Benettonin uusi putiikki

Tänään avattiin uusi ja freesi Benetton osoitteessa Hamngatan 10. Putiikki sijaitsee siis samassa rakennuskompleksissa NK:n kanssa, mutta NK:n pääovelta vähän alaspäin (poispäin Sergelin torilta).

Aika hauska idea sinänsä viettää avajaisia aamiaisen eikä tavanomaisten iltakekkereiden merkeissä. Tarjolla oli pikkuruisia melkein yhdellä haukkauksella syötäviä mozzarella-parmankinkkusämylöitä, erilaisia muffinsseja, montaa eri makua macaroneja sekä hedelmiä. Juomaksi tarjolla oli dekadentisti shamppanjaa (torstai-aamuna?? daa), cappucinoa, tuoremehua ja sitä surullisen kuuluisaa Pellegrino-kivennäisvettä. (Sekä laukku, kamera että Minttu selvisivät kivennäisvesikylvystä vahingoittumattomina!)

Putiikki on siisti ja raikas, mutta jotenkin yllättävän mitäänsanomaton. Vasta Benettonin logoa tuijottaessa tajuaa olevansa juuri niiden kaupassa. Asettelu ja atmosfääri ei jotenkin vastaa mielikuvaani ja jäi oikeasti vaivaamaan, että onko tuo uusi myymälä jotenkin tarkoituksella tosi anonyymi ja ei-Benettonmainen vai mitä on tapahtunut. Muuttuiko yritys niin paljon ostoboikottini aikana, että en enää tunnista brändiä marssiessani uuden putiikin ovesta sisään?
Ihan sieviä mekkoja siellä oli tarjolla ja paitoja kans, vaikka miesten puoli graafisuudessaan näyttikin jotenkin houkuttelevammalta. Vaaleanharmaan unelmanpehmeän ja todella kauniin mallisen lyhyen kashmir-villatakin käyn kyllä vielä jonain päivänä hankkimassa perusgarderobini tukipilariksi. Villatakin hinta ei ole paha, noin 150 euroa, mutta juuri nyt sekin tuntuu liian paljolta.

Pienet hankinnat tuli sentään tehtyä:

Vaalea kitin värinen Africa Works teeppari oranssilla painatuksella. Mintun tapa kannattaa hyväntekeväisyyttä ja paitakin on kiva. Kesällä kuluneitten farkkushortsien parina. Eller hur?

Ja mitähän tässä vihreässä pussissa luuraa??? (hihi)
Tällä kertaa pussissa piileskelee Yksi Kiva Juttu (tai oikeastaan kaksi), jonka ajattelin arpoa blogin lukijoitten kesken!!! Palkinto ja arvontakysymys paljastetaan huomenna perjantaina. Haluaisin keksiä tällä kertaa jonkun maailmanparannusaiheisen kilpailukysymyksen…

6 Comments

  1. orange seeds

    Oh noes! Ja minä raukka olen huomenna ja koko viikolopun pois koneen äärestä, enkä siis voi osallistua arvontaan…:(

    Reply
  2. shandi

    Uteliaisuus tappoi kissan, mutta siitä huolimatta kysyn, miksi boikotoit Benettonia?

    Reply
  3. Minttu

    Orange Seeds: Jos laitan arvonta-ajan maanantai-iltaan asti – toimiiko?

    Shandi: Ruotsalainen kuluttajalehti Råd&Rön teki tutkimuksen eri ketjujen valmistusprosessien ja tuotannon “ihmisystävällisyydestä”. Benetton sai tuossa tutkimuksessa tosi huonot pisteet ja jotenkin alkoi kimpaannuttamaan, että käyttävät tuollaista “United Colors” -teemaa markkinoinnissaan ja sitten eivät ota vastuuta tuotantoprosessistaan. Tosin kyseisen tutkimuksen heikkous on se, että se tutki vain kuinka hyvin eri organisaatiot pystyvät selvittämään alihankkijoidensa työolot, palkkauksen ja muut sellaiset. Benetton ei tähän pystynyt ja sehän ei nyt tietenkään suoranaisesti tarkoita sitä, että tuotannosta vastaa ympärivuorokauden työskentelevät alipalkatut lapset, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että tuon kokoisen yrityksen tulisi kantaa myös yhteiskuntavastuunsa ja valita reilusti toimivat alihankkijat…

    Olen vähän huono nousemaan barrikadeille tai osallistumaan hyväntekeväisyyteen, joten olen valinnut siihen tarkoitukseen itselleni luontevimman keinon – lompakolla äänestämisen. 🙂

    Reply
  4. Fluxor

    Blogissani on sinulle haaste.

    Reply
  5. Minttu

    Fluxor: Thänks!

    Reply
  6. shandi

    Nyt muuten kun mainitsit, niin olen lukenut sama(nlaise)sta tutkimuksesta, siinä monien yllätykseksi H&M sai korkeat pisteet.

    Onneksi on monta keinoa vaikuttaa, ja ostamatta jättäminen on suurempi tappio firmalle kuin mielenosoitukset, ainakin pitkällä aikavälillä.

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *