Category: Ajatukset


Ohmy! Taas täällä ihan sikamyöhässä viikonlopun tarotien kanssa… sorryy!!
Kaikenlaista mukavaa hässäkkää on ollut, Karkin synttärien juhlimista, keittiöremontin valmistelua ja sen sellaista. Se yhdistettynä aikaoptimistin planeeraustaitoihin aiheuttaa aina välillä tälläista. Nyt taitaa elämä vähitellen kuitenkin rauhoittua, kun ainakin täällä paikat yksi toisensa jälkeen sulkee oviaan. Mahtaako sitä enää päästä edes kirjastoon tai leffaan?
Mutta asiaan! Merkurius on nyt lopettanut peruuttamisen tältä erää, joten se ei nyt enää käy hätäselitykseksi mahdollisten sammakoiden pulahdellessa suusta tai myöhästelyjen ylittäessä akateemisen vartin. Aurinko viipyy vielä ensi torstaihin asti kaloissa, ja sen energian avulla enemmän tai vähemmän pakolliseksi muodostuvissa kotiaresteissa voi kehitellä ihan mukavia, itsensä hellimiseen, haaveksimiseen ja luovuuteen liittyviä aktiviteetteja.
Mutta katsotaanpas, mitä kortit kertovat tulevasta viikonlopusta. Homma toimii siis näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Tiikerinsilmä
Hyvin suojeleva kivi, joka opettaa pysähtymään, katselemaan ja kuuntelemaan ennen seuraavaa isoa loikkaa eteenpäin. Kivi on hyvä työasioille, se lisää itseluottamusta ja vapauttaa stressistä. Tiikerinsilmä auttaa tekemään vakaita päätöksiä työasioissa ja busineksessa.
Akvamariini
Merimiesten ja merillä liikkujien suojeleva onnenkivi, joka lisää rehellisyyttä, puhetaitoja ja idearikkautta. Auttaa oikeiden sanojen valinnassa ja lisää luovuutta sekä tuo onnea ja harmoniaa ihmissuhteisiin.
Onyksi
Viilentää kuumina käyviä tunteita ja tasapainottaa olemuksen eri puolia (yin & yang). Helpottaa stressiä ja surua, vahvistaa itsehillintää, moraalia ja itsekuria. Antaa voimaa ja kestävyyttä korkeidenkin tavoitteiden saavuttamiseen.

1. Miekkojen Ritari
Miekkojen Ritari edustaa päättäväisyyttä, kirkasta älyä, intohimoa, vauhdikasta etenemistä ja kunnianhimoa. Oletkin juuri nyt täynnä mahtavaa energiaa ja saat aikaiseksi paljon, kun vain kohdistat toimintasi ja voimasi niihin asioihin, jotka itse koet tärkeiksi. Itseluottamuksesi on poikkeuksellisen korkealla – nauti siitä ja hyödynnä tunne tavoitteidesi saavuttamiseen. Ymmärryksesi kattaa kaikki elämän eri osa-alueet ja siksi uskallat myös kaataa raja-aitoja ja vahvistaa vapauttasi.
Vinkki viikonlopuksi: Olet niin täynnä ihanaa energiaa ja halua aloittaa uusia asioita, että nurkan takana piilee lyhytjännitteisyyden peikko. Kannattaa yrittää olla sinkoilematta sinne tänne ja muistaa myös se, että oma vauhdikkuutesi ei oikeuta pomottelemaan muita samaan tahtiin.
2. Miekkojen 9 – Julmuus
Kortti viittaa siihen, että olet täynnä itsesyytöksiä ja välillä jopa julma itseäsi kohtaan. Taustalla on todennäköisesti tunne kyvyttömyydestä. Ratkaisuja on olemassa, mutta jostain syystä niitä vain ei pysty eikä kykene toteuttamaan. Samalla kuitenkin tiedät, että sinusta löytyy niin henkistä kuin fyysistäkin voimaa tilanteen ratkaisuun.
Vinkki viikonlopuksi: Synkkien ajatusten hautominen ja itsensä aliarvioiminen ei johda mihinkään. Meditoinnista ja sen sellaisesta on toki hyötyä, mutta juuri nyt parasta olisi, kun vain tarttuisit toimeen. Pidä pieni tauko oman pään sisällä kieriskelyssä ja tee jotain konkreettista, mikä vie asioita eteenpäin. Oli se sitten miten pieni asia hyvänsä.
3. Lanttien 4 – Voima
Rajat ja säännöt tuovat turvallisuutta ja jopa mielenrauhaa – mutta ne voivat myös estää tai hankaloittaa elämään oleellisesti kuuluvan muutoksen. Kortti symboloi itsenäisyyttä ja tarvetta pitää ohjat omissa käsissä. Tunnet oman sisäisen vahvuutesi ja olet tasapainoisen tietoinen sekä kyvykäs asettamaan järkeviä tavoitteita.
Vinkki viikonlopuksi: Pysähdy hetkeksi ja tunnustele energiaasi. Oletko noudattanut liian kanssa ulkoa saneltuja sääntöjä, tavoitellut muiden asettamia tavoitteita? Ota oma elämäsi haltuusi, mutta varo liian tiukkoja sääntöjä ja rajoituksia – ne vain heikentävät toimintakykyä.
Pahoitteluni vielä kerran tämän viikonlopun tarotien myöhästymisestä! Itselleni olisi ainakin ollut äärimmäisen hyödyllistä, mikäli olisin saanut itselleni nostamani kortin, miekkojen ritarin, viestin käyttööni jo tänään. Olen nimittäin juurikin sinkoillut tänään asiasta ja projektista toiseen saamatta oikein mitään järkevää aikaiseksi… Oh well. Ne on onneksi vain työasioita, loppuviikonloppu on vielä edessä!
Ihanaa viikonloppua!


Merkurius peruuttaa vielä hetken, mutta loppusuora häämöttää jo. Peruutus siirtyy kaloista takaisin vesimiehen tähtimerkkiin, mikä johtaa siihen, että tapahtumat, keskustelut ja kysymykset helmikuun alusta pulpahtavat jälleen ajankohtaisina pintaa.
Venus siirtyy mukavuudenhaluisen härän tähtimerkkiin, mikä antaa meille kaikille signaalin, että nyt on hyvä vähän chillailla, ladata akkuja ja nautiskella maallisista hemmotteluista. En nyt kehoita ketään ylensyömään tai harrastamaan tarpeetonta ja turhaa mielihyväshoppailua, mutta pikkuinen herkuttelu ja harkittujen ostopäätösten toteuttaminen tuottaa tämä viikonloppuna poikkeuksellisen paljon positiivisia viboja.
Mutta katsotaanpas, mitä kortit kertovat tulevasta viikonlopusta. Homma toimii siis näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Helmiäinen
Helmiäinen tuo iloa ja riemua käyttäjälleen. Sen uskotaan auttavan uralla etenemistä. Helmiäinen vetää puoleensa vaurautta ja auttaa näkemään oman arvonsa.
Sodaliitti
Auttaa löytämään ja ilmaisemaan todellisia tunteita, vahvistaa omaa tahtoa ja uskoa omiin valintoihin. Parantaa itseluottamusta, auttaa rauhoittumaan, tuo viisautta ja vahvistaa havaintokykyä, kestävyyttä sekä luovaa ilmaisua. Sodaliitti auttaa myös luottamaan omaan intuitioon.
Lapis latsuli
Voimistaa tietoisuutta ja tuo syvän rauhan. Auttaa irtautumaan kielteisestä emotionaalisesta sitoutumisesta, lisää itsevarmuutta ja voimistaa itseilmaisua. Se vahvistaa rehellisyyttä ja objektiivisuutta sekä voimistaa myötätuntoa. Lisäksi se helpottaa stressiä tuomalla järjestystä sekä elämään että kiireiseen mieleen. Auttaa oman tien ja ”mission” löytämisestä.

1. Sauvojen Prinssi
Päättäväisyys, avoimuus ja vapaus – siinä on viikonlopun tunnussanat. Synkät ja haastavat ajat alkavat olla takanapäin, vaikka ehkä vielä siintelevätkin horisontissa. Olosi on voimakas, energinen ja jopa peloton. Näet maailman uusin silmin ja tiedät selvinneesi niin kovista koetuksista, että pienet vastoinkäymiset eivät tunnu missään.
Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen Prinssi uhkuu energiaa ja pioneerihenkeä, joten tänä viikonloppuna on hyvä hetki ruksia todo-listalla roikkuneita asioita, niitä isompia ja hankalampiakin. Luovuus on myös korkealla ja toisaalta sentimentaalisuus alhaalla, joten esim. vaatekaapin siivous saattaisi onnistua juuri tänä viikonloppuna.
2. XV – Paholainen
Kortin nimi johtaa helposti negatiivisiin ajatuksiin, mutta paholaisen energia on aivan mahdollista suunnata myös kaikkeen positiiviseen. Voimakas maanläheinen aistillisuus ja maskuliininen voima antaa rohkeutta kohdata totuus sellaisena kuin se on. Tänä viikonloppuna on kaikki mahdollisuudet olla säkenöivin, hurmaavin ja kiehtovin oma itsesi. Mitään ei kuitenkaan kannata tehdä tai sanoa unohtaen oma herkkyys ja haavoittuvaisuus.
