Vihreää vaatteissa – kestävä kehitys muotibisneksessä

Ensi tiistaina 22. toukokuuta olisi tarjolla ilmainen seminaari, jonka aiheena on: Vihreää vaatteissa – kestävä kehitys muotibisneksessä.

Aihe on erittäin mielenkiintoinen. Miten usein meitä bloggareita syytetään siitä, että syyllistymme massiiviseen ökykuluttamiseen ja mikä pahinta yllytämme siihen myös viattomat lukijammekin. Toisaalta yksi muodin olennaisimmista tunnuspiirteistä on se, että se, mikä koetaan tyylikkäänä muuttuu – halusimme tai emme. Siksi onkin mielenkiintoista miettiä, onko täysin tekopyhää ja teennäistä yrittää väittää olevansa kestävän kehityksen kannattaja, turhan kuluttamisen vastustaja ja tiedostava kuluttaja, jos samalla myöntää, että muoti on rakas harrastus? Onko täysin ristiriitaista edes olettaa, että muotibisnes – joka lähtökohtaisesti haluaa meidät saamaan kuluttamaan – voisi olla mitenkään vihreää?

Näistä ja monista muista muotibisnekseen ja pukeutumiseen liittyvistä kysymyksistä voi tulla kuuntelemaan asiantuntijoiden mielipiteitä ja keskustelemaan ensi tiistaina Hanasaaren kulttuurikeskukseen. Tapahtuma on tosiaan avoin ihan kaikille asiasta kiinnostuneille ja kaikenlisäksi maksuton (!!!) ilmeisesti, koska se on osa World Design Capital 2012 -ohjelmaa. Seminaari edellyttää kuitenkin ennakkoilmoittautumista 21.5. mennessä. Ilmoittautumiset osoitteeseen: silja.hakulinen@hanaholmen.fi.

Seminaarin ohjelma on varsin vaikuttava ja paikalla on hyvä joukko muotibisneksen asiantuntijoita. Tapahtuman isäntänä toimii idolini Jaakko Selin. Jos Selin ei olisi aikoinaan kasarilla kirjoittanut niitä täydellisen toisenlaisia, aidosti muodista (ei siis shoppailusta tai mitä-nyt-on-pakko-saada tyyppisiä “muoti”juttuja) kiinnostuneita artikkeleitaan Hesarin Kuukausiliitteeseen, en ehkä ikinä olisi päätynyt tälle alalle. Lisäksi puhumassa on  LustWear -merkin suunnittelija Hammi Mettinen, Beckmans Designhögskola & Sustainable Fashion Academyn professori Mathilda Tham ja yours truly elikkä allekirjoittanut on myöskin paikalla kertomassa napakoita mielipiteitään aiheesta.

Itseasiassa minulla on tuliaisina tapahtumaan ihan uunituoretta tutkimustietoa. Hyvä ystäväni Camilla on juuri tänä keväänä tehnyt oppilaidensa kanssa varsin kattavan Tukholmalaisten putiikkien ekologista ajattelua koskevan tutkimuksen.

Lisätietoa ja koko seminaariohjelma löytyy täältä: Seminaari: Vihreää vaatteissa – kestävä kehitys muotibisneksessä. Tapahtumalla on myös facebook-sivut, jotka löytyvät täältä: Klä mig grönt – Vihreää vaatteissa

Tässä on vielä muutama päivä aikaa ilmoittautua ja tosiaan, tilaisuus on maksuton, joten nyt todella kannattaa lähteä mukaan! Erityisesti toivoisin, että yleisöön eksyisi joitakin bloggarikollegoita antamaan taustatukea… Miten olis Moksu, Stella, Irene, Jenni??

8 Comments

  1. MouMou

    Möh, mulla on Cosmon kuvaukset tuolloin.:/

    Reply
    • Minttu

      Eikä… No mutta huippua toi Cosmo!

      Reply
      • MouMou

        Mä oon takapiruna vaan tällä kertaa.;)

        Reply
        • Minttu

          No hei – se on paljon parempi kuin ei mitään! Soitan sit sulle illalla, jos ne lyttää mut ihan täysin siellä… :DD

          Reply
  2. Stella

    Harmi! Meikä on itse kiinni työvelvollisuuksissa toisessa designpääkaupunkivuoden tapahtumassa!

    Reply
    • Minttu

      Äh – mulla on vieläkin traumoja siitä mediapäivien paneelista muutama vuosi sitten, missä istuttiin molemmat. Muistatko, kun se yksi tyyppi jankutti jostain punaisista kengistä… Olisin niiin toivonut vähän bloggaritukihenkilöitä yleisöön!

      Reply
  3. Jenni

    Meikäläinen ilmoittautui paikalle ja mukaan jo hyvän aikaa sitten! 🙂 Eli siellä nähdään!

    Reply
    • Minttu

      Mahtavaa Jenni! Ja muutenkin tosi kiva nähdä! 🙂

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *