Blogawards 2008

Varmasti siellä jo ihan vesi kielellä odotellaan raporttia eilisiltaisesta Blogawards gaalasta!

Onnistuin räpsimään julmetun määrän todella epämääräisiä kuvia. Ihmismassan kuvaaminen on yllättävän vaikeaa. Vaikka paikan päällä on hillitön tunnelma tallentuu kameraan lähinnä ylivalottuneita päälakia ja ihmisten selkiä…

Ilta oli pääpiirteissään oikein onnistunut! Juhlapaikkana toimi Sturecompagniet, joka ei ehkä ollut ihan täydellisin valinta paikaksi. Tai muuten ihan ookoo, mutta melkein parituntisen palkintojen jaon aikana varmasti moni muukin kuin Minttu ja Karkki olisivat mielellään istahtaneet hetkeksi.
Kompakti, muutaman tunnin pituinen tapahtuma tarkoitti kohtuullisia jonoja vähän siellä sun täällä. Huhupuheiden mukaan joukko bloggareita saapui paikalle Hummer limousinella – valitettavasti ei satuttu olemaan paikalla, kun spektaakkeli saapui juhliin. Illalliseksi tarjoiltiin take-away -kiinalaista. Tapahtuman sponsorit olivat hyvin esillä. Hauskin idea oli mielestäni antaa mahdollisuus bloggaamiseen paikan päältä.

Karkin gaala-asu:

  • mekko, Mintun ompelimosta
  • vyö, ikivanha
  • oversize clutch, Monki
  • sukkikset, Vogue
  • pumpsit, DinSko

Aika veikeä tunne olla tapahtumassa, jossa 85 % osallistujista on nuoria naisia. Hassua myös nähdä livenä ihmisiä, joiden kuvia on katsellut netissä. Mittasuhteet heittävät helposti mielikuvissa aika radikaalisti. Esim. täkäläinen kohubloggari Blondinbella on irl huomattavasti pidempi ja kapoisempi kuin kuvat antavat ymmärtää.
Blondinbella voitti – varmasti erittäin ansaitusti – paras blogibisnes kategorian. Hänen oikein mukavan tsemppihenkisen kiitospuheen ydinajatus oli, että jos hän voi onnistua elättämään itsensä blogilla, voi kuka tahansa muukin. Harva vaan ehkä on valmis tekemään vastaavia uhrauksia kuin Blondinbella mainetta kasvattaakseen…
Arvovaltaisia palkintojen jakajia. Aina aivan yhtä upea suunnittelija Efva Attling jakoi palkinnon parhaasta ulkoasusta ja itse kulttuuriministeri illan pääpalkinnon “Årets blogg”. Vuoden blogi -palkinto meni ihkulle Kenzalle, joka jalomielisesti antoi yleisölle palkinnoksi saamansa tietokoneen, koska ei kuulemma tarvinnut sitä. Kenzan voitto oli ilmeisesti täydellisen ylivoimainen – toiseksi eniten ääniä saanut oli kerännyt vajaan kolmanneksen voittajan äänimäärästä. Tsekkaa kaikkien kategorioiden voittajat täältä.
Meidän suosikit eivät oikein pärjänneet missään kategoriassa, mutta upea ja rohkea Hanna Fridén palkittiin blogosfäärin rokuimmasta asenteesta! You go girl!!
Gaalan jälkeen juhlat jatkuivat uudehkossa Hell’s Kitchen -nimisessä yökerhossa Stureplanilla. Oli oikein hauska meiniki ja ihan mielettömän hyvää musiikkia! Ebballa oli laskujeni mukaan neljäs mekko saman illan aikana. Ei ole helppoa silläkään. ;D

12 Comments

  1. Micci

    Tosi kiva asu Karkilla! 🙂
    Ja onpas hieno nimi baarille tuo Hell’s Kitchen.. Sen niminen vaatekauppa on muuten Saksassa ainakin Münster-nimisessä kaupungissa.

    Reply
  2. Bisquits

    Minua kiinnostaisi kuulla, millaisia uhrauksia Blondinbella on tehnyt mainettaan kasvattaakseen (niin teen sitten saman perässä, HEH… ;-))? En jaksa lukea kaikkia hänen arkistojaan läpi, joten ehkä jaksat laittaa jotain yhteenvetoa?

