakkaudenosoituksista. Yksi merkki siitä on jatkuva vaatimusten esittäminen. Kysymys on, uskallatko luottaa rakkauteen ilman, että yrität hallita sitä.
 3. Lanttien Prinssi
Nyt on hyvä hetki asettaa selkeitä ja konkreettisia tavoitteita sille, mitä haluat saavuttaa. Luvassa on energiaa, näkemystä ja vanhaa kunnon sisukkuutta, kunhan vain tiedät, mitä kohti haluat työskennellä. Kortti neuvoo tekemään yhden asian kerrallaan ja kunnolla – sinne tänne sinkoileminen ei vie eteenpäin eikä ainakaan lähemmäksi tavoitetta.
Vinkki viikonlopuksi: Ehkä ajattelet, että se, mitä kohti haluat työskennellä, on oma asiasi, mutta vaikka tykkäisitkin puurtaa itseksesi, kannattaa kysyä asiantuntijan tai kokeneen ihmisen neuvoa. Lisäksi energinen lanttien prinssi sanoo, että juuri nyt on oikea hetki aloittaa se liikkumismuoto tai treeni, jota olet pyöritellyt päässäsi, mutta et ole saanut aikaiseksi.
Ai että, nyt tuli kyllä niiin osuva kortti, ettei voisi olla parempaa! Nostin itselleni kolmosen – eli lanttien prinssin – ja tunnen todellakin olevani juuri sen antamien neuvojen tarpeessa. Ensinnäkin tuo sinne tänne miljoonan eri idean kanssa sinkoilu on muutenkin peruspaheeni, mutta nyt, kun ihan fyysisesti olen ollut kykenemätön ryhtymään tuumasta toimeen, tilanne on karannut aivan käsistä.
Ja sitten se liikkuminen… olen miettinyt pääni puhki, mitä kivaa liikuntaa haluaisin harrastaa nyt, kun käsihommat vielä rajoittaa vaihtoehtoja. Löysin jo kivoja, koronaturvallisia online-vaihtoehtoja, mutta vielä en ole päässyt tuumasta toimeen. Kortin kannustamana ryhdyn toimeen samantien!
Ihanaa viikonloppua!! Ajatella, että on jo marraskuu!


No niin – täällä sitä taas ollaan torstain tarotien kanssa!
Edessä on Halloween-viikonloppu ja Pyhämiestenpäivä. Perinteisesti molemmat mielletään energioiltaan voimakkaiksi ajankohdiksi, jolloin verho konkreettisen maailman ja henkimaailman välillä on ohut. Planeettojen kuvio on viikonlopun ajan varsin tasainen, joten ihan turvallisin ja levollisin mielin voi olla. Merkurius tosin peruuttaa edelleen, mitä ei kannata unohtaa. Tunteet voivat olla siksi pinnassa ja kommunikoinnissa ilmetä sekä teknisiä että henkilökohtaisia hankaluuksia.
Katsotaanpas myös, mitä korteilla on sanottavana viikonlopun meiningeistä. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Ametisti
Syvästi rauhoittava superkristalli. Auttaa pääkipuun, univaikeuksiin ja suojaa stressiltä sekä negatiiviselta energialta. Puhdistaa kroppaa, vahvistaa intuitiota ja vaistoja. Monipuolisia parantavia vaikutuksia.
Seleniitti
Seleniitti on hyvin voimakas kivi, joka puhdistaa energioita, vahvistaa selkeää ajattelua sekä tukee henkistä kehitystä. Se on monien suosikkivoimakivi, sillä se puhdistaa energioista pois kaiken sen, mikä jarruttaa kasvua.
Seleniitti rauhoittaa levotonta kroppaa ja tasapainottaa mieltä. Siitä syystä se on erinomainen kivi yöpöydälle, joogaharjoituksiin tai meditaation tueksi.
Fluoriitti
Tyynnyttää mieltä ja suojelee negatiiviselta energialta. Se vaikuttaa myönteisesti ajatteluprosessiin ja kehittää kykyä ymmärtää uusia ulottuvuuksia sekä auttaa keskittymään. Fluoriitti auttaa järjestämään ja käsittelemään informaatiota. Lisäksi tasapainottaa stressaavissa tilanteissa. Helpottaa keskittymistä sekä uusien asioiden oppimista ja omaksumista.

1. Maljojen 10 – Täyttymys
Vain muutos on pysyvää sanotaan – ja kun suhtautuu luottavaisesti elämään ja tulevaisuuteen, asiat yleensä järjestyvät parhain päin. Toki on muutoksia ja muutoksia, mutta maljojen kymppi edustaa ehdottomasti muutosta parempaan. Luottamus ja usko saavat kaiken ilmenemään juuri oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa. Asioiden eteen ei tarvitse taistella.
Vinkki viikonlopuksi: Muista rentoutua ja antaa asioiden edetä omalla painollaan. Tärkeää on myös katsoa ympärilleen ja olla kiitollinen ja nauttia siitä mitä on nyt. Turha ahneus vain vie ilon niistä saavutuksen hedelmistä, joista kuuluisi herkutella juuri nyt.
2. Lanttien 9 – Saavutus
Luovuus, viisaus ja rakkaus – siinä on tämän viikonlopun avainsanat. Sisällesi tulee rauhallinen tietoisuus siitä, että valitsemasi tie on oikea. Nyt on aika nauttia oman työn hedelmistä ja sadonkorjuusta.
Vinkki viikonlopuksi: Lanttien 9 on tasapainoisen tyytyväisyyden ja onnellisuuden kortti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että varsinkin rakkaus on sellainen, joka on annettava ehdoitta, ilman vaatimusta tai odotusta vastarakkaudesta tai -palveluksista. Kun on saavuttanut jotain, on kosmisen tasapainon kannalta aina hyvä jakaa sitä myös muille. Miten olisi esimerkiksi päivälliskutsut läheisimmille tänä viikonloppuna? Tai vapaaehtoistyö urheilujärjestön tai partion tapahtumissa?
3. Sauvojen Prinssi
Päättäväisyys, avoimuus ja vapaus – siinä on viikonlopun tunnussanat. Synkät ja haastavat ajat alkavat olla takanapäin, vaikka ehkä vielä siintelevätkin horisontissa. Olosi on voimakas, energinen ja jopa peloton. Näet maailman uusin silmin ja tiedät selvinneesi niin kovista koetuksista, että pienet vastoinkäymiset eivät tunnu missään.
Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen Prinssi uhkuu energiaa ja pioneerihenkeä, joten tänä viikonloppuna on hyvä hetki ruksia todo-listalla roikkuneita asioita, niitä isompia ja hankalampiakin. Luovuus on myös korkealla ja toisaalta sentimentaalisuus alhaalla, joten esim. vaatekaapin siivous saattaisi onnistua juuri tänä viikonloppuna.
Aika ihanat, rauhallisen optimistiset ja tasapainoiset kortit tuli kaikille. Sopii hyvin yhteen planeettojen energioiden kanssa – oli Halloween tai ei.
Itselleni nostin kakkosen ja olen aivan superiloinen sen sanomasta! Omaa tietä tässä on haettu ja nyt tosiaankin tuntuu, että polun pää jo häämöttää. Mitään kiirettä ei ole, kaikki selkenee, kun sen aika on.
Ihanaa viikonloppua! Turvallista Halloweenia ja tunnelmallisia syyshetkiä!
 

Old stuff