Vinkki viikonlopuksi: Tahdonvoima on hyvä asia ja on tärkeää tehdä valintoja oman sisäisen näkemyksen mukaisesti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että se on sinun totuutesi. Vaikka olisit miten vakuuttunut, läheisilläsi on oikeus tehdä omat päätöksensä ja valintansa. Nauti omista valinnoistasi, mutta samalla kannattaa muistaa, että muut tekevät omat valintansa sinusta riippumatta.
3. Lanttien 9 – Saavutus
Luovuus, viisaus ja rakkaus – siinä on tämän viikonlopun avainsanat. Sisällesi tulee rauhallinen tietoisuus siitä, että valitsemasi tie on oikea. Nyt on aika nauttia oman työn hedelmistä ja sadonkorjuusta.
Vinkki viikonlopuksi: Lanttien 9 on tasapainoisen tyytyväisyyden ja onnellisuuden kortti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että varsinkin rakkaus on sellainen, joka on annettava ehdoitta, ilman vaatimusta tai odotusta vastarakkaudesta tai -palveluksista. Kun on saavuttanut jotain, on kosmisen tasapainon kannalta aina hyvä jakaa sitä myös muille. Miten olisi esimerkiksi päivälliskutsut läheisimmille tänä viikonloppuna? Tai vapaaehtoistyö urheilujärjestön tai partion tapahtumissa?
Ei ole totta!! En tiedä, miten mones kerta tämä on, kun aika lyhyen ajan sisään nostan itselleni lanttien ysin! En tietenkään valita, sehän on lopulta erittäin ihana ja positiivinen kortti. Mutta nyt täytyy kyllä oikein erityisesti pohtia sen viestiä… Onneksi lauantaina on kuin onkin tiedossa päivälliskutsut pizza-partyn merkeissä läheisimpien ystävieni kanssa!
Ihanaa viikonloppua! <3


Mitenkäs siellä pärjäillään peruuttavan Merkuriuksen kanssa? Onko tullut yllättäviä yhteydenottoja exiltä? (Tai pakottavaa tarvetta itselle olla kontaktissa johonkin menneisyyden heilaan?) Mites tekniset laitteet toimivat? Onko backupit kunnossa? Kaikki ok joukkoliikenteessä?
No, onneksi tosiaan muut planeetat hiukan rauhoittavat menoa ja pahimmat peruutushässäkät on tällä kertaa todennäköisesti henkisellä puolella. Tai onneksi ja onneksi – raskastahan sekin on, mutta toisella tapaa.
Haluan vielä tässä muistuttaa, että vaikka sunnuntaina on uusi kuu (kaloissa), mikä normaalisti tarkoittaa erittäin otollista ajankohtaa vanhasta painolastista irtatumiseen ja uuden aloittamiseen, tällä kertaa suosittelisin ottamaan suht iisisti manifestoinnin kanssa. Merkuriuksen peruutuksen vaikutuksesta saattaa nimittäin viesti mennä väärin päin. Sen sijaan kaikenlaiset puhdistautumisriitit ovat uuden kuun henkeen erittäin paikallaan. Laventeli muodossa missä hyvänsä toimii nyt erityisen hyvin.
Mutta katsotaanpas, mitä kortit kertovat tulevasta viikonlopusta. Homma toimii siis näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Rutiili vuorikristalli
Erityinen vuorikristallin olomuoto, jossa kirkkaan kristallin sisällä näkyy puikulamaisia mustia turmaliinihiukkasia. Se tasapainottaa ihmissuhteita ja auttaa harmonian löytämisessä parisuhteeseen. Rutiili vuorikristalli tukee ongelmanratkaisua siten, että ongelman ydin, perimmäinen syy löytyy. Sen avulla voi myös halutessaan herättää ja stimuloida intohimoa liittyen niin työhön, tehtäviin, ihmisiin tai mihin vain voiman haluaakaan kohdistaa – samoin kuin seksualiteettiä.
Lapis latsuli
Voimistaa tietoisuutta ja tuo syvän rauhan. Auttaa irtautumaan kielteisestä emotionaalisesta sitoutumisesta, lisää itsevarmuutta ja voimistaa itseilmaisua. Se vahvistaa rehellisyyttä ja objektiivisuutta sekä voimistaa myötätuntoa. Lisäksi se helpottaa stressiä tuomalla järjestystä sekä elämään että kiireiseen mieleen. Auttaa oman tien ja ”mission” löytämisestä.
Vuorikristalli
Vahvistaa harmoniaa ja tasapainoa, auttaa ajattelemaan johdonmukaisesti. Kirkastaa mieltä ja rauhoittaa tunteiden myllerryksessä. Noitien käyttämä kivi, jonka avulla on mahdollista muuttaa negatiivisia energioita positiiviseksi. Kiviterapiassa vuorikristalli on mestariparantaja.

1. Lanttien 7 – Epäonnistuminen
Oletko sellaisessa elämänvaiheessa, että vaikka kaikki on periaatteessa hyvin, et osaa etkä voi iloita onnistumisesta? Sellainen fiilis, että olo on epäonnistunut, kun kokeesta tulee kymppi miikka – eikä täysi kymmenen? On myös paljon mahdollista, että edessä näkyy haasteita, jotka tuntuvat aivan liian isoilta ja mahdottomilta ratkaista; epäonnistumisen pelko tuntuu lamauttavalta ja konkreettiselta. Suoraan sanottuna tekisi mieli karata paikalta, jos vain voisi.
Vinkki viikonlopuksi: Kortti viittaa siihen, että möröt ovat pääasiassa päässäsi. Negatiivisilla ajatuksilla ja peloilla on kuitenkin valitettavasti itseänsä toteuttava voima, joten ainoa keino selviytyä tilanteesta, on kohdata jokainen pelko silmästä silmään. Konkretisoimalla jokaisen haasteen aiheuttamat epäonnistumisen pelot (vaikka ihan kirjoittamalla ne paperille) ja tietoisesti korvaamalla ne onnistumisen ajatuksilla, on mahdollista ottaa tilanne hallintaan ja katkaista epäonnistumisen pelon aiheuttama negatiivinen kierre.
2. I – Taikuri (Maagikko)
Ajatusten ja suunnitelmien on nyt aika muuttua konkreettiseksi toiminnaksi. Osaat halutessasi pukea tarpeesi ja halusi sanoiksi niin, että vastaanottaja ymmärtää, mitä tarkoitat. Ylipäätään kommunikaatiokykysi on nyt huipussaan, osaat valita sanasi viisaasti ja viesti menee perille. Tunnet sisältäsi kumpuavan vahvuuden.
Vinkki viikonlopuksi: Sinulla on runsaasti käyttämättömiä kykyjä ja voimavaroja. Tunne voimasi ja uskalla elää – vaistosi ja mahanpohjatunne kertoo kyllä, kun olet oikealla tiellä. Älä pidä kynttilääsi vakan alla ja muista, että joku muukin saattaa ilahtua ja hyötyä taidoistasi. Ehkä olisi korkea aika siirtää osaamistasi muillekin?
 3. Sauvojen 3 – Hyve
Nyt on hyvä aika luottaa omaan sisäiseen vahvuuteen. Ei ole mitään syytä valahtaa takaisin entisiin huonoihin tapoihin tai väärältä tuntuviin tilanteisiin/ihmissuhteisiin. Rehellisyys itselle on kaikkein tärkeintä, sillä sitä kautta tulee voimaa ja usko omiin kykyihin. Tarkastele elämäntilannettasi ja itseäsi kypsästi ja objektiivisesti. Iloitse eteen sattuvista lämpimistä kohtaamisista.
Vinkki viikonlopuksi: Luota itseesi, niin kaikki alkaa loksahdella paikoilleen ilman suurempaa kamppailua tai stressiä. Nyt  on hyvä hetki pitää huolta omasta tasapainosta, kehosta, mielestä ja sielusta – sekä jakaa hyvää oloa muillekin. Sinulla on niin paljon annettavaa!
Oh my! Lanttien seiska oli ykköspaikalla viime torstainakin! Jos onnistuit nostaman itsellesi ton nyt kahtena torstaina peräkkäin, sanoisin, että on korkea aika kiskoa pää pois puskasta ja kohdata omassa pääkopassa rakennellut möröt silmästä silmään. Saat nähdä, että näin – ja vain näin – niistä voi päästä eroon. Muussa tapauksessa ne vain jatkavat kasvamistaan.
Itselleni nostin kakkosen ja taidanpa nyt tosiaankin ottaa ohjeen käyttöön. Paha taipumukseni on jäädä jumiin suunnitteluvaiheeseen yhden jos toisenkin asian kanssa ihan jo pelkästään siksi, että tykkään niin kovasti tehdä suunnitelmia. Välillä on ihan hyvä ryhtyä tuumasta toiseen, joten täysin paikallaan saada siitä muistutus.
Ihanaa viikonloppua!!


Ystävänpäiväviikonloppu tulossa – oh my! Tosin suomalaisittain ystävänpäivä on huomattavasti sallivampi monimuotoisuudessaan kuin täkäläinen “Alla hjärtans dag” tai alkuperäinen Valentine’s Day. Suorituspaineet pamahtanevat silti kattoon yhdellä jos toisella ihan vain siksi, että tämä hunajainen juhlapäivä kerrankin osuu perjantaille.
Itse ajattelin juhlistaa päivää tekemällä ylipitkän päivän töitä (mistä onkin näköjään tullut ihan tapa…) ja jättämällä väliin jokavuotisen “en-voi-käsittää-miksi-olen-edelleenkin-sinkku” -postaukseni. Sen sijaan katson ehkä jotain action-viihdettä Netflixistä. Avengerit toimii aina ja Oceans-sarja myös, mutta miksi ihmeessä James Bondeja ei löydy mistään?
Mutta katsotaanpas nyt sentään, mitä kortit kertovat tulevasta viikonlopusta. Homma toimii siis näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Jaspis
Positiivisuuden kivi, joka suojelee negatiivisuutta vastaan. Eheyttää, lisää tyyneyttä ja mielenrauhaa, lohduttaa. Auttaa päämärättömyyteen.
Hematiitti
Lisää tervettä talonpoikaisjärkeä ja vahvistaa eloonjäämisviettiä. Auttaa näkemään ja poistamaan itse itselle asetettuja esteitä ja vahvistaa keskittymiskykyä. Rentouttaa ja helpottaa unen saantia.
Labradoriitti
Hyvin suojeleva kivi, joka tukee erityisesti muutostilanteissa oli ne sitten henkisellä tasolla tai ihan konkreettisia. Vahvistaa intuitiota ja tukee siten päätöksenteossa. Auttaa tunnistamaan juuri sen oman polun ja poistaa pelkoja muutoksen edessä. Lisää luottamusta siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Tasaannuttaa ylikierroksilla käyvää mieltä (sopii hyvin myös ylivilkkaille tai levottomille lapsille!) ja labradoriittia on käytetty myös helpottamaan kuukautiskipuja.

1. Lanttien 7 – Epäonnistuminen
Oletko sellaisessa elämänvaiheessa, että vaikka kaikki on periaatteessa hyvin, et osaa etkä voi iloita onnistumisistasi? Sellainen fiilis, että olo on epäonnistunut, kun kokeesta tulee kymppi miikka – eikä täysi kymmenen? On myös paljon mahdollista, että edessä näkyy haasteita, jotka tuntuvat aivan liian isoilta ja mahdottomilta ratkaista; epäonnistumisen pelko tuntuu lamauttavalta ja konkreettiselta. Suoraan sanottuna tekisi mieli karata paikalta, jos vain voisi.
Vinkki viikonlopuksi: Kortti viittaa siihen, että möröt ovat pääasiassa päässäsi. Negatiivisilla ajatuksilla ja peloilla on kuitenkin valitettavasti itseänsä toteuttava voima, joten ainoa keino selviytyä tilanteesta, on kohdata jokainen pelko silmästä silmään. Konkretisoimalla jokaisen haasteen aiheuttamat epäonnistumisen pelot (vaikka ihan kirjoittamalla ne paperille) ja tietoisesti korvaamalla ne onnistumisen ajatuksilla, on mahdollista ottaa tilanne hallintaan ja katkaista epäonnistumisen pelon aiheuttama negatiivinen kierre.
2. XVI – Torni
Tornia pidetään yhtenä tarot-pakan haasteellisimmista korteista, joten jos valitsit tämän, voipi olla, että viikonlopusta tulee aavistuksen myrskyisä. Kaikkea vanhaa ja jumittunutta tulee katsottua kriittisesti ja pilvilinnojen tai toiveajattelun päälle rakennetut perustat järkkyvät. Kaikki vanha, mikä ei toimi, on aika panna roviolle. Ja jos et toimi vapaaehtoisesti, saat nähdä, että muutos romahtaa niskaan joka tapauksessa. Kaikessa uudistusvimmassaan Torni on kuitenkin myös erittäin tsemppaava kortti – vähän siihen tyyliin kuin klassinen slogan-huoneentaulu sanoo: ”If you have been waiting for a sign, this is it”.
Vinkki viikonlopuksi: Merkittävät muutokset tuntuvat aina raskailta ja vaikeilta, mutta vastustelemalla ja pitämällä ehdoin tahdoin kiinni epätoimivasta vanhasta, tekee prosessista itselleen vain vieläkin vaikeamman. Kannattaa muistaa miltä tuntuu, kun on tehnyt kunnollisen ja perusteellisen siivouksen kotona. Samanlainen rauha, tyytyväisyys ja ilo on saavutettavissa myös kaikilla elämänalueilla, vaikka itse siivoushomma tuntuisikin raskaalta.
3. Miekkojen 6 – Tiede
Uusia alkuja on tiedossa, mutta tällä kertaa muutos ei tiedä sen pahempia kasvukipuja vaan fiilis on ennemminkin myönteinen ja loogiseen ajatteluun tukeutuva. Ei ole mitään syytä kiirehtiä ja on ihan hyvä hankkia tietoa, mutta toisaalta kannattaa muistaa, ettei asioiden puhki analysoimisestakaan yleensä ole mitään hyötyä. Kommunikointi sujuu nyt luontevasti ja objektiivisia perusteluja on helppo vastaanottajankin kuunnella.
Vinkki viikonlopuksi: Pidä silmät ja kaikki muutkin aistit avoinna, niin eteen tulevat mahdollisuudet eivät livahda ohitse. Toisaalta tilausuuksien avautumiseen voi itsekin vaikuttaa ihan vain tarkastelemalla millaisia muutoksia sitä toivoisi omaan elämäänsä.
No voi kertakaikkiaan, millaiset kortit tälle viikonlopulle tulikaan! Merkuriuksen vaikutus taitaa tuntua jo nyt, vaikka varsinainen peruutus alkaa vasta maanantaina. No, muutoksien kohdatessa on yleensä parasta vain hyväksyä tilanne ja suunnata katse tulevaisuuteen.
Itselleni nostin kolmosen, eli miekkojen kuutosen. Se tuntuu varsin tasaiselta ja jopa lällyltä kortilta verrattuna torniin ja lanttien seiskaan. Toisaalta näiden korkeaoktaanisten työviikkojen jälkeen mikään ei voisi olla tervetulleempi kuin vähän lälly viikonloppu!
Ihanaa viikonloppua ja sydämellistä ystävänpäivää! Ihanaa, että olette olemassa ja luette näitä juttujani! Luv u!!


Aaaa! En tiedä kehtaanko edes julkaista tätä tämän “torstain” Torstai Tarotia näin hirmuisen myöhässä! Töissä meni tänäänkin ihan sikamyöhäiseen olkapään takana kurkkivan ison deadlinen takia ja muutakin hässäkkää on ollut ihan riittämiin. Tämä viikonloppu on kuitenkin niin merkittävä, että en nyt vaan voinut jättää katsomatta kortteja.
Sunnuntaille osuu täysikuu Leijonan tähtimerkissä. Se rohkaisee meitä ottamaan pelottomasti haltuun itsellemme kuuluvat alueet – olivat ne sitten yksityiselämän tai työelämän puolella. Sunnuntain energia kannattaa myös käyttää hyväksi akkujen (ja kristallien!) lataamiseen ja puhdistautumiseen liittyvissä rutiineissa. Ripaus Himalaja-suolaa kylpyvedessä (jalkakylpy toimii myös, jos ei ole kylpyammetta) tekee ihmeitä!
Lisäksi pikku muistutus, että Merkurius kääntyy peruuttamaan helmikuun 17. päivä. Eli nyt on jo korkea aika tsekata, että kaikkien laitteiden back-upit on kunnossa, tarkistaa peruutuksen ajalle osuvien matkojen liput, ajat, varaukset etc. sekä saattaa päätökseen kaikki isommat työn alla olevat sopimukset.
Mutta katsotaanpas myös, mitä kortit kertovat tulevasta viikonlopusta. Homma toimii siis näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Musta turmaliini
Voimakkaasti suojeleva ja turvallisuudentunnetta lisäävä kivi, jota käytetään kilpenä kielteisiä energioita vastaan. Neutraloi negatiivisia ajatuksia ja riitoja kääntämällä niiden energian positiivikseksi. Auttaa näkemään selkeästi ja voittamaan pelot. Lisää läsnäoloa ja rohkeutta.
Brecciated Jasper (Jaspisbreksia)
Auttaa pitämään jalat tukevasti maan kamaralla. Se kohottaa myös mentaalista selkeyttä poistaen kaikenlaista ylimääräistä päänsisäistä hälyä. Jaspisbreksia on lujuuden ja elinvoiman kivi. Sitä voidaan käyttää löytämään selkeys ja fokus aikaisemmin pirstaleiselta vaikuttavaan tilanteeseen, tapahtumaan, kokemukseen tai elämään yleensä. Vahvistaa terveyttä.
Kuukivi
Auttaa tunteiden vapauttamisessa ja näkemään selkeästi. Tuo onnea rakkaudessa ja tasapainottaa. Lempeästi hoitava kivi, joka näyttää tien kotiin. Tasapainottaa hormoneja ja helpottaa kaiken turhan painolastin taakse jättämisessä.

 1. Miekkojen Ässä
Luvassa on mielen kirkkautta, ajattelun selkeyttä ja inspiraatiota. Jokin asia – ehkä ihmissuhde tai työasia – on tuntunut epäselvältä ja vähän hankalaltakin, mutta nyt alat tajuta, mistä on kyse. Ymmärryksesi perustuu faktoihin, jotka on saattanut jäädä muilta näkemättä, eikä epämääräiseen mutu-tuntumaan. Asioiden selkeytyminen vapauttaa valtavasti energiaa.
Vinkki viikonlopuksi: Kannattaa tuntea myös vastuunsa kaiken ajattelun kirkkauden keskellä, etenkin, jos kyse on ihmisistä. Yritä pukea sanat ja viestisi mahdollisimman rakkaudelliseen ja myötätuntoiseen muotoon – se on ihan mahdollista ilman, että tinkisi sanoman selkeydestä.
 2. Lanttien 9 – Saavutus
Luovuus, viisaus ja rakkaus – siinä on tämän viikonlopun avainsanat. Sisällesi tulee rauhallinen tietoisuus siitä, että valitsemasi tie on oikea. Nyt on aika nauttia oman työn hedelmistä ja sadonkorjuusta.
Vinkki viikonlopuksi: Lanttien 9 on tasapainoisen tyytyväisyyden ja onnellisuuden kortti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että varsinkin rakkaus on sellainen, joka on annettava ehdoitta, ilman vaatimusta tai odotusta vastarakkaudesta tai -palveluksista. Kun on saavuttanut jotain, on kosmisen tasapainon kannalta aina hyvä jakaa sitä myös muille. Miten olisi esimerkiksi päivälliskutsut läheisimmille tänä viikonloppuna? Tai vapaaehtoistyö urheilujärjestön tai partion tapahtumissa?
 3. Lanttien 5 – Huoli
Kortti symboloi vanhojen rakenteiden ja uskomusten sortumista. Jotain uutta on syntymässä vanhan tilalle. Tasapaino tuntuu olevan hukassa ja sopusointu kadoksissa. Uhkakuvat ovat pääasiassa ulkoisia, rahaan, työhön, terveyteen ja ihmissuhteisiin liittyviä. Totutut mielen rakenteet on nyt kuitenkin aika jättää taakse ja lopettaa huolien ja murheiden hautominen. Jotain uutta on syntymässä vanhan tilalle.
Vinkki viikonlopuksi: Kun kaaos on ohitse, eteen avautuu jotain kaunista ja arvokasta. Älä anna mielellesi ylivaltaa, vaan luota siihen, että elämä pitää sinusta huolta. Uskalla luopua totutuista toiminta- ja ajattelutavoistasi.
Nostin itselleni kolmosen, lanttien vitosen, enkä ole itseasiassa yhtään yllättynyt. Tuntuu, että tässä on ollut jo pidempään jonkinlainen murrosaika meneillään. Uutta kohti ollaan menossa, se on selvää, ja kovasti yritän luottaa siihen, että kyllä elämä kantaa. Niin se vaan on kantanut tähänkin asti, vaikka välillä on meinannut usko pettää. Ihan mukavaa, että nyt on viikonloppu vasta aluillaan – eiköhän sitä tässä ehdi hyvin vähän haeskella tasapainoa!
Ihanaa viikonloppua!


En nyt ala päivitellä, miten taas voi olla torstai, mutta ihan oikeesti – miten taas voi olla torstai!?
Tammikuun viimeisiä päiviä viedään ja päiväkin on jo pidentynyt sen verran, että sen huomaa. Aamujen aikaisempi valkeneminen tekee niin hurjan hyvää. Tai tekee ainakin niinä aamuina, kun muistan, että nyt kuuluukin olla jo valoisaa – enkä suinkaan ole vielä tavallistakin toivottomammin myöhässä töihinlähtöni kanssa.
Astrologisesti eletään edelleen erittäin otollista uusien alkujen ja itsensä uudistamisen aikaa. Vesimies tukee oman polun löytämistä ja normeista poikkeavien valintojen tekemistä. Venuksen sijainti luo harmoniaa ja syvyyttä ihmissuhteisiin, mikä puolestaan helpottaa merkityksellisten kohtaamisien luomista ja lisää niiden kosmista todennäköisyyttä.
Mutta katsotaanpas myös, mitä kortit kertovat tulevasta viikonlopusta. Homma toimii siis näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Ametisti
Syvästi rauhoittava superkristalli. Auttaa pääkipuun, univaikeuksiin ja suojaa stressiltä sekä negatiiviselta energialta. Puhdistaa kroppaa, vahvistaa intuitiota ja vaistoja. Monipuolisia parantavia vaikutuksia.
Helmiäinen
Helmiäinen tuo iloa ja riemua käyttäjälleen. Sen uskotaan auttavan uralla etenemistä. Helmiäinen vetää puoleensa vaurautta ja auttaa näkemään oman arvonsa.
Granaatti
Granaatti parantaa terveyttä, lisää uskollisuutta ja mielikuvitusta sekä tasapainottaa energiavirtoja. Tummanpunainen (toisinaan lähes musta) granaatti suojelee painajaisilta, stimuloi alkuvoimaa ja antaa uskallusta ja rohkeutta. Vahvistaa itsetuntoa ja selkärankaa.

1. Miekkojen 5 – Tappio
Näyttää siltä, että näköpiirissä on jonkinlainen pettymys tai epäonnistuminen. Tuntuuko arkipäivät lähes silkalta kamppailulta? Ehkä epäonnistuminen tai periksi antaminen olisikin pitemmällä aikavälillä parempi ratkaisu? Ehkä se, että et saanutkaan  hakemaasi työtä tai päässyt siihen oppilaitokseen, johon hait, onkin lopulta onnenpotku?
Vinkki viikonlopuksi: Itsensä syyttelyä ja syyllistämistä kannattaa välttää. Siitä ei ole kuin vahinkoa. On pettymykseksi kohde sitten kertaluontoinen asia, kuten työpaikan haku tai tasaisempi tunne asioiden mönkään menemisestä, parasta on katsoa tilannetta rauhallisesti mahdollisimman monelta kantilta. Silloin sitä huomaa, että tappio voi itseasiassa ollakin todellinen voitto.
2. Lanttien Ässä
No nyt on kertakaikkiaan tiedossa jotain aivan mahtavaa! Lanttien ässän viestinä on suuri menestys, sisäinen ja ulkoinen hyvinvointi, vauraus sekä eheys. Tulevina päivinä vallitsee tyytyväisyys ja kaikin tavoin hyvä olo, tasapaino ja rauha. Eheys ja turvallisuuden tunne auttaa myös pääsemään yli oman täydellisyydentavoittelun ja itsekriittisyyden aiheuttamien esteiden.
Vinkki viikonlopuksi: Ole avoin uusille asioille ja oppimiselle. Juuri nyt tilanne on otollinen ja pystyt omaksumaan paljon uutta. Nauti prosessista kiirehtimättä maaliin ja muista antaa itsellesi runsain mitoin kiitosta kaikista saavutuksistasi.
3. 0 – Narri
Ilmassa on paljon suoraviivaista toimintaa, pelotonta tarttumista uusiin alkuihin jopa tiettyä kapinallisuutta. En yhtään ihmettele, vaikka tuntisit itsesi valtavan rohkeaksi. Viikonlopun energiat tukevat voimakasta sisäistä kasvua ja pelotonta elämästä nauttimista. Seikkailunhalu on avainsana.
Vinkki viikonlopuksi: Sitä aina muistutetaan ottamaan vastuu elämästään, mutta Narrin neuvo on, että mitään ylimääräistä ei silti kannata roikottaa mukana. Ole valmis menemään sinne, minne elämä kuljettaa ja nauttia matkasta. Nyt on oikea hetki löytää sisimmässäsi asuva elämänilo ja nauru – sekä niiden mukanaan tuoma vapauden tunne.
Ai, miten ihanaa! Nostin itselleni kakkosen – eli lanttien ässän. Viime aikoina on kyllä kieltämättä ollut ihan mieletön flow ja päällimmäinen tunne on ollut syvä, vilpitön kiitollisuus siitä, että niin monet asiat vain jostain käsittämättömästä syystä ovat menneet vähintäänkin hyvin, vaikka ihan yhtä hyvin olisi voinut olla täysin päinvastoin. Viikonloppuna aion tosiaankin vain chillailla ja olla stressaamatta mistään!
Ihanaa viikonloppua!

Old stuff