    Reply
  3. Anna-Elina

    Jaa että Kenza voitti… 😀

    Reply
  4. Anna

    Antoi voittamansa tietokoneen yleisölle? No huhhuh!
    Päästäispä Suomessakin joskus näin pitkälle blogijutuissa!

    Reply
  5. Äppelblom

    Kenzan voittoa en kyllä ihan tajua mutta se oli kyllä melko ennalta arvattavaa… Ja bästa bloggform olisi kyllä pitänyt mennä Lolita blogille se joka voitti niin en ollut edes koskaan kuullut koko blogista! Niin ja bästa veteran meni sekin melko ennalta arvattavalle Englalle. Se olisi kyllä minun mielestä kuulunut Eleonorille tai Sophille sillä heillä on laadukkaat blogit jotka ovat yllä pitäneet hyvää tasoa monta vuotta kun taas Engla on enemmän lifestyle ja on muuttunut melko tylsäksi. Muuten kyllähän Hotspotilla on myös ihan laadukas blogi mutta ei ihan uppoa minuun! Joo, nyt tuli kyllä ehkä vuodatettua näitä mun mieleipiteitä ehkä liian paljon mutta oli pakko avautua!:D

    Reply
  6. Tuhlaus

    well.. nythän tuo blondinbella näkyi joitakin päiviä sitten kirjoittaneen jäävänsä blogipaussille, jotta aikaa löytyisi muullekin elämälle. MItenkähän käy bisneksen?

    Reply
  7. Minttu

    Micci: Aikas vetävä nimi tosiaan! Sisältä se tosin oli kuin mikä tahansa yökerho… 🙂

    Bisquits: No hän on avautunut koko yksityiselämästään blogissa ja kirjoittaa provosoiden kärkeviä mielipiteitä. Näin hän on saanut valtavat määrät lukijoita, mutta kaikki eivät tosiaankaan pidä hänestä. Markkinoijat sen sijaan pitävät siitä, että hänellä on paljon lukijoita.

    Anna-Elina: Jeps! 🙂

    Anna: Kaikissa kategorioissa oli tosi mahtavat palkinnot! Paras päivänasu -kategorian voittaja Amanda Berg saa matkustaa pariinkin eri paikkaan BikBokin suunnittelijatiimin kanssa (muistaakseni Portugaliin ja jonnekin kaukoitään), tutustua farkkujen valmistusprosessiin ja lopulta suunnitella omat farkut, jotka tulevat oikeasti myyntiin. Apua, miten mahtavaa!!

    Äppelblom: Äänestin myös Lolitaa bästa bloggform -kategoriassa. Hotspot on mun suuri rakkauteni ja esikuvani, joten olisin tosiaankin toivonut, että veteraanipalkinto olisi mennyt Karolina Skandelle. Englaa en kertakaikkiaan jaksa seurata… Eleonore on myös persoonallinen ja kiva. No, Ruotsin kansa on puhunut. ;D

    Reply
  8. Minttu

    Tuhlaus: Mnjoo… Vaikea on kyllä sanoa, miten paljon hän oikeasti tienaa blogillaan ja paljonko kaikessa on tekemällä tehtyä hypetystä. Tavoitteena luoda illuusio, että hän kerää isot rahat blogimainoksista, jotta joku innostuisi tekemään “samoin”. Kuullostan varmasti vanhalta ja kyyniseltä, mutta jotenkin kaikki ei hänen jutussaan ihan täsmää…

    Reply
  9. Salla

    “Vähän” eri sfääreissä muotiblogimeininki siellä Ruotsin puolella 😀 Mutta juu, mun mielestä parhaan blogin tittelin olisi voinut jollekin muullekin antaa.. Toi Kenza ei muhun henk.koht. oikein uppoa.

    Reply
  10. Minttu

    Salla: No täällä on hyvät perinteet kaikenlaiselle hypetykselle…

    Reply
  11. winda

    Heh, menee vielä niin kauan ennen kuin suomeen saadaan jotain vastaavaa 🙂

    Reply
  12. Minttu

    Winda: Täälläkin kehitys on mennyt tosi nopeasti eteenpäin. Eli ei voi tietää, vaikka Suomessa oltaisiin piankin samalla tasolla! 🙂

